Prkleen nyppyla

Tekninen kerrasto, paksu puuvillahuppari, kahdet vaellussukat, villasormikkaat, pipo ja tuulenpitava juoksupuku. Nailla varusteilla ei kannata lahtea valloittamaan Mount Kinabalun huippua; ei nimittain riita alkuunkaan. Niin, tai riittaahan ne itseasiassa siihen alkuun, mutta huippua niilla ei valloiteta. Meilla jai 500 metrin kavelya, tai koydessa raahautumista se pikemminkin oli, vaille. Korkeussuunnassa vahan vajaa 200 metria. Ei kuulosta paljolta, ja nain jalkeenpain miettii, etta eikohan tuo nyt olisi mennyt. Mutta siella kylmalla, maralla kalliolla ihmetellessa, tuulen ja sateen piiskaamana, ajatus alaspain lahtemisesta ei tuntunut yhtaan hullummalta.

Nimittain aiemmin mainitsemalla varustuksella olen juossut koskelan metsia (en Rapen, ei kai silla metsaa olekaan?) ristiin rastiin 15 asteen pakkasessa, eika hetkeakaan ole ollut semmoinen olo kuin tana aamuna kello 0600.
Aamulla lahdettaessa 3322 metrista, mittari naytti +6,9 astetta. Koko matkan sumu oli sita luokkaa, etta ensimmaisen sadan metrin jalkeen nakyma silmalasien lapi muistutti akvaarioon tuijottamista. 500 metria ylempana, tyynessa painanteessa arvion nappituntumalla lampotilan olevan 3-4 astetta. Huippu suljetaan, kun tuulen nopeus ylittaa (ilmeisesti) 20 m/s; meidan jalkeemme huipulle ei paastetty kuin 10-15 henkea, eli ilman liikkui suhteellisen vinhaa vauhtia. Pikaisen surffailun tuloksena arvoilla +5 astetta ja 20 m/s, oli ilman "tuntuma" -12 - -15 astetta.
Mutta vaikka huippu jai valloittamatta, oli reissu ehdottomasti ikimuistoinen.

3300-3350 metrissa sijoitsevan "base campin" majoitus oli jaettu kahteen kastiin: ylilammitetyt seka lammittamattomat. No meilla viime tipassa varanneilla oli luonnollisesti tarjolla jalkimmaista kovaa. Eipa siina, huoneet olivat parakkimaisia neljan hengen luukkuja, mutta ajattelimme etta eikohan siina yhden vajaan yon nuku, kun heratys oli kuitenkin jo kahdelta. Alkuillasta hammastelimme, kun huonetovereita ei alkanut kuulumaan, vaikka ulkona oli jo taysin pimeaa ja paarakennuksen ravintolakin oli jo kiinni. Joskus yhdeksan aikaan tuli ensimmainen kahden hengen ryhma kopistelemaan ovelle ja todettiin etta heillehan se toinen puoli huoneesta toki kuuluu. Kyseinen kiinalaispariskunta oli joutunut matkalla rankkasateen yllattamiksi ja siina sitten aikansa saativat vaatteiden kuivattelun kanssa. Kymmenen aikaan paastiin taas nukkumaan, ja meikalainen ainakin nukkui oikein sikeasti siihen saakka kun toinen pariskunta, ilmeisesti huoneen alkuperaisasukkaita, tulivat tutkimaan vieraitaan. Tai ei ne nyt meita tutkineet, mutta omaan rottamaiseen tapaansa ryntasivat ensimmaisena roskikselle.
Siinapa se sitten keskiyon aika meni rottajahdissa. Mutta se taytyy rottien puolesta mainita, etta torakoita ei nakynyt yhtaan.

Kavelyahan reissulla tuli: matka base campiin oli 6 kilometria ja loppuosuus 2,5 kilometria. Yhteensa siis 17 kilometria makea. Jos muuten joskus paasen mukaan jonkin ulkoilu-, tms reitin suunnitteluun, niin voitte olla varmoja etta siina reitissa ei ole yhtaan alamakea. On meinaan tamanpaivaisen alaspain kipuamisen jaljilta jalat sellaisessa kunnossa, etta on ihan sama kaveleeko eteen- vai taaksepain; yhta jouhevaa kumpaankin suuntaan.

No, se reissu on nyt tehty ja uudet kujeet jo aitien kauhuksi mielissa muhii...