Posts
Olen keksinyt, miten voimme elattaa itsemme taalla eika tarvi palata Suomeen :) Ajetaan Harri kaljuksi, puetaan sille oranssi kaapu ja lahetetaan se jonkun turistirysan ovenpieleen jakamaan (rahaa vastaan) siunauksia turisteille. Tarkastelin tallaista toimintaa eilen ja se naytti erittain tuottoisalta.
Mutta voi luoja, miten me onnistutaan pitamaan Harri kaljuna?! Eilen aamulla nauroin niin etta vesi valui silmista, kun Harrin tukka on saavuttanut taalla ns. ihan uusia ulottuvuuksia :P
* * * * *
Pysahdyimme matkallamme mennen tullen Bangkokissa. Tullessa majoituimme kotoisasti joen varrella, kiertelimme temppeleita ja nautiskelimme, voisko sanoa, vanhasta maailmasta.
Nyt ollaan keskikaupungilla, pilvenpiirtajien ja skytrainin ymparoimana. Yhta hyvin voitais olla toisessa universumissa. Ei ikina uskoisi, etta yksi ainoa kaupunki pitaa sisallaan kaksi nain erilaista todellisuutta.
Vaikka niinpa se taitaa olla Helsingissakin. Jakomaki on aika kaukana Kaivarinrannasta.
* * * * *
Lotko-Elisa haluaa jatkaa lomailua. Ei halua tyokenkia. Ei halua laittaa ruokaa. Ei halua televisiota. Ei halua vannetta paan ymparille kiristamaan.
Haluaa olla Loma-Elisa.
* Lahtee ostamaan partakoneenteria, etta saadaan Harri pian hommiin *
Monday, June 30, 2008
Blogspotti nurin
Taalta pain ei paase lukemaan blogiamme. Jos jostain syysta muualta maailmasta lukeminen onnistuu, niin tassa lyhyt sepostus viime paivilta.
Toissapaivana tulimme siis takaisin Bangkokiin. Talla kertaa majoituimme lahelle Nana Placaa, joka on etenkin lansimaisten miesten suosimaa aluetta. Hotellimme on loistava 4 tahdella arvostettu majatalo. Hektiseen elamanmenoon alkaa taas pikkuhiljaa tottua ja hyva niin, silla huomenna alkaa kotimatka. Loppuaika on mennyt viimeisia tuliaisia ostellessa ja Elisa on kuumeisesti yrittanyt viela opettaa kaakkois-aasialaisille oikeanpuoleisia liikennesaantoja. Ehka se huomiseen mennessa ehtii oppia tamana vasemmanpuoleisen kaytannon ja sitten se tormailee koko kesan vastaantulijoihin Helsingissa...
Viikonloppu oli loistavaa aikaa olla Bangkokissa, silla suurimmat markkinat ovat avoinna vain silloin. Eilen kavimme yhdella torilla jossa oli yli 6000 myymalaa - miettikaapa sita. Ei ihan ehditty kayda jokaisessa kun ihan pikkaisen eksyttiin valilla. Jotkut olivat varustautuneet oikein kartan kanssa, mutta sittenhan sita olisi tiennyt mihin menna, eika siina olisi mitaan lystia.
Matka siis lahenee loppuaan. Paljon on jaanyt kirjoittamatta matkan varrelta tehtyja huomioita, mutta niita paivittelen sitten aikanaan.
Tasarahahinnoittelu oli kuitenkin niin mainio kaytanto, etta se pitaa mainita heti muistaessa: Etenkin Balilla ja miksei taalla Bangkokissakin on kaytossa erikoinen - vain turisteille suunnattu - hinnoittelukaytanto: ostokset maksavat tavaran maarasta riipuen joko pikkusumman tai vahan isomman summan. Tama summa on ilmeisesti jollakin tapaa kiintea, joten jos huomaat etta ostoksesi uhkaavat menna isomman summan puolelle, niin kahmi viela jotain ennen kassalle menoa, koska ne tulevat "kaupanpaalle".
Tahan tormaa ennenkaikkea toreille, mutta myos esimerkiksi Ubudissa 7 elevenissa sain ostokseni maksamaan tasan 50000 rupiaa. Todennakoisesti samat ostokset olisivat maksaneet paikalliselle 10000-20000 rupiaa.
Ai niin, Onneksi veikkaukseni osui harhaan.
Toissapaivana tulimme siis takaisin Bangkokiin. Talla kertaa majoituimme lahelle Nana Placaa, joka on etenkin lansimaisten miesten suosimaa aluetta. Hotellimme on loistava 4 tahdella arvostettu majatalo. Hektiseen elamanmenoon alkaa taas pikkuhiljaa tottua ja hyva niin, silla huomenna alkaa kotimatka. Loppuaika on mennyt viimeisia tuliaisia ostellessa ja Elisa on kuumeisesti yrittanyt viela opettaa kaakkois-aasialaisille oikeanpuoleisia liikennesaantoja. Ehka se huomiseen mennessa ehtii oppia tamana vasemmanpuoleisen kaytannon ja sitten se tormailee koko kesan vastaantulijoihin Helsingissa...
Viikonloppu oli loistavaa aikaa olla Bangkokissa, silla suurimmat markkinat ovat avoinna vain silloin. Eilen kavimme yhdella torilla jossa oli yli 6000 myymalaa - miettikaapa sita. Ei ihan ehditty kayda jokaisessa kun ihan pikkaisen eksyttiin valilla. Jotkut olivat varustautuneet oikein kartan kanssa, mutta sittenhan sita olisi tiennyt mihin menna, eika siina olisi mitaan lystia.
Matka siis lahenee loppuaan. Paljon on jaanyt kirjoittamatta matkan varrelta tehtyja huomioita, mutta niita paivittelen sitten aikanaan.
Tasarahahinnoittelu oli kuitenkin niin mainio kaytanto, etta se pitaa mainita heti muistaessa: Etenkin Balilla ja miksei taalla Bangkokissakin on kaytossa erikoinen - vain turisteille suunnattu - hinnoittelukaytanto: ostokset maksavat tavaran maarasta riipuen joko pikkusumman tai vahan isomman summan. Tama summa on ilmeisesti jollakin tapaa kiintea, joten jos huomaat etta ostoksesi uhkaavat menna isomman summan puolelle, niin kahmi viela jotain ennen kassalle menoa, koska ne tulevat "kaupanpaalle".
Tahan tormaa ennenkaikkea toreille, mutta myos esimerkiksi Ubudissa 7 elevenissa sain ostokseni maksamaan tasan 50000 rupiaa. Todennakoisesti samat ostokset olisivat maksaneet paikalliselle 10000-20000 rupiaa.
Ai niin, Onneksi veikkaukseni osui harhaan.
Friday, June 27, 2008
Is This The Place I Have Been Dreaming Of?
On paikkoja, joissa on kiva kayda. Ja sitten on paikkoja, jotka ottavat tiukasti kiinni, tervehtivat lampimasti kuin vanhaa tuttua ja kietovat silkkihuivin sydamen ymparille.
Sielun koteja, siroteltuna ympari maailmaa. Niita paikkoja, joissa heti tuntee tulleensa kotiin.
Koskaan en ole ollut niin kaukana omasta elamastani kuin taalla, jumalten siunamalla pienella saarella, riisipeltojen keskella, tulisaaren sydamessa. Ja kaikista maailman paikoista juuri taalla tunnen sieluni olevan kotona. Olo on levollinen, mitaan ei puutu, mitaan ei tarvitse ottaa pois.
On vain meri, aurinko, lammin tuuli ja yksinkertainen elama. Rooma-sanan viereen, sydameeni ja sieluuni, tallensin sanan Amed.
Jo nyt on ikava, vaikka en ole viela edes lahtenyt.
Himppasen sumuinen kuva 3000 metrin korkeudesta Mont Kinabalulta.
Sielun koteja, siroteltuna ympari maailmaa. Niita paikkoja, joissa heti tuntee tulleensa kotiin.
Koskaan en ole ollut niin kaukana omasta elamastani kuin taalla, jumalten siunamalla pienella saarella, riisipeltojen keskella, tulisaaren sydamessa. Ja kaikista maailman paikoista juuri taalla tunnen sieluni olevan kotona. Olo on levollinen, mitaan ei puutu, mitaan ei tarvitse ottaa pois.
On vain meri, aurinko, lammin tuuli ja yksinkertainen elama. Rooma-sanan viereen, sydameeni ja sieluuni, tallensin sanan Amed.
Jo nyt on ikava, vaikka en ole viela edes lahtenyt.
Himppasen sumuinen kuva 3000 metrin korkeudesta Mont Kinabalulta.
Kuta Beach, 1800 hours
Tamahan se on sellainen hullunmylly ettei paremmasta valia.
Ollaan siis Kutalla, Balin ehdottomasti vilkkaimmalla ja turmiollisimmalla saitilla.
Kuta Beach on kansainvalisesti tunnustettu surffausmekka, ja se nakyy.
Surf school, surf boards, surf board repair, free surf board motel - kyltteja vilisee yhtenaan.
Surffaustouhun kylla jotenkin ymmartaa, ja sen, etta jengi ryntaa tanne hyvien aaltojen perassa (kai tahankin on joku ylitrendikas surffitermi). Mutta mita ihmetta nama kaikki muut taalla tekee?! Manaatin nakoisia aussituristeja naamat punaisena - joko liiasta auringosta; tai kaljasta. Eipa tata suotta kutsuta aussien kanarian saariksi...
Toista oli Amedissa.
Alkuperainen suunnitelma oli, etta oltais sukellettu vain eilen, mutta sitten sukelluporukka sai ylipuhuttua kaymaan viela U.S.A.T Libertyn hylylla. Ja olihan se sen arvoista! Ehdottomasti paras dyykkisaitti tahan mennessa: mieleton maara kaloja barracudista lionfisheihin. Ja korallin peittama hylky oli todella vaikuttava ilmestys. Pituutta raadolla on 140 metria, joten katseltavaa todellakin riitti.
Huonoja eivat olleet eilisetkaan kohteet. Valtavan suuri merikilpikonna oli ehdottomasti eilisen paivan parasta antia riuttahaista huolimatta. Maalla ja kuvissa sellainen mitattoman varinen ja tylsan nakoinen otus ei oikein vakuuta, mutta metrin paasta on kylla kunnioitusta herattava. Paan kokoinen korallinmurikka sai kyytia veijarin etsiessa ruokaa...
Amed on hassu paikka. Se oli (opaskirjan mukaan) juuri kasvun alkuvaiheessa 2000-luvun alussa, kun Kutalla rajaytettiin pari jurristen aussituristien suosimaa yokerhoa. Se lienee paikan pelastus: turismi tyssasi kriittisessa vaiheessa ja kylaan saatiin vain peruspalvelut: parikymmenta hotellia ja saman verran sukelluskeskuksia. Nyt lienee viimeiset hetket vierailla kyseisessa sukellusparatiisissa silla hihastanykijat olivat jo valtaamassa paikkaa.
Matka Amediin oli sinansa jo kokemus. Matkan edetessa tiet kapenevat ja alkavat mutkitella pitkin vuorenrinnetta. Ymparilla riisipellot pienenevat ja niiden reunaan alkaa ilmestya pienia majoja; omavaraista maalaiselamaa. Vahan niinkuin matkaisi toiseen aikakauteen (tai Nivalaan).
Nivalasta puheenollen: oltiin lahdossa USAT Libertylta hotellia kohti ja kerrattiin siina kokemaamme, kun vieresta nuori tytto huikkasi selvalla pohojammaa murteella, etta taallahan puhutaan suomia. Siina sitten vaihdettiin kuulumisia ja selvisi, etta tytto oli suorittamassa tyoharjoitteluaan paikallisessa sukelluskeskuksessa. Tuli sitten puheeksi, niinkuin tapana on, etta mistas pain suomea sita ollaan; Ylivieskasta oltiin koko porukka. Siina taivastellessa kyseltiin syntymavuodet selvisi, etta tyton isosisko oli syntynyt samana vuonna meidan kanssamme. Siskonsa nimen kerrottuaan tytto kysyi, etta mahdattekohan tuntea. Ja mahdettiinhan me; oltiin samalla luokalla ala-asteella... Small world.
Huomenna lahdetaan Bangkokia kohti - matka lahenee loppuaan taas ihan liian nopeaa.
Jos en paase koneen aareen heti Bangkokissa, niin veikkaukseni kuuluu, etta Saksa voittaa.
Ollaan siis Kutalla, Balin ehdottomasti vilkkaimmalla ja turmiollisimmalla saitilla.
Kuta Beach on kansainvalisesti tunnustettu surffausmekka, ja se nakyy.
Surf school, surf boards, surf board repair, free surf board motel - kyltteja vilisee yhtenaan.
Surffaustouhun kylla jotenkin ymmartaa, ja sen, etta jengi ryntaa tanne hyvien aaltojen perassa (kai tahankin on joku ylitrendikas surffitermi). Mutta mita ihmetta nama kaikki muut taalla tekee?! Manaatin nakoisia aussituristeja naamat punaisena - joko liiasta auringosta; tai kaljasta. Eipa tata suotta kutsuta aussien kanarian saariksi...
Toista oli Amedissa.
Alkuperainen suunnitelma oli, etta oltais sukellettu vain eilen, mutta sitten sukelluporukka sai ylipuhuttua kaymaan viela U.S.A.T Libertyn hylylla. Ja olihan se sen arvoista! Ehdottomasti paras dyykkisaitti tahan mennessa: mieleton maara kaloja barracudista lionfisheihin. Ja korallin peittama hylky oli todella vaikuttava ilmestys. Pituutta raadolla on 140 metria, joten katseltavaa todellakin riitti.
Huonoja eivat olleet eilisetkaan kohteet. Valtavan suuri merikilpikonna oli ehdottomasti eilisen paivan parasta antia riuttahaista huolimatta. Maalla ja kuvissa sellainen mitattoman varinen ja tylsan nakoinen otus ei oikein vakuuta, mutta metrin paasta on kylla kunnioitusta herattava. Paan kokoinen korallinmurikka sai kyytia veijarin etsiessa ruokaa...
Amed on hassu paikka. Se oli (opaskirjan mukaan) juuri kasvun alkuvaiheessa 2000-luvun alussa, kun Kutalla rajaytettiin pari jurristen aussituristien suosimaa yokerhoa. Se lienee paikan pelastus: turismi tyssasi kriittisessa vaiheessa ja kylaan saatiin vain peruspalvelut: parikymmenta hotellia ja saman verran sukelluskeskuksia. Nyt lienee viimeiset hetket vierailla kyseisessa sukellusparatiisissa silla hihastanykijat olivat jo valtaamassa paikkaa.
Matka Amediin oli sinansa jo kokemus. Matkan edetessa tiet kapenevat ja alkavat mutkitella pitkin vuorenrinnetta. Ymparilla riisipellot pienenevat ja niiden reunaan alkaa ilmestya pienia majoja; omavaraista maalaiselamaa. Vahan niinkuin matkaisi toiseen aikakauteen (tai Nivalaan).
Nivalasta puheenollen: oltiin lahdossa USAT Libertylta hotellia kohti ja kerrattiin siina kokemaamme, kun vieresta nuori tytto huikkasi selvalla pohojammaa murteella, etta taallahan puhutaan suomia. Siina sitten vaihdettiin kuulumisia ja selvisi, etta tytto oli suorittamassa tyoharjoitteluaan paikallisessa sukelluskeskuksessa. Tuli sitten puheeksi, niinkuin tapana on, etta mistas pain suomea sita ollaan; Ylivieskasta oltiin koko porukka. Siina taivastellessa kyseltiin syntymavuodet selvisi, etta tyton isosisko oli syntynyt samana vuonna meidan kanssamme. Siskonsa nimen kerrottuaan tytto kysyi, etta mahdattekohan tuntea. Ja mahdettiinhan me; oltiin samalla luokalla ala-asteella... Small world.
Huomenna lahdetaan Bangkokia kohti - matka lahenee loppuaan taas ihan liian nopeaa.
Jos en paase koneen aareen heti Bangkokissa, niin veikkaukseni kuuluu, etta Saksa voittaa.
Thursday, June 26, 2008
Divers Paradise
Heh, nyt ollaankin niin skuttalla, etta taalla ei oo kun yksi tajuttoman hidas nettikone kymmenen kilometrin sateella... Terveisia siis sukeltajan paratiisista Amedista Pohjois-Balilta :)
Taalla me ollaan, no, sukellettu. Ihan uskomattomat vedet, tanaan nahtiin noin 1,5 metrinen kilpikonna, mureenoita, valtavia meritahtia, hurjan paljon kaloja, merihevosia.. you name it, taalta loytyy. Huomenna mennaan koko alueen kuuluisimmalle dyykkipaikalle, 2. maailmansodan aikana haaksirikkoutuneen U.S.A.T Libertyn hylylle. Se on tassa ihan rannassa ja ehtinyt puolessa vuosisadassa kasvaa aikamoisen tayteen elamaa. (Aidit: ei sukelleta sinne sisalle, joten ei tarvi huolehtia!)
Taalta sitten kohti Kutaa ja Bangkokia.
Taalla me ollaan, no, sukellettu. Ihan uskomattomat vedet, tanaan nahtiin noin 1,5 metrinen kilpikonna, mureenoita, valtavia meritahtia, hurjan paljon kaloja, merihevosia.. you name it, taalta loytyy. Huomenna mennaan koko alueen kuuluisimmalle dyykkipaikalle, 2. maailmansodan aikana haaksirikkoutuneen U.S.A.T Libertyn hylylle. Se on tassa ihan rannassa ja ehtinyt puolessa vuosisadassa kasvaa aikamoisen tayteen elamaa. (Aidit: ei sukelleta sinne sisalle, joten ei tarvi huolehtia!)
Taalta sitten kohti Kutaa ja Bangkokia.
Tuesday, June 24, 2008
Balilla ei palele
Har ligger vi i Ubud, Bali, Indonesia. Monenlaista paikkaa on tullut nahtya, mutta tamanveroista nautiskelijan paratiisia ei oo viela vastaan tullut. Joten Fck the Terrorists ja tulkaa kaikki tanne!
Kavin asken hankkimassa uudet lomajalat hintaan 3 enskaa. Sen verran maksaa kolmen vartin jalkahoito. Huomenna vuorossa kokovartalohieronta-hunajakylpy-hassakka, melkein kaksi tuntia ja ihan kokonaista seitseman enskaa.
Meidan hotelli on ihana, ihan oikea paratiisi (www.balispirithotel.com). Ubud on pieni hassu kaupunki ihan taynna kasityolaisten myymaloita. Pitaa ehka ostaa uusi rinkka, etta saa kaikki tavarat kotiin. Mainitsinko jo, etta taalla paistaa aurinko ihan taydelta taivaalta? Eika tassa paratiisissa oo edes hirveesti kaarmeita. Kanoja ja kukkoja on kylla, minka ansiosta herasin tanaan kello viis. Menin sitten uimaan, kun en enaa saanut unta.
Oikeasti on tosi surullista, miten vajaakaytolla kaikki matkailupalvelut taalla on. Nama ihmiset taistelevat elannostaan sen takia, etta jotkut paukapaat rajaytti muutaman pommin monta vuotta sitten >: Erittain arsyttavaa.
* * * * *
Eilen nahtii ihan mahtava kuljetus matkalla tanne. Semmosen ihan tavallisen pienen moottoripyoran selassa istui ensimmaisena poika, noin seitseman vuotta, sitten isa, joka ajoi pyoraa, keskella tytto, noin viisi vuotta ja takana aiti sylissaan vastasyntynyt vauva. Ja sitten vahan ruokaostoksia viela. Siis kuka tarvii farmari-Volvoa, kun viisihenkinen perhe kulkee ihan natisti moottoripyorallakin?!
Mista tulikin mieleeni Egyptin liikenne, joka on kummallisinta mallia mihin oon tahan mennessa tormannyt. Siella ajetaan sakkipimeassa aina ilman valoja, paitsi kun joku tulee vastaan, laitetaan kohdalla pitkat paalle. Osaako joku selittaa taman mulle? Ei oo jarjen hiventa siina ei. Muistan kylla eraan suomalaisen matkaajan kertoneen minulle tarinaa siita, kun he kaveriporukalla yrittivat etsia huonoimman mahdollisen taksin Kairosta. Voittajaksi selviytyi mies, joka onnistui saamaan kulkupelikseen kuussatasen Fiatin, jonka ovet lennahtivat auki joka toyssyssa (joita Kairossa riittaa) ja jota ajoi toiselta puolelta halvaantunut ja sokea papparainen. Aika hankala panna enaa huonommaksi?
* * * *
No niin, menemme jatkamaan kuosiutumista. Huomenna iltapaivalla siirrymme vajaa sata kilometria pohjoiseen, Amediin. Siella pitais olla kirkkaat ja komeat vedet meita odottelemassa. Etta terkkuja vaan sinne Torpparinmakeen ;)
Kavin asken hankkimassa uudet lomajalat hintaan 3 enskaa. Sen verran maksaa kolmen vartin jalkahoito. Huomenna vuorossa kokovartalohieronta-hunajakylpy-hassakka, melkein kaksi tuntia ja ihan kokonaista seitseman enskaa.
Meidan hotelli on ihana, ihan oikea paratiisi (www.balispirithotel.com). Ubud on pieni hassu kaupunki ihan taynna kasityolaisten myymaloita. Pitaa ehka ostaa uusi rinkka, etta saa kaikki tavarat kotiin. Mainitsinko jo, etta taalla paistaa aurinko ihan taydelta taivaalta? Eika tassa paratiisissa oo edes hirveesti kaarmeita. Kanoja ja kukkoja on kylla, minka ansiosta herasin tanaan kello viis. Menin sitten uimaan, kun en enaa saanut unta.
Oikeasti on tosi surullista, miten vajaakaytolla kaikki matkailupalvelut taalla on. Nama ihmiset taistelevat elannostaan sen takia, etta jotkut paukapaat rajaytti muutaman pommin monta vuotta sitten >: Erittain arsyttavaa.
* * * * *
Eilen nahtii ihan mahtava kuljetus matkalla tanne. Semmosen ihan tavallisen pienen moottoripyoran selassa istui ensimmaisena poika, noin seitseman vuotta, sitten isa, joka ajoi pyoraa, keskella tytto, noin viisi vuotta ja takana aiti sylissaan vastasyntynyt vauva. Ja sitten vahan ruokaostoksia viela. Siis kuka tarvii farmari-Volvoa, kun viisihenkinen perhe kulkee ihan natisti moottoripyorallakin?!
Mista tulikin mieleeni Egyptin liikenne, joka on kummallisinta mallia mihin oon tahan mennessa tormannyt. Siella ajetaan sakkipimeassa aina ilman valoja, paitsi kun joku tulee vastaan, laitetaan kohdalla pitkat paalle. Osaako joku selittaa taman mulle? Ei oo jarjen hiventa siina ei. Muistan kylla eraan suomalaisen matkaajan kertoneen minulle tarinaa siita, kun he kaveriporukalla yrittivat etsia huonoimman mahdollisen taksin Kairosta. Voittajaksi selviytyi mies, joka onnistui saamaan kulkupelikseen kuussatasen Fiatin, jonka ovet lennahtivat auki joka toyssyssa (joita Kairossa riittaa) ja jota ajoi toiselta puolelta halvaantunut ja sokea papparainen. Aika hankala panna enaa huonommaksi?
* * * *
No niin, menemme jatkamaan kuosiutumista. Huomenna iltapaivalla siirrymme vajaa sata kilometria pohjoiseen, Amediin. Siella pitais olla kirkkaat ja komeat vedet meita odottelemassa. Etta terkkuja vaan sinne Torpparinmakeen ;)
Monday, June 23, 2008
KK, 1330 hours
Tanaan lahtaan Balille. Yritin netista tarkistaa lentomme tilannetta, mutta AirAsian aarimmaisen toimivista ja helppokayttoisista sivuista huolimatta en sita saanut selville. Voisi kuvitella, etta kun lennoille on annettu yksilolliset tunnukset, riittaisi pelkastaan sen syottaminen avaamaan ko. lennon tiedot. Mutta ei, ei taallapain maailmaa. Jotta lennon statuksen saisi tarkistettu, taytyy lennon numeron lisaksi ilmoittaa lahtokennta, tulokentta, paivamaara seka kellonaika - kellonajanhan mina juuri halusin selvittaa! Kun yllaolevat tiedot on saanut kaivattua muualta sivuston uumenista ja syotettya oikeille riveille, ilmoittaa sivusto tylysti, ettei kysesta lento ole olemassa... Etta se siita tarkistuksesta.
Mount Kinabalusta ei viela ole kuvia saatavana, koska en saa niita mihinkaan ladattua, mutta alla yksi googlesta luvattomasti napattu otos aika lahelta sita paikkaa jossa pyorsimme takaisin
Ei niita kuvia tosin tuolta patkalta paljon ole. Suprajohteiden pitaisi taata taysin havioton tiedonsiirtokyky, mutta sormeni todistavat vaitteen paikkaansapitamattomaksi.
Mount Kinabalusta ei viela ole kuvia saatavana, koska en saa niita mihinkaan ladattua, mutta alla yksi googlesta luvattomasti napattu otos aika lahelta sita paikkaa jossa pyorsimme takaisin
Ei niita kuvia tosin tuolta patkalta paljon ole. Suprajohteiden pitaisi taata taysin havioton tiedonsiirtokyky, mutta sormeni todistavat vaitteen paikkaansapitamattomaksi.
Sunday, June 22, 2008
Oman elamansa supersankari
Haluaako joku haistaa mun sukkia? Niissa on vieno vuorikiipeilyn tuoksu :)
Jalat on niin soosina etta ei paase portaita kavelemaan, mutta olipa siistia! 27 tuntia, 18 kilometria kavelya vuorta ylos ja alas, saavutettu korkeus 3800 metria merenpinnan ylapuolella. Kiivetkaa itse perassa!
Mutta ei ollu helppoa ei. Ylos perusleiriin (6 km) vedettiin neljassa tunnissa ja kymmenessa minuutissa, eli ihan hyvaa vauhtia. Paivan nopein oli brittipariskunta, jolla oli mennyt vain kolme tuntia. Viimeisena saapui malesialaisryhma uskomattoman yhdeksan (!) tunnin kiipeamisen jalkeen.
Jalat on niin soosina etta ei paase portaita kavelemaan, mutta olipa siistia! 27 tuntia, 18 kilometria kavelya vuorta ylos ja alas, saavutettu korkeus 3800 metria merenpinnan ylapuolella. Kiivetkaa itse perassa!
Mutta ei ollu helppoa ei. Ylos perusleiriin (6 km) vedettiin neljassa tunnissa ja kymmenessa minuutissa, eli ihan hyvaa vauhtia. Paivan nopein oli brittipariskunta, jolla oli mennyt vain kolme tuntia. Viimeisena saapui malesialaisryhma uskomattoman yhdeksan (!) tunnin kiipeamisen jalkeen.
* * * * *
Haluatteko tietaa, milta tuntuu kiiveta vuorelle? Tassa kotiohjeet: Aloita nousu astumalla sohvalle/tuolille/jakkaralle kymmenen kilon reppu selassa. Laita lisaksi mehupilli suuhun, jotta voit aistia hengittamisen raskauden korkeassa ilmanalassa. Jatka harjoitusta seuraavat nelja tuntia. Eika mitaan loysailya siella, sykkeen pitaa pysya 180 lyonnin paremmalla puolella koko ajan (omat speksini: keskisyke 178, maksimisyke 197, kalorikulutus 2830!).
Paastyasi nyt neljan tunnin harjoittelun jalkeen perusleiriin, voit syoda kevyesti kylmia nuudeleita +11 asteen lampotilassa. Sen jalkeen lepaa nukkumalla kylmassa teltassa hervottomassa syysmyrskyssa kaksi tuntia. Tana aikana heraa kahdesti oksentamaan (yokkiminenkin riittaa, paaasia, etta aistit korkeuden vaikutuksen kehoosi) ja lisaksi nouse vahintaan kerran haatamaan sankysi alla lymyilevat rotat (rapisee, ei saa nukuttua). Kuvittele kylma tiiliskivi koko ajan rintasi paalle, edelleen taman korkean ilmanalan takia.
Nain hyvin levanneena voit sitten pilkkopimeassa lahtea kiipeamaan kahden ja puolen kilometrin matkaa kiviselle huipulle 3 asteen lampotilassa, kovassa tuulessa ja sumusateessa. Paastyasi noin kolmen tunnin kiipeamisen jalkeen huipulle, kavele 8 kilometria jyrkkaa alamakea takaisin alkuun (yht. 6 tuntia). Ja nain olet oikea vuorikiipeilija!
* * * * *
Niin, ja me lahdettiin tahan ihan vapaaehtoisesti :) Mutta kylla kannatti. Minulle tama oli ultimaattinen oman kropan fysiikan rajojen ja henkisen kestavyyden testaus. Voittajan on helppo hymyilla; juuri nyt oon kylla oman elamani supersankaritar!
Ihan huipulle ei tosin paasty, vuorella raivosi ihan mieleton myrsky ja kiipeaminen yolla otti yksinkertaisesti niin lujille (kunto olis kestanyt, mutta niin jaassa en oo ollut edes monta kertaa Suomessa), etta 500 metria ennen maalia kaannyin takaisin. Joten pystysuunnassa siis satakunta metria jai vajaaksi, mutta se ei juuri nyt haittaa yhtaan. Saata on kunnioitettava, muuten kay huonosti.
Pilvirajan ylapuolella oli jotenkin taianomaista. Vaikka oli tuhannen kylma ja pimeaa, niin silti. Uskomatonta nahda, kuinka pilvet kietoutuvat omien jalkojen ymparille. Siina ei paljon kylmat nuudelit ja rotat sangynalla haittaa.
Kunto kesti kiipeilyn tosi hyvin. Ainoastaan laskeutuminen otti tosi koville, varsinkin polvista. Allergisen astmanikin kanssa parjasin tosi hyvin, vaikka en hoksannutkaan tankata ekstraa inhalaattorista etukateen. Vuoristotauti nayttaytyi mun osalta tosi lievana, kerran kavin yokkimassa yolla ja thats it. Aamulla olo oli hyva, joten uskalsin lahtea kiipeamaan ylos eika siella sitten tullutkaan enaa mitaan ongelmia. Ainoa ikavyys oli ehka himppasen etova olo, kun en millaan saanut tankkattua riittavasti kaloreita kuluttamieni tilalle ja kroppa oli sen vuoksi vahan turhan lujilla.
* * * * *
Nyt kun te kaikki olette valtavan innostuneita vuorikiipeilysta, muutama sananen varusteista. Yksinkertaisesti: hyvaan kannattaa panostaa. Noin kosteassa ja kuivassa puuvillavaatteet on nounou. Samoin sinansa hyvat retkeilyvarusteet, jotka on tehty paksuista kankaista. Ne ei ehdi muutamassa tunnissa kuivua. Meilla osui varustelu kohtuullisen nappiin: luotimme tekniseen kerrastoon, dry-max - sukkiin ja juoksuasuun. Lisaksi meilla oli hupparit, pipot, hanskat, villasukat, sadetakit ja muut perusvarusteet. Mulla oli Haltin SoftShell StormBraker -takki paalla ja se oli pelastus! Kesti aikamoisen myrskyn kuivana ja lampimana. Kenkia ei myoskaan sovi sivuttaa: pitkallisen harkinnan jalkeen paadyin Merrelin maastoulkoilukenkiin (ei goretexia, koska se kestaa kuivua kauan kun kerran paastaa veden lapi) ja Foot Balancen yksilollisesti muotoiltuihin pohjallisiin. Kengat + pohjalliset kustansi yhteensa noin 150 euroa, mutta kiitin kylla itseani aika monta kertaa, etta en ollut saastanyt niissa.
* * * * *
On niin paljon ajatuksia mielessa, etta ei oikein tieda, mita kaikkea pitaisi viela muistaa kertoa. No ainakin se, etta kuvitelkaa, etta perusleiriin ei ole muuta tieta kuin tama yksi, joten ammattikantajat roudaa joka paiva ylos kaiken, mita noin 50 kiipeilijaa tarvitsee. Siis kaiken ruuan kananmunista riisiin, vessapaperin, kaasupullot, kaikki miesvoimin ylos joka paiva! Lisaksi poluilla vastaan tuli rautaputkien kantajia, tikasmiehia ja roskakuskeja (kaikki jatteet kuljetetaan tietysti paivittain alas). Ihan uskomatonta!
Kaiken taman jalkeen: lahtisinko uudestaan kiipeamaan vuorelle? No en ihan heti huomenna, mutta en missaan nimessa antaisi tata kokemusta pois. Kiipeaminen on melkoista hetkeen tarttumista: ei voi ajatella mennytta, ei tulevaa, ainoa mita voi on nostaa jalkaa ja tsempata itseaan eteenpain. Ja kun siina onnistuu, on aikas mukava olla :D
Edit: Ihan himppasen naurattaa tuo Harrin postaus, se on vahan katkerampi saalle kuin mina. Silla jai kuoritakki kotiin ja se oli varmasti viela enemman jaassa :)
Prkleen nyppyla
Tekninen kerrasto, paksu puuvillahuppari, kahdet vaellussukat, villasormikkaat, pipo ja tuulenpitava juoksupuku. Nailla varusteilla ei kannata lahtea valloittamaan Mount Kinabalun huippua; ei nimittain riita alkuunkaan. Niin, tai riittaahan ne itseasiassa siihen alkuun, mutta huippua niilla ei valloiteta. Meilla jai 500 metrin kavelya, tai koydessa raahautumista se pikemminkin oli, vaille. Korkeussuunnassa vahan vajaa 200 metria. Ei kuulosta paljolta, ja nain jalkeenpain miettii, etta eikohan tuo nyt olisi mennyt. Mutta siella kylmalla, maralla kalliolla ihmetellessa, tuulen ja sateen piiskaamana, ajatus alaspain lahtemisesta ei tuntunut yhtaan hullummalta.
Nimittain aiemmin mainitsemalla varustuksella olen juossut koskelan metsia (en Rapen, ei kai silla metsaa olekaan?) ristiin rastiin 15 asteen pakkasessa, eika hetkeakaan ole ollut semmoinen olo kuin tana aamuna kello 0600.
Aamulla lahdettaessa 3322 metrista, mittari naytti +6,9 astetta. Koko matkan sumu oli sita luokkaa, etta ensimmaisen sadan metrin jalkeen nakyma silmalasien lapi muistutti akvaarioon tuijottamista. 500 metria ylempana, tyynessa painanteessa arvion nappituntumalla lampotilan olevan 3-4 astetta. Huippu suljetaan, kun tuulen nopeus ylittaa (ilmeisesti) 20 m/s; meidan jalkeemme huipulle ei paastetty kuin 10-15 henkea, eli ilman liikkui suhteellisen vinhaa vauhtia. Pikaisen surffailun tuloksena arvoilla +5 astetta ja 20 m/s, oli ilman "tuntuma" -12 - -15 astetta.
Mutta vaikka huippu jai valloittamatta, oli reissu ehdottomasti ikimuistoinen.
3300-3350 metrissa sijoitsevan "base campin" majoitus oli jaettu kahteen kastiin: ylilammitetyt seka lammittamattomat. No meilla viime tipassa varanneilla oli luonnollisesti tarjolla jalkimmaista kovaa. Eipa siina, huoneet olivat parakkimaisia neljan hengen luukkuja, mutta ajattelimme etta eikohan siina yhden vajaan yon nuku, kun heratys oli kuitenkin jo kahdelta. Alkuillasta hammastelimme, kun huonetovereita ei alkanut kuulumaan, vaikka ulkona oli jo taysin pimeaa ja paarakennuksen ravintolakin oli jo kiinni. Joskus yhdeksan aikaan tuli ensimmainen kahden hengen ryhma kopistelemaan ovelle ja todettiin etta heillehan se toinen puoli huoneesta toki kuuluu. Kyseinen kiinalaispariskunta oli joutunut matkalla rankkasateen yllattamiksi ja siina sitten aikansa saativat vaatteiden kuivattelun kanssa. Kymmenen aikaan paastiin taas nukkumaan, ja meikalainen ainakin nukkui oikein sikeasti siihen saakka kun toinen pariskunta, ilmeisesti huoneen alkuperaisasukkaita, tulivat tutkimaan vieraitaan. Tai ei ne nyt meita tutkineet, mutta omaan rottamaiseen tapaansa ryntasivat ensimmaisena roskikselle.
Siinapa se sitten keskiyon aika meni rottajahdissa. Mutta se taytyy rottien puolesta mainita, etta torakoita ei nakynyt yhtaan.
Kavelyahan reissulla tuli: matka base campiin oli 6 kilometria ja loppuosuus 2,5 kilometria. Yhteensa siis 17 kilometria makea. Jos muuten joskus paasen mukaan jonkin ulkoilu-, tms reitin suunnitteluun, niin voitte olla varmoja etta siina reitissa ei ole yhtaan alamakea. On meinaan tamanpaivaisen alaspain kipuamisen jaljilta jalat sellaisessa kunnossa, etta on ihan sama kaveleeko eteen- vai taaksepain; yhta jouhevaa kumpaankin suuntaan.
No, se reissu on nyt tehty ja uudet kujeet jo aitien kauhuksi mielissa muhii...
Nimittain aiemmin mainitsemalla varustuksella olen juossut koskelan metsia (en Rapen, ei kai silla metsaa olekaan?) ristiin rastiin 15 asteen pakkasessa, eika hetkeakaan ole ollut semmoinen olo kuin tana aamuna kello 0600.
Aamulla lahdettaessa 3322 metrista, mittari naytti +6,9 astetta. Koko matkan sumu oli sita luokkaa, etta ensimmaisen sadan metrin jalkeen nakyma silmalasien lapi muistutti akvaarioon tuijottamista. 500 metria ylempana, tyynessa painanteessa arvion nappituntumalla lampotilan olevan 3-4 astetta. Huippu suljetaan, kun tuulen nopeus ylittaa (ilmeisesti) 20 m/s; meidan jalkeemme huipulle ei paastetty kuin 10-15 henkea, eli ilman liikkui suhteellisen vinhaa vauhtia. Pikaisen surffailun tuloksena arvoilla +5 astetta ja 20 m/s, oli ilman "tuntuma" -12 - -15 astetta.
Mutta vaikka huippu jai valloittamatta, oli reissu ehdottomasti ikimuistoinen.
3300-3350 metrissa sijoitsevan "base campin" majoitus oli jaettu kahteen kastiin: ylilammitetyt seka lammittamattomat. No meilla viime tipassa varanneilla oli luonnollisesti tarjolla jalkimmaista kovaa. Eipa siina, huoneet olivat parakkimaisia neljan hengen luukkuja, mutta ajattelimme etta eikohan siina yhden vajaan yon nuku, kun heratys oli kuitenkin jo kahdelta. Alkuillasta hammastelimme, kun huonetovereita ei alkanut kuulumaan, vaikka ulkona oli jo taysin pimeaa ja paarakennuksen ravintolakin oli jo kiinni. Joskus yhdeksan aikaan tuli ensimmainen kahden hengen ryhma kopistelemaan ovelle ja todettiin etta heillehan se toinen puoli huoneesta toki kuuluu. Kyseinen kiinalaispariskunta oli joutunut matkalla rankkasateen yllattamiksi ja siina sitten aikansa saativat vaatteiden kuivattelun kanssa. Kymmenen aikaan paastiin taas nukkumaan, ja meikalainen ainakin nukkui oikein sikeasti siihen saakka kun toinen pariskunta, ilmeisesti huoneen alkuperaisasukkaita, tulivat tutkimaan vieraitaan. Tai ei ne nyt meita tutkineet, mutta omaan rottamaiseen tapaansa ryntasivat ensimmaisena roskikselle.
Siinapa se sitten keskiyon aika meni rottajahdissa. Mutta se taytyy rottien puolesta mainita, etta torakoita ei nakynyt yhtaan.
Kavelyahan reissulla tuli: matka base campiin oli 6 kilometria ja loppuosuus 2,5 kilometria. Yhteensa siis 17 kilometria makea. Jos muuten joskus paasen mukaan jonkin ulkoilu-, tms reitin suunnitteluun, niin voitte olla varmoja etta siina reitissa ei ole yhtaan alamakea. On meinaan tamanpaivaisen alaspain kipuamisen jaljilta jalat sellaisessa kunnossa, etta on ihan sama kaveleeko eteen- vai taaksepain; yhta jouhevaa kumpaankin suuntaan.
No, se reissu on nyt tehty ja uudet kujeet jo aitien kauhuksi mielissa muhii...
Friday, June 20, 2008
From Deep Down To High Up
HuomennaHuomennaHuomenna kiivetaan vuorelle :D Kota Kinabalua riepottelee juuri nyt kova tuuli ja pian sataa, mutta toivottavasti huomenna on kuivaa.
Sanoinko jo, etta huomenna kiivetaan vuorelle? Reppu on jo pakattu kalsareilla, pipolla, energiapatukoilla, rakkolaastareilla, otsalampulla, aurinkorasvalla, sadetakeilla ja kaikella mahdollisella. Ja kameralla tietysti.
Asiaan vihkiytymattomille tiedoksi: aiomme valloittaa Kaakkois-Aasian korkeimman vuoren, yli neljaan kilometriin kohoavan Mount Kinabalun huipun. Kiipeamiseen on varattu kaksi paivaa, huomenna edetaan reiluun kolmeen tonniin base camp:iin, jossa levataan ja totutellaan korkeaan ilmaan 12 tuntia. Sunnuntaina aamulla kello kaksi paikallista aikaa aloitetaan nousu huipulle, jossa ihailemme saan salliessa auringon nousua (epatodennakoista, koska on sadekausi). Ja sitten tullaan alas ja ollaan ihan pokkelojalkoja.
Kiipeaminen tapahtuu ihan semmoisia sademetsapolkuja pitkin eli mitaan hakkuja ja koysia ei tarvita eika kyseessa siis ole mitenkaan vaarallinen keikka (aidit huomio!). Matkaa kertyy kaikkiaan noin 11 kilometria eli kohtuullista nousua on koko matka.
Ootan innolla, etta miten hyvin kiipeaminen meilta sujuu. Etta paljonko on ollut hyotya kaikista niista kilometreista, mita ollaan rantasateessa juostu pitkin metsia. Ja kaikista niista aamuista, kun oomme nousseet kuudelta uimaan. Viimeiset nelja kuukautta, joka ikinen paiva.
Normaalikuntoinen kiipeilija paasee base campiin noin kuudessa tunnissa. Hyvakuntoiset tekee matkan alle neljaan tuntiin. Ja sitten on viela ammattikiipeilijat: joka vuosi jarjestetaan nopeuskisa Mont Kinabalulle kiipeamisessa, ja viime vuonna voittaja juoksi huipulle ja alas kahteen ja puoleen tuntiin :O
Joten alkaa olko huolissanne! Voima-ajatuksia saa kylla lahettaa, kiitos vaan :)
Sanoinko jo, etta huomenna kiivetaan vuorelle? Reppu on jo pakattu kalsareilla, pipolla, energiapatukoilla, rakkolaastareilla, otsalampulla, aurinkorasvalla, sadetakeilla ja kaikella mahdollisella. Ja kameralla tietysti.
Asiaan vihkiytymattomille tiedoksi: aiomme valloittaa Kaakkois-Aasian korkeimman vuoren, yli neljaan kilometriin kohoavan Mount Kinabalun huipun. Kiipeamiseen on varattu kaksi paivaa, huomenna edetaan reiluun kolmeen tonniin base camp:iin, jossa levataan ja totutellaan korkeaan ilmaan 12 tuntia. Sunnuntaina aamulla kello kaksi paikallista aikaa aloitetaan nousu huipulle, jossa ihailemme saan salliessa auringon nousua (epatodennakoista, koska on sadekausi). Ja sitten tullaan alas ja ollaan ihan pokkelojalkoja.
Kiipeaminen tapahtuu ihan semmoisia sademetsapolkuja pitkin eli mitaan hakkuja ja koysia ei tarvita eika kyseessa siis ole mitenkaan vaarallinen keikka (aidit huomio!). Matkaa kertyy kaikkiaan noin 11 kilometria eli kohtuullista nousua on koko matka.
Ootan innolla, etta miten hyvin kiipeaminen meilta sujuu. Etta paljonko on ollut hyotya kaikista niista kilometreista, mita ollaan rantasateessa juostu pitkin metsia. Ja kaikista niista aamuista, kun oomme nousseet kuudelta uimaan. Viimeiset nelja kuukautta, joka ikinen paiva.
Normaalikuntoinen kiipeilija paasee base campiin noin kuudessa tunnissa. Hyvakuntoiset tekee matkan alle neljaan tuntiin. Ja sitten on viela ammattikiipeilijat: joka vuosi jarjestetaan nopeuskisa Mont Kinabalulle kiipeamisessa, ja viime vuonna voittaja juoksi huipulle ja alas kahteen ja puoleen tuntiin :O
Joten alkaa olko huolissanne! Voima-ajatuksia saa kylla lahettaa, kiitos vaan :)
Thursday, June 19, 2008
Siirtomaavaltiaat
Tanaan sukellettiin. Jatan yksityiskohdat Harrin kerrottavaksi toteamalla vain, etta upeaa oli.
Ollaan siis Borneon saarella, Sabahin osavaltion paakaupungissa Kota Kinabalussa. Oikein hauska pieni malesialaiskaupunki on tama.
Mutta siis meidan hotelli Jesselton (www.jesseltonhotel.com) on perustettu siirtomaavallan aikana ja jotenkin omituisesti se on jamahtanut siihen aikaan. Kaupunki ymparilla elaa omaa elamaansa, mutta Jesseltonin kohdalla oven avaa valkoisiin polvisukkiin, shortseihin ja kauluspaitaan pukeutunut nuori mies, jolla on semonen hamara safarikypara paassa. Oikeasti :D Sisustus on tietysti hyvin siirtomaahenkinen ja kaikki puhuttelee minua "maam" niinkun olisin joku mademe, ha ha! Mutta en valita, hotelli on oikein hieno (kuten meille nykyajan siirtomaavaltiaille eli turistiylimyksille sopii) ja palvelu pelaa ja meidan upgreidattiin sviittiin niin eipa tassa mitaan.
Kiitan kommenteista kaikkia kavijoita, on oikein kiva saada terveisia kotoa! Ja oikein mainiota juhannusta sinne kaikille <3
Ollaan siis Borneon saarella, Sabahin osavaltion paakaupungissa Kota Kinabalussa. Oikein hauska pieni malesialaiskaupunki on tama.
Mutta siis meidan hotelli Jesselton (www.jesseltonhotel.com) on perustettu siirtomaavallan aikana ja jotenkin omituisesti se on jamahtanut siihen aikaan. Kaupunki ymparilla elaa omaa elamaansa, mutta Jesseltonin kohdalla oven avaa valkoisiin polvisukkiin, shortseihin ja kauluspaitaan pukeutunut nuori mies, jolla on semonen hamara safarikypara paassa. Oikeasti :D Sisustus on tietysti hyvin siirtomaahenkinen ja kaikki puhuttelee minua "maam" niinkun olisin joku mademe, ha ha! Mutta en valita, hotelli on oikein hieno (kuten meille nykyajan siirtomaavaltiaille eli turistiylimyksille sopii) ja palvelu pelaa ja meidan upgreidattiin sviittiin niin eipa tassa mitaan.
Kiitan kommenteista kaikkia kavijoita, on oikein kiva saada terveisia kotoa! Ja oikein mainiota juhannusta sinne kaikille <3
KK, 1700 hours
Tanaan paastiin viimeinkin sukeltamaan. Aikaa olikin jo vierahtanyt, aikalailla kolme ja puoli vuotta, edellisesta dyykista. Ihmeesti sita vaan muistaa kaiken opetetun. Ja parempi onkin: esimerkiksi Sipadanilla upea koralliseina jatkuu pystysuorana melkoisen syvalle - aina kuuteensataan metriin. Eipa se varmaan siella kuudessasadassa enaa mikaan upea ole, mutta taitaa katsojatkin loppua heti sadan metrin jalkeen.
Me hurjasteltiin tanaan aina 25 metriin asti, jossa kaytiin ihmettelemassa kaarmeita(ko? englanniksi eel, ei kuitenkaan mureenoita; moray eel), pilkistelemasta hiekasta.
Lisaksi bongasimme mm. simppuja, velhokalan, kilpparin, noppakaloja, meduusoja, sinipilkkurauskuja ja monia muita.
Ei ehka paras saitti, mutta paaasia (<-onpa jarkevan nakoinen sana ilman aa:n pisteita) oli, etta huomattiin taitojen olevan tallessa ja saatiin treenausta.
Yllattavan sarmaa toimintaa paikalliselta sukellusfirmalta: Divemasterin kuultua, etta meilla on pidempi tauko takana, han laittoi meidat treenaamaan tippuneen regun etsintaa seka maskin tyhjennysta. Harvinaisen asiallista toimintaa.
Joku muuten saisi treenauttaa myos Air Asian huoltomekaanikkoja: eilinen lento oli yli kaksi tuntia aikataulusta jaljessa teknisen vian vuoksi. Siina meinasi sitkeimmaltakin aasialaisjonottajalta loppua usko, ennenkuin melkein kaksi tuntia ilmoitetun lahtoajan jalkeen asiasta kuulutettiin. Kuulutuksen mukaan korjauksen piti kestaa viela viela tunti, mutta puolen tunnin paasta kone kuitenkin oli jo ilmassa. Tokkopa sita vikaa siis edes korjattiin...
Niin, joo: me ollaan nyt siis Kota Kinabalussa.
Nyt ajateltiin kayda KFC:ssa syomassa, kun ei sita kerran suomeen saada jarjestettya.
Huominen paiva varmaan vaan rotvataan ja lauantaina 0600 on lahto hotellilta kohti vuorta.
Hyvaa jussia kaikille sinne - ilmeisen sateiseen - suomeen!
Aiti, ollaan varovaisia - eika viela tarvita edes lisaa rahaa.
Me hurjasteltiin tanaan aina 25 metriin asti, jossa kaytiin ihmettelemassa kaarmeita(ko? englanniksi eel, ei kuitenkaan mureenoita; moray eel), pilkistelemasta hiekasta.
Lisaksi bongasimme mm. simppuja, velhokalan, kilpparin, noppakaloja, meduusoja, sinipilkkurauskuja ja monia muita.
Ei ehka paras saitti, mutta paaasia (<-onpa jarkevan nakoinen sana ilman aa:n pisteita) oli, etta huomattiin taitojen olevan tallessa ja saatiin treenausta.
Yllattavan sarmaa toimintaa paikalliselta sukellusfirmalta: Divemasterin kuultua, etta meilla on pidempi tauko takana, han laittoi meidat treenaamaan tippuneen regun etsintaa seka maskin tyhjennysta. Harvinaisen asiallista toimintaa.
Joku muuten saisi treenauttaa myos Air Asian huoltomekaanikkoja: eilinen lento oli yli kaksi tuntia aikataulusta jaljessa teknisen vian vuoksi. Siina meinasi sitkeimmaltakin aasialaisjonottajalta loppua usko, ennenkuin melkein kaksi tuntia ilmoitetun lahtoajan jalkeen asiasta kuulutettiin. Kuulutuksen mukaan korjauksen piti kestaa viela viela tunti, mutta puolen tunnin paasta kone kuitenkin oli jo ilmassa. Tokkopa sita vikaa siis edes korjattiin...
Niin, joo: me ollaan nyt siis Kota Kinabalussa.
Nyt ajateltiin kayda KFC:ssa syomassa, kun ei sita kerran suomeen saada jarjestettya.
Huominen paiva varmaan vaan rotvataan ja lauantaina 0600 on lahto hotellilta kohti vuorta.
Hyvaa jussia kaikille sinne - ilmeisen sateiseen - suomeen!
Aiti, ollaan varovaisia - eika viela tarvita edes lisaa rahaa.
Tuesday, June 17, 2008
Julkishallintoa ja -liikennetta
Minulla on tapana lukea verkkolehdista Suomen uutiset. Tanaan Iltalehti kertoi jotain sen suuntaista, etta paaministeri oli pyoraillyt sateessa. Tasta voimme paatella, etta 1) kotomaassa ei tapahdu mitaan kovin merkittavaa juuri nyt ja 2) lehdistolla on liian vahan julkkiksia, joiden elamasta voi tehda juttuja.
Malesiassa ei tata ongelmaa pitaisi olla. Taalla nimittain on sangen erikoinen poliittinen jarjestelma, maailman ainoa kiertava (demokraattinen) kuningasvalta. Homma menee nain: maa on jaettu yhdeksaan osavaltioon, joista jokaista hallitsee sulttaani. Viiden vuoden valein sulttaanit kokoontuvat aanestamaan keskuudestaan uuden kuninkaan (tulos on kai periaatteessa jo ennakkoon tiedossa, koska vuoro kiertaa jarjestyksessa). Ajatelkaa miten paljon kuninkaallisia taalla on! Ihan tajuttomasti! Siina riittaa raportoitavaa, kun on kaikkiaan yhdeksan kuninkaallista perhetta! Malesia viettaa muuten tana vuonna 50-vuotis itsenaisyyspaivajuhlaansa Brittien siirtomaavallasta irtautumisen kunniaksi.
* * * * *
Tanaan testattiin Kuala Lumpurin julkinen liikenne. Otettiin bussi kampilta KL Sentraliin. Hinta: 80 senttia; matka-aika: 55 minuuttia. Taksilla vastaavat speksit: 1,5 euroa, 15 minuuttia. Paattakaa itse, kannattiko. Kotimatkalla yritimme samannumeroiseen bussiin silla ajatuksella, etta reitti kulkee samaa tieta takaisin. Mutta ehei, jouduttiin johonkin ihan skuttaan ja kaveltiin pitsojemme kanssa pitkin takakujia. Ens kerralla taksi, kiitos vaan.
* * * * *
Huomenna kohti Borneota :D
* * *
Leenoille ja Hannalle vilkutus, kiva kun kavitte!
Malesiassa ei tata ongelmaa pitaisi olla. Taalla nimittain on sangen erikoinen poliittinen jarjestelma, maailman ainoa kiertava (demokraattinen) kuningasvalta. Homma menee nain: maa on jaettu yhdeksaan osavaltioon, joista jokaista hallitsee sulttaani. Viiden vuoden valein sulttaanit kokoontuvat aanestamaan keskuudestaan uuden kuninkaan (tulos on kai periaatteessa jo ennakkoon tiedossa, koska vuoro kiertaa jarjestyksessa). Ajatelkaa miten paljon kuninkaallisia taalla on! Ihan tajuttomasti! Siina riittaa raportoitavaa, kun on kaikkiaan yhdeksan kuninkaallista perhetta! Malesia viettaa muuten tana vuonna 50-vuotis itsenaisyyspaivajuhlaansa Brittien siirtomaavallasta irtautumisen kunniaksi.
* * * * *
Tanaan testattiin Kuala Lumpurin julkinen liikenne. Otettiin bussi kampilta KL Sentraliin. Hinta: 80 senttia; matka-aika: 55 minuuttia. Taksilla vastaavat speksit: 1,5 euroa, 15 minuuttia. Paattakaa itse, kannattiko. Kotimatkalla yritimme samannumeroiseen bussiin silla ajatuksella, etta reitti kulkee samaa tieta takaisin. Mutta ehei, jouduttiin johonkin ihan skuttaan ja kaveltiin pitsojemme kanssa pitkin takakujia. Ens kerralla taksi, kiitos vaan.
* * * * *
Huomenna kohti Borneota :D
* * *
Leenoille ja Hannalle vilkutus, kiva kun kavitte!
Monday, June 16, 2008
Ostoskeskusmaratooni
Kaytiin tanaan ostarikierroksella.
Ensimmainen kohde oli Midvalley Megamall; kuten nimesta voi paatella, kyseessa on suhteellisen kookas shoppailupaikka. Itseasiassa kaakkois-aasian toiseksi suurin.
Jalkimmainen kohde oli sitten se suurin.
Ostareiden kokoa on mahdoton kuvailla. Niita on oikeastaan mahdoton edes kasittaa.
Yleensa mina vihaan ostareissa ravaamista, mutta taman kokoisissa paikoissa voisin kulkea vaikka viikon - mina aikana nakisi ehka puolet tarjonnasta - vain ihmetellen, mita kaikkea saman katon alle voi mahduttaa.
No miten olisi aasian suurin elokuvateatterikeskus, uimahalli sukelluskursseja varten, kolme-nelja prisman mennen tullen hakkavaa markettia, ehka kakssataa pikkukojua jossa myydaan kimaltelevia juttuja (ei aavistustakaan mihin kaikkeen niita tarvitaan) ja kaikkea, siis ihan kaikkea, silta valilta. Kuten koiranpentukauppa.
Ostoskeskukset on ilmastoituja - hyvin ilmastoituja. Jopa siina maarin, etten kiinnittanyt huomiota yhteen putiikkiin jossa myytiin toppatakkeja. Siis miksei myytaisi?
Ai joo, ulkonahan on 35 astetta lamminta!
Ostarit on melkein kuin keitaita keskella aavikkoa: saa hetken kuivatella SeHi:a (SElkaHIki) ja jatkaa matkaa.
En mina koskaan mitaan osta, mutta mukava niissa on kylla kierrella. Meikalaisella se menee muuten helposti kirjaimellisesti kiertelyksi: muuten loistava suuntavaistoni menee totaallisesti sekaisen isossa ostarissa. Lieko sisainen GPS:n havittaa signaalin sisatiloissa tai jotain.
Mutta Elisa meilla hoitaa suunnistamisen ostareissa.
Niin, kaytan mina muuten Elisan suunnistustaitoja hyvakseni myos muulloin: kun Elisa paattavaisesti osoittaa jotakin suuntaa, niin oikea suunta on tasan painvastainen.
Toimii lahes aina.
Huomenna olis viimeinen tays paiva KL:ssa ja keskiviikkona suuntaamme Kota Kinabaluun, ja kohti matkan paatavoitetta: Mount Kinabalua.
Ensimmainen kohde oli Midvalley Megamall; kuten nimesta voi paatella, kyseessa on suhteellisen kookas shoppailupaikka. Itseasiassa kaakkois-aasian toiseksi suurin.
Jalkimmainen kohde oli sitten se suurin.
Ostareiden kokoa on mahdoton kuvailla. Niita on oikeastaan mahdoton edes kasittaa.
Yleensa mina vihaan ostareissa ravaamista, mutta taman kokoisissa paikoissa voisin kulkea vaikka viikon - mina aikana nakisi ehka puolet tarjonnasta - vain ihmetellen, mita kaikkea saman katon alle voi mahduttaa.
No miten olisi aasian suurin elokuvateatterikeskus, uimahalli sukelluskursseja varten, kolme-nelja prisman mennen tullen hakkavaa markettia, ehka kakssataa pikkukojua jossa myydaan kimaltelevia juttuja (ei aavistustakaan mihin kaikkeen niita tarvitaan) ja kaikkea, siis ihan kaikkea, silta valilta. Kuten koiranpentukauppa.
Ostoskeskukset on ilmastoituja - hyvin ilmastoituja. Jopa siina maarin, etten kiinnittanyt huomiota yhteen putiikkiin jossa myytiin toppatakkeja. Siis miksei myytaisi?
Ai joo, ulkonahan on 35 astetta lamminta!
Ostarit on melkein kuin keitaita keskella aavikkoa: saa hetken kuivatella SeHi:a (SElkaHIki) ja jatkaa matkaa.
En mina koskaan mitaan osta, mutta mukava niissa on kylla kierrella. Meikalaisella se menee muuten helposti kirjaimellisesti kiertelyksi: muuten loistava suuntavaistoni menee totaallisesti sekaisen isossa ostarissa. Lieko sisainen GPS:n havittaa signaalin sisatiloissa tai jotain.
Mutta Elisa meilla hoitaa suunnistamisen ostareissa.
Niin, kaytan mina muuten Elisan suunnistustaitoja hyvakseni myos muulloin: kun Elisa paattavaisesti osoittaa jotakin suuntaa, niin oikea suunta on tasan painvastainen.
Toimii lahes aina.
Huomenna olis viimeinen tays paiva KL:ssa ja keskiviikkona suuntaamme Kota Kinabaluun, ja kohti matkan paatavoitetta: Mount Kinabalua.
Aurinko aurinko lattyja paistaa
Kuala Lumpurissa sataa ja salamoi. Ei se mitaan, taalla on taman maailmankolkan isoimmat ostarit. Niissa aika kuluu oikein mukavasti.
Muutama sana ruuasta.
Malesiassa on tarjolla kahdenlaista ruokaa: tosi hyvaa ja tosi pahaa. Se, kumpaa sattuu saamaan, riippuu siita missa syo ja mita onnistuu tilaamaan.
Pahaa ruokaa saa varmimmin keskikaupungin kalliimmanpuoleisissa ravintoloista. Hyvaa ruokaa puolestaan saa tuurista riippuen silloin talloin keskihintaisista ravintoloista (Nando's, suosittelen, taivaallista peri-peri-sapuskaa viidella eurolla) seka lahes aina kadunvarsien kansankuppiloista, jotka ensi vilkaisulla nayttavat terveystarkastajan painajaiselta. Oikeasti ruoka on kuitenkin taatusti tuoretta ja alyttoman halpaa: 50 senttia annos.
Erittain hyvaa ruokaa saa myos ostarien Food Junctioneista. Kymmenkunta kojua vierekkain, kaikissa vahan eri valikoima, keskella yhteiset poydat ja yksi juomakoju. Erittain kaytannollista, kun toinen haluaa syoda kiinalaista keittoa ja toinen paistettua riisia. Annoksen hinta: 1 euro.
Malesian kansallisruoka on Nasi Lemak. Kuten nimesta voi paatella, kyseessa on riisipopero (=nasi). Lemak puolestaan on tassa tapauksessa kastiketta, jossa on pienen pienia auringossa kuivatettuja (=madatettyja) kaloja. Ruoka maistuu, no, akvaariokalojen hiutaleille. En suosittele.
Kansallishedelma puolestaa on piikikasta melonia muistuttava durian. Riittaako jos kerron, etta sen syonti on kielletty esimerkiksi julkisissa kulkuvalineissa? Durian nimittain haisee. Sanoinkuvaamattoman pahalle. Ja sita myydaan kaikkialla. Malesialaiset rakastavat duriania. Henkilokohtaisesti en ole erityisen viehattynyt sen makuun, joka muistuttaa ehka lahinna sokerilla ja sipulilla maustettua limaista perunasosetta. En todellakaan suosittele.
Mutta nyt iltapalalle. Harrin sedan vaimon aiti valmisti meille kiinalaisen lounaan. Mummon ruoka on hyvaa, myos taallapain maailmaa.
p.s. Pian, Patrikin ja Alecin vierailun kunniaksi kerron teille malesiankielisen lempisanani. Se on kanak-kanak ja tarkoittaa lasta. Iloinen vilkutus myos Hannalle ja kotivaelle <3
Muutama sana ruuasta.
Malesiassa on tarjolla kahdenlaista ruokaa: tosi hyvaa ja tosi pahaa. Se, kumpaa sattuu saamaan, riippuu siita missa syo ja mita onnistuu tilaamaan.
Pahaa ruokaa saa varmimmin keskikaupungin kalliimmanpuoleisissa ravintoloista. Hyvaa ruokaa puolestaan saa tuurista riippuen silloin talloin keskihintaisista ravintoloista (Nando's, suosittelen, taivaallista peri-peri-sapuskaa viidella eurolla) seka lahes aina kadunvarsien kansankuppiloista, jotka ensi vilkaisulla nayttavat terveystarkastajan painajaiselta. Oikeasti ruoka on kuitenkin taatusti tuoretta ja alyttoman halpaa: 50 senttia annos.
Erittain hyvaa ruokaa saa myos ostarien Food Junctioneista. Kymmenkunta kojua vierekkain, kaikissa vahan eri valikoima, keskella yhteiset poydat ja yksi juomakoju. Erittain kaytannollista, kun toinen haluaa syoda kiinalaista keittoa ja toinen paistettua riisia. Annoksen hinta: 1 euro.
Malesian kansallisruoka on Nasi Lemak. Kuten nimesta voi paatella, kyseessa on riisipopero (=nasi). Lemak puolestaan on tassa tapauksessa kastiketta, jossa on pienen pienia auringossa kuivatettuja (=madatettyja) kaloja. Ruoka maistuu, no, akvaariokalojen hiutaleille. En suosittele.
Kansallishedelma puolestaa on piikikasta melonia muistuttava durian. Riittaako jos kerron, etta sen syonti on kielletty esimerkiksi julkisissa kulkuvalineissa? Durian nimittain haisee. Sanoinkuvaamattoman pahalle. Ja sita myydaan kaikkialla. Malesialaiset rakastavat duriania. Henkilokohtaisesti en ole erityisen viehattynyt sen makuun, joka muistuttaa ehka lahinna sokerilla ja sipulilla maustettua limaista perunasosetta. En todellakaan suosittele.
Mutta nyt iltapalalle. Harrin sedan vaimon aiti valmisti meille kiinalaisen lounaan. Mummon ruoka on hyvaa, myos taallapain maailmaa.
p.s. Pian, Patrikin ja Alecin vierailun kunniaksi kerron teille malesiankielisen lempisanani. Se on kanak-kanak ja tarkoittaa lasta. Iloinen vilkutus myos Hannalle ja kotivaelle <3
Sunday, June 15, 2008
Rieskaa ja vakivaltaa
Harri leipoo rieskaa. Jep jep, eksoottista on elama taallapain maailmaa.
Ehdotan, etta Thai Massagen nimi muutetaan Thai Massagreksi. Kroppa tuntuu enemman silta kuin olis ollut veriloylyssa kuin hieronnassa. Eilen siis kavin lapi taman tunnin "rentoutuksen", joka koostui nipistelysta, hakkaamisesta, eri asentoihin taivuttamisesta ja teoista, jotka epailematta Suomen laissa on maaritelty vakivallaksi. Thaimaan lahja maailmalle ovat nama hierojat.
Lomaa helpottavat asiat top 3 ovat tahan asti olleet:
- Marimekon iso olkalaukku. Lukuisten erehdysten jalkeen olen loytanyt taydellisen laukun. Sinne mahtuu kamera, lompakko, laakkeet, kynsiviila, huppari, kissanpentuja, paivan ostokset, juomapulloja ja karkkirasioita (tyhjia, aina). Ja se myos nayttaa hyvalta, toisin kuin joku ankea (=kaytannollinen) reppu.
- Urheiluteippi. Silla saa kursittua kokoon jalat, jotka ovat liian turvonneet mahtuakseen kenkiin ja kosteasta ilmasta niin pehmenneet, etta koko ajan tulee rakkoja ja hankaumia.
- Hyva leikkaus hiuksissa. Kun lamminta on yli 40 astetta ja ilman kosteus lahella 90 prosenttia, tukalle ei voi tehda mitaan. Suoristusrauta: ei auta. Kiharrin: ei auta. Tigin tokotit: ei auta. Hyva leikkaus pelastaa sen vahan, mita pelastettavissa on. Lopun aikaa olen limatukka ja sille ei voi mitaan. (Vanhingonilo tosin on paras ilo; Harrin tukka on kosteassa ilmassa valinnut toisin kayttaytymismallin, tiedattehan, silleen Jimi Hendrix -tyyliin.)
Nyt rieskaa. Saaralle ja Kimmolle kiitokset kommenteista, tanaan viimeksi kaipasimme teita ja pikkuista Oivaa <3
Ehdotan, etta Thai Massagen nimi muutetaan Thai Massagreksi. Kroppa tuntuu enemman silta kuin olis ollut veriloylyssa kuin hieronnassa. Eilen siis kavin lapi taman tunnin "rentoutuksen", joka koostui nipistelysta, hakkaamisesta, eri asentoihin taivuttamisesta ja teoista, jotka epailematta Suomen laissa on maaritelty vakivallaksi. Thaimaan lahja maailmalle ovat nama hierojat.
Lomaa helpottavat asiat top 3 ovat tahan asti olleet:
- Marimekon iso olkalaukku. Lukuisten erehdysten jalkeen olen loytanyt taydellisen laukun. Sinne mahtuu kamera, lompakko, laakkeet, kynsiviila, huppari, kissanpentuja, paivan ostokset, juomapulloja ja karkkirasioita (tyhjia, aina). Ja se myos nayttaa hyvalta, toisin kuin joku ankea (=kaytannollinen) reppu.
- Urheiluteippi. Silla saa kursittua kokoon jalat, jotka ovat liian turvonneet mahtuakseen kenkiin ja kosteasta ilmasta niin pehmenneet, etta koko ajan tulee rakkoja ja hankaumia.
- Hyva leikkaus hiuksissa. Kun lamminta on yli 40 astetta ja ilman kosteus lahella 90 prosenttia, tukalle ei voi tehda mitaan. Suoristusrauta: ei auta. Kiharrin: ei auta. Tigin tokotit: ei auta. Hyva leikkaus pelastaa sen vahan, mita pelastettavissa on. Lopun aikaa olen limatukka ja sille ei voi mitaan. (Vanhingonilo tosin on paras ilo; Harrin tukka on kosteassa ilmassa valinnut toisin kayttaytymismallin, tiedattehan, silleen Jimi Hendrix -tyyliin.)
Nyt rieskaa. Saaralle ja Kimmolle kiitokset kommenteista, tanaan viimeksi kaipasimme teita ja pikkuista Oivaa <3
KL, 2nd home
Tultiin eilen AirAsian avustamana Kuala Lumpuriin. Kentalle mentaessa huomattiin, etta kaikki siella jo odottelelivatkin; eivat tosin meita, vaan odotusaulaan paasya. Josta riittavan ajan odotettuaan paasee odottamaan lentokoneeseen paasya. Ja kohta jo paaseekin odottamaan lentokoneesta pois paasya. Koskaan ei ole ollut niin vahingoniloinen olo, kuin eilen KLIA:n kentan passijonoon paastaessa: ulkomaalaisille oli oma, ihan tyhja jono, ja me royhkeat tietysti kaytimme tilaisuuden hyvaksi. Laukkuhihnan jonotuskaytannosta en jaksa edes mainita, se kun on universaalisti aarimmaisen hankala sisaistaa.
Valittiin ehdottomasti paras reitti KLIA:n (Kuala Lumpur International Airport) LCC (Low Cost Carrier) -terminaalista TTDI:iin (Taman Tun Doctor Ismail -asuinalue). LCC:lta otimme bussin MTB:lle (Main Terminal B), josta KLIA Expressilla matkasimme KL Sentraliin - kylla, S:lla - josta nappasimme taxin TTDI:iin. Suosittelen kaikille, jotka haluavat lyhyen matkan aikana tutustua mahdollisimman moneen kulkuneuvoon.
Tylsat tyypi olisivat varmaan ottaneet taksin ja saastaneet ehka tunnin ajassa.
Huomattavaa on muuten paikallisten kiintymys lyhenteisiin. Ensi kertaa Malesiaan matkaavalla voi olla vaikeuksia paasta esimerkiksi keskustaan, jos eivat alya ottaa bussia KLCC:iin (Kuala Lumpur City Central). Lyhenteiden kaytto kylla varmasti saastaa monelta vaarinymmarrykselta, kun esimerkiksi taksikuskin broken englishista - chinglisista, ei saa mitaan tolkkua.
Niin, itse asiaan.
Kuala Lumpur on meille ehdottomasti toinen koti: viime aasianreissulla asuimme taalla kolme kuukautta ja sydan jai kylla tanne. Jotenkin tanne vain on niin helppo sopeutua. Epailematta brittien kolonianismilla on asiaan suuri vaikutus, asuuhan KL:ssa paljon lankkareita ja lahes jokainen vanhuskin puhuu auttavaa englantia. Ulkopuoliseksi oloaan on hyvin vaikea tuntea.
Paikalliset eivat missaan nimessa ole ystavallisia tai palveluhenkisia - siinakin yksi sopeutumaan auttava tekija.
Mitas me sitten taalla tehdaan?
No Taman Tunin sunnuntaimarkkinoilla pitaa ainakin ensimmaisena kayda.
Sen jalkeen voi laatia tarkempaa suunnitelmaa. Mutta varmaan kaymme tapaamassa entisia tyokavereita, chinatownissa (eivat muuten taalla laita kuudelta kiinni) pitaa kayda ja tietenkin Unclen Chicken Rice Shopissa Puchongissa. Niin, ja Pizza Dominossa. Eli aika ruokapainotteinen taitaa tastakin visiitista tulla. Mutta niinhan se meilla aina...
Hei, jattakaa oikeasti kommentteja lukiessanne vaatimatonta blogiamme, jotta tiedamme etta lukeeko tata kukaan (Hanna lukee, se jo tiedetaankin, mutta voit silti kommentoida lisaa )
Valittiin ehdottomasti paras reitti KLIA:n (Kuala Lumpur International Airport) LCC (Low Cost Carrier) -terminaalista TTDI:iin (Taman Tun Doctor Ismail -asuinalue). LCC:lta otimme bussin MTB:lle (Main Terminal B), josta KLIA Expressilla matkasimme KL Sentraliin - kylla, S:lla - josta nappasimme taxin TTDI:iin. Suosittelen kaikille, jotka haluavat lyhyen matkan aikana tutustua mahdollisimman moneen kulkuneuvoon.
Tylsat tyypi olisivat varmaan ottaneet taksin ja saastaneet ehka tunnin ajassa.
Huomattavaa on muuten paikallisten kiintymys lyhenteisiin. Ensi kertaa Malesiaan matkaavalla voi olla vaikeuksia paasta esimerkiksi keskustaan, jos eivat alya ottaa bussia KLCC:iin (Kuala Lumpur City Central). Lyhenteiden kaytto kylla varmasti saastaa monelta vaarinymmarrykselta, kun esimerkiksi taksikuskin broken englishista - chinglisista, ei saa mitaan tolkkua.
Niin, itse asiaan.
Kuala Lumpur on meille ehdottomasti toinen koti: viime aasianreissulla asuimme taalla kolme kuukautta ja sydan jai kylla tanne. Jotenkin tanne vain on niin helppo sopeutua. Epailematta brittien kolonianismilla on asiaan suuri vaikutus, asuuhan KL:ssa paljon lankkareita ja lahes jokainen vanhuskin puhuu auttavaa englantia. Ulkopuoliseksi oloaan on hyvin vaikea tuntea.
Paikalliset eivat missaan nimessa ole ystavallisia tai palveluhenkisia - siinakin yksi sopeutumaan auttava tekija.
Mitas me sitten taalla tehdaan?
No Taman Tunin sunnuntaimarkkinoilla pitaa ainakin ensimmaisena kayda.
Sen jalkeen voi laatia tarkempaa suunnitelmaa. Mutta varmaan kaymme tapaamassa entisia tyokavereita, chinatownissa (eivat muuten taalla laita kuudelta kiinni) pitaa kayda ja tietenkin Unclen Chicken Rice Shopissa Puchongissa. Niin, ja Pizza Dominossa. Eli aika ruokapainotteinen taitaa tastakin visiitista tulla. Mutta niinhan se meilla aina...
Hei, jattakaa oikeasti kommentteja lukiessanne vaatimatonta blogiamme, jotta tiedamme etta lukeeko tata kukaan (Hanna lukee, se jo tiedetaankin, mutta voit silti kommentoida lisaa )
Saturday, June 14, 2008
Home Sweet Home
Kuala Lumpur. Koti. On niin hyva mieli, etta melkein naurattaa aaneen.
Malesialaiset. Ihan maailman parhaita jonottajia. Missa on enemman kuin kolme malesialaista yhta aikaa, siella on jono. Lentokentalla, kaupassa, taksitolpalla. Sitten tungeksitaan ja seisotaan. Aina kun uusi ihminen liittyy mukaan, han menee automaattisesti pisimpaan jonoon. Ihmeellista.
AirAsia toi perille. Tosin ennakkoon tilattu ruoka jai saamatta. Yritin tilata juotavaa, mutta lentoemot pyyhki karrylla ohi niin kovaa vauhtia, etta en kertaakaan onnistunut saamaan limsaani. Onhan se tietysti helpointa palvella vain kunkin penkkirivin paassa istuvaa matkustajaa. Ja arvatkaa mita tapahtuu, kun lentokoneen pyorat koskettavat maata? Just kylla, alkaa semmonen turvavoiden napsutus auki ettei mitaan rajaa ja kun kone on viela taydessa vauhdissa, noustaa ylos kaytavalle - jonottamaan.
Harrin seta kuuntelee taysilla Radio Suomea. Lihapullat vaan puuttuu. Nekin taitaa kylla olla jo uunissa. Lomalla, taalla toisella puolella maapalloa.
Malesialaiset. Ihan maailman parhaita jonottajia. Missa on enemman kuin kolme malesialaista yhta aikaa, siella on jono. Lentokentalla, kaupassa, taksitolpalla. Sitten tungeksitaan ja seisotaan. Aina kun uusi ihminen liittyy mukaan, han menee automaattisesti pisimpaan jonoon. Ihmeellista.
AirAsia toi perille. Tosin ennakkoon tilattu ruoka jai saamatta. Yritin tilata juotavaa, mutta lentoemot pyyhki karrylla ohi niin kovaa vauhtia, etta en kertaakaan onnistunut saamaan limsaani. Onhan se tietysti helpointa palvella vain kunkin penkkirivin paassa istuvaa matkustajaa. Ja arvatkaa mita tapahtuu, kun lentokoneen pyorat koskettavat maata? Just kylla, alkaa semmonen turvavoiden napsutus auki ettei mitaan rajaa ja kun kone on viela taydessa vauhdissa, noustaa ylos kaytavalle - jonottamaan.
Harrin seta kuuntelee taysilla Radio Suomea. Lihapullat vaan puuttuu. Nekin taitaa kylla olla jo uunissa. Lomalla, taalla toisella puolella maapalloa.
Friday, June 13, 2008
Kalanhajuisia ajatuskiemuroita
Lomajalat. Ne ovat vasyneet, liian turvoksissa mahtuakseen kenkiin ja urheiluteipilla kasaan kursitut. Kolminkertainen elakoon-huuto tahan paikkaan urheiluteipin keksijalle!
Loma on nahtavyyksia, ruokaa, hammentynyt vatsa ja pitkat paivaunet. Loma on tuk-tuk -kuskeja, jotka vaittavat, etta temppeli on juuri tanaan kiinni ja tarjoavat tilalle kiertoajelua omalla taksillaan. Loma on euron olut ja tukahduttava aurinko.
Bangkok on kuuma, polyinen ja kalanhajuinen - aina ja kaikkialla. Se on pitkia paivia paiskivien tarjoilijoiden hymy ja anteeksipyynto, kun turisti odottaa palvelua enemman kuin kymmenen sekuntia. Se on torilla myytava kaarme, auringossa makaava koira ja rannassa parveilevat kissakalat. Bangkok on kaduille avautuvat olohuoneet, "Long Live the King" ja munkeille varatut paikat vesibusseissa. Niin, siunattu vesibussi. Kymmenella sentilla se kuljettaa melkein mihin tahansa tassa kaupungissa, nopeasti, ilman ruuhkaa, raikkaassa (kalanhajuisessa) ilmassa.
Matkailu on usein pisteiden keraamista: Colosseum, nahty, plop. Pieni valliriutta, nahty, plop. People's House, nahty, plop. Bangkokissa plop-plop -potti sen kun kasvaa. Makaava Buddha (46 x 15 metria, kultaa), nahty, plop. Kuva kotialbumiin, niks naks ja seuraavaan kohteeseen jalat rakoilla.
Nyt ollaan lomalla, naes.
* Hemmetti, mulla meni jotain hyttysvoidetta silimaan enka voi kirjottaa kun vesi valuu ja tuun varmaan sokeaksi tasta. Hieno lopetus hienolle paivalle. Huomenna kohti Kuala Lumpuria.
Loma on nahtavyyksia, ruokaa, hammentynyt vatsa ja pitkat paivaunet. Loma on tuk-tuk -kuskeja, jotka vaittavat, etta temppeli on juuri tanaan kiinni ja tarjoavat tilalle kiertoajelua omalla taksillaan. Loma on euron olut ja tukahduttava aurinko.
Bangkok on kuuma, polyinen ja kalanhajuinen - aina ja kaikkialla. Se on pitkia paivia paiskivien tarjoilijoiden hymy ja anteeksipyynto, kun turisti odottaa palvelua enemman kuin kymmenen sekuntia. Se on torilla myytava kaarme, auringossa makaava koira ja rannassa parveilevat kissakalat. Bangkok on kaduille avautuvat olohuoneet, "Long Live the King" ja munkeille varatut paikat vesibusseissa. Niin, siunattu vesibussi. Kymmenella sentilla se kuljettaa melkein mihin tahansa tassa kaupungissa, nopeasti, ilman ruuhkaa, raikkaassa (kalanhajuisessa) ilmassa.
Matkailu on usein pisteiden keraamista: Colosseum, nahty, plop. Pieni valliriutta, nahty, plop. People's House, nahty, plop. Bangkokissa plop-plop -potti sen kun kasvaa. Makaava Buddha (46 x 15 metria, kultaa), nahty, plop. Kuva kotialbumiin, niks naks ja seuraavaan kohteeseen jalat rakoilla.
Nyt ollaan lomalla, naes.
* Hemmetti, mulla meni jotain hyttysvoidetta silimaan enka voi kirjottaa kun vesi valuu ja tuun varmaan sokeaksi tasta. Hieno lopetus hienolle paivalle. Huomenna kohti Kuala Lumpuria.
Day 2, Bangkok, Thailand, 2100 hours
Toka paiva takana. Aika menee nain aluksi aika nopsaan; aamupaivalla vahan kiertelya, syomaan ja hotskulla parin tunnin tirsat. Sit vahan lisaa kiertelya, aikainen illallinen ja hotellille.
Tanaan kaytiin pakolliset luostarit. Jotain Wat Pot Koteja tai Wat Pot Chengeja ne kaikki oli; vahan niinkuin otatko karjalanpiirakkaa vai karjalanpaistia. Pieni, mutta merkitseva ero. Onhan ne aina aika vaikuttavia paikkoja. Niinkuin joku viiskytmetria pitka makaava budha, oisko ne hoksannut, ettei se pysy pystyssa ja paattaneet laittaa sen makaamaan.
Monikohan valaistui sita tehtaessa? Lehtikultaa ja kaikkea, tosin pohjat on kuulemma tiilta, kanaverkkoa ja laastia, etta siina mielessa ei se paljon poikkea meidan vessan seinasta jonka viime kevaana purin - paitsi meidan seinassa ei ollut lehtikultaa, mutta muovimatto siina kylla oli.
Iltapaivalla oli tarkoitus kayda chinatownissa. Lahdettiin joskus kuuden aikaan vesibussilla - mika muuten on ehdottoman mainio kulkupeli Bangkokissa, Turkulaiset ja muut jokikansat saisivat ehdottomasti ottaa mallia - kaupungin toiselle laidalle halpojen ostosten, hyvan ruuan ja jarjettoman saatamisen toivossa. Hienoinen oli pettymys, kun havaittiin, etta paikka oli kiinni! Siis mita ihmetta, miten chinatown voi menna kiinni ?! Onko paikalliset kiinalaiset muka jotenkin perilla jonkinlaisesta tyoaikalainsaadannosta, vai ovatko vaan niin juoppoja, etta perjantaina laitetaan putiikit kiinni hyvissa ajoin?
Eilen en muuten muistanut kertoa minun matkakumppanistani - ei, ei Elisasta - vaan Tuomaksesta, tamperelaisesta 13 vuotiaasta pojankoltiasesta. Tultiin meinaan samalla konella tanne Bangkokiin ja kylla, ihan vierekkaisilla paikoilla istuttiin. Tuomas oli oikein mukava poika: oli vanhempiensa ja nuoremman velipoikansa kanssa kolmatta vai neljatta kertaa Thaimaassa. Tayteltiin siina porukalla maahantulokaavakkeet ja turistiin niita naita muun muuassa Aku Ankan uusimmista pokkareista.
Tuomaksessa ei ollut kuin yksi pikku vika: tavaton puheripuli. Ei siina, kylla mina olen tassa vuosien varrella oppinut sujuvasti kuuntelemaan tarinan jos toisenkin, mutta kylla Tuomas oli ihan omaa luokkaansa. Varmaan joskus kahden aikaan yolla mina sitten vedin korvalaput korville - kanava 14: kiinalaiset hitit - ja peiton paani yli. Hemmetin kuumahan siella tuli, mutta niin vaimeni pajatuskin.
Eikohan tama paiva ala kohta olla pulkassa: kello on jo yli yhdeksan ja paivaunista on jo nelja tuntia aikaa.
Tanaan kaytiin pakolliset luostarit. Jotain Wat Pot Koteja tai Wat Pot Chengeja ne kaikki oli; vahan niinkuin otatko karjalanpiirakkaa vai karjalanpaistia. Pieni, mutta merkitseva ero. Onhan ne aina aika vaikuttavia paikkoja. Niinkuin joku viiskytmetria pitka makaava budha, oisko ne hoksannut, ettei se pysy pystyssa ja paattaneet laittaa sen makaamaan.
Monikohan valaistui sita tehtaessa? Lehtikultaa ja kaikkea, tosin pohjat on kuulemma tiilta, kanaverkkoa ja laastia, etta siina mielessa ei se paljon poikkea meidan vessan seinasta jonka viime kevaana purin - paitsi meidan seinassa ei ollut lehtikultaa, mutta muovimatto siina kylla oli.
Iltapaivalla oli tarkoitus kayda chinatownissa. Lahdettiin joskus kuuden aikaan vesibussilla - mika muuten on ehdottoman mainio kulkupeli Bangkokissa, Turkulaiset ja muut jokikansat saisivat ehdottomasti ottaa mallia - kaupungin toiselle laidalle halpojen ostosten, hyvan ruuan ja jarjettoman saatamisen toivossa. Hienoinen oli pettymys, kun havaittiin, etta paikka oli kiinni! Siis mita ihmetta, miten chinatown voi menna kiinni ?! Onko paikalliset kiinalaiset muka jotenkin perilla jonkinlaisesta tyoaikalainsaadannosta, vai ovatko vaan niin juoppoja, etta perjantaina laitetaan putiikit kiinni hyvissa ajoin?
Eilen en muuten muistanut kertoa minun matkakumppanistani - ei, ei Elisasta - vaan Tuomaksesta, tamperelaisesta 13 vuotiaasta pojankoltiasesta. Tultiin meinaan samalla konella tanne Bangkokiin ja kylla, ihan vierekkaisilla paikoilla istuttiin. Tuomas oli oikein mukava poika: oli vanhempiensa ja nuoremman velipoikansa kanssa kolmatta vai neljatta kertaa Thaimaassa. Tayteltiin siina porukalla maahantulokaavakkeet ja turistiin niita naita muun muuassa Aku Ankan uusimmista pokkareista.
Tuomaksessa ei ollut kuin yksi pikku vika: tavaton puheripuli. Ei siina, kylla mina olen tassa vuosien varrella oppinut sujuvasti kuuntelemaan tarinan jos toisenkin, mutta kylla Tuomas oli ihan omaa luokkaansa. Varmaan joskus kahden aikaan yolla mina sitten vedin korvalaput korville - kanava 14: kiinalaiset hitit - ja peiton paani yli. Hemmetin kuumahan siella tuli, mutta niin vaimeni pajatuskin.
Eikohan tama paiva ala kohta olla pulkassa: kello on jo yli yhdeksan ja paivaunista on jo nelja tuntia aikaa.
Thursday, June 12, 2008
Bangkok, Thailand, 2030 hours.
Niin, taalla sita nyt sitten taas ollaan; aasiassa. Viime visiitista onkin kulunut luvattoman pitka aika.
Talla kertaa emme siis viivy kuin kolme viikkoa, mika on mielestani ehdoton minimi kun kerran koneeseen istuu. Bangkok tuli talla kertaa luonnollisena valilaskupaikkana mukaan matkaohjelmaan. Ainahan taalla on pitanyt kayda, mutta jotenkin se on jaanyt.
Nykyaan, kiitos Finskin hammastyttavan huokean hinnoittelun, halvimmalla aasiaan paasee tata kautta.
Onhan tama vahan sellainen paikka, etta kaikki ainekset taydeliseen kulttuurishokkiin loytyy. Onneksi ilmastoon ja oikein kunnon saatoon oli osannut varauta, joten kivuttomasti meni.
Ehka kaiken aa ja oo on se, etta muistaa oikeasti hankkia sapuskaa riittavan ajoissa. Sitten kun nalka on jo sietamaton, hihasta repijat pyorii ymparilla, smoge kirvellee silmia ja kurkkua ja paita liimautuu selkaan, on peli selvastikin menetetty.
Nyt taa lahtis juomaan yhden bissen, ja sit unta palloon.
Niin, taalla sita nyt sitten taas ollaan; aasiassa. Viime visiitista onkin kulunut luvattoman pitka aika.
Talla kertaa emme siis viivy kuin kolme viikkoa, mika on mielestani ehdoton minimi kun kerran koneeseen istuu. Bangkok tuli talla kertaa luonnollisena valilaskupaikkana mukaan matkaohjelmaan. Ainahan taalla on pitanyt kayda, mutta jotenkin se on jaanyt.
Nykyaan, kiitos Finskin hammastyttavan huokean hinnoittelun, halvimmalla aasiaan paasee tata kautta.
Onhan tama vahan sellainen paikka, etta kaikki ainekset taydeliseen kulttuurishokkiin loytyy. Onneksi ilmastoon ja oikein kunnon saatoon oli osannut varauta, joten kivuttomasti meni.
Ehka kaiken aa ja oo on se, etta muistaa oikeasti hankkia sapuskaa riittavan ajoissa. Sitten kun nalka on jo sietamaton, hihasta repijat pyorii ymparilla, smoge kirvellee silmia ja kurkkua ja paita liimautuu selkaan, on peli selvastikin menetetty.
Nyt taa lahtis juomaan yhden bissen, ja sit unta palloon.
Kaakkois-Aasian turnee, osa 1, perilla Bangkokissa
Kas vaan, tekniikan ihmelapsi perusti blogin :)
Tanaan on kasitykseni mukaan torstai 12.6.2008 ja olemme juuri aloittaneet Kaakkois-Aasian kiertueemme. Reitti kulkee Bangkokista Kuala Lumpurin kautta Borneolle ja Balille. Tarkoitus on syoda, sukeltaa, kiiveta ja katsella elamaa maailman talla laidalla.
Oomme siis turvallisesti perilla. Kello on melkein kahdeksan illalla ja lempean lammin tuuli hellii lentokoneessa kangistuneita lihaksia. Ilmassa tuoksuu ruusu ja jasmiini.
Meidan pieni hotelli on oikea keidas Bangkokin kaaoksen keskella. Puutarha ja siirtomaa-ajan hengessa tehty persoonallinen sisustus. Tassa linkki hotellin sivuille http://www.phranakorn-nornlen.com/ Tama valittiin muuten Trip Advisorin kayttajien keskuudessa yhdeksi maailman kymmenesta piilotetusta hotelli-jalokivesta (voiko noin edes sanoa?). No, en ihmettele yhtaan etta miksi.
Tanaan kaytiin tsekkaamassa Kao San Road eli paikallinen Back Backer Ghetto. Olishan siella ainakin vaikka mita ostettavaa, mutta paljon kiinnostavampaa oli kavella pitkin pienia kujia ja tutustua paikalliseen elamanmenoon.
Huomenna olis tarkoituksena heti aamusta menna katsastamaan kuuluisin temppelialue ja se valtavan iso makaava kultainen buddha. Illalla jos jaksetaan mennaan kattoon thainyrkkeilya. Harri opettelee sanomaan sininen ja punainen thaiksi, etta voi sitten lyoda vetoa :)
Etukateen jannitin kovasti, etta miten selvian lennosta, kun on ollut niin hankalaa allekrioiden kanssa viimeviikkoina. Hyvin se kuitenkin meni, yhtaan ei ahdistanut henkea. Jumbossa on niin paljon parempi ilmakin kuin pikkukoneissa. Olin muuten unohtanut, miten jannittavaa on nousta jumbolla ilmaan, hui!
Sekin ihme tuli koettua, etta lentokoneessa oli hyvaa ruokaa. Luulin, etta se ei oo edes mahdollista. Muutenkin paljon parjaamani Finnair hoiti hommansa moitteettomasti.
Ihana olla reissussa, vaikka mayria on kova ikava. Nyt meen kummiski juomaan olutta.
Elisa
Tanaan on kasitykseni mukaan torstai 12.6.2008 ja olemme juuri aloittaneet Kaakkois-Aasian kiertueemme. Reitti kulkee Bangkokista Kuala Lumpurin kautta Borneolle ja Balille. Tarkoitus on syoda, sukeltaa, kiiveta ja katsella elamaa maailman talla laidalla.
Oomme siis turvallisesti perilla. Kello on melkein kahdeksan illalla ja lempean lammin tuuli hellii lentokoneessa kangistuneita lihaksia. Ilmassa tuoksuu ruusu ja jasmiini.
Meidan pieni hotelli on oikea keidas Bangkokin kaaoksen keskella. Puutarha ja siirtomaa-ajan hengessa tehty persoonallinen sisustus. Tassa linkki hotellin sivuille http://www.phranakorn-nornlen.com/ Tama valittiin muuten Trip Advisorin kayttajien keskuudessa yhdeksi maailman kymmenesta piilotetusta hotelli-jalokivesta (voiko noin edes sanoa?). No, en ihmettele yhtaan etta miksi.
Tanaan kaytiin tsekkaamassa Kao San Road eli paikallinen Back Backer Ghetto. Olishan siella ainakin vaikka mita ostettavaa, mutta paljon kiinnostavampaa oli kavella pitkin pienia kujia ja tutustua paikalliseen elamanmenoon.
Huomenna olis tarkoituksena heti aamusta menna katsastamaan kuuluisin temppelialue ja se valtavan iso makaava kultainen buddha. Illalla jos jaksetaan mennaan kattoon thainyrkkeilya. Harri opettelee sanomaan sininen ja punainen thaiksi, etta voi sitten lyoda vetoa :)
Etukateen jannitin kovasti, etta miten selvian lennosta, kun on ollut niin hankalaa allekrioiden kanssa viimeviikkoina. Hyvin se kuitenkin meni, yhtaan ei ahdistanut henkea. Jumbossa on niin paljon parempi ilmakin kuin pikkukoneissa. Olin muuten unohtanut, miten jannittavaa on nousta jumbolla ilmaan, hui!
Sekin ihme tuli koettua, etta lentokoneessa oli hyvaa ruokaa. Luulin, etta se ei oo edes mahdollista. Muutenkin paljon parjaamani Finnair hoiti hommansa moitteettomasti.
Ihana olla reissussa, vaikka mayria on kova ikava. Nyt meen kummiski juomaan olutta.
Elisa
Subscribe to:
Posts (Atom)