Parhaat vinkin Legolandiin

Tämän kesän lomakohteen valinta sujui mahdottoman helposti. Kun perheen eskarilainen käyttää kaiken vapaa-aikansa pienten palikoiden rakentamiseen, oli hyvä aika suunnata Legolandiin.

Voi miten hauskaa meillä oli! Matkasta nauttivat niin lapset kuin aikuisetkin, ja jokaiselle löytyi suosikkinsa matkan varrelta. Isi ja äiti ihastuivat uskomattoman hienoihin pienoismalleihin, taapero rakastui sorsiin ja muihin eläimiin ja eskarilainen huvipuiston laitteisiin.

Kokemuksesta viisastuneena muutama käytännön vinkki Legolandiin suuntaaville:

Me lensimme Kööpenhaminaan, mistä köröttelimme vuokra-autolla Billundiin. Maisemat olivat kauniita ja tiet hyviä, mutta viisaampaa olisi ollut lentää suoraan Billundiin. Lennot olisivat olleet vähän kalliimmat, mutta nyt maksettavaksi tuli parin päivän autovuokra, noin 80 euroa tietulleja sekä bensat. Matkaa kertyi edestakaisin yhteensä noin 600 kilometriä ja ajoaikaa suuntaansa kolmisen tuntia. Lisäksi hotellit ovat Kööpenhaminassa kesäaikaan pöyristyttävän kalliita! Kolmen hengen huone lähellä lentokenttää maksoi 260 euroa ilman aamupalaa.

Legolandiin kannattaa ehdottomasti mennä alkukesästä, kun muut eurooppalaiset ovat vielä töissä ja koulussa. Ja vielä arkipäivänä, jos mahdollista. Me olimme liikenteessä kesäkuun toisen viikon lopussa, torstaina ja perjantaina. Pääsimme kaikkiin kohteisiin jonottamatta eikä tungosta ollut muutenkaan. Perjantaina väkeä oli enemmän kuin torstaina ja lauantaina ainakin tuplasti enemmän kuin perjantaina. Kiireisimpinä päivinä joka paikkaan saattaa olla yli tunnin jono. Puuh. Ei heikkohermoisille.

Me majoituimme Legoland Holiday Villagessa vajaan puolen kilometrin päässä huvipuiston pääportista. Holiday Villagessa on motelli, mökkejä, leiripaikkoja ja tiipiitä. Kyllä, tiipiitä. Suosittelen paikkaa lämpimästi! Eskarilainen ei ollut uskoa silmiään, kun näki merirosvoteemaisen huoneemme, jossa suihkuverho oli kuin purje ja seinille oli ripustettu miekkoja ja papukaija. Lisäksi huoneessa oli laatikollinen legoja ihan vain leikkimistä varten.

Leirintäalueen portilla oli pieni, mutta hyvinvarustettu kauppa. Koko alue oli rakennettu lapsia varten ja lukuisine leikkipaikkoineen, trampoliineineen ja kotieläimineen se oli niin viihtyisä, että ei olisi tehnyt mieli lähteä kotiin laisinkaan.

Legolandissa kannattaa ehdottomasti olla kaksi päivää. Vaikka meidän aikamme ei kulunutkaan jonottamiseen, tekemistä riitti aamusta pitkälle iltapäivään. Taapero viihtyi erityisen hyvin Dublo-leikkipuistossa, merimaailmassa ja pingviinien luona. Eskarilaisen suosikkeja olivat merirosvosoutelu ja suopoliisien laitteet.

Alueella on runsaasti ruokapaikkoja, joista suurin osa on tietenkin mahdottoman ylihintaisia laatuunsa nähden. Kannattaa siis ottaa mukaan ainakin omat juomat. Tänä kesänä avatussa Ninjago-maassa on kiinalainen ruokakoju, jossa myydään riisi-kastike-annoksia kohtuulliseen hintaan. Toinen siedettävän hintainen vaihtoehto on niin ikään täksi kesäksi avattu hampurilaisravintola.

Maailmassa monta...

Lastenlaulussa puhutaan maailman ihmeistä, eläimistä ja asioista, jotka kummastuttavat pientä (ja isompaakin) kulkijaa. Halpamatkojen retkueesa on uusi jäsen, jolle maailma on vielä melkoinen mysteeri. Paljon on nähtävää ja koettavaa edessä, mutta pikku hiljaa, yksi ihminen, maku, maa ja elämys kerrallaan pieni mies saa palloa haltuunsa.

Parin viikon kuluttua vuorossa on palanen Kaakkois-Aasiaa. Koossa on Halpamatkojen ydinjoukko, omintakeiset matkaoppaanne Eltsu ja Hartsa sekä neljän hengen lomaseurue, joka ei ilmeisesti vähästä säikähdä, vaan lähtee suurin toivein edullisten elämysten perässä reissuun. Asiakkaitamme lainataksemme, matkaohjelma ei todennäköisesti toteudu miltään osin eikä yllätyksiltä vältytä - varsinkaan nyt, kun mukana matkustaa myös minimies.

Aasian aurinkoa, Bangkokin pölyä ja Balin kaloja odotellessa listasin paikkoja, joihin juuri nyt haaveilen matkustavani.

- Itä-Eurooppa. Latvia, Liettua, Puola ja Tsekki - muun muassa - ovat minulle kiinnostavalla tavalla täysin tuntemattomia. Ja voi häpeän määrää, myös Pietari on kokematta. Ehkäpä keväällä?
- New York. Hartsaa ei kiinnosta, mutta äidin kanssa. Pikkusiskon voisi myös ottaa mukaan.
- Istanbul. Kauniita kaakeleita, Haagia Sofia, mausteet ja minareettien kutsu.
- Pariisi. Ei oma suosikkini, mutta pikkusisko ja mies vaativat.
- Amsterdam. Rakas ystävä muuttaa tulppaanimaahan ensi viikolla, vierailu ajankohtaistuu viimeistään ensi kesänä.
- Rooma, aina ja ikuisesti. Oikeastaan en haluaisi Roomaan enää lomalle, haluaisin sinne töihin ja asumaan.
- Ja vielä viimeisenä: Lappi. Olisko Levi kiva? Pimeää, lunta ja pitkät pulkkamäet. Kuka lähtis mun kaa?

Kreikassakin pitäisi käydä, syömässä ainakin. Ja kun ruuasta tuli puhetta, niin Lontoo WagaMamassa.

Tästä tulis hyvää tosi-tv:tä eli Halpamatkat Portugalissa

Sen siitä saa, kun etukäteen vitsailee Halpamatkojen jännittävästä matkaohjelmasta. Portugalista on siis kotiuduttu, vaikka välillä vaikutti siltä, että ei päästä matkaan ollenkaan.

Ongelmat alkoivat muutama päivä ennen matkaa, kun HomeAwayn kautta varatun huoneiston omistaja ilmoitti, että koko vuokrasumma on maksettava ennen saapumista. Takuusumma oli maksettu jo hyvissä ajoin ja silloin sovittu, että loput maksetaan saapuessa. Vaan ei, kaikki rahat heti tai avaimia ei anneta.

Soitin pankkiin. Kansainväliset pankkisiirrot vievät vähintään kolme päivää, kerrottiin. Lähetin viestin asunnon vuokraajalle. Vuokraaja kehotti tekemään siirron ja lähettämään kuitin maksusta. Tein työtä käskettyä. Kahta päivää ennen lähtöä sain viestin, että verkkopankin kuitti ei kelpaa. Soitin taas pankkiin. Lisämaksusta luvattiin erillinen kuitti kolmessa päivässä. Selitin, että tässä olis vähän kiire, tarvis sen kuitin heti eikä yhtään myöhemmin. Kuitti luvattiin toimittaa lähimpään konttoriin.

Siispä autoon ja kohti konttoria. Kello oli jo melkein kolme lähtöä edeltävänä päivänä, ja kuitin piti olla Portugalissa neljään mennessä. Pukkasi hikeä. Sain kuitin ja laskuni. Vuokranantaja ei edelleenkään hyväksynyt sähköisesti toimitettua kuittia, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi kuitin faksaaminen. Faksaaminen! Ei missään ole enää fakseja. Ei virastoissa, ei posteissa, ei missään. Viime minuutilla pelastuksen toi hotelli, joka suostui lähettämään faksini Portugaliin 15 euron korvausta vastaan. Onnistui, mutta erityisen lämpimät suositukset eivät tästä vuokraajasta lähteneet HomeAwaylle.

Lentokentällä päästiin jo semmoseen tosi-tv -tuotantoon, että heikompia katsojia olis saattanut hirvittää. Lähtöselvityksessä otin tehtäväkseni hoitaa koko porukan passit ja istumapaikat muun seurueen lapatessa matkalaukkuja hihnalle. Virkaili huomautti yhtä passia vilkaistessaan, että "kai te tajuatte, että tää on rikki". No ihan varsinaisesti ei oltu tajuttu, mutta totta, kansi oli melkein irti. Virkailija lupasi hyväksyä passin, mutta sillä varoituksella, että jos yksikin sivu irtoaa, passilla ei ole asiaa takaisin Suomeen.

Minä huokasin helpotuksesta, että onneksi päästään kuitenkin koneeseen. Katsaus matkatavaroihimme ja parkaisin kohtuullisen kovaan ääneen: "Hartsa S*ataN*, sinä panit ipanan laukun ruumaan!". Virkailija oli kovasti sitä mieltä, että sinne meni, hihna pyörii eikä sitä voi pysäyttää eikä laukkuja kelata taaksepäin. Järkytykseltäni sain soperrettua, että ipana on allerginen maidolle ja tarvii ehdottomasti omat ruokansa ja juomansa koneeseen tai me ei voida lähteä olleenkaan. Hoitolaukussa oli toki maitoa lennon tarpeisiin, mutta en suostunut ottamaan sitä riskiä, että laukku ei saapuisi määränpäähän yhdessä meidän kanssamme ja ipana olisi ollut reilun viikon ilman ruokaa.

Virkailija aloitti soittorumban, jonka päätteeksi laukkumme poimittiin käsin pois hihnalta matkalta ruumaan. Hartsa pääsi saatettuna tullin ohi saapuvien laukkujemme luokse ja poimi ipanan lentolaukun takaisin käsimatkatavaroihin.

Loppuaika lentoa odotellessa sujui huomattavasti rauhallisemmissa merkeissä, tosin FinAvialle iso miinus siitä, että pienen lapsen rattaat on luovutettava ruumaan jo lähtöselvityksessä eikä koneen ovella, kuten käytäntönä useilla muilla Euroopan kentillä on. FinAvia kuulemma tarjoaa lainakärryjä, joita ei kuitenkaan edes henkilökunnan avustuksella kentältä löytynyt.

* * *

Vihdoin itse asiaan eli Portugaliin.

Halpamatkojen seurueen tukikohtana toimi kolmisenkymmentä kilometriä Lissabonista rannikolle sijaitseva Cascais. Kylä on ollut turistien suosiossa melkein sata vuotta, mutta on onnistunut säilyttämään vahvan kalastajaidentiteettinsä ja leppoisan luonteensa. Suurin syy lienee uimarannan puute, jos sitä nyt voi miinukseksi laskea.

Loman pääasialliseksi huvitukseksi jäi henkeäsalpaavan upean Europan läntisimmän rannan katselu, lämmöstä nauttiminen ja jäätelön syöminen. Joku olutkin saatettiin matkan aikana juoda.

Ranta, Cascais

Cascais

Manner-Euroopan läntisin paikka. Meri. Tuuli. Suola. Kauneinta ikinä.

Metsistä löytyi tosi kumma linna.

Lissabonista tähdet erityisesti Euroopan suurimmalle akvaariolle, jonka 7 miljoonan litran vesitankki olisi vetänyt sukeltajankin aika hiljaiseksi, ellei olisi pitänyt ääneen huokailla paholaisrauskun kauneutta. Toinen mieleenpainuva paikka oli kantakaupungista melkein kymmenen kilometriä rannikolle sijaitseva Belemin kaupunginosa, josta on aikanaan lähdetty löytöretkille. Muistomerkkien lisäksi ihania puistoja ja tajuttoman hyviä, aitoja ja alkuperäisiä Pasteis de Belem -leivoksia.

Pienin matkalainen. Ocenario, Lissabon.

Pingviinejä! Ocenario, Lissabon.

Lissabonin kaupunki iski heti, eikä ihme, muistuttaa se niin paljon tunnelmaltaan suurta rakkauttani Roomaa. Lissabonissa on myös moderni twisti, vähän kuin mukana olis aimo annos Barcelonan tarmokkuutta. Lämpimät suositukset siis, aion ehdottomasti itsekin palata vielä vähintäänkin pitkäksi viikonlopuksi tutkimaan yksinomaan pääkaupunkia.

Luovaa kaupunkisuunnittelua: kaksi kaupunginosaa on yhdistetty korkeuseronsa vuoksi toisiinsa hissillä! Suunnittelija on Eiffelin oppipoika, kuten tyylistä helposti voi päätellä.

Lyhyt reissu herätti enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia, joten pidempi kiertomatka ympäri Portugalia lisätään haaveiltavien matkasuunnitelmien joukkoon.

Kolme pientä elefanttia auringossa

Uima-allas kimmeltää aamuauringossa ja lämpö hellii talven kuivaa ihoa - ihana olla matkalla taas. Terveisiä siis melkein Toscanan auringon alta, Castellano del Lagon kylästä Umbrian maakunnasta.

Nahkavekkari herätti matkalaiset tänäänkin jo kuudelta, joten yhtä jos toista ehtii päivään vielä mahtua. Pääpaino tällä lomalla on ollut ipanan (ja vanhempien) totuttamisessa perheenä reissaamiseen sekä ystävien kanssa hengailu, meitä kun on reissussa peräti 23!

Pienillä teillä vuokra-automme kiitää italialaisesta ajotavastani huolimatta melko hitaasti, joten tutuksi ovat tulleet vain melko lähellä sijaisevat kaupungit. Vaan eipä mitään, valtavan kaunis paikka on ihan tämä kotikylämmekin, kannattaa ehdottomasti poiketa! Ja mikä huvila meillä onkaan, mamma mia!

Hauskimmat hetket on varmasti vietetty uima-altaalla, jossa on auringon lisäksi otettu kisaa muun muassa uimapatjalla ajossa ja vesipommien hyppimisessä. Lisäksi on syöty ja juotu hyvin, mitenkäs muuten, kun Italiassa kerran ollaan.

Sienna osoittautui melkoiseksi pettymykseksi, maailmassa on mielestäni paljon kauniimpiakin kaupunkeja, joissa on paljon vähemmän turisteja ja mukavampi ilmapiiri. Tulipahan käytyä, mutta en mene toista kertaa. Montalcinossa vierailimme Fattoria dei Barbin viinitilalla, missä maisteltiin sopivassa määrin viinejä ja syötiin ihan liikaa juustoja (huomio: aterian korvaamista pelkillä juustoilla ei suositella erityisen lämpimästi vatsan ylläpitämiseksi).

Montepulcianoa suosittelen varauksetta, kauniissa pienessä kylässä on vielä rauhallista ja maisemat vuorilta ovat henkeä salpaavan upeat. Nautimme lounaan Cafe Politziassa, joka on säilyttänyt 1800-luvun lopun Art Deco -sisustuksensa ja elegantin ilmapiirinsä muuttumatta kuitenkaan ylihintaiseksi tai ruuhkaiseksi turistirysäksi.

Myös Assisissa kannattaa piipahtaa jos niillä kulmilla liikuskelee, Unescon maailmanperintökohteeksi julistettu kaupunki on säilynyt vuosisatojen ajan lähes muuttumattomana.

Ja Rooma, ikuinen rakkauteni Rooma. Kaikki ylistys ja sekään ei riitä. Menkää ja kokeilkaa itse.

Ipanan kanssa matkustamisesta lisää Vekaravaarassa!, lukekoon sieltä ketä aihelma kiinnostaa.

Normandia valokuvina

Saint-Vaast-la-Hague, merelle hukkuneiden kalastajien kirkko


Erittäin hyvä illallinen. Kylä sama kuin edellä, ravintola Les Fuchsias


Beuvron-en-Augen uskomattoman kaunis kylä, Route de Cider, Calvados




Menopeli




Hylätty kirkko Caenissa


Bayexin kirkko


Entisajan seinätaidetta..


.. ja modernimpaa kuvitusta


Amerikkalaisten sotilaiden hautausmaa Omaha Beachilla. Lähes 10 000 ristiä veti aika hiljaiseksi.


Monella haudalla oli tuoreita kukkia tai Yhdysvaltojen lippu. Paikalla oli myös paljon perheitä muistamassa kauan sitten kaatuneita perheenjäseniään.


Point du Hoc kuvaa hyvin maihinnousun vaikeutta






Cap de la Haguen majakka Normandian kärjessä

Tarina jatkuu

Kattilaostokset tehtyään urhea kaksikkomme matkasi Mont-sant-Michelin benediktiiniluostariin hakemaan munkeilta siunauksen matkansa huipennukselle. Valitettavasti munkkeja oli mahdoton löytää, onhan luostari gallian yksi suosituimpia nähtävyyksiä; vuodessa entisellä saarella vierailee 35 000 000 vierasta, kun vakituisia asukkaita on 35. Tarkoittaa siis sitä, että keskiverto suomalaisperheessä - jossa lienee noin 3,8 henkeä - vierailisi reilut kolme ja puoli miljoonaa vierasta vuodessa. Ei aivan vähän.

Vierailusta kaksikkomme köyhtyi liki kaksikymmentä hopearahaa, mutta luostarin juurelle syntyneessä kylässä saivat gallian - kautta teutateksen, ellei koko maailman! - parhaat omeletit. Hinta jäänee matkalaisten omaan tietoon, mutta aivan raaka-aineiden hinnalla tätä herkkua ei saanut maistaa.
Munakkaat vatkataan kuparikulhoissa oikean koostumuksen aikaan saamiseksi, ja resepti on äärimmäisen salainen.



Muuten luostarivierailu oli peruskauraa: isoja saleja, portaita, kirkkosaleja ja paljon turisteja.

Seuraavaksi sankarimme matkasivat Alenconin muinaiseen kauppakaupunkiin, jossa viettivät yön paikallisessa majatalossa.

Hyvin nukutun yön jälkeen alkoi matkan viimeinen osio kohti Parisiumia. Roomalaiset hevosrattaat oli tarkoitus palauttaa vaununvuokraaja Hetrzixille paikalliselle lentoasemalle. Asterix olisi halunnut oikaista Parisiumin keskustan läpi, mutta Obelixin mielestä tämä olisi ollut turhan jännittävää.

Rattaiden palautuksen jälkeen urheat matkalaisemme järjestivät majoituksen matkoilla olevan Paris Apartementoxin ( aiheesta lisää seuraavassa tarinassa) asunnosta.

Jatkuu tarinassa Seikkailu Parisiumissa

Pieni itsepäinen Gallialaiskylä

Täällä me sitten ollaan, Asterixin kotiseuduilla. Matkajoukkomme koostuu siis Obelixista, joka jokin aika sitten ns. putosi taikajuomapataan eikä siksi saa sitä enää juoda; lisäksi hänellä on valtava ruokahalu. Toinen matkalainen on Asterix, joka autoilun lomassa tarvitsee aina välillä tujauksen taikajuomaa - mainiota Ornen siideriä.

Idefixit jätettiin matkasta.

Kulkuvälineenä toimii Roomalainen erikoisuus: tuliterä Fiat 500. Punainen.
Varsin näppärä on tuo söpöläinen täällä pikkukylien kujilla. Diesel-versiolla kulutuskin pysyy maltillisena. Tavaratilaa on riittävästi kahden hengen viikon-parin reissulle, ei juuri enempään.
Miinusta tulee ihmeen muovisesta tunnelmasta; ymmärrettävää on, että esikuvat retroautoille ovat aikansa kansanautoja. Halvalla tehtyjä, pelkistettyjä kulkuneuvoja edulliseen hintaan. Retromalleissa henkii sama filosofia: halpaa, pelkistettyä, mutta valitettavan kovaan hintaan.
No nostalgia ilmeisesti myy, ja miksikäs ei; kyllä meidänkin perään päät kääntyvät pienten ranskalaiskylien läpi porhallettaessa.

Eltsu lieneekin kertoillut matkareitistämme, joten siihen ei mitään lisättävää.
Kantavana ajatuksena on tälläkin matkalla ollut pienten kylien ja kauniiden maisemien metsästys. Ja kyllä niitä onkin piisannut. Välillä matkan varrelle on putkahtanut niin nättejä kyliä, etteivät sanat riitä kertomaan. Kunhan kuvat ilmaantuvat niin asia hieman selkeytyy.

Toki maihinnousuun on pitänyt perehtyä, kun kerran paikan päällä ollaan.
Hämmästyttävästä operaatiosta on kyllä ollut kyse. Eikä vain itse maihinnousu, vaan myös kaikki operatiivinen toiminta siellä taustalla; suunnittelu, logistiikka, harhautukset - kannattaa ehdottomasti tutustua aiheeseen, joka yleensä muistetaan vain jenkkien hyväsydämisenä avunantona euroopalle.

Nyt Obelix huutelee villisikaa, joten lähdemme bistroon. St-Vaast-la-Hougue on tunnettu ostereistaan. Raportoin niistä ja paikallisesta pikaruuasta, Moulets Fritesistä huomenna.

Over and out.

Camembertiä ja siideriä (mutta ei Eltsulle)

Voi pettymys! Camembertissä ei haissutkaan juustolle! Maailman kenties kuuluisin kylä koostui itse asiassa kaupungintalosta, kirkosta, juustokaupasta, kahdesta maatalosta ja noin kymmenestä pääkadun varressa laiduntavasta lehmästä. Mainio paikka silti. Sittemmin Harri on väittänyt, että autossamme oleva märän lampaan haju on peräisin autotehtaalta eikä suinkaan takakontissa muhivasta sukkahikijuustosta, joka tarttui mukaan em. kaupungista.

Camembertistä matka kulki pitkin siideritietä (Route de Cidre) yöksi Bayeuxiin, jossa meitä odotti maailman isoin ryijy. Kyllä. Kyseessä on Wilhem Valloittajan saavutuksista kertova kudontatyö, jota nunnat tuhatluvun alussa värkkäsivät iltapuhteenaan kymmenen vuotta. 70 metriä pitkä työ oli kieltämättä kokonsa puolesta vaikuttava ja ansainnut paikkansa Unescon suojelemana aarteena, mutta käsityön jälki oli rehellisesti sen näköistä, että taisivat nunnat olla vasta ala-asteella, kun tätä liinaa värkkäsivät.

Bayeuxista matka on kulkenut pitkin Normandian maihinnousurannikkoa. Aika moinen operaatio on ollut se, täällä paikan päällä sen vasta jotenkin tajuaa. Kaikenmoista bunkkeria ja hiekkatörmää tässä on tullut kierrettyä, mutta kaikista hiljaisimmaksi veti amerikkalaisten sotilaiden hautausmaan lähes kymmenen tuhatta valkoista ristiä ja tähteä. Jokaisessa jonkun nuoren ihmisen nimi. Sodan mielettömyys levittäytyi ihan konkreettisesti silmien eteen. Harri diggaili eteenkin Pointe de Hockia, joka on yhtä kuoppaa ja monttua monen kilometrin alueella. Muutama pommi ja kranaatti oli sinnekin maihinnousun päivinä kylvetty.

* * *

Autoilu noin yleisesti on täällä tosi helppoa ja leppoisaa ja löpö on Suomeen verrattuna erittäin edullista. Opasteetkin ovat tosi selkeitä, toisin kuin esimerkiksi Italiassa, jossa liikenneympyrässä lukee kunkin ulostulon kohdalla mihin siitä olisi päässyt, jos olisi ehtinyt lukea kaikki kymmenen kaupungin nimeä ja saman verran mainoksia vauhdissa. Moottoriteitä olemme vältelleet aktiivisesti, koska niiden varrella ei ole juurikaan nähtävää ja ne ovat sitäpaitsi törkeän kalliita, esimerkiksi 250 kilometrin matka Pariisista Caeniin kustansi noin kymmenen euroa.

Majapaikkojakin tuntuu olevan suht. hyvin tarjolla, kunhan on liikkeellä hyvissä ajoin ennen iltaa. Ja hyvin ollaan pärjätty englannilla, kun Harri näppäränä matkamiehenä on aloittanut joka keskustelun "pardoon, parleesvois ingleees?" missä kohtaa ranskalaiset tajuavat, että tuo jamppa puhuu vielä huonompaa ranskaa kuin minä englantia.

* * *

Nyt mieli ja ruumis lepäävät Sant Vaast la Houguen rantakaupungissa tai kylähän tämä oikeastaan on. Harri syö illalliseksi taas simpukoita, minä taidan taas napsia kalaa.

Lisään omia kuviamme myöhemmin, kun saamme tekniikan siltäkin osalta toimimaan.

Maihinnousu

Pätevä miehistö *jep*, asiallinen kalusto *jep*, riittävästi varusteita *jep* ja kunnollinen suunnitelma *jep*

Aika tarkalleen 65 vuotta sitten, kesäkuun 6. päivänä vuonna 1944 liittoutuneet nousivat hirviällä tohinalla ja paukkeella maihin Normandian rannikolla Ranskassa.

Juhlavuoden kunniaksi halpamatkalaiset lähtivät samalle reitille, tosin miljoonan amerikkalaisen sotilaan asemesta matkassa on kaksi pohjalaista ja kalustokin on vähän pienempi (ei tosin yhtään vaatimattomampi, hah!). Tästä lisää hieman myöhemmin.

Blue1 toi Pariisiin ja siitä matka taittui ensiksi noin 25o kilometrin päähän Oustrehamin satamakaupunkiin tuliterällä ja tulipunaisella Fiat viissatasella. Valloittajia vastassa oli suomalais-ranskalaisen perheen koti ja hilpeä lapsikatras, jonka kanssa on ihmetelty jättietanoita ja perehdytty toisen maailmansodan tapahtumiin.




Vierailevana tähtenä Milko Roine, 6 vuotta

Pieni kaupunki on ihana, kalavalikoima käsittämättömän monipuolinen, pikaruokana Moules Frites eli ämpärillinen simpukoita ranskalaisilla perunoilla. Hinta jälkiruuan kanssa 8 enskaa. Sää vaihteleva, puolen tunnin sisään mahtuu hyvin hellettä, myrskyä ja hameen helmat korviin nostattava tuuli. Koita siinä sitten aamulla valita keliin sopivat vaatteet.

Nyt katkaravut kattilaan ja menoksi. Suuntana Camembertin kaupunki. Tarviikohan sinne suunnistamiseen karttaa vai riittääkö hyvä hajuaisti?

Liikennesuunnittelua

Pääsin eilen vierailemaan HKL:n ratikkavarikolla.
Taitaa olla niitä tämän homman parhaita puolia tuollaiset vierailut.
Kovasti meille esiteltiin raitiovaunuverkoston laajennussuunnitelmia ja uusia vaunuhankintoja. Yritin siinä sitten vähän niinkuin sisäpiiriin päässeenä mainita tuosta ykköslinjasta; että josko sen saisi taas liikennöimään vähän tiuhempaan. Ja voisihan se jatkaa siitä postin kulmalta vielä sinne seuraavaan ympyrään -pääsisivät koululaisetkin suoraan koulun ovelle, eivätkä olisi koiruuksia tekemässä. Ja meikäläiselläkään ei olisi niin pitkä matka kiskoille - mikä ei tietysti ollut tämän ehdotuksen perimmäinen tarkoitus.
Mutta eihän ne siellä mitään uskoneen. Totesivat vaan, että se on tuo liikennesuunnitteluyksikkö joka niistä vastaa. Mutta hyvänen aika, eihän ne mistään suunnitteluosastolta osaa niitä kiskoja käydä sinne tiputtamassa! Itse pitäis sekin tehdä...

Hienointa oli kyllä ajelu vanhalla Kulosaaren ratikalla. Upeassa, täysin entistetyssä puurakenteisessa vaunussa oli kyllä sitä menneen ajan henkeä.
Jopa siinä määrin, että kun pysähdyimme liikennevaloihin niin jo sieltä oli noin 200 vuotias mummo tulossa kyytiin. Ihmetteli varmaan vaan, että kauanhan se ratikan tulo kesti - 70 vuotta.

Summa summarum

Kotimatkan alla on hyvä summata matkan kokemuksia. Listailen tässä vinkkejä, kohokohtia ja muita havaintoja:

Matkavinkit:

-Eksy
Aja tienristeyksestä pienimmälle tielle, kävele vanhojen kaupunkien pikkukujilla ja yritä eksyttää itsesi, unohda kartta, puhelin ja kello, talleta näkemäsi ja kokemasi mielesi parhaille paikoille.
Harrastat sitten kuvaamista, shoppailua, tsiigailua tai vaan hengailua, löytyy parhaat spotit turistirysien ulkopuolelta.
Meillä matka Milanosta Geneveen kesti noin 6-7 tuntia, kun moottoritietä olisi päässyt tunnissa. Matkaa kertyi melkein tuplasti. Reitti kulki Apenniinien-vuoriston läpi uskomattoman pieniä vuoristoteitä. Kovaa ei tarvitse ajaa, koska maisemat pehmittävät kiivaimmankin ratinpyörittäjän sydämen. Jos koskaan on mahdollista, palaan Cinque Terran näköalareitille pienellä, kaksipaikkaisella kulkineella. Siellä ymmärsin vihdoinkin pienen akselivälin ja manuaalivaihteiston viehätyksen. F**k the familywagon, tämä mies haluaa roadsterin!

-Syö
Äitihän sen on kaikille parhaiten sanonut: kaikkea pitää maistaa. Italiassa pizza ja pasta ovat varmoja valintoja, mutta parhaat makuelämykset voivat löytyä sieltä pienestä trattoriasta, joissa itse isäntä viihdyttää asiakkaita eikä kukaan puhu englantia -koskaan ei kuitenkaan ole jäänyt ilman ruokaa.
Niin, Italiassa ravintoloita on tietääkseni ainakin kolmea mallia: ristorante, trattoria ja sitten joku kolmas. Ristorante on fiinimpi, kalliimpi ja usein turistien kansoittama. Trattoria taas on liikuttavan usein mummon ja vaarin pitämä pieni, vähän nuhruinen, ehkä 60-luvun suomalaisen baarin oloinen gastronominen taivas. Paikkaan voi joutua jonottamaan, ja varsinkin viikonloppuisin paikalliset perheet valloittavat pöydät. Äänekästä, ehkä vähän kaoottista, mutta ystävällistä ja tietysti uskomattoman hyvää ruokaa.

-Ota omaa aikaa
Parhaankin matkakumppanin seuraan voi kyllästyä, tai muuten vaan kiinostuksen kohteet eivät käy yksiin. Silloin on paras hajaantua; ei ole kenenkään etu, että joku roikkuu nuristen muiden perässä. Me ollaan Elisan kanssa reissattu kimpassa yli kymmenen vuotta ja tiedetään aika tarkkaan milloin on parasta mennä omia reittejään. Minä lähden usein kuljeksimaan kamera alibinani; montaa kuvaa ei useinkaan tule otettua, mutta mieleen tallentuneet kuvat, hajut ja äänet ovat lyömättömiä. Elisa taitaa usein suunnata shoppailemaan -kertokoon itse sen viehätyksestä.

Parhaat palat:

-Cinque Terra
Rapallon viehättävästä kylästä La Spezian kaupunkiin vievä pikkutie kulkee noin 60 kilometrin matkan ikivanhaa vuoristotietä Cinque Terran, viiden maan, kautta. Maasto vaihtelee jyrkkien rinteiden viiniviljelyksistä jylhiksi havumetsiksi muuttuen seuraavassa mutkassa keskieurooppalaiseksi lehdoksi. Aikaa kannattaa varata reilusti; välillä tie kulkee yksikaistaisena pystysuoran kalliojyrkänteen reunaa, levennyspaikkojen roikkuessa tyhjän päällä. James Bond ajaa aina ihastuttavissa maisemissa Italian ja Ranskan rannikoita, mutta Cinque Terra hakkaa ne mennen tullen -jopa ilman Aston Martinia.

-Ravintola matkalla Pisaan
Yllättävässä paikassa maantien varrella monen ravintolan joukosta satuimme juuri tähän hassuun paikkaan. Sisustus oli täydellinen kaaos: merirosvolaivoja, pikkuautoja, pokaaleja, tauluja skottimiehistä ja kauniista naisista. Naapuripöydässä miehillä oli omat pullot mukanaan, mitä kenelläkin: viiniä, konjakkia, amarettoa...
Korsikalaiselta (Asterix Korsikassa) tai merirosvolta näyttävä kokki, tarjoilija, kassa ja kaikki muutkin tehtävät hoitava paikan omistaja siemaili olutta toimiensa lomassa.
Ruoka oli tyrmäävän hyvää ja kohtuu edullista, mutta pisteet ehdottomasti tunnelmasta ja iloisesta palvelusta.

-Italialaiset naiset
Tietysti.


Muuta:

-Nahkarotsi
Paras reissuvaruste! Ehdottomasti. Sopii keliin kuin keliin, pitää sateen, tuulen, käy piknik-alustasta, tyynystä, peitosta ja vaikka sammutuspeitteestä, vetoketjutaskussa arvotavarat ovat tallessa ja ennenkaikkea, on erittäin katu-uskottava -universaalisti.

Lentokentällä

Omaa konetta odottaessa lentokentällä ehtii tehdä yhtä ja toista sijaistoimintaa. Kuten nyt vaikka blogata mitä älyttömimmistä aiheista. Tämä kirjoitus laskettakoon niihin.

Jos olisin autonkuljettajana lentokentällä, minä:

• Ajaisin ensiksi semmoisella monsteriautolla, joka on aika littana ja tosi leveä ja siinä on isot ikkunat ja renkaat on koko auton kokoiset. Ei aavistustakaan, mihin toimintoon ao. auto on suunniteltu, mutta sillä olis tosi päheä ajaa.

• Seuraavaksi ajaisin niillä rappusilla, mitä pitkin koneeseen mennään. Jokainen joka on nähnyt Liar, Liar -elokuvan tietää mistä puhun XD

• Kolmanneksi ottaisin sen kotteron, millä liikutellaan matkatavaroita. Jättäisin vaan matkatavaraperäkärryt pois ja ajaisin tuhatta ja sataa sillä pelkällä nupilla. Äkkijarrutuksia ei varmaan kannattais tehdä, koskapa hytti on tyhjän päällä kun renkaat on niin takana. Vois kopsahtaa nokka maahan.

• Ja lopuksi ottaisin sen muurahaiskarhua muistuttavan valtavan ajokin jolla liikutellaan lentokoneita. Ja sitten minä.. liikuttelisin lentokoneita.


Että jos mitenkään joku vois järjestää mut autonkuljettajaksi lentokentälle, niin olisin tosi kiitollinen. Jos se ei onnistu, niin voisko joku PLIIS auttaa mua hankkimaan tämmösen:



Seuraava bloggaus viimeistään joulukuun alussa Wienistä. Lopuksi vielä yksi matkustusvinkki: älä laita liian isoja housuja / hametta turvatarkastukseen. Kun tullimies (nuori, hävyttömän komea) nykäisee metallinpaljastimessa piippaavan vyön pois, liian iso alaosa tipahtaa. (Jos sopivia alaosia EI ole tarjolla, kannattaa laittaa edes nätit alusvaatteet.) Terveisin nimimerkillä kokemusta on.

Mutkaisella matkalla

Tiedättkö, mikä on tosi valkoinen ja tosi hiljaa? Se olen minä sen jälkeen, kun Harri on leikkinyt kaksi ja puoli tuntia rallikuskia Pohjois-Italian vuoristoteillä. Oikeasti en kyllä ollut koko aikaa ihan niin hiljaa; aina kun en ollut justiinsa oksentamassa, kirosin Harria ajamaan tasaisempaa vauhtia sen uhalla, että minä en siivoa autoa, jos oksu tulee :P Oli kyllä oma moka, olis pitänyt asettua itse ratin taakse - omassa kyydissä kun kestää kaahata ilman huonoa oloa mielin määrin, tosin kyytiläisistäni en kyllä olis sitten yhtään niin varma.

Matka Milanosta Rapalloon kesti uskomattomat viisi tuntia, koska päätimme valita moottoritien (140 kilometriä) asemesta mutkaisen ja korkeuksiin kohoavan maisemareitin vuoriston halki. Ja olihan melkoinen reitti (Milano-Vohegra-Varzi-Pregola-Genova-Rapallo), voin kyllä suositella lämpimästi kaikille (paitsi karavaanareille, ei kannata edes haaveilla). Tuli semmonen olo, että kun satais vähän vähemmän vettä ja alla olis esimerkiksi jotain kaksipyöräistä, niin sepäs olis mucho bueno, niinkö espanjalaiset sanoo.

Rapallo oli kenties viehättävin kaupunki, missä oon ikinä käynyt. Sieltä matka jatkui pitkin Cinque Terran vuoristoteitä Pisaan ja sieltä edelleen Firenzeen.
Tänään siis ajovuorossa olin minä ja pääsin ihan tosissani testaamaan vuokramersun kaarreominaisuuksia - sanoisinko - vähintäänkin haastavissa olosuhteissa. Vuoristotiet olivat paikoin niin kapeita, että niistä hädin tuskin mahtui ajamaan yhdellä autolla, mutta liikenne kulki kuitenkin molempiin suuntiin. Vettä satoi aika ajoin aivan kaatamalla ja sumun takia näkyvyys oli ihan nolla. Tiet oli yhtä mutkaa oikeaan ja vasempaan ja koko ajan mentiin joko ylös tai alas. Mutta hauskaa oli, tosin matkustajani vaikuttivat aika ajoin pelästyneiltä tai jopa lähes haudan vakavilta XD

Pisan kaltevaan torniin rakastuin ensi silmäykseltä. Se on I-H-A-N-A. Omituisessa olossani tunnen siihen epäilyttävää vetoa ja mietin, onko torni sittenkään kalteva vai koko muu maailman vähän vinksallaan. Joo, viekää hoitoon vaan.

Lopuksi vielä julkista tunnustusta äidilleni. Juttelin hänen kanssa tässä yhtenä iltana ja kysyin, että mitäpä hän aattelisi siitä, jos myisin asunnon, jättäisin työn ja alkaisin kokopäivätoimisesti tekemään jotain kivaa. Vastoin kaikkia äitin varoituskirjan ohjeita hän sanoi, että kuullostaapa hyvältä. Että ei kaikkien tarvi elää samalla tavalla, vaan että voi tehdä niin, kun tuntuu hyvältä. Ihme äiskä. Ihan paras maailmassa <3

Poikien kanssa matkalla

Eilen lentokoneessa juteltiin kaikista matkoistamme. Mina ehka tarpeettoman kaihoisasti kertoilin reissuista joita CityCab porukan kanssa tehtiin messujen perassa Pariisissa 2006 ja Frankfurtissa 2007. Elisa siina sitten ymmartavaisen oloisena koitti pitaa napit irti kasilaukustaa ja olla lyomatta minua silla.
Aikani itseani pussiin puhuessa onnistuin kuitenkin selittamaan poikien kanssa reissaamisen idean: ei matkakohteen tarvitse olla romanttinen keskieurooppalainen kaupunki tai ihana rantakohde - riittaa kun on hyva porukka ja ennenkaikkea, ei naisia lahellakaan.
Poikien kanssa matkustaminen on mielentila,
sen voi suorittaa vaikka lahimmalle leirintaalueella. Paaasia on, etta ollaan vaimojen tai tyttoystavien (hankalimmassa tapauksessa molempien) tavoittamattomissa. Ei siella valttamatta ryypata itseaan ankyrakanniin (useimmiten kyllakin) tai naurateta vieraita naisia.
Siella jutellaan ja nauretaan, grillataan ja lauletaan. Olenpa saattanut kayda elamani syvallisimmat keskustelut juuri "poikien" kanssa reissatessa.
Poikaporukalla kun ollaan, niin ollaan ihan siella lapsuusaikojen leikkikentilla, akaisen naapurin tadin marjapuskassa, tekemassa ja juttelemassa niita juttuja joita miehen ei sallita julkisesti tekevan tai sanovan. Ja aina, ihan aina, kaikki mita sanotaan jaa kuulijan ja kertojan tietoon. Ei mitaan mahdollisuuttakaan, etta poikien porukasta joku asia leviaisi ulkomaailmaan.
Ehka juuri siksi valilla pitaa menna; vaimot ja tyttoystavat, toivon etta ymmarratte.

buon viaggio!

Italia; ruokaa, viiniä, historiaa, ruokaa - ja viiniä.
Sinne sitä sitten mennään, toscanaan autoilemaan.
Kysyin viime viikolla anopilta auto varatessani, että otetaanko tällainen Fiat Marea 225 € /5 pv: vuokraamon mukaan sinne mahtuu neljän aikuisen lisäksi kolme pientä ja yksi isompi matkalaukku. Vai miten tällainen Ford Focus farmari 275 €: neljä aikuista ja neljä isoa matkalaukkua.
Vastauksen varmaan arvaakin?
Mietin vaan, että kun minulla on tuollainen pikku nyssäkkä mihin mahtuu viikon alushousut ja varafarkut -eikä Rapen paketti ole paljon isompi- että kuinkahan paljon siellä farmarin takakontissa tulee tavaraa paluukuormassa? Ja kuka ne kantaa koneeseen? Vähän jännittää.

Hauska matka on varmasti tulossa, sitä en epäile hetkeäkään. Ja syötyä tulee - ihan liikaa. Enkä kyllä usko että vierailumme tekee huonoa myöskään paikallisten viinitilojen isännille.

Seuraa blogia; minäkin yritän saada ääneni kuuluville.
Ja kommentoi, kiitos.

Miten niin ei voi?

Ei voi mennä naimisiin, jos opiskelu on kesken. Ei voi ostaa asuntoa, jos ei ole vakituista työtä. Ei voi perustaa perhettä, jos ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Ei voi toteuttaa unelmiaan, koska se on liian työlästä, liian rohkeaa, liian mahdotonta.

Ei voi, jos ei ole täydellistä.

Miten niin ei voi?!

Mökillä muistelimme lapsuuden kesälomamatkoja. Minä muistin pienen pientä autoa täynnä mummoja matkalla pitkin poikin Suomea. Harria nauratti ajatus viisihenkisestä perheestä Farmari-Volvossa Norjan vuonoilla; isä ja äiti nukkuivat etupenkeillä, Harri poikittain takana ja pikkukundit peräkontissa. Kimmo oli yöpynyt jossain pusikossa vanhalla natsien leiripaikalla Lapissa. Saara oli syönyt kylmää nötköttiä maantien viereiseen metsään pystytetyssä teltassa.

Little less than perfect. Ja silti parhaita kesämuistojamme.

Kylläpäs voi. Pitää voida. Lähteä matkalle, vaikka auto olisi ihan resu eikä yöpaikkaan ole rahaa. Jahdata unelmia, vaikka se olisi epäsovinnaista, jännittävää tai ihan vähän pelottavaakin. Vaikka ei olisi hajuakaan siitä, mitä tapahtuu ensi kuussa, ensi vuonna, seuraavalla vuosikymmenellä.

Ottaa riski ja rakastua … elämään.


Kiitokset tämän kirjoituksen inspiraatiosta lapsuuden kesille, ei-voi -väitteitä syytäville ihmisille, oranssille Ritmolle, possujunalle, nenäänsä nyrpistävälle kummipojalle, kesämökille, ystäville, jotka pakkasivat monen viikon ruuat matkalaukkuun ja lähtivät Amerikkaan lomalle, vaikka paljon helpompaa olisi ollut jäädä kotiin, mansikoille ja munavaunulle, jossa vietetään vielä monta epätäydellisyydessään unohtumatonta lomaa.

Sata popniittiä ja tuubi sikafleksiä eikä oo enää mikään nakkikioski. Tällä viikolla ohjelmassa kattoluukun vaihto.

Eipäs ole tännekään tullut kirjoiteltua sitten Bangkokin.
Sen verran on pitänyt (muka) kiirettä.

Elisa tuossa oli laittanut hieman pessimistisiä kuvia meidän Muna-projektista. Ei se nyt enää noin huonolta näytä: kahden päivän ahertamisen jälkeen seinässä ammottava ilmastointireikä on saatu peitettyä. Nyt tarvii enää rakentaa tukikehikko sisäpuolelle ja eristää vaunu ja laittaa sisävuoraus seiniin ja lattiaan ja kattoon, ja sitten vaan rakennetaan sisustus uusiksi. Niin ja tietenkin maalata vaunu sekä sisältä, että ulkoa. Eli ehkä se on valmis siinä vaiheessa kun polttoaineen hinta on romahtanut vaununveto -ystävälliselle tasolle; mikä ei liene ihan huomisen asia.
Polttoaineen hinnasta käydään suomessa(kin) hirvittävää napinaa, ja moni onkin ihmetellyt miten raaskimme kaikilla noilla bensarosvoilla oikein ajaa.
Suoritetaanpa pienoisia laskutoimituksia:

Auton vakuutusmaksut ja verot ovat kesäajalta noin 500 € luokkaa.
Koska kyseessä ovat harrastusautot, menee erilaisiin kunnostus- ja tekniikanpäivitysprojekteihin vuodessa 500-1000€.
Autoilla ajetaan pääasiassa viikonloppuisin ja joskus harvoin viikolla, kokonaisajomäärän jäädessä 1000-1500 km/vuosi.
Polttoainetta isot ekokatastrofit vievät n.20 l / 100 km eli vuodessa 200-300 litraa.
Polttoaineen hinta on vuosien varrella noussut n. 1 €:sta nykyiseen 1,6 €:on eli polttoainekulut vuodessa ovat nykyään 320-480€ entisen 200-300€ sijaan.
Eli kuten voimme huomata, ei näillä ajomäärillä ole mitään käytännön merkitys, maksaako bensa euron vai kaksi litralta.
Paitsi että mitä enemmän se maksaa, sitä lyhyemmät on jonot asemille. Ja sekös sopii minulle...

Seuraavasta matkasta on jo moni kysellyt.
Italian reissu lienee tällä hetkellä ajankohtaisin, vaikkakin olen yrittänyt houkutella pikkuveljeäni trans siperia -matkalle. Katsotaan tuleeko projektista mitään.
Elisaa moinen ei kiinnosta, joten se varmaan lähtee sitten johonkin oikeasti kivaan paikkaan.
Alustavasti olen tutkiskellut reittiä Ulan Batoriin. Mielenkiintoiseksi reissu muuttunee siinä tapauksessa, että pidämme välipysähdyksiä matkan varrella; minkään näköistä poikkeamisoikeuksilla varustettuja lippuja ei nimittäin venäläinen(kään) rautatiesysteemi tunne (kuten ei kotimainenkaan). Joten jos välillä hyppää junasta pois, on ostettava uusi lippu seuraavaan vapaaseen junaan - ja luoja tietää milloin se sattuu tulemaan...
Mihinkään ensimmäisen luokan vaunuunkaan emme todennäköisesti pyri, vaan kansaluokka kelvannee meillekin. Etuna ykkös- ja kakkosluokassa olisi oma joko kahden tai neljän hengen kabiini, mutta kolmannessa luokassa koko vaunu on yhteistä makuuhuonetta. Tuleepahan kanssamatkaajat tutuksi...

Minä yritän lisäksi käydä syksyllä vielä vaeltamassa. Todennäköisesti reissu suuntautuu UKK-puiston eteläosaan. Kevään nuorttijoen reissu oli sen verran mukava, että samoja seutuja täytynee koluta enemmänkin.

Autolla ajetaan .. laukussa leipää ja piimää vaan ..

Meille on muodostunut sellainen kiva tapa, että kun joku vanhemmista täyttää 50 vuotta, me lähdetään porukalla reissuun. Päivänsankari saa päättää, että mihin mennään.


Harrin iskän synttäreillä keväällä 2007 oltiin Bucarestissa ja Brasovissa Romaniassa. En todellakaan olis valinnut tätä kohdetta itse, mutta onneksi on mua viisaampiakin olemassa (ei siis vois uskoa, mutta on se mahdollista!). Meitä oli tosi hauska 11 hengen porukka ja synttäritkin oli vallan mainiot (todisteena kuva kisasta, jossa yritimme toivottaa hyvää syntymäpäivää mahdollisimman monta vaahtokarkkia suussa). Brasov oli superkiva vuoristokylä ja Bucarest taas - no, kokemisen arvoinen. Ikinä en unohda, miten sielua kylmäs People´s Housessa..


Rapen synttäreillä oltiin Roomassa, aika himpuran kylmässä asunnossa marraskuussa 2007. Sillä reissulla taidettiin syödä aika hulluna. En muista mitä muuta me tehtiin, mutta aivan varmasti kuitenkin syötiin :D

Seuraavaksi vuorossa on äiskä tänä syksynä. Ollaanhan tässä jo kotona oltukin, että ihan hyvä kun on uus reissu tiedossa :D Pohdittiin vaikka mitä: että mennään Islantiin, joo, se olis mahtavaa, tai miten olis joku Pohjois-Afrikan maa tai entäs vaiks joku Portugali. Kunnes Rape totesi, että eikö me vaan voitais mennä Italiaan. Kukaan ei vastustanut, kaikki nyökytteli, että voishan sitä taas mennä vaikka sinne syömään.

Italia it is. Tällä hetkellä ajatuksena on lentää Milanoon, hypätä siellä autoon ja kierrellä länsirannan ja Toscanan poikki Firenzeen. Pidän blogin ajantasalla, kun suunnitelmat konkretisoituvat.

Loppukevennyksenä vielä muutama kuva näin kotimaan matkailusesongin kunniaksi. Veikkauksia otetaan vastaan: Koska tää on siinä kunnossa, että me lähdetään tällä reissuun..?