Friday, March 6, 2009

Perjantai-illan naposteltavaa

Olipas niin maukasta purtavaa, että tämä pitää ihan jakaa muillekin.

Tein (pienen painostuksen jälkeen) pari päivää sitten saaristolaisleipää, joka oli minulle ihan uusi tuttavuus; melkoisen makea ja samalla aika hapan leipä.

Oli sen verran erikoinen makuelämys, että piti oikein tutustua sen käyttömahdollisuuksiin. Ruokala.tv:stä löysin tämän mainion idean: graavilohta, tillipestoa ja saaristolaisleipää. Voin suositella.

Illaksi oli kuitenkin tarve saada jotain tukevampaakin, joten leivät alkupalaksi ja Chevre-salaattia pääruoaksi.



Salaatin erikoisuus oli karamellisoiduissa pähkinöissä:

1 dl pähkinöitä (cashew-, saksan- tai vaikka pecanpähkinöitä)
2 rkl sokeria
1/2 tl suolaa
1/2 chilijauhetta (tai periperiä)
öljyä

Aineet pannulle, lämmitys ja ~5 minuutin paistelu.
Valmis.

Kastikkeeseen öljyä, punaviinietikkaa, salottisipulia, vähän suolaa ja pippuria.

Salaattiin vaikka rucolaa ja jotain muuta salaattia, viinirypäleitä,
chevre (lämmitettynä), pähkinät ja kastike.
On hyvää!

Nyt tulee sitten snobiosastoa.
Vaikka meikäläinen on juonut pullon jos toisenkin viiniä elämäni aikana, niin harvoin on osunut nappiviini ruualle.
Nyt kävi niin.
Chevrelle suositeltiin Sauvignon blanc -rypälettä, ja Elisa kävi ostamassa pullon Fumées Blanches -nimistä SB:a.
Viini oli aivan loistava pähkinän ja chevren kaveri. Lisäksi se passasi hyvin alkupalaleipien kalalle.

Että sellaista perjantai-illan naposteltavaa tällä kertaa.

1 comment:

Eltsu said...

Niin, tarkennuksena mainittakoon että arvon bloggaja tosiaan teki saaristolaisleivän juuren, mutta nukkui päiväunia kun se jaettiin vuokiin, nukkui päiväunia kun se paistui ensimmäisen tunnin ja - kyllä! - nukkui päiväunia vielä siinäkin vaiheessa, kun se oli aika valella siirappiliemellä 8D