Normandia valokuvina

Saint-Vaast-la-Hague, merelle hukkuneiden kalastajien kirkko


Erittäin hyvä illallinen. Kylä sama kuin edellä, ravintola Les Fuchsias


Beuvron-en-Augen uskomattoman kaunis kylä, Route de Cider, Calvados




Menopeli




Hylätty kirkko Caenissa


Bayexin kirkko


Entisajan seinätaidetta..


.. ja modernimpaa kuvitusta


Amerikkalaisten sotilaiden hautausmaa Omaha Beachilla. Lähes 10 000 ristiä veti aika hiljaiseksi.


Monella haudalla oli tuoreita kukkia tai Yhdysvaltojen lippu. Paikalla oli myös paljon perheitä muistamassa kauan sitten kaatuneita perheenjäseniään.


Point du Hoc kuvaa hyvin maihinnousun vaikeutta






Cap de la Haguen majakka Normandian kärjessä

Tarina jatkuu

Kattilaostokset tehtyään urhea kaksikkomme matkasi Mont-sant-Michelin benediktiiniluostariin hakemaan munkeilta siunauksen matkansa huipennukselle. Valitettavasti munkkeja oli mahdoton löytää, onhan luostari gallian yksi suosituimpia nähtävyyksiä; vuodessa entisellä saarella vierailee 35 000 000 vierasta, kun vakituisia asukkaita on 35. Tarkoittaa siis sitä, että keskiverto suomalaisperheessä - jossa lienee noin 3,8 henkeä - vierailisi reilut kolme ja puoli miljoonaa vierasta vuodessa. Ei aivan vähän.

Vierailusta kaksikkomme köyhtyi liki kaksikymmentä hopearahaa, mutta luostarin juurelle syntyneessä kylässä saivat gallian - kautta teutateksen, ellei koko maailman! - parhaat omeletit. Hinta jäänee matkalaisten omaan tietoon, mutta aivan raaka-aineiden hinnalla tätä herkkua ei saanut maistaa.
Munakkaat vatkataan kuparikulhoissa oikean koostumuksen aikaan saamiseksi, ja resepti on äärimmäisen salainen.



Muuten luostarivierailu oli peruskauraa: isoja saleja, portaita, kirkkosaleja ja paljon turisteja.

Seuraavaksi sankarimme matkasivat Alenconin muinaiseen kauppakaupunkiin, jossa viettivät yön paikallisessa majatalossa.

Hyvin nukutun yön jälkeen alkoi matkan viimeinen osio kohti Parisiumia. Roomalaiset hevosrattaat oli tarkoitus palauttaa vaununvuokraaja Hetrzixille paikalliselle lentoasemalle. Asterix olisi halunnut oikaista Parisiumin keskustan läpi, mutta Obelixin mielestä tämä olisi ollut turhan jännittävää.

Rattaiden palautuksen jälkeen urheat matkalaisemme järjestivät majoituksen matkoilla olevan Paris Apartementoxin ( aiheesta lisää seuraavassa tarinassa) asunnosta.

Jatkuu tarinassa Seikkailu Parisiumissa

Kattilakylä

Hyvää ystävääni Anthony Bourdainta lainatakseni: kunnon paistinpannu on kuin paraskin lyömäase - jos on epäilystäkään että pannuun tulee suuremmat vauriot kuin päähän, heitä se menemään.
Tätä ohjetta noudattaen olen yrittänyt metsästää juuri tietyn mallista ja kokoista, kaasuliedelle sopivaa pannua. Turhaan.
Kunnes tänään astuin hotellista ulos ja kävelin noin sadan metrin matkan kylän ainoaa raittia; juuri oikeanlaisia pannuja oli neljässä-viidessä kadun varren putiikissa. Ja puoleen hintaan siitä mitä vastaavat kuparipannut maksavat suomalaisessa kokkipuodissa.
Mutta tämä kylä ei olekaan mikä tahansa maalaispitäjä. Tämä kylä on nimeltään Villedieu-les-Poêles - kattilakylä.
Täällä siis valmistetaan kuparista kaikkea mahdollista, mutta ennenkaikkea pannuja ja kattiloita.
Jos siis halajat oikeita kuparisia keittovälineitä, suosittelen suuntaamaan katseen kohti etelä-normandiaa.

Sillä välin toisaalla

Kun Asterix ja Obelix lomailevat Galliassa, Idefixit ovat laittaneet ns. ison vaihteen silmään mummolassa.

Tähän mennessä tapahtunutta:

Keskiviikkona keittiön pöydältä johti useita märkiä jälkiä eri puolille asuntoa. Hellalla olleesta kattilasta ilmoitettiin kadonneeksi useita perunoita. Idefixit vakuuttavat syyttömyyttään.

Torstaina kokki vannoi jättäneensä hellalle kattilallisen kinkku-kerma-kastiketta. Kattila oli kuitenkin tyhjä. Pömppömaahainen Urho ei tiedä asiasta mitään.

Perjantaina Urho oksenteli pitkin asuntoa. Syy ei Urhon mielestä ole em. ruuissa, vaan Maurissa. Tilanne kärjistyy asuntovaunulla koiratappeluksi. Tappelun lomassa koirat ehtivät haukkua kaikki muut karavaanarit. Monta kertaa.

Lauantaina ruokapöydästä hävisi kesken syönnin sisäfilepihvi. Nurkkaan salamana säntäävä Mauri ei tiennyt asiasta mitään. Rapen suorittama sormet kurkkuun -toimenpide osoitti kuitenkin Maurin kiistatta syylliseksi varkauteen.

Sunnuntaina koirien hoitajat saivat leirielämästä tarpeekseen ja palasivat kotiin. Idefixit olivat tyytyväisiä ja nukkuivat seuraavan vuorokauden.


Kuka haluais ottaa koirat meidän seuraavan reissun ajaksi hoitoon?

Pieni itsepäinen Gallialaiskylä

Täällä me sitten ollaan, Asterixin kotiseuduilla. Matkajoukkomme koostuu siis Obelixista, joka jokin aika sitten ns. putosi taikajuomapataan eikä siksi saa sitä enää juoda; lisäksi hänellä on valtava ruokahalu. Toinen matkalainen on Asterix, joka autoilun lomassa tarvitsee aina välillä tujauksen taikajuomaa - mainiota Ornen siideriä.

Idefixit jätettiin matkasta.

Kulkuvälineenä toimii Roomalainen erikoisuus: tuliterä Fiat 500. Punainen.
Varsin näppärä on tuo söpöläinen täällä pikkukylien kujilla. Diesel-versiolla kulutuskin pysyy maltillisena. Tavaratilaa on riittävästi kahden hengen viikon-parin reissulle, ei juuri enempään.
Miinusta tulee ihmeen muovisesta tunnelmasta; ymmärrettävää on, että esikuvat retroautoille ovat aikansa kansanautoja. Halvalla tehtyjä, pelkistettyjä kulkuneuvoja edulliseen hintaan. Retromalleissa henkii sama filosofia: halpaa, pelkistettyä, mutta valitettavan kovaan hintaan.
No nostalgia ilmeisesti myy, ja miksikäs ei; kyllä meidänkin perään päät kääntyvät pienten ranskalaiskylien läpi porhallettaessa.

Eltsu lieneekin kertoillut matkareitistämme, joten siihen ei mitään lisättävää.
Kantavana ajatuksena on tälläkin matkalla ollut pienten kylien ja kauniiden maisemien metsästys. Ja kyllä niitä onkin piisannut. Välillä matkan varrelle on putkahtanut niin nättejä kyliä, etteivät sanat riitä kertomaan. Kunhan kuvat ilmaantuvat niin asia hieman selkeytyy.

Toki maihinnousuun on pitänyt perehtyä, kun kerran paikan päällä ollaan.
Hämmästyttävästä operaatiosta on kyllä ollut kyse. Eikä vain itse maihinnousu, vaan myös kaikki operatiivinen toiminta siellä taustalla; suunnittelu, logistiikka, harhautukset - kannattaa ehdottomasti tutustua aiheeseen, joka yleensä muistetaan vain jenkkien hyväsydämisenä avunantona euroopalle.

Nyt Obelix huutelee villisikaa, joten lähdemme bistroon. St-Vaast-la-Hougue on tunnettu ostereistaan. Raportoin niistä ja paikallisesta pikaruuasta, Moulets Fritesistä huomenna.

Over and out.

Camembertiä ja siideriä (mutta ei Eltsulle)

Voi pettymys! Camembertissä ei haissutkaan juustolle! Maailman kenties kuuluisin kylä koostui itse asiassa kaupungintalosta, kirkosta, juustokaupasta, kahdesta maatalosta ja noin kymmenestä pääkadun varressa laiduntavasta lehmästä. Mainio paikka silti. Sittemmin Harri on väittänyt, että autossamme oleva märän lampaan haju on peräisin autotehtaalta eikä suinkaan takakontissa muhivasta sukkahikijuustosta, joka tarttui mukaan em. kaupungista.

Camembertistä matka kulki pitkin siideritietä (Route de Cidre) yöksi Bayeuxiin, jossa meitä odotti maailman isoin ryijy. Kyllä. Kyseessä on Wilhem Valloittajan saavutuksista kertova kudontatyö, jota nunnat tuhatluvun alussa värkkäsivät iltapuhteenaan kymmenen vuotta. 70 metriä pitkä työ oli kieltämättä kokonsa puolesta vaikuttava ja ansainnut paikkansa Unescon suojelemana aarteena, mutta käsityön jälki oli rehellisesti sen näköistä, että taisivat nunnat olla vasta ala-asteella, kun tätä liinaa värkkäsivät.

Bayeuxista matka on kulkenut pitkin Normandian maihinnousurannikkoa. Aika moinen operaatio on ollut se, täällä paikan päällä sen vasta jotenkin tajuaa. Kaikenmoista bunkkeria ja hiekkatörmää tässä on tullut kierrettyä, mutta kaikista hiljaisimmaksi veti amerikkalaisten sotilaiden hautausmaan lähes kymmenen tuhatta valkoista ristiä ja tähteä. Jokaisessa jonkun nuoren ihmisen nimi. Sodan mielettömyys levittäytyi ihan konkreettisesti silmien eteen. Harri diggaili eteenkin Pointe de Hockia, joka on yhtä kuoppaa ja monttua monen kilometrin alueella. Muutama pommi ja kranaatti oli sinnekin maihinnousun päivinä kylvetty.

* * *

Autoilu noin yleisesti on täällä tosi helppoa ja leppoisaa ja löpö on Suomeen verrattuna erittäin edullista. Opasteetkin ovat tosi selkeitä, toisin kuin esimerkiksi Italiassa, jossa liikenneympyrässä lukee kunkin ulostulon kohdalla mihin siitä olisi päässyt, jos olisi ehtinyt lukea kaikki kymmenen kaupungin nimeä ja saman verran mainoksia vauhdissa. Moottoriteitä olemme vältelleet aktiivisesti, koska niiden varrella ei ole juurikaan nähtävää ja ne ovat sitäpaitsi törkeän kalliita, esimerkiksi 250 kilometrin matka Pariisista Caeniin kustansi noin kymmenen euroa.

Majapaikkojakin tuntuu olevan suht. hyvin tarjolla, kunhan on liikkeellä hyvissä ajoin ennen iltaa. Ja hyvin ollaan pärjätty englannilla, kun Harri näppäränä matkamiehenä on aloittanut joka keskustelun "pardoon, parleesvois ingleees?" missä kohtaa ranskalaiset tajuavat, että tuo jamppa puhuu vielä huonompaa ranskaa kuin minä englantia.

* * *

Nyt mieli ja ruumis lepäävät Sant Vaast la Houguen rantakaupungissa tai kylähän tämä oikeastaan on. Harri syö illalliseksi taas simpukoita, minä taidan taas napsia kalaa.

Lisään omia kuviamme myöhemmin, kun saamme tekniikan siltäkin osalta toimimaan.

Maihinnousu

Pätevä miehistö *jep*, asiallinen kalusto *jep*, riittävästi varusteita *jep* ja kunnollinen suunnitelma *jep*

Aika tarkalleen 65 vuotta sitten, kesäkuun 6. päivänä vuonna 1944 liittoutuneet nousivat hirviällä tohinalla ja paukkeella maihin Normandian rannikolla Ranskassa.

Juhlavuoden kunniaksi halpamatkalaiset lähtivät samalle reitille, tosin miljoonan amerikkalaisen sotilaan asemesta matkassa on kaksi pohjalaista ja kalustokin on vähän pienempi (ei tosin yhtään vaatimattomampi, hah!). Tästä lisää hieman myöhemmin.

Blue1 toi Pariisiin ja siitä matka taittui ensiksi noin 25o kilometrin päähän Oustrehamin satamakaupunkiin tuliterällä ja tulipunaisella Fiat viissatasella. Valloittajia vastassa oli suomalais-ranskalaisen perheen koti ja hilpeä lapsikatras, jonka kanssa on ihmetelty jättietanoita ja perehdytty toisen maailmansodan tapahtumiin.




Vierailevana tähtenä Milko Roine, 6 vuotta

Pieni kaupunki on ihana, kalavalikoima käsittämättömän monipuolinen, pikaruokana Moules Frites eli ämpärillinen simpukoita ranskalaisilla perunoilla. Hinta jälkiruuan kanssa 8 enskaa. Sää vaihteleva, puolen tunnin sisään mahtuu hyvin hellettä, myrskyä ja hameen helmat korviin nostattava tuuli. Koita siinä sitten aamulla valita keliin sopivat vaatteet.

Nyt katkaravut kattilaan ja menoksi. Suuntana Camembertin kaupunki. Tarviikohan sinne suunnistamiseen karttaa vai riittääkö hyvä hajuaisti?