Aikamatkailua

Aina ei tarvitse matkustaa maailman ääriin päästäkseen kauas. Joskus riittää, että menee Lappajärvelle mökkeilemään ystävien kanssa.

Juupajoen "normaali"lyseon yläasteen rapujuhlat vuosimallia 2009. Oh my. Onneksi iso maha pelasti minut teinikänneiltä, vaikka kaikki muu muistuttikin kovasti 90-luvun alun vuosista.

Tour de France, viimeinen etappi

Simpukoiden suolainen maku on huuhdottu Calvadoksen siiderillä ja urhea reissuvaljakko palannut kotiin. Matkan viimeinen pysähdys tehtiin itse oikeutetusti Pariisissa. Kuvat välittäkööt teille heinäkuisen kaupungin tunnelman.


Shakespeare and Co. - ikivanha kirjakauppa Latinalaiskorttelissa. Hemmingwaykin tykkäsi tästä. Niin minäkin. Kuljeskelin pitkään täpötäyden kirjakaupan kapeita käytäviä ja ihailin kattoon asti ulottuvia tarinavuoria.


Louvren sisäänkäynti. Sanovat, että heinäkuussa on paljon turisteja ja Pariisi on yhtä nähtävyydeltä toiselle ulottuvaa jonoa. Minä sanon: kahden jälkeen iltapäivällä Louvre otti taiteen ystävät vastaan avoimin ovin, ilman ruuhkaa.


Niken patsas. Louvre. Niin kaunista.


Sacre Coeurin kirkko. Viikonloppuiltaisin kirkko on yhtä aikaa harras ja eläväinen, hiljainen ja täynnä musiikkia. Suosittelen.


Kotikatu, Montemarte. Kylä keskellä suurkaupunkia.


Kodin julkisivu.


Onko mitään pariisilaisempaa, kuin LaFayetten tavaratalo?


Riemukaari ja iloinen matkamies.


Notre Dame, tukirakenteet.


Notre Dame. Hieno ulkoa, keskinkertaisen kaunis sisältä.




Rakennustyön ihme.

Normandia valokuvina

Saint-Vaast-la-Hague, merelle hukkuneiden kalastajien kirkko


Erittäin hyvä illallinen. Kylä sama kuin edellä, ravintola Les Fuchsias


Beuvron-en-Augen uskomattoman kaunis kylä, Route de Cider, Calvados




Menopeli




Hylätty kirkko Caenissa


Bayexin kirkko


Entisajan seinätaidetta..


.. ja modernimpaa kuvitusta


Amerikkalaisten sotilaiden hautausmaa Omaha Beachilla. Lähes 10 000 ristiä veti aika hiljaiseksi.


Monella haudalla oli tuoreita kukkia tai Yhdysvaltojen lippu. Paikalla oli myös paljon perheitä muistamassa kauan sitten kaatuneita perheenjäseniään.


Point du Hoc kuvaa hyvin maihinnousun vaikeutta






Cap de la Haguen majakka Normandian kärjessä

Tarina jatkuu

Kattilaostokset tehtyään urhea kaksikkomme matkasi Mont-sant-Michelin benediktiiniluostariin hakemaan munkeilta siunauksen matkansa huipennukselle. Valitettavasti munkkeja oli mahdoton löytää, onhan luostari gallian yksi suosituimpia nähtävyyksiä; vuodessa entisellä saarella vierailee 35 000 000 vierasta, kun vakituisia asukkaita on 35. Tarkoittaa siis sitä, että keskiverto suomalaisperheessä - jossa lienee noin 3,8 henkeä - vierailisi reilut kolme ja puoli miljoonaa vierasta vuodessa. Ei aivan vähän.

Vierailusta kaksikkomme köyhtyi liki kaksikymmentä hopearahaa, mutta luostarin juurelle syntyneessä kylässä saivat gallian - kautta teutateksen, ellei koko maailman! - parhaat omeletit. Hinta jäänee matkalaisten omaan tietoon, mutta aivan raaka-aineiden hinnalla tätä herkkua ei saanut maistaa.
Munakkaat vatkataan kuparikulhoissa oikean koostumuksen aikaan saamiseksi, ja resepti on äärimmäisen salainen.



Muuten luostarivierailu oli peruskauraa: isoja saleja, portaita, kirkkosaleja ja paljon turisteja.

Seuraavaksi sankarimme matkasivat Alenconin muinaiseen kauppakaupunkiin, jossa viettivät yön paikallisessa majatalossa.

Hyvin nukutun yön jälkeen alkoi matkan viimeinen osio kohti Parisiumia. Roomalaiset hevosrattaat oli tarkoitus palauttaa vaununvuokraaja Hetrzixille paikalliselle lentoasemalle. Asterix olisi halunnut oikaista Parisiumin keskustan läpi, mutta Obelixin mielestä tämä olisi ollut turhan jännittävää.

Rattaiden palautuksen jälkeen urheat matkalaisemme järjestivät majoituksen matkoilla olevan Paris Apartementoxin ( aiheesta lisää seuraavassa tarinassa) asunnosta.

Jatkuu tarinassa Seikkailu Parisiumissa

Kattilakylä

Hyvää ystävääni Anthony Bourdainta lainatakseni: kunnon paistinpannu on kuin paraskin lyömäase - jos on epäilystäkään että pannuun tulee suuremmat vauriot kuin päähän, heitä se menemään.
Tätä ohjetta noudattaen olen yrittänyt metsästää juuri tietyn mallista ja kokoista, kaasuliedelle sopivaa pannua. Turhaan.
Kunnes tänään astuin hotellista ulos ja kävelin noin sadan metrin matkan kylän ainoaa raittia; juuri oikeanlaisia pannuja oli neljässä-viidessä kadun varren putiikissa. Ja puoleen hintaan siitä mitä vastaavat kuparipannut maksavat suomalaisessa kokkipuodissa.
Mutta tämä kylä ei olekaan mikä tahansa maalaispitäjä. Tämä kylä on nimeltään Villedieu-les-Poêles - kattilakylä.
Täällä siis valmistetaan kuparista kaikkea mahdollista, mutta ennenkaikkea pannuja ja kattiloita.
Jos siis halajat oikeita kuparisia keittovälineitä, suosittelen suuntaamaan katseen kohti etelä-normandiaa.

Sillä välin toisaalla

Kun Asterix ja Obelix lomailevat Galliassa, Idefixit ovat laittaneet ns. ison vaihteen silmään mummolassa.

Tähän mennessä tapahtunutta:

Keskiviikkona keittiön pöydältä johti useita märkiä jälkiä eri puolille asuntoa. Hellalla olleesta kattilasta ilmoitettiin kadonneeksi useita perunoita. Idefixit vakuuttavat syyttömyyttään.

Torstaina kokki vannoi jättäneensä hellalle kattilallisen kinkku-kerma-kastiketta. Kattila oli kuitenkin tyhjä. Pömppömaahainen Urho ei tiedä asiasta mitään.

Perjantaina Urho oksenteli pitkin asuntoa. Syy ei Urhon mielestä ole em. ruuissa, vaan Maurissa. Tilanne kärjistyy asuntovaunulla koiratappeluksi. Tappelun lomassa koirat ehtivät haukkua kaikki muut karavaanarit. Monta kertaa.

Lauantaina ruokapöydästä hävisi kesken syönnin sisäfilepihvi. Nurkkaan salamana säntäävä Mauri ei tiennyt asiasta mitään. Rapen suorittama sormet kurkkuun -toimenpide osoitti kuitenkin Maurin kiistatta syylliseksi varkauteen.

Sunnuntaina koirien hoitajat saivat leirielämästä tarpeekseen ja palasivat kotiin. Idefixit olivat tyytyväisiä ja nukkuivat seuraavan vuorokauden.


Kuka haluais ottaa koirat meidän seuraavan reissun ajaksi hoitoon?

Pieni itsepäinen Gallialaiskylä

Täällä me sitten ollaan, Asterixin kotiseuduilla. Matkajoukkomme koostuu siis Obelixista, joka jokin aika sitten ns. putosi taikajuomapataan eikä siksi saa sitä enää juoda; lisäksi hänellä on valtava ruokahalu. Toinen matkalainen on Asterix, joka autoilun lomassa tarvitsee aina välillä tujauksen taikajuomaa - mainiota Ornen siideriä.

Idefixit jätettiin matkasta.

Kulkuvälineenä toimii Roomalainen erikoisuus: tuliterä Fiat 500. Punainen.
Varsin näppärä on tuo söpöläinen täällä pikkukylien kujilla. Diesel-versiolla kulutuskin pysyy maltillisena. Tavaratilaa on riittävästi kahden hengen viikon-parin reissulle, ei juuri enempään.
Miinusta tulee ihmeen muovisesta tunnelmasta; ymmärrettävää on, että esikuvat retroautoille ovat aikansa kansanautoja. Halvalla tehtyjä, pelkistettyjä kulkuneuvoja edulliseen hintaan. Retromalleissa henkii sama filosofia: halpaa, pelkistettyä, mutta valitettavan kovaan hintaan.
No nostalgia ilmeisesti myy, ja miksikäs ei; kyllä meidänkin perään päät kääntyvät pienten ranskalaiskylien läpi porhallettaessa.

Eltsu lieneekin kertoillut matkareitistämme, joten siihen ei mitään lisättävää.
Kantavana ajatuksena on tälläkin matkalla ollut pienten kylien ja kauniiden maisemien metsästys. Ja kyllä niitä onkin piisannut. Välillä matkan varrelle on putkahtanut niin nättejä kyliä, etteivät sanat riitä kertomaan. Kunhan kuvat ilmaantuvat niin asia hieman selkeytyy.

Toki maihinnousuun on pitänyt perehtyä, kun kerran paikan päällä ollaan.
Hämmästyttävästä operaatiosta on kyllä ollut kyse. Eikä vain itse maihinnousu, vaan myös kaikki operatiivinen toiminta siellä taustalla; suunnittelu, logistiikka, harhautukset - kannattaa ehdottomasti tutustua aiheeseen, joka yleensä muistetaan vain jenkkien hyväsydämisenä avunantona euroopalle.

Nyt Obelix huutelee villisikaa, joten lähdemme bistroon. St-Vaast-la-Hougue on tunnettu ostereistaan. Raportoin niistä ja paikallisesta pikaruuasta, Moulets Fritesistä huomenna.

Over and out.