Finavia vastaa lastenrattaista

Finavia vastasi nopeasti ja ystävällisesti asiakaspalautteeseeni 

Helsinki-Vantaan lastenrataskäytännöstä.

Ongelmiahan oli mielestäni kolme.

Ensiksikin se, että omat rattaat piti jättää yhtä aikaa 

laukkujen kanssa ruumaan. Tähän vastattiin näin: "Omien

lastenrattaiden vienti portille asti on mahdollista, mutta käytäntö 

vaihtelee lentoyhtiöittäin." Epäselväksi jäi, miksi Finskillä on

eri käytäntö lähtö- ja paluukentällä.

Toinen ja kolmas ongelma koskivat Finavian tarjoamia lastenrattaita,

joita ei ensiksi löytynyt kentältä ja kun vihdoin löytyi, ne olivat mallia

metallikehikko ilman valjaita - mahdoton nukkua tai ylipäätään alle

kaksivuotiaan pysyä hereilläkään kyydissä. Finavia vastaa: 

"Otamme lastenrattaiden tilanteen esiin palveluntuottajamme kanssa,

jotta voimme tehostaa toimintaa. Kummassakin terminaalissa tulee

olla niin matkatavarakärryjä kuin lastenrattaita matkustajien

saatavilla siitä huolimatta, että ruuhka-aikoina varsinkin lastenrattaat 

kulkeutuvat matkustajien mukana eri puolille terminaalia. (.. Selvitystä

kärryjen sijainnista..) - - sekä pyrimme lisäämään rattaiden määrää. 

Kiitos, että toitte havaintonne ja toiveenne rattaista myös pienemmille 

matkaajille tietoomme. 

Olemme välittäneet palautteenne vastuuhenkilöille tiedoksi ja

toimenpiteitä varten."

Kiitos vastauksesta, Halpamatkat jää jännityksellä odottamaan, 

onko tilanne parantunut joulukuussa, kun seuraavan kerran

lähdemme reissuun.
 

Kierroksella europarlamentissa

Bonsuaar arvoisat vieraat, ja lämpimästi tervetuloa tutustumaan Euroopan parlamenttiin Strasbourgiin.

Toivottavasti lomanne on sujunut mukavasti ja olette ehtineet tutustua tähän viehättävään ranskalaiskaupunkiin. Huomasittekin varmaan Petit Francessa kävellessänne, että täällä on asuttu jo 500-luvulta lähtien. Itse asiassa alue on niin harvinaisen kaunis, että se kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin.

Piipahdittehan myös vuonna 1439 valmistuneessa hiekkakivikatedraalissa? 142 metrin korkuisena se piti itsellään maailman korkeimman rakennuksen titteliä aina vuoteen 1847.

No niin, siinähän se jo siintääkin parlamentti silmiemme edessä! Komea rakennus, vai mitä?

Reippaasti nyt, pysytelkää oman ryhmänne mukana, sillä kuten huomaatte, parlamentti on haluttu pitää mahdollisimman helposti lähestyttävänä ja vierailijoita on tänäänkin liikkeellä tuhansia.

Europarlamenttihan on hassusti ikään kuin kahden talon loukussa. Suurimman osan ajasta mepit eli europarlamentin jäsenet ja parlamentin lähes 10 000 työntekijää viettävät Brysselissä Belgiassa. Kerran kuussa koko jengi kuitenkin pakkaa omaisuutensa laatikoihin ja matkustaa tänne Strasbourgiin täysistuntoon tekemään päätöksiä, joita siis siellä Brysselissä valmistellaan. Vaikea sanoa kenen idea sekin on, mutta hyötyjänä ovat ainakin Strasbourgin hotellit, joiden huoneiden hinta pompsahtaa istuntoviikoilla vajaasta viidestäkympistä yö reiluun kahteen sataan euroon. Varma häviäjä on eurooppalainen veronmaksaja, jonka kukkarosta tätäkin huvia kustannetaan.

Vaan eipäs olla niin negatiivisiä, kyllähän EU on tuonut meille valtavasti hyötyäkin. Eikä kustannus loppuen lopuksi niin mahdoton ole, alle neljäkymppiä vuodessa suomalaista kohden.

No niin, ensiksi suuntaamme kohti istuntosalia. Ihailkaa matkalla tätä upeasti suunniteltua rakennusta, joka muistuttaa tunnelmaltaan ennemminkin ostoskeskusta kuin Suomen eduskuntaa.

Päätökset tehdään suuressa kuplassa!

Jokaisella mepillä on tarkkaan määrätty paikka ja oma järjestysnumero. Hyvä, kun niitä on niin tuhottoman paljon!

Ei kuvia! Ja hiljaa pitää olla, sillä istuntosali on tämän ostoskeskuksen kappeli. Tuolla alhaalla istuvat mepit, jotka äänestävät tänään muun muassa potilaiden liikkuvuutta koskevasta laista.

Edustajat on valittu kustakin Unionin jäsenvaltiosta väkiluvun mukaan. Suomesta edustajia on nyt 12. Mepit edustavat kotimaissaan yhteensä noin 180 puoluetta, mutta täällä ryhmiä on vain 17. Naisia edustajista on noin kolmannes, enemmän kuin keskimäärin kansallisissa parlamenteissa.

Oman sanasen ansaitsevat meppien avustajat, nuo ahkerat työmyyrät, joita ilman arki täällä ei yksinkertaisesti sujuisi. Huomasitkin varmaan, että he ovat melko nuoria: kovin moni kolmikymppinen ei enää suostuisi työskentelemään 16 tunnin päiviä pienellä palkalla ja olemaan aina hyvällä tuulella. Silloinkin, kun vanhempi meppi päästelee suustaan sellaisia sammakoita kuin että nuoremmista ei ole vastuunkantajiksi (vaikka oikeasti vastuun hänenkin työnsä sujumisesta kantaa yksin parikymppinen avustaja!).

Mepit tulevat melko hyvin toimeen keskenään, mutta työhön suhtaudutaan samoin kun ala-asteelainen kouluun: täysistunnoista lintsataan usein, kun on paljon kivempi viettää aikaa kavereiden kanssa limulla.

No niin, tässäpä tärkeimmät, esittäkää rohkeasti kysymyksiä! Niin herra siellä sinisessä solmiossa? Aivan, olet oikeassa, kansalaisten vähäinen kiinnostus europarlamentin asioihin on ongelma! Tiesittekö muuten, että Englannissa Big Brotherin finaalissa äänestettiin enemmän kuin eurovaaleissa! Vaikka nimenomaan täällä tehdään päätöksiä, jotka vaikuttavat suoraan meidän kaikkien arkeemme.

Kiitos käynnistä, ja katselkaa toki vielä rauhassa ympärillenne. Suosittelen piipahtamaan katolla, siellä kasvaa puita!





Muistakaa äänestää kesäkuun vaaleissa!

Yksi hyvä ehdokas löytyy osoitteesta http://www.umayya.fi/

Bloggaaja kirjoittaa muistiinpanoja tätä postausta varten :)

Liian hyvä on...

Yhden ihmisen otantaan perustuva tutkimukseni osoittaa, että matkustajat voidaan jakaa (ainakin) kolmeen ryhmään. Niihin, jotka helppouden ja "turvallisuuden" nimissä jättävät kaikki järjestelyt matkatoimiston hoidettavaksi (Halpamatkat Sdn. Bhd. EI takaa asiakkailleen helppoa eikä varsinkaan turvallista matkaa, toim.huom.) sekä niihin, jotka väsymättä metsästävät halvimpia lentoja ja selaavat uupumatta hotellisuosituksia TripAdvisorista (loistava sivusto muuten!). Kolmannen ryhmän muodostavat työmatkalaiset.

Työmatkailu on ajatuksena lähes liian hyvä ollakseen totta: konttorirotta pääsee pois toimistosta johonkin kivaan paikkaan tapaamaan ulkomaisia kollegoitaan ja syömään, juomaan ja matkustamaan jonkun muun laskuun, ja saa siitä hyvästä vielä palkkaakin.

Työmatkaoppaan mainoksesta kannattaa kyllä lukea myös se pienellä painettu präntti. Se, missä kerrotaan loputtoman pitkistä kokouksista, 16 tunnin työpäivistä, joita seuraa pakollinen illallinen vaihtelevassa seurassa, muutaman tunnin yöunista ja työnantajan matkanhallintajärjestelmistä, joiden täyttäminen ennen ja jälkeen matkan on kolmen työpäivän homma.






Selviytymiskeinon työmatkoilla muodostavat vessat. Kyllä, sanoin "vessat".

Kun aamusta iltaan osallistuu, kuuntelee, luennoi, vaihtaa kokemuksia, ryhmätyöskentelee, tutustuu, verkostoituu ja hymyilee yötä päivää niin, että leukaperiin sattuu, on siunauksellista varastaa muutama minuutti päivästä vain itselleen. Mikä nautinto onkaan hetkeksi laskea kasvot lepotilaan ja olla ihan hiljaa omien ajatustensa kanssa.

Joten jos ihmettelet, mikä sillä työmatkalaisella siellä vessassa kestää, vastaukseni on: meditointi.

Ja sitten taas: housut jalkaan, suupielet korviin ja kohti seuraavaa tapaamista! Jos olet onnekas, kuuden tunnin kuluttua voit taas livahtaa käymälän puolelle.

Kuvista kiitokset Ismo Kiesiläiselle! Ensi viikolla Halpamatkat Sdn. Bhd. vie teidät tutustumiskierrokselle europarlamenttiin Strasbourgiin (se on Ranskassa, in case you wondered!).

Malaysia 2005, part 2

30.03.05 klo 08:42:26

Ihanat kultaiset lukijani, jotka huolehditte minusta! Taalla ollaan, hengissa ja hyvissa voimissa. Maanjaristys ilmeisesti uutisoitiin aika laajasti siella Suomessakin.

Me olimme itse asiassa nukkumassa, kun se sattui. Mina en edes herannyt :P H sanoi, etta tuntui, etta ikkunat hajoaa ja aani oli ollut tosi iso. Kuulin, etta heti oli annettu myos tsunamivaroitus, mutta onneksi me lennettiin muutama tunti ennen jaristysta Langkawin saarelta takaisin sisamaahan.

Eilen me kuvattiin yhden vesilaitoksen mainoksia, kolme yhteensa. Tyopaiva alkoi kuudelta aamulla ja loppui kahdelta yolla. Oli kylla taas hauska ja opettavainen paiva. Yllattavan hyvin sita vaan jaksaa, vaikka mina olenkin maailman huonoin valvomaan.

Yksi mainoksista kuvattiin perinteisessa malesialaisessa talossa, joka on rakennettu ihan Kuala Lumpurin keskustaan jo yli sata vuotta sitten. Oli kylla janna, kun siella oli kaikki asukkaatkin kotona. Omien toiden lomassa toimin valilla 8 kuukautisen pikkupojan lapsenvahtina ;D


Tallaisesta talosta oli siis kysymys.


01.04.05 klo 05:32:35

Eilen ajelin illalla Sri Hartamas -nimiseen paikkaan, koska siella on saksalainen leipomo. Oli pakko saada kunnon leipaa, kun taalla syodaan vain makeita paahtoleipia, joissa on suklaata valissa ::)


04.04.05 klo 06:05:28

Muksaa maanantaita sateisesta Kuala Lumpurista!

Eilen alkoi tulla vetta ja sita riittikin sitten kaikki ojat ja kaivot tayteen. Nyt onneksi alkaa jo poutaantua. Eipa silla, etta tuo sade hirveasti haittaisi, se viilentaa ilmaa mukavasti.

Viikonloppu meni oikein kivasti. Kavin hienossa kampaamossa, leikkaus ja vari kustansi yhteensa 45 euroa. Sanoin stylistille, etta saa tehda mita haluaa, joten nyt mulla on kaikin puolin aika aasialaiseen tapaan leikattu tukka ::) no, akkia se siita kasvaa ;D

Eilen kaytiin kansallisessa elainpuistossa ja se oli oikein hauskaa. Siella oli kaikkia mahdollisia elukoita kirahveista ja sarvikuonoista elefantteihin. Mun suosikkeja oli kuitenkin orankit, ne on jotenkin kasittamattoman sympaattisia otuksia.

Sita piti muuten viela sanomani, etta hullun katevaa, kun nama sivut on suomeksi. Surffailen tassa tyopaikan yleisella koneella ja muut luulee, etta luen jotain ammatillisia keskusteluja. Bua ha ha ha 8)


06.04.05 klo 06:53:43

Olen saanut oman assarin :o Todella huvittavaa, koska olen itsekin viela ihan pihalla. Assarini kayttaa sita paitsi ihan likaa partavetta, muuten han on mukava. Han on osoittautunut jo sangen hyodylliseksi opettamalla mut kiroamaan sujuvasti seka tamiliksi etta kantoniksi. Pun koh han!



08.04.05 klo 07:24:16

Enpa muista milloin olis viimeksi ollut nain pollamystynyt olo. Taas tehtiin uusia ennatyksia toissaolossa. Eilen tulin toihin kymmeneksi aamulla ja lahdin kotiin seitsemalta tana aamuna... sehan tekee 21 tuntia :o Nyt kello on kaksitoista ja mina olen jo takaisin tyopaikalla. Koko yo vaannettiin Power Pointeja ja esittelykansioita taman paivan asiakastapaamiseen. Tanaan ei onneksi tarvitse olla kovin myohaan ja viikonloppukin on toivottavasti vapaa.

Mun jarki ei juokse nyt yhtaan, joten paatan raporttini sateisesta Kuala Lumpurista tahan.


09.04.05 klo 06:25:57

Aprillia, aprillia, ei mulla ollekaan vapaa viikonloppu >:( :( :P

Piti sitten kuitenkin tulla tanaan toihin. Otan kaikki kannustuksenne ja rutistuksenne vastaan ja niiden avulla selvian tastakin paivasta.

*

Alusvaatteista puheenollen, kavin eilen aivan ihanassa alusvaatekaupassa. Sovitushuoneet oli alyttoman isot, seinat oli hienostuneen mustat/harmaat ja niille oli ripustettu isoja mustavalkoisia valokuvia naisista. Sovitushuoneessa soi rauhoittava musiikki ja lattiat oli ihanaa upottavaa vaaleanpunaista mattoa. Tunnelma oli pikkuisen toinen kuin HM:n ahtaissa ja polyisissa kopeissa ::)


16.04.05 klo 11:39:24

Perjantaina otin sairaspaivan. Soitin aamulla toihin, etta en voi tulla, olen kuoleman kielissa... mika olikin ihan totta, koska olin niin kamalan vasynyt. Joten perjantaina nousin ylos sangysta vasta kahden jalkeen iltapaivalla :P

Tanaan olen taas toissa, mutta nyt olo on jo paljon parempi, kun sai edes vahan levata. Huomenna meilla on eraanlainen kuvauksiin valmistava kuvaus, joten pitka ja kiireinen paiva edessa.

*

Eilen aktivoiduin menemaan eraaseen koruliikkeeseen sormusta suunnittelemaan. Siella sain tosi hyvaa palvelua ja unelmieni sormukselle tulee hintaa 300 euroa, kun se tilauksesta minulle tehdaan! Ei paha :D Suomessa juuri sama sormus saman kokoisella timantilla maksaa noin 1500 euroa. Kayn varmaan tilaamassa sormuksen maanantaina. Ainoa asia mika arveluttaa on se, etta taalla kaytetaan ainoastaan 24K kultaa kun taas mun kihlasormus on 18K kultaa.. toivottavasti ne eivat syo toisiaan nakymattomiin :P


18.04.05 klo 06:38:25

Eilen oli mainoksen testikuvaukset. Voi tsiis, olen aina tiennyt, etta kaikki shampoo ja muut tukkamainokset on pelkkaa huijausta, mutta ihan taman laatuista feikkausta en osannut odottaa. Meidan mallilla oli natit kasvot, mutta hirmu ohuet hiukset, joten hanelle laitettiin koko paa aivan tayteen tekohiuksia, jotta tukka nayttais paksulta ja kiiltavalta. Siskokullat, alkaa koskaan ostako shampoota mainoksen perusteella, ei sellaisia hiuksia ole oikeasti olemassakaan :P


Liimataan sille tukka, niin tulee hyvä shampoomainos

Tanaan ja huomenna teemme viimeiset valmistelut varsinaista kuvausta varten ja keskiviikkona ja torstaina kuvataan. Sitten mulla on kolme paivaa vapaata :D


22.04.05 klo 15:35:28

Onpa omituinen olo, oli nimittain aika pitka ja raskas kuvaus ::) Aloitimme keskiviikkona viidelta aamulla ja lopetimme tasan vuorokautta myohemmin. Kavimme kotona nukkumassa kaksi tuntia ja torstaiaamuna palasimme kuvauspaikalle. Kotiin paastiin kolmelta viime yona :o


Pro Silmapussit -yhdistys



Olen nukkunut koko paivan ja nyt olen ihan sekaisin.. en tieda onko aamu vai ilta, sydan hakkaa ja on huono olo. Mutta nyt on kolme paivaa vapaata :D :D :D


27.04.05 klo 10:29:44

Tanaan on ollut paras tyopaiva ikina :D

Eras tuottajanainen pyysi minua aamupaivalla hanen kanssaan asioille. Ajattelin, etta menemme hankkimaan jotain rekvisiittaa ja maksamaan laskuja... Mutta mepa mentiinkin shoppailemaan ;D

Kierrettiin kaikki mahdolliset vaatekaupat ja sen jalkeen mentiin steampot -paikkaan syomaan kahdeksi tunniksi! Nyt on niin hyva mieli ::)


29.04.05 klo 05:20:55

Eilen sattui pieni, mutta erittain hauska juttu, jonka haluan jakaa teidan kanssanne.

Kaiken maailman leivokset on taalla aivan torkean halpoja, hienoimmatkin maksaa vain noin 70 senttia. Sanomattakin on siis selvaa, etta me syodaan niita..krohom..riittavasti ::) No niin siis eilen illalla H veteli jotain valkosuklaamousse-kirsikkaleivosta ja mulla oli joku tuplasuklaahassakka.

Yhtakkia kesken syonnin H meni ihan kumman nakoiseksi eika saanut sanaa suustaan. Pitkan hiljaisuuden jalkeen se vihdoin avasi suunsa ja sanoi: eiko ne idiootit tieda, etta leivoksen paalle laitetaan sitruunamelissaa, ei persiljaa :o Persiljaa! Sen valkosuklaaleivos oli koristeltu persiljalla ::) Mua naurattaa vielakin kun sen ilme oli niin huippu kun se tajus sen 8)

- - lopettaa kirjoittamisen hetkeksi nauraakseen viela vahan itsekseen - -

Viikonlopuksi ei oo mitaan ihmeellisia suunnitelmia viela, ollaan saatu H:n kahdelta pomolta illalliskutsu, joten ainakin joku ilta menee kiinalaisten kanssa ruokaillessa.


03.05.05 klo 05:54:02

Eilen me mentiin Little India -nimiseen kaupunginosaan, jossa on ihan alyttomasti kangaskauppoja: muutaman korttelin alueella kymmenia ja taas kymmenia erilaisia putiikkeja, toiset vaan pienia kojuja ja toiset kolmessa kerroksessa kattoon asti taynna kangaspakkoja niin, ettei niiden valissa sopinut edes kulkemaan.

Pienen kiertelyn jalkeen me mentiin Silk Street -nimiseen kauppaan, joka oli sellainen oikein paremman vaen putiikki. Siella me saatiin heti oma myyja ja kierreltiin sen opastuksella neljassa kerroksessa tutkimassa erilaisia silkkeja. Siella oli upottavat kokolattiamatot, kristallikruunut ja hissipojat viemassa asiakkaita ylos ja alas ::)

Sielta loytyi tosi mieluisat kankaat mun pukuun :D Kangas on hieman murretun punaista silkkia, jossa on sellaisia pienia nyppyja (mutta se ei ole raakasilkkia). Se ei maksanut paljon mitaan, 15 euroa metri ja se on niin leveaa, etta sita tarvittiin vain kaksi metria. Mutta. H:n ehdotuksesta silkin paalle tulee ranskalaista pitsia ja voin kertoa, etta pitsi ei tosiaankaan ole halpaa, ei edes taalla!

Joka tapauksessa kankaiden hinnaksi tuli alle 150 euroa, joten se ei ole liian kammottavaa :P Ainoa juttu, etta sita pitsia ei ole ihan tarpeeksi, joten mun taytyy viela tanaan tehda toinen reissu sinne kauppaan.

Little India oli taas ihan uudenlainen nakokulma Kuala Lumpuriin. Kaikki kyltit oli kirjoitettu tamilin kielella, suitsukkeet tuoksui ja siella oli vain ja ainoastaan intialaisia - meidan lisaksi ei siis edes yhtaan turisteja. On tama ihmeellisen ihana kaupunki :-X


06.05.05 klo 05:21:16

Eilen oltiin avokin pomolla syomassa. Niiden koti oli :o :o :o Sellainen kiva puoli vuotta sitten valmistunut ultramoderni hokotys, jossa oli sisalla muun muassa irtokivista rakennettuja luontokaytavia ja sen sellaisia ::)

Sisustus koostui ainoastaan designhuonekaluista, siis sellaisista torkean kalliista lampuista ja sohvista joita olen nahnyt vain sisustuslehdissa. Erasta talon olohuoneista koristi ming -dynastian ajalta oleva silkkinen takki, joka on kuulunut keisarille itselleen :o

Talo oli suljetulla asuinalueella, jossa oli muun muassa monia uima-altaita, ravintola- ja klubitilat vain asukkaiden kayttoon, samoin kuntosali, kirjasto, lenkkimaastot.. En ole nahnyt vastaavaa edes missaan viiden tahden hotellissa!

Tietysti niilla asui myos pari palvelijaa ja sen semmoista. Talo oli maksanut kaksi ja puoli miljoonaa ringettea eli suunnilleen yhta paljon markoissa ja se on taalla PALJON. He suosittelivat, etta jos meilla on Suomessa saastoja, niin meidan kannattaa sijoittaa ne vastaavanlaiseen taloon taalla. Joo, pitaakin nostaa heti ne meidan kaksi ja puoli miljoonaa ringettea pois mun tililta ajelehtimasta :P :P :P

Joka tapauksessa illallisella oli oikein mukavaa, siella oli kaikkia anopit ja apitkin paikalla. Ruoka oli hyvaa ja koko perhe oli hyvin valiton. Nauroimme ja juttelimme paljon. He vaativat monta kertaa, etta seuraavan kerran kun tulemme Malesiaan, menemme heille asumaan, siis jos vain talo miellyttaa meita ::) Kovasti heita harmitti, kun emme ehtineet oikein kunnolla viettaa aikaa heidan karaokehuoneessaan 8)


09.05.05 klo 15:11:45

Paiva on mennyt ihan lotkistellessa, kun eilen oltiin aika myohaan baarissa :)

Kavin taas parturissa, viela viimeisen kerran ennen kotiin paluuta. Stylisti innostui kovasti, kun jollakin on joku muu kuin pikimusta tukka luonnostaan... silla seurauksella, etta mun tukka on nyt punainen. Ja tarkoitan nyt todella punainen, sellainen paloauton varinen *reps*


25.05.05 klo 14:32:06

Kotona ollaan ja ankarassa flunssassa :(

Tuntuu jo ihan kotoisalta. Välillä mietin, että käytiinkös me edes missään, kun elämä luiskahti täällä niin äkkiä takaisin raiteilleen, kaikki on ihan niin kuin ennenkin. Tuntuu, kuin Kuala Lumpurissa asumisesta olis kulunut valovuosia, vaikka oikeasti ei ole edes viikkoa mennyt.

Kaipaan kovasti Malesiaan, mutta toisaalta on ihana olla kotona. Ollaan syöty ihan hulluna suomalaista ruokaa ja vietetty mahdollisimman paljon aikaa ystävien ja sukulaisten kanssa. Sunnuntaina me mentiin heti mun iskälle ja pidin monta tuntia pikkusiskoa (11 vuotta) tiukasti sylissä ja annoin paljon pusuja, mulla oli niin kova ikävä sitä.



Reissaamisessa melkein parasta on kotiin palaaminen. Melkein.

Please Mind the Gap

Bästä bassankerare, arvon matkustajat: Wellcome on board tai please mind the gap (jos saavutte tänne metrolla).

Matkablogi täyttää pian vuoden ja saa sen kunniaksi vihdoin oikean nimen, *viuh ja kräts*, kuohujuomaa pitkin näyttöä uuden alun kunniaksi!

Halpamatkat Sdn. Bhd. toivottaa siis teidät sydämmellisesti tervetulleeksi laivaan, lentokoneeseen, junaan, jalkapatikkaan ja kaikkiin muihinkin kulkuvälineisiin, jotka kuljettavat meitä seikkailusta toiseen.

Matkustamme sinne minne kaikki muutkin, mutta parhaamme mukaan eksymme matkalla, otamme oikoreittejä (jotka todellisuudessa ainoastaan pidentävät matkaa) ja ennen kaikkea syömme hyvin olimmepa matkalle itään tahi länteen, ylös vuorille tai syvälle kalojen ja korallien valtakuntaan.

Kapteeninanne tänään Eltsu, arkajalka seikkailija, joka kiukustuu nälkäisenä, mutta osoittaa yllättävää sitkeyttä tilanteen niin vaatiessa. Konetta ohjaa perämies Hartsa, aikamme Gary Grandi, vaeltaja, valokuvaa ja armoitettu kulinaristi. Pursereina kaksi kääpiömäyräkoiraa, joista ei ole merkittävästi hyötyä, mutta sitäkin enemmän hupia.

Ensimmäinen varsinainen pysähdyspaikkamme on Strasbourg, mutta sitä ennen, istukaa ja nautiskelkaa maisemista.




Elämä on tässä ja nyt.

Punaisen lokakuun metsästys

Kaverini otti reilu vuosi sitten puheeksi pitkäaikaisen haaveensa lähteä katsomaan sukellusveneitä Muurmanskiin Venäjälle. Hetihän asiasta innostuttiin, mutta homma jäi silloin suunnitteluvaiheeseen; osin ehkä reissuratsun - Nissan Sunnyn - siirtyessä autuaammille autobahnoille.
Tänä vuonna homma otettiin uudelleen työn alle ja kalustokin oli päivittynyt paremmin tarkoitukseen soveltuvaksi. Kalusto tosiaan, autosta ei nimittäin Land Roverin kohdalla parane puhua. Viikonloppu lyötiin lukkoon, jotta kumpikaan ei pääsisi pälkähästä, ja kulkuneuvon varustelu alkoi.


It's a Land Rover!

Isoilla pyörillä, korotetulla alustalla, sähkövinssillä ja riittävällä määrällä remonttikalustoa varustettu kulkineemme otti suunnan kohti Vaalimaata torstaina maaliskuun 12. aamulla kello 3:00. Reittisuunnitelmaa ei järin tarkkaan tehty, mutta tarkoitus oli suunnata kaikista varoituksista huolimatta Laatokan länsirantaa pitkin Sortavalaan, josta matka jatkuisi Petroskoin suuntaan ja Pietari-Murmansk -tielle.
Kyllähän meitä varoiteltiin suunnitellun reitin kehnohkosta tieverkostosta, mutta eipä me aivan niin surkeaa tietä osattu odottaa. Marssivauhti vaihteli 10-50 km/h välillä ja siitä huolimatta matkalle mahtui muutamia spinnausyrityksiä.
400 kilometrin matkalla vierähti kymmenisen tuntia.

Viiden aikaan iltapäivällä saavuimme viimein kauan odotetulle M18 -tielle, joka halkaisee äiti-venäjän välillä Pietari-Murmansk.
Varsinainen valtatie siis, arvelimme.
Väärin.
Leveyttä tiellä oli kyllä reilustikin, mutta ajamiseen soveltuva ura oli tasan yhden auton levyinen. Siinä sitten pujoteltiin 900 kilometriä kraatereita ja Ladoja väistellen.
Tarkoitus oli ajaa niin pitkään kuin jaksetaan ja stopata sitten sopivalle huoltoasemalle tai rekkaparkkiin nukkumaan. Kahdentoista aikaan yöllä tajusimme, että ennen Murmanskia ei ole yhden yhtään kaupunkia tai kyläpahasta. Matkaa tuossa vaiheessa oli taivallettavana vielä reilut 300 kilometriä. Oli aika kuumottavaa ajatella, että auto hajoaisi keskelle Venäjän korpitaivalta, kun lähimpään asutukseen oli matkaa satoja kilometrejä.
Ei sitten uskallettu pysähtyä nukkumaan.
Eikä kyllä uskallettu sammuttaa autoakaan.
Itseasiassa ei me taidettu uskaltaa paljon pysähdelläkään.

Noh, viimein puoli kuuden aikaan aamulla saavuimme heräilevään Murmanskiin, jossa parkkeerattiin ensimmäisen kaupan pihaan ja otettiin parin tunnin nokoset.


Land Rover Murmanskin yllä

Kahdeksan aikaan aamulla pääsimme itse asiaan eli sukellusveneitä metsästämään.
Kaupungista ulos ja jäämeren rantaa kohti.
Matkalla oli joku kyltti, jossa ulkomaalaisia kehotettiin pysymään pääteillä.
Päätiehän on vähän suhteellinen käsite, joten päätimme mennä sinne, mihin Lantikalla päästään.

Päivä meni tehokkaasti sotilastukikohtien reunustoja kiertäen ja mahdollista sisäänpääsyreittiä etsien.
Ihmeen mustasukkaisia ovat venäläiset sotakalustostaan: joka tukikohdalle reitti on suljettu aika tarkkaan kahdeksan kilometrin säteeltä, ja ainakin suomalaisilla kilvillä varustetulla autolla on ihan turha edes yrittää sisään.
Tuli meinaan sitten yritettyä ihan joka portista.

Kahden päivän aikana kävimme seitsemällä tai kahdeksalla portilla kääntymässä, ja joka paikassa vastaus oli sama. Huvittuneita ilmeitä saatiin kyllä aikaan portilla vartioivien sotilaiden naamalle, ja varmasti niillä riitti hauskaa koko loppupäiväksi: eivätpä varmaan koskaan olleet joutuneet käännyttämään hulluja suomalaisia sukellusvenebongareita.
Pääsääntöisesti kohtaamiset olivat oikein leppoisia ja kovasti olisivat halunneet jutella enemmänkin, mutta kun ei yhteistä kieltä löytynyt, jäivät vähän laihoiksi nuo keskustelut.
Yksi tyyppi me yllätettiin ihan täysin, kun ajeltiin pientä metsäautotietä kohti Zapadnaya Litsan sukellusvenetukikohtaa. Kovasti yritettiin selittää, että mennään vaan katsomaan vähän noita teidän sukellusveneitä, mutta kaveri ei halunnut millään päästää. Siinä vaiheessa kun käsi alkoi hamuta pistoolin perään, ymmärrettiin, että sinne ei OIKEASTI ole menemistä. Poistuttiin siitä sitten oikein iloisesti hymyillen ja spasiipaa höpöttäen autolle.

Hylätty kylä Zapadnaya Litsaan johtavan metsäautotien varrella

Paluumatkalla kierrettiin pohjoisen kautta ja matkalla oli vähän hälyyttävää nähdä rajan tuolla puolen olevan sotakaluston määrä. Sadan kilometrin matkalle mahtui ainakin viisi pientä kylää, jotka osoittautuivat sotilastukikohdiksi: oli panssarivaunua ja monenlaista mönkijää.
Ja matkaa Suomen rajalle 50-100 kilometriä.
Sieltä kun joku keksii tulla tälle puolelle kylään, niin vastaan on turha räpiköidä.

Matkan ainoa tekninen murhe sattui Suomen puolella: Ivalon ja Sodankylän puolessa välissä moottorista tuli öljyt pihalle.
Matkaa lähimmälle huoltamolle 50 kilometriä.
Ei paljon naurattanut, kun nousi autosta ulos ja oli niin pimeää, että jos ei olisi pitänyt autosta kiinni, se olisi joutunut hukkaan.
Onneksi vuoto saatiin korjattua ja öljyäkin oli varalta mukana, joten matkaan päästiin lyhyen RSR:n (Road Side Repair) jälkeen.

Oikein oli mukava reissu, autolla pitää lähteä Venäjälle toistekin.
Seuraava reissu tosin suuntaa toivottavasti Ukrainaan, ympäristäystävällisen energiamuodon - ydinvoiman - showroomiin.

Poikien kanssa matkalla

Eilen lentokoneessa juteltiin kaikista matkoistamme. Mina ehka tarpeettoman kaihoisasti kertoilin reissuista joita CityCab porukan kanssa tehtiin messujen perassa Pariisissa 2006 ja Frankfurtissa 2007. Elisa siina sitten ymmartavaisen oloisena koitti pitaa napit irti kasilaukustaa ja olla lyomatta minua silla.
Aikani itseani pussiin puhuessa onnistuin kuitenkin selittamaan poikien kanssa reissaamisen idean: ei matkakohteen tarvitse olla romanttinen keskieurooppalainen kaupunki tai ihana rantakohde - riittaa kun on hyva porukka ja ennenkaikkea, ei naisia lahellakaan.
Poikien kanssa matkustaminen on mielentila,
sen voi suorittaa vaikka lahimmalle leirintaalueella. Paaasia on, etta ollaan vaimojen tai tyttoystavien (hankalimmassa tapauksessa molempien) tavoittamattomissa. Ei siella valttamatta ryypata itseaan ankyrakanniin (useimmiten kyllakin) tai naurateta vieraita naisia.
Siella jutellaan ja nauretaan, grillataan ja lauletaan. Olenpa saattanut kayda elamani syvallisimmat keskustelut juuri "poikien" kanssa reissatessa.
Poikaporukalla kun ollaan, niin ollaan ihan siella lapsuusaikojen leikkikentilla, akaisen naapurin tadin marjapuskassa, tekemassa ja juttelemassa niita juttuja joita miehen ei sallita julkisesti tekevan tai sanovan. Ja aina, ihan aina, kaikki mita sanotaan jaa kuulijan ja kertojan tietoon. Ei mitaan mahdollisuuttakaan, etta poikien porukasta joku asia leviaisi ulkomaailmaan.
Ehka juuri siksi valilla pitaa menna; vaimot ja tyttoystavat, toivon etta ymmarratte.

Sininen vai punainen?

Mina kun en koskaan ole suostunut taysin unohtamaan sita teini-ikaisen idealismia ja ajatusleikkeja kaiken jarjellisyydesta - miksi minun pitaa kayda toissa? Jotta voin ostaa oman kodin ja kivan auto? Etta voin kayda viela tehokkaammin silla autollani toissa ja ajaa illalla sinne omaan kotiin? Etta -niin, mitapa sitten? Elanko turvallisesti kodissani ja ajan joka aamu autollani toihin ja jatkan tata epailematta onnellisena elamani loppuun asti, vai teenko jotain muuta, jotain mita se nuori lukiolaispoikayli kymmenen vuotta sitten luuli tekevansa isona.

Ollaan Elisan kans usein juteltu, etta mita jos vaan pakataan kamat ja lahdetaan. Ja ollaanhan me niin tehtykin. Mutta se mita mina olen silla tarkoittanut on aina ollut se, etta todellakin -pakataan kamat ja lahdetaan. Ei lopullisesti - ehka - vai eiko, tai miksi ei? Ihan milta tuntuu.
Puhuttu tasta asiasta siis on, ja minakin olin jo alkanut ajatella asiaa kaukaisena haaveena.
Mutta viime aikoina kun olen asian maininnut, niin Elisa on mennyt jotenkin kumman mietteliaaksi. Ja niinhan se asia selvisi: se on oikeasti alkanut lampenemaan ajatukselle siita, etta jatettais kaikki tahan mennessa kasaan haalittu ja turvaksi rakennettu, ja mentais.
Saa nahda miten kay, mutta myontaa taytyy: meikalainen tuntee sen typeran idealistinuorukaisen taas pitkasta aikaa!

Ja lopuksi lainaus "I imagine that right now you're feeling a bit like Alice. Tumbling down the rabbit hole? You take the blue pill and the story ends. You wake in your bed and believe whatever you want to believe.

You take the red pill and you stay in Wonderland and I show you how deep the rabbit-hole goes"

Liian pieni rinkka vai tosi iso elàmà?

Ciao bella Milanosta! Ensiksi tàytyy varoittaa, ettà ihan heikkohermoisten ei kannata tàtà postausta lukea. Erityisvaroitus àiteille ja isille, vaikka te ette taida enàà mistààn meidàn tekemisistà niin kauheasti yllàttyàkààn :P

Uskollinen ystàvàni matkasika (kuvia seuraa myòhemmin, kunhan saan oman koneeni jostain verkkoon) a.k.a vaaleanpunainen matkalaukkuni on taas pakattu ja edessà on viikko Italiassa, tarkemmin ottaen Toscanan maakunnassa. Nyt siis asemapaikkana Milano (mistà lisàà myòhemmin, kunhan ehdin muodostaa mielipiteeni tàstà kaupungistà).

Mutta juuri nyt (tai oikeastaan jo hetken aikaa) mielessà pyòrii Madventuresista tuttu lause: "Lakkaa selittàmàstà ja làhe meneen". Ja tiedàttekò, juuri niin saattaa tosiaan kàydà.

Ajatus syntyy ja kypsyy pikku hiljaa. Voisiko niin tosiaan tehdà? Ettà luopuisi tavaroista, myisi sohvan ja sàhkòvatkaimen ja kaiken sen, mikà ei mahdu yhteen rinkkaan. Ettà kokeilisi kantaako elàmà, onko olemassa vaihtoehtoa sille, ettà tulee elàvàltà syòdyksi siinà, mità meillà on tapana kutsua arjeksi. Voisiko niin tosiaan tehdà?

Harrin kanssa mietimme, ettà mikà oikeastaan on koti. Syntyykò se seinistà ja tavaroista, elàmàstà, jonka on pientà yksityiskohtaa myòten rakkaudella turvakseen rakentanut? Vai voisiko koti olla kuitenkin mielentila, ihan missà tahansa siellà, missà on hyvà olla.

Helppoahan se ei oli. Riuhtaista itseààn irti. On vàhàn semmonen olo kuin Matrixissa Neolla, ettà ottaako sen pillerin vai ei (jos leffa on jàànyt katsomatta, kannattaa korjata erhe viimeistààn nyt!). Jos jàttàis sen ottamatta, voisi elàà niin kuin ennenkin, turvallisesti lòllòtellen pàivàstà toiseen. Jos taas pààttàà sen ottaa, mità tahansa voi tapahtua. Mikààn ei oo varmaa. Mutta ihan varmasti tietàà olevansa elossa.

Ismolta kuulin sen ensimmàisen kerran: Rohkeutta on se, ettà tarttuu toimeen, vaikka pelkàà. Ehkà se tosiaan on niin.

Aidosti kiinnostaa kuulla, mità te lukijani ja ystàvàni tàstà kaikesta ajattelette. Joten antaa tulla sità palautetta nyt :)

Nàistà ajatuksista kiitàn kolmea uskomattoman rohkeaa ihmistà, Saaraa, Samia ja Harria, joille mikààn ei oo elàmàssà mahdotonta. Olette rakkaita.

Nonni, kävinpä sitten vaeltamassa.
Muutaman viikon järjestelyn ja reittisuunnittelun jälkeen päätin lähtöä edeltävänä iltana -nokkela kaveri kun olen - vaihtaakin lähtöpaikkaa ja näin ollen oikeastaan koko reittiä.
Ja kylläpä kannatti, varsinkin kun karttaan keltasinisellä (sillä paksummalla) raidoituksella merkitty alue osoittautui "vaikea/ylittämätön ---" -merkinnällä varustetuksi, peri suomalaiseksi suoksi. Suotapa sitä sitten saikin ylittää - tai alkumatkasta minä päätin kiertää suurimman suon sillä seurauksella, että kävelin ehkä viisi kilometriä maastossa jota minä merkitsisin termillä "vittumainen upottava ryteikkö, jossa kasvaa metristä vaivaiskoivikkoa".
Loppumatka menikin oikein leppoisasti, enkä isommin kiiruhtanutkaan. Oli ehkä enemmän sellaista ajan kuluttelua ja maisemien katselua. Kalastellakin koitin, mutta ehkä kolmannella heitolla osuin maaston ainoaan puuhun, jonne sitten jätin sekä uistimen että uistinlukon. Enpähän sitten vaivannut lintuja sen enempää; vedin virvelin nippusiteellä rinkan kylkeen kiinni ja annoin roikkua mukana.
Paluumatkalla sitten meinasi ukkonen yllättää siinä samaisen suon reunalla, jonka viimeksi päätin kiertää. Eipä siinä montaa sekuntia tarvinnut puntaroida kun edellispäivänä olin iloisesti kastunut ja juuri saanut varusteet kuivaksi; mieleen tuli vähän se tyyppi tuntemattomassa sotilaassa: "näytetäänpä pojat miten me mennään tästä suon yli että heilahtaa"... Loppumatkasta oli vähän sellainen Myllylä-fiilis, kun polvia myöden kahlasi suossa. No, kirjoittelen reissun tuntoja puhtaaksi muistiinpanoistani kunhan innostun.

Kävin minä taas tikattavanakin, mutta siitä siiten enemmän kunhan nahka on taas kunnossa.

Eipäs ole tännekään tullut kirjoiteltua sitten Bangkokin.
Sen verran on pitänyt (muka) kiirettä.

Elisa tuossa oli laittanut hieman pessimistisiä kuvia meidän Muna-projektista. Ei se nyt enää noin huonolta näytä: kahden päivän ahertamisen jälkeen seinässä ammottava ilmastointireikä on saatu peitettyä. Nyt tarvii enää rakentaa tukikehikko sisäpuolelle ja eristää vaunu ja laittaa sisävuoraus seiniin ja lattiaan ja kattoon, ja sitten vaan rakennetaan sisustus uusiksi. Niin ja tietenkin maalata vaunu sekä sisältä, että ulkoa. Eli ehkä se on valmis siinä vaiheessa kun polttoaineen hinta on romahtanut vaununveto -ystävälliselle tasolle; mikä ei liene ihan huomisen asia.
Polttoaineen hinnasta käydään suomessa(kin) hirvittävää napinaa, ja moni onkin ihmetellyt miten raaskimme kaikilla noilla bensarosvoilla oikein ajaa.
Suoritetaanpa pienoisia laskutoimituksia:

Auton vakuutusmaksut ja verot ovat kesäajalta noin 500 € luokkaa.
Koska kyseessä ovat harrastusautot, menee erilaisiin kunnostus- ja tekniikanpäivitysprojekteihin vuodessa 500-1000€.
Autoilla ajetaan pääasiassa viikonloppuisin ja joskus harvoin viikolla, kokonaisajomäärän jäädessä 1000-1500 km/vuosi.
Polttoainetta isot ekokatastrofit vievät n.20 l / 100 km eli vuodessa 200-300 litraa.
Polttoaineen hinta on vuosien varrella noussut n. 1 €:sta nykyiseen 1,6 €:on eli polttoainekulut vuodessa ovat nykyään 320-480€ entisen 200-300€ sijaan.
Eli kuten voimme huomata, ei näillä ajomäärillä ole mitään käytännön merkitys, maksaako bensa euron vai kaksi litralta.
Paitsi että mitä enemmän se maksaa, sitä lyhyemmät on jonot asemille. Ja sekös sopii minulle...

Seuraavasta matkasta on jo moni kysellyt.
Italian reissu lienee tällä hetkellä ajankohtaisin, vaikkakin olen yrittänyt houkutella pikkuveljeäni trans siperia -matkalle. Katsotaan tuleeko projektista mitään.
Elisaa moinen ei kiinnosta, joten se varmaan lähtee sitten johonkin oikeasti kivaan paikkaan.
Alustavasti olen tutkiskellut reittiä Ulan Batoriin. Mielenkiintoiseksi reissu muuttunee siinä tapauksessa, että pidämme välipysähdyksiä matkan varrella; minkään näköistä poikkeamisoikeuksilla varustettuja lippuja ei nimittäin venäläinen(kään) rautatiesysteemi tunne (kuten ei kotimainenkaan). Joten jos välillä hyppää junasta pois, on ostettava uusi lippu seuraavaan vapaaseen junaan - ja luoja tietää milloin se sattuu tulemaan...
Mihinkään ensimmäisen luokan vaunuunkaan emme todennäköisesti pyri, vaan kansaluokka kelvannee meillekin. Etuna ykkös- ja kakkosluokassa olisi oma joko kahden tai neljän hengen kabiini, mutta kolmannessa luokassa koko vaunu on yhteistä makuuhuonetta. Tuleepahan kanssamatkaajat tutuksi...

Minä yritän lisäksi käydä syksyllä vielä vaeltamassa. Todennäköisesti reissu suuntautuu UKK-puiston eteläosaan. Kevään nuorttijoen reissu oli sen verran mukava, että samoja seutuja täytynee koluta enemmänkin.

KK, 1330 hours

Tanaan lahtaan Balille. Yritin netista tarkistaa lentomme tilannetta, mutta AirAsian aarimmaisen toimivista ja helppokayttoisista sivuista huolimatta en sita saanut selville. Voisi kuvitella, etta kun lennoille on annettu yksilolliset tunnukset, riittaisi pelkastaan sen syottaminen avaamaan ko. lennon tiedot. Mutta ei, ei taallapain maailmaa. Jotta lennon statuksen saisi tarkistettu, taytyy lennon numeron lisaksi ilmoittaa lahtokennta, tulokentta, paivamaara seka kellonaika - kellonajanhan mina juuri halusin selvittaa! Kun yllaolevat tiedot on saanut kaivattua muualta sivuston uumenista ja syotettya oikeille riveille, ilmoittaa sivusto tylysti, ettei kysesta lento ole olemassa... Etta se siita tarkistuksesta.

Mount Kinabalusta ei viela ole kuvia saatavana, koska en saa niita mihinkaan ladattua, mutta alla yksi googlesta luvattomasti napattu otos aika lahelta sita paikkaa jossa pyorsimme takaisin


Ei niita kuvia tosin tuolta patkalta paljon ole. Suprajohteiden pitaisi taata taysin havioton tiedonsiirtokyky, mutta sormeni todistavat vaitteen paikkaansapitamattomaksi.

Oman elamansa supersankari

Haluaako joku haistaa mun sukkia? Niissa on vieno vuorikiipeilyn tuoksu :)

Jalat on niin soosina etta ei paase portaita kavelemaan, mutta olipa siistia! 27 tuntia, 18 kilometria kavelya vuorta ylos ja alas, saavutettu korkeus 3800 metria merenpinnan ylapuolella. Kiivetkaa itse perassa!







Mutta ei ollu helppoa ei. Ylos perusleiriin (6 km) vedettiin neljassa tunnissa ja kymmenessa minuutissa, eli ihan hyvaa vauhtia. Paivan nopein oli brittipariskunta, jolla oli mennyt vain kolme tuntia. Viimeisena saapui malesialaisryhma uskomattoman yhdeksan (!) tunnin kiipeamisen jalkeen.

* * * * *

Haluatteko tietaa, milta tuntuu kiiveta vuorelle? Tassa kotiohjeet: Aloita nousu astumalla sohvalle/tuolille/jakkaralle kymmenen kilon reppu selassa. Laita lisaksi mehupilli suuhun, jotta voit aistia hengittamisen raskauden korkeassa ilmanalassa. Jatka harjoitusta seuraavat nelja tuntia. Eika mitaan loysailya siella, sykkeen pitaa pysya 180 lyonnin paremmalla puolella koko ajan (omat speksini: keskisyke 178, maksimisyke 197, kalorikulutus 2830!).

Paastyasi nyt neljan tunnin harjoittelun jalkeen perusleiriin, voit syoda kevyesti kylmia nuudeleita +11 asteen lampotilassa. Sen jalkeen lepaa nukkumalla kylmassa teltassa hervottomassa syysmyrskyssa kaksi tuntia. Tana aikana heraa kahdesti oksentamaan (yokkiminenkin riittaa, paaasia, etta aistit korkeuden vaikutuksen kehoosi) ja lisaksi nouse vahintaan kerran haatamaan sankysi alla lymyilevat rotat (rapisee, ei saa nukuttua). Kuvittele kylma tiiliskivi koko ajan rintasi paalle, edelleen taman korkean ilmanalan takia.

Nain hyvin levanneena voit sitten pilkkopimeassa lahtea kiipeamaan kahden ja puolen kilometrin matkaa kiviselle huipulle 3 asteen lampotilassa, kovassa tuulessa ja sumusateessa. Paastyasi noin kolmen tunnin kiipeamisen jalkeen huipulle, kavele 8 kilometria jyrkkaa alamakea takaisin alkuun (yht. 6 tuntia). Ja nain olet oikea vuorikiipeilija!

* * * * *

Niin, ja me lahdettiin tahan ihan vapaaehtoisesti :) Mutta kylla kannatti. Minulle tama oli ultimaattinen oman kropan fysiikan rajojen ja henkisen kestavyyden testaus. Voittajan on helppo hymyilla; juuri nyt oon kylla oman elamani supersankaritar!

Ihan huipulle ei tosin paasty, vuorella raivosi ihan mieleton myrsky ja kiipeaminen yolla otti yksinkertaisesti niin lujille (kunto olis kestanyt, mutta niin jaassa en oo ollut edes monta kertaa Suomessa), etta 500 metria ennen maalia kaannyin takaisin. Joten pystysuunnassa siis satakunta metria jai vajaaksi, mutta se ei juuri nyt haittaa yhtaan. Saata on kunnioitettava, muuten kay huonosti.

Pilvirajan ylapuolella oli jotenkin taianomaista. Vaikka oli tuhannen kylma ja pimeaa, niin silti. Uskomatonta nahda, kuinka pilvet kietoutuvat omien jalkojen ymparille. Siina ei paljon kylmat nuudelit ja rotat sangynalla haittaa.

Kunto kesti kiipeilyn tosi hyvin. Ainoastaan laskeutuminen otti tosi koville, varsinkin polvista. Allergisen astmanikin kanssa parjasin tosi hyvin, vaikka en hoksannutkaan tankata ekstraa inhalaattorista etukateen. Vuoristotauti nayttaytyi mun osalta tosi lievana, kerran kavin yokkimassa yolla ja thats it. Aamulla olo oli hyva, joten uskalsin lahtea kiipeamaan ylos eika siella sitten tullutkaan enaa mitaan ongelmia. Ainoa ikavyys oli ehka himppasen etova olo, kun en millaan saanut tankkattua riittavasti kaloreita kuluttamieni tilalle ja kroppa oli sen vuoksi vahan turhan lujilla.

* * * * *

Nyt kun te kaikki olette valtavan innostuneita vuorikiipeilysta, muutama sananen varusteista. Yksinkertaisesti: hyvaan kannattaa panostaa. Noin kosteassa ja kuivassa puuvillavaatteet on nounou. Samoin sinansa hyvat retkeilyvarusteet, jotka on tehty paksuista kankaista. Ne ei ehdi muutamassa tunnissa kuivua. Meilla osui varustelu kohtuullisen nappiin: luotimme tekniseen kerrastoon, dry-max - sukkiin ja juoksuasuun. Lisaksi meilla oli hupparit, pipot, hanskat, villasukat, sadetakit ja muut perusvarusteet. Mulla oli Haltin SoftShell StormBraker -takki paalla ja se oli pelastus! Kesti aikamoisen myrskyn kuivana ja lampimana. Kenkia ei myoskaan sovi sivuttaa: pitkallisen harkinnan jalkeen paadyin Merrelin maastoulkoilukenkiin (ei goretexia, koska se kestaa kuivua kauan kun kerran paastaa veden lapi) ja Foot Balancen yksilollisesti muotoiltuihin pohjallisiin. Kengat + pohjalliset kustansi yhteensa noin 150 euroa, mutta kiitin kylla itseani aika monta kertaa, etta en ollut saastanyt niissa.

* * * * *

On niin paljon ajatuksia mielessa, etta ei oikein tieda, mita kaikkea pitaisi viela muistaa kertoa. No ainakin se, etta kuvitelkaa, etta perusleiriin ei ole muuta tieta kuin tama yksi, joten ammattikantajat roudaa joka paiva ylos kaiken, mita noin 50 kiipeilijaa tarvitsee. Siis kaiken ruuan kananmunista riisiin, vessapaperin, kaasupullot, kaikki miesvoimin ylos joka paiva! Lisaksi poluilla vastaan tuli rautaputkien kantajia, tikasmiehia ja roskakuskeja (kaikki jatteet kuljetetaan tietysti paivittain alas). Ihan uskomatonta!

Kaiken taman jalkeen: lahtisinko uudestaan kiipeamaan vuorelle? No en ihan heti huomenna, mutta en missaan nimessa antaisi tata kokemusta pois. Kiipeaminen on melkoista hetkeen tarttumista: ei voi ajatella mennytta, ei tulevaa, ainoa mita voi on nostaa jalkaa ja tsempata itseaan eteenpain. Ja kun siina onnistuu, on aikas mukava olla :D

Edit: Ihan himppasen naurattaa tuo Harrin postaus, se on vahan katkerampi saalle kuin mina. Silla jai kuoritakki kotiin ja se oli varmasti viela enemman jaassa :)

Prkleen nyppyla

Tekninen kerrasto, paksu puuvillahuppari, kahdet vaellussukat, villasormikkaat, pipo ja tuulenpitava juoksupuku. Nailla varusteilla ei kannata lahtea valloittamaan Mount Kinabalun huippua; ei nimittain riita alkuunkaan. Niin, tai riittaahan ne itseasiassa siihen alkuun, mutta huippua niilla ei valloiteta. Meilla jai 500 metrin kavelya, tai koydessa raahautumista se pikemminkin oli, vaille. Korkeussuunnassa vahan vajaa 200 metria. Ei kuulosta paljolta, ja nain jalkeenpain miettii, etta eikohan tuo nyt olisi mennyt. Mutta siella kylmalla, maralla kalliolla ihmetellessa, tuulen ja sateen piiskaamana, ajatus alaspain lahtemisesta ei tuntunut yhtaan hullummalta.

Nimittain aiemmin mainitsemalla varustuksella olen juossut koskelan metsia (en Rapen, ei kai silla metsaa olekaan?) ristiin rastiin 15 asteen pakkasessa, eika hetkeakaan ole ollut semmoinen olo kuin tana aamuna kello 0600.
Aamulla lahdettaessa 3322 metrista, mittari naytti +6,9 astetta. Koko matkan sumu oli sita luokkaa, etta ensimmaisen sadan metrin jalkeen nakyma silmalasien lapi muistutti akvaarioon tuijottamista. 500 metria ylempana, tyynessa painanteessa arvion nappituntumalla lampotilan olevan 3-4 astetta. Huippu suljetaan, kun tuulen nopeus ylittaa (ilmeisesti) 20 m/s; meidan jalkeemme huipulle ei paastetty kuin 10-15 henkea, eli ilman liikkui suhteellisen vinhaa vauhtia. Pikaisen surffailun tuloksena arvoilla +5 astetta ja 20 m/s, oli ilman "tuntuma" -12 - -15 astetta.
Mutta vaikka huippu jai valloittamatta, oli reissu ehdottomasti ikimuistoinen.

3300-3350 metrissa sijoitsevan "base campin" majoitus oli jaettu kahteen kastiin: ylilammitetyt seka lammittamattomat. No meilla viime tipassa varanneilla oli luonnollisesti tarjolla jalkimmaista kovaa. Eipa siina, huoneet olivat parakkimaisia neljan hengen luukkuja, mutta ajattelimme etta eikohan siina yhden vajaan yon nuku, kun heratys oli kuitenkin jo kahdelta. Alkuillasta hammastelimme, kun huonetovereita ei alkanut kuulumaan, vaikka ulkona oli jo taysin pimeaa ja paarakennuksen ravintolakin oli jo kiinni. Joskus yhdeksan aikaan tuli ensimmainen kahden hengen ryhma kopistelemaan ovelle ja todettiin etta heillehan se toinen puoli huoneesta toki kuuluu. Kyseinen kiinalaispariskunta oli joutunut matkalla rankkasateen yllattamiksi ja siina sitten aikansa saativat vaatteiden kuivattelun kanssa. Kymmenen aikaan paastiin taas nukkumaan, ja meikalainen ainakin nukkui oikein sikeasti siihen saakka kun toinen pariskunta, ilmeisesti huoneen alkuperaisasukkaita, tulivat tutkimaan vieraitaan. Tai ei ne nyt meita tutkineet, mutta omaan rottamaiseen tapaansa ryntasivat ensimmaisena roskikselle.
Siinapa se sitten keskiyon aika meni rottajahdissa. Mutta se taytyy rottien puolesta mainita, etta torakoita ei nakynyt yhtaan.

Kavelyahan reissulla tuli: matka base campiin oli 6 kilometria ja loppuosuus 2,5 kilometria. Yhteensa siis 17 kilometria makea. Jos muuten joskus paasen mukaan jonkin ulkoilu-, tms reitin suunnitteluun, niin voitte olla varmoja etta siina reitissa ei ole yhtaan alamakea. On meinaan tamanpaivaisen alaspain kipuamisen jaljilta jalat sellaisessa kunnossa, etta on ihan sama kaveleeko eteen- vai taaksepain; yhta jouhevaa kumpaankin suuntaan.

No, se reissu on nyt tehty ja uudet kujeet jo aitien kauhuksi mielissa muhii...

From Deep Down To High Up

HuomennaHuomennaHuomenna kiivetaan vuorelle :D Kota Kinabalua riepottelee juuri nyt kova tuuli ja pian sataa, mutta toivottavasti huomenna on kuivaa.

Sanoinko jo, etta huomenna kiivetaan vuorelle? Reppu on jo pakattu kalsareilla, pipolla, energiapatukoilla, rakkolaastareilla, otsalampulla, aurinkorasvalla, sadetakeilla ja kaikella mahdollisella. Ja kameralla tietysti.

Asiaan vihkiytymattomille tiedoksi: aiomme valloittaa Kaakkois-Aasian korkeimman vuoren, yli neljaan kilometriin kohoavan Mount Kinabalun huipun. Kiipeamiseen on varattu kaksi paivaa, huomenna edetaan reiluun kolmeen tonniin base camp:iin, jossa levataan ja totutellaan korkeaan ilmaan 12 tuntia. Sunnuntaina aamulla kello kaksi paikallista aikaa aloitetaan nousu huipulle, jossa ihailemme saan salliessa auringon nousua (epatodennakoista, koska on sadekausi). Ja sitten tullaan alas ja ollaan ihan pokkelojalkoja.

Kiipeaminen tapahtuu ihan semmoisia sademetsapolkuja pitkin eli mitaan hakkuja ja koysia ei tarvita eika kyseessa siis ole mitenkaan vaarallinen keikka (aidit huomio!). Matkaa kertyy kaikkiaan noin 11 kilometria eli kohtuullista nousua on koko matka.

Ootan innolla, etta miten hyvin kiipeaminen meilta sujuu. Etta paljonko on ollut hyotya kaikista niista kilometreista, mita ollaan rantasateessa juostu pitkin metsia. Ja kaikista niista aamuista, kun oomme nousseet kuudelta uimaan. Viimeiset nelja kuukautta, joka ikinen paiva.

Normaalikuntoinen kiipeilija paasee base campiin noin kuudessa tunnissa. Hyvakuntoiset tekee matkan alle neljaan tuntiin. Ja sitten on viela ammattikiipeilijat: joka vuosi jarjestetaan nopeuskisa Mont Kinabalulle kiipeamisessa, ja viime vuonna voittaja juoksi huipulle ja alas kahteen ja puoleen tuntiin :O

Joten alkaa olko huolissanne! Voima-ajatuksia saa kylla lahettaa, kiitos vaan :)