Pieni itsepäinen Gallialaiskylä

Täällä me sitten ollaan, Asterixin kotiseuduilla. Matkajoukkomme koostuu siis Obelixista, joka jokin aika sitten ns. putosi taikajuomapataan eikä siksi saa sitä enää juoda; lisäksi hänellä on valtava ruokahalu. Toinen matkalainen on Asterix, joka autoilun lomassa tarvitsee aina välillä tujauksen taikajuomaa - mainiota Ornen siideriä.

Idefixit jätettiin matkasta.

Kulkuvälineenä toimii Roomalainen erikoisuus: tuliterä Fiat 500. Punainen.
Varsin näppärä on tuo söpöläinen täällä pikkukylien kujilla. Diesel-versiolla kulutuskin pysyy maltillisena. Tavaratilaa on riittävästi kahden hengen viikon-parin reissulle, ei juuri enempään.
Miinusta tulee ihmeen muovisesta tunnelmasta; ymmärrettävää on, että esikuvat retroautoille ovat aikansa kansanautoja. Halvalla tehtyjä, pelkistettyjä kulkuneuvoja edulliseen hintaan. Retromalleissa henkii sama filosofia: halpaa, pelkistettyä, mutta valitettavan kovaan hintaan.
No nostalgia ilmeisesti myy, ja miksikäs ei; kyllä meidänkin perään päät kääntyvät pienten ranskalaiskylien läpi porhallettaessa.

Eltsu lieneekin kertoillut matkareitistämme, joten siihen ei mitään lisättävää.
Kantavana ajatuksena on tälläkin matkalla ollut pienten kylien ja kauniiden maisemien metsästys. Ja kyllä niitä onkin piisannut. Välillä matkan varrelle on putkahtanut niin nättejä kyliä, etteivät sanat riitä kertomaan. Kunhan kuvat ilmaantuvat niin asia hieman selkeytyy.

Toki maihinnousuun on pitänyt perehtyä, kun kerran paikan päällä ollaan.
Hämmästyttävästä operaatiosta on kyllä ollut kyse. Eikä vain itse maihinnousu, vaan myös kaikki operatiivinen toiminta siellä taustalla; suunnittelu, logistiikka, harhautukset - kannattaa ehdottomasti tutustua aiheeseen, joka yleensä muistetaan vain jenkkien hyväsydämisenä avunantona euroopalle.

Nyt Obelix huutelee villisikaa, joten lähdemme bistroon. St-Vaast-la-Hougue on tunnettu ostereistaan. Raportoin niistä ja paikallisesta pikaruuasta, Moulets Fritesistä huomenna.

Over and out.