Nonni, kävinpä sitten vaeltamassa.
Muutaman viikon järjestelyn ja reittisuunnittelun jälkeen päätin lähtöä edeltävänä iltana -nokkela kaveri kun olen - vaihtaakin lähtöpaikkaa ja näin ollen oikeastaan koko reittiä.
Ja kylläpä kannatti, varsinkin kun karttaan keltasinisellä (sillä paksummalla) raidoituksella merkitty alue osoittautui "vaikea/ylittämätön ---" -merkinnällä varustetuksi, peri suomalaiseksi suoksi. Suotapa sitä sitten saikin ylittää - tai alkumatkasta minä päätin kiertää suurimman suon sillä seurauksella, että kävelin ehkä viisi kilometriä maastossa jota minä merkitsisin termillä "vittumainen upottava ryteikkö, jossa kasvaa metristä vaivaiskoivikkoa".
Loppumatka menikin oikein leppoisasti, enkä isommin kiiruhtanutkaan. Oli ehkä enemmän sellaista ajan kuluttelua ja maisemien katselua. Kalastellakin koitin, mutta ehkä kolmannella heitolla osuin maaston ainoaan puuhun, jonne sitten jätin sekä uistimen että uistinlukon. Enpähän sitten vaivannut lintuja sen enempää; vedin virvelin nippusiteellä rinkan kylkeen kiinni ja annoin roikkua mukana.
Paluumatkalla sitten meinasi ukkonen yllättää siinä samaisen suon reunalla, jonka viimeksi päätin kiertää. Eipä siinä montaa sekuntia tarvinnut puntaroida kun edellispäivänä olin iloisesti kastunut ja juuri saanut varusteet kuivaksi; mieleen tuli vähän se tyyppi tuntemattomassa sotilaassa: "näytetäänpä pojat miten me mennään tästä suon yli että heilahtaa"... Loppumatkasta oli vähän sellainen Myllylä-fiilis, kun polvia myöden kahlasi suossa. No, kirjoittelen reissun tuntoja puhtaaksi muistiinpanoistani kunhan innostun.

Kävin minä taas tikattavanakin, mutta siitä siiten enemmän kunhan nahka on taas kunnossa.