Basic Finns

Taannoisen wieninmatkan lähtökiireessä unohdimme tarkistaa suomalaisten puolueiden englanninkieliset nimet. Itävaltalaispolitiikko Johan Gudeniuksen suupielissä nyki Inan selittäessä kotimaansa valtakenttää: ten vii hääv tis paarti ”beisik finss” bat äktuallu tei aar not laik beisik finnis peöple ät ool.

Joululomalla mökillä, pilkkopimeällä laiturilla, istuin hetkeksi tähtilamppujen alle pohtimaan perussuomalaisuuden ydintä. En puoluetta, vaan meitä ihmisiä, kaikenlaisia suomalaisia.

Ulkoisesti muistutamme jo kovasti moderneja kaupunkilaisia. Kunnes tulee viikonloppu tai peräti lomaviikko. Silloin beisik finn pakkaa ooppelinsa täyteen tavaraa, kylmälaukun pullolleen ruokaa ja ajaa mökille. Miksi ihmeessä?

Auto mutkittelee pitkin metsäteitä, kunnes vihdoin kaartaa hirsimökin pihaan. Toppatakki kahisee pakkasessa. Villasukka pilkistää vaelluskengän lahkeesta ja otsalamppu pitää piposta kiinni Oulujärven tuulessa. Lumi narskuu kenkien alla.

Generaattori hyrskyttää valoa pihaan. Sylillinen puita ja saavillinen lunta saunalle. Hengitys höyryää hetken ennen kuin mökki lämpenee. Kaasuliedellä porisee glögi.

Kaupunki on jossain tuolla, toisessa universumissa, missä minun pitää. Pitää käydä, pitää muistaa, pitää osata olla. Mökillä riittää. Riittää, että on. Riittää, että päivän aikana lukee kaksi sivua Harlekiini-romaania kynttilän valossa. Riittää, että lämmittää saunan. Riittää, että nauttii.

Aamulla häikäisevän kirkas aurinko ottaa lumesta vauhtia ja kutsuu jäälle kävelemään. Päästäisen polku mutkittelee lumessa. Tämän hetken maailmanmatkaajan sielu lepää, tarraa kiinni siihen sopukkaan sydämessä, missä lukee: beisik finn.