Pestävä erikseen

Huomasin tässä päivän muuan, että vaikka blogimme nimi on Matkoja, mäyriä ja muuta elämää, niin eihän noista karvaisista perheenjäsenistä ole kirjoitettu jutun juttua!
Asia tuli mieleeni pakkaspäivän kun pohdin mäyrien kanssa ulkoillessani niiden ja minun erilaista käsitystä koiranilma-sanonnasta.

Perinteisestihän koiranilmalla tarkoitetaan erityisen ikävää säätilaa, jolloin ulkona tapaa ainoastaan sen lähialueen hullun pyöräilijän, joka hänkin on vaihtanut rakkaan munamankelinsa omituisen näköiseen ja etenkin haaruksista liian tiukkaan juoksuasuun, ja - niin - koiraan joka vetää perässään isäntä/emäntä parkaa.

Mutta mäyräkoirapa ei paljon perinteistä tiedä - ei varsinkaan se lyhytkarvainen versio. Josta päästäänkin miedän taloudessamme hankalaan tilanteeseen, jossa toinen matalajalka on varustettu pitkällä ja toinen lyhyellä karvalla. On meinaan ulkoiluinnokkuudessa melkoisia eroja. Mutta palataan siihen pitkäkarvaan myöhemmin.

Mäyräkoiran ulkoiluhaluttomuus varsinkin loskaisella kelillä on varsin helppo ymmärtää: koitapas itse ulkoilla tyytyväisenä, kun loska yltää haaruksiin asti ja satut vielä olemaan ilkosillasi. Perhekalleutesi (jotka urospuolisilla nisäkkäillä muuten toimittavat aivojen virkaa) piirtävät surullista rantua hyytävään eteläsuomalaiseen lumeen ja parhaimmillaan kaupungin katuyksikön laiska työntekijä on kylvänyt loskan päälle nätin kerroksen suolaa; ei ole herkkua, ei. Urhea tappijalka yrittää kuitenkin parhaansa ja löntystää omituisen näköisesti nostellen olemattomia jalkojaan suoraan ylöspäin - etujalat sattuvat nimittäin normaalisti liikkuessa roiskimaan loskan suoraan vatsan alle, jossa siis tämä mainittu lisäytymisväline sijaitsee.

Isomman tarpeen hoitaminenkaan ei ota sujuakseen: oikeaa evakuointiasentoa hakiessaan koira joutuu nimittäin suuntaamaan takapuolensa maata kohden ja mäyräkoiran kyseessä ollessa matka ei lähtötilanteessakaan ole suuren suuri.
Onneksi isäntä voi avustaa toimenpiteessä painamalla kengän kuvan hankeen jotta kylmä lumi ei palelluta hännänalustakin. Ja emännän ompelema takki antaa sen verran suojaa, että herkkähipiäinen ystävämme tarkenee käydä viiden metrin päässä ulko-ovelta suorittamassa pakolliset toimensa - kunhan se on ensin julmasti sinne kannettu.
Kyseiset ongelmat ja niiden ratkaisut osuvat siis lyhytkarvaisen, helposti puhtaana pidettävän eikä juurikaan pesua tarvitsevan mäyräkoiramallin kohdalle.

Mutta entäs sitten se takkuuntuva, sotkeentuva, karvoihinsa lumi- ja mutapaakkuja piilottava pitkäkarvainen versio?
Ei mitään ongelmaa: keli kuin keli, niin kyllä pitkät, lähes maahan ulottuvat karvat suojaavat - koiran, mutta ei kylläkään olohuoneen villakarvamattoa tai vaaleaa sohvaa tai valkoisia lakanoita sängyssä, saati valkoisia housuja tai paitaa.

Päätin siis laatia hoito-ohjeet mäyräkoirista; miten isäntä asian näkee ja miten taas koira.

Pitkäkarvainen kääpiömäyräkoira



Isäntä

Verhoilu: vaikeahoitoinen ja helposti takkuuntuva. Huuhdeltava suihkussa, kuivattava pyyhkeellä ja harjattava käytettäessä vaikeissa olosuhteissa.

Urho

Verhoilu: Säänkestävä, pinnoite paranee kuralammikoissa.
Käyttölämpötila-alue: rajoittamaton
Helppo puhdistaa: varsinaisen käytön jälkeen juostaan märäksi kuralammikoissa, kuivataan juoksemalla väliä makuuhuone-olohuone-keittiö-sohva-sänky-isännän syli. Tarvittaessa kaivaudutaan sänkyyn päiväpeitteen ja peiton, peiton ja lakanan tai lakanan ja sijauspatjan väliin. Verhoilua ei saa suoristaa esimerkiksi harjalla; riittävän nopeat juoksupyrähdykset oikaisevat karvat.
Ei sovellu pestäväksi.


Lyhytkarvainen kääpiömäyräkoira



Isäntä

Verhoilu: Helppo puhdistaa, ei likaannu käytössä, kestää vaikeitakin olosuhteita takkuuntumatta.

Mauri

Verhoilu: Ei sovellu ulkokäyttöön!
Käyttölämpötila-alue: yli +20 astetta.
Jos tarvetta ulkoiluun esiintyy, niin suojattava lisävarusteena saatavalla sääsuojalla (huom. omistaja on velvoitettu hankkimaan riittävän suojan). Kastuessa kuivattava huolella ja käytön jälkeen lämmitettävä sylissä villaisella peitolla suojattuna.