Oman elamansa supersankari

Haluaako joku haistaa mun sukkia? Niissa on vieno vuorikiipeilyn tuoksu :)

Jalat on niin soosina etta ei paase portaita kavelemaan, mutta olipa siistia! 27 tuntia, 18 kilometria kavelya vuorta ylos ja alas, saavutettu korkeus 3800 metria merenpinnan ylapuolella. Kiivetkaa itse perassa!







Mutta ei ollu helppoa ei. Ylos perusleiriin (6 km) vedettiin neljassa tunnissa ja kymmenessa minuutissa, eli ihan hyvaa vauhtia. Paivan nopein oli brittipariskunta, jolla oli mennyt vain kolme tuntia. Viimeisena saapui malesialaisryhma uskomattoman yhdeksan (!) tunnin kiipeamisen jalkeen.

* * * * *

Haluatteko tietaa, milta tuntuu kiiveta vuorelle? Tassa kotiohjeet: Aloita nousu astumalla sohvalle/tuolille/jakkaralle kymmenen kilon reppu selassa. Laita lisaksi mehupilli suuhun, jotta voit aistia hengittamisen raskauden korkeassa ilmanalassa. Jatka harjoitusta seuraavat nelja tuntia. Eika mitaan loysailya siella, sykkeen pitaa pysya 180 lyonnin paremmalla puolella koko ajan (omat speksini: keskisyke 178, maksimisyke 197, kalorikulutus 2830!).

Paastyasi nyt neljan tunnin harjoittelun jalkeen perusleiriin, voit syoda kevyesti kylmia nuudeleita +11 asteen lampotilassa. Sen jalkeen lepaa nukkumalla kylmassa teltassa hervottomassa syysmyrskyssa kaksi tuntia. Tana aikana heraa kahdesti oksentamaan (yokkiminenkin riittaa, paaasia, etta aistit korkeuden vaikutuksen kehoosi) ja lisaksi nouse vahintaan kerran haatamaan sankysi alla lymyilevat rotat (rapisee, ei saa nukuttua). Kuvittele kylma tiiliskivi koko ajan rintasi paalle, edelleen taman korkean ilmanalan takia.

Nain hyvin levanneena voit sitten pilkkopimeassa lahtea kiipeamaan kahden ja puolen kilometrin matkaa kiviselle huipulle 3 asteen lampotilassa, kovassa tuulessa ja sumusateessa. Paastyasi noin kolmen tunnin kiipeamisen jalkeen huipulle, kavele 8 kilometria jyrkkaa alamakea takaisin alkuun (yht. 6 tuntia). Ja nain olet oikea vuorikiipeilija!

* * * * *

Niin, ja me lahdettiin tahan ihan vapaaehtoisesti :) Mutta kylla kannatti. Minulle tama oli ultimaattinen oman kropan fysiikan rajojen ja henkisen kestavyyden testaus. Voittajan on helppo hymyilla; juuri nyt oon kylla oman elamani supersankaritar!

Ihan huipulle ei tosin paasty, vuorella raivosi ihan mieleton myrsky ja kiipeaminen yolla otti yksinkertaisesti niin lujille (kunto olis kestanyt, mutta niin jaassa en oo ollut edes monta kertaa Suomessa), etta 500 metria ennen maalia kaannyin takaisin. Joten pystysuunnassa siis satakunta metria jai vajaaksi, mutta se ei juuri nyt haittaa yhtaan. Saata on kunnioitettava, muuten kay huonosti.

Pilvirajan ylapuolella oli jotenkin taianomaista. Vaikka oli tuhannen kylma ja pimeaa, niin silti. Uskomatonta nahda, kuinka pilvet kietoutuvat omien jalkojen ymparille. Siina ei paljon kylmat nuudelit ja rotat sangynalla haittaa.

Kunto kesti kiipeilyn tosi hyvin. Ainoastaan laskeutuminen otti tosi koville, varsinkin polvista. Allergisen astmanikin kanssa parjasin tosi hyvin, vaikka en hoksannutkaan tankata ekstraa inhalaattorista etukateen. Vuoristotauti nayttaytyi mun osalta tosi lievana, kerran kavin yokkimassa yolla ja thats it. Aamulla olo oli hyva, joten uskalsin lahtea kiipeamaan ylos eika siella sitten tullutkaan enaa mitaan ongelmia. Ainoa ikavyys oli ehka himppasen etova olo, kun en millaan saanut tankkattua riittavasti kaloreita kuluttamieni tilalle ja kroppa oli sen vuoksi vahan turhan lujilla.

* * * * *

Nyt kun te kaikki olette valtavan innostuneita vuorikiipeilysta, muutama sananen varusteista. Yksinkertaisesti: hyvaan kannattaa panostaa. Noin kosteassa ja kuivassa puuvillavaatteet on nounou. Samoin sinansa hyvat retkeilyvarusteet, jotka on tehty paksuista kankaista. Ne ei ehdi muutamassa tunnissa kuivua. Meilla osui varustelu kohtuullisen nappiin: luotimme tekniseen kerrastoon, dry-max - sukkiin ja juoksuasuun. Lisaksi meilla oli hupparit, pipot, hanskat, villasukat, sadetakit ja muut perusvarusteet. Mulla oli Haltin SoftShell StormBraker -takki paalla ja se oli pelastus! Kesti aikamoisen myrskyn kuivana ja lampimana. Kenkia ei myoskaan sovi sivuttaa: pitkallisen harkinnan jalkeen paadyin Merrelin maastoulkoilukenkiin (ei goretexia, koska se kestaa kuivua kauan kun kerran paastaa veden lapi) ja Foot Balancen yksilollisesti muotoiltuihin pohjallisiin. Kengat + pohjalliset kustansi yhteensa noin 150 euroa, mutta kiitin kylla itseani aika monta kertaa, etta en ollut saastanyt niissa.

* * * * *

On niin paljon ajatuksia mielessa, etta ei oikein tieda, mita kaikkea pitaisi viela muistaa kertoa. No ainakin se, etta kuvitelkaa, etta perusleiriin ei ole muuta tieta kuin tama yksi, joten ammattikantajat roudaa joka paiva ylos kaiken, mita noin 50 kiipeilijaa tarvitsee. Siis kaiken ruuan kananmunista riisiin, vessapaperin, kaasupullot, kaikki miesvoimin ylos joka paiva! Lisaksi poluilla vastaan tuli rautaputkien kantajia, tikasmiehia ja roskakuskeja (kaikki jatteet kuljetetaan tietysti paivittain alas). Ihan uskomatonta!

Kaiken taman jalkeen: lahtisinko uudestaan kiipeamaan vuorelle? No en ihan heti huomenna, mutta en missaan nimessa antaisi tata kokemusta pois. Kiipeaminen on melkoista hetkeen tarttumista: ei voi ajatella mennytta, ei tulevaa, ainoa mita voi on nostaa jalkaa ja tsempata itseaan eteenpain. Ja kun siina onnistuu, on aikas mukava olla :D

Edit: Ihan himppasen naurattaa tuo Harrin postaus, se on vahan katkerampi saalle kuin mina. Silla jai kuoritakki kotiin ja se oli varmasti viela enemman jaassa :)