Monday, July 20, 2009

Sillä välin toisaalla

Kun Asterix ja Obelix lomailevat Galliassa, Idefixit ovat laittaneet ns. ison vaihteen silmään mummolassa.

Tähän mennessä tapahtunutta:

Keskiviikkona keittiön pöydältä johti useita märkiä jälkiä eri puolille asuntoa. Hellalla olleesta kattilasta ilmoitettiin kadonneeksi useita perunoita. Idefixit vakuuttavat syyttömyyttään.

Torstaina kokki vannoi jättäneensä hellalle kattilallisen kinkku-kerma-kastiketta. Kattila oli kuitenkin tyhjä. Pömppömaahainen Urho ei tiedä asiasta mitään.

Perjantaina Urho oksenteli pitkin asuntoa. Syy ei Urhon mielestä ole em. ruuissa, vaan Maurissa. Tilanne kärjistyy asuntovaunulla koiratappeluksi. Tappelun lomassa koirat ehtivät haukkua kaikki muut karavaanarit. Monta kertaa.

Lauantaina ruokapöydästä hävisi kesken syönnin sisäfilepihvi. Nurkkaan salamana säntäävä Mauri ei tiennyt asiasta mitään. Rapen suorittama sormet kurkkuun -toimenpide osoitti kuitenkin Maurin kiistatta syylliseksi varkauteen.

Sunnuntaina koirien hoitajat saivat leirielämästä tarpeekseen ja palasivat kotiin. Idefixit olivat tyytyväisiä ja nukkuivat seuraavan vuorokauden.


Kuka haluais ottaa koirat meidän seuraavan reissun ajaksi hoitoon?

2 comments:

Unknown said...

On ne vaan ihania. Mäyrä on terve kun se leikkii.

äiskä said...

Maanantai:Postin avaamisessa on autettu.Hammaskarttojen perusteella jäljet eivät johda Rapeen,vaan Idefixeihin.Laskujen viitenumerot ovat kuitenkin vielä tunnistettavissa.