Wednesday, March 18, 2009
Menu de la Famiglia Miinin
Kaksi kertaa viikossa, yleensä sunnuntaisin ja torstaisin, istumme keittiön pöydän ääreen, kasaamme eteemme lempikokkikirjamme ja suunnittelemme tulevien päivien ruokalistan valmiiksi.
Tutkimme mitä jääkaapista löytyy, makustelemme mitä tekee mieli, fiilistelemme ja kirjaamme ruokalistan keittiön liitutauluun.
Ei enää tuskanhikistä miettimistä kaupassa, ei turhia ruoka-aineita jääkaapissa, ei ahdistavaa mitä-tänään-syötäisiin-kriisiä nälkäisenä työpäivän jälkeen.
Nopeaa, halpaa ja ennen kaikkea erittäin hyvää ruokaa. Joka ikinen päivä.
Keskiviikon ruokana Spagetti con burro e due formaggi
Spagettia
Voita
Parmesania
Pegorinoa
Suolaa ja pippuria
Keitä pasta.
Sulata voi ja lisää siihen puolet raastetuista juustoista ja hieman pastan keitinvettä.
Kaada voisula pastan päälle.
Tarjoile lopun juustoraasteen kera.
Päivän hifistely: Alkon myyjän suosituksesta ruokajuomana Zenato Valpolicella. Uusi tuttavuus, erittäin tuhti ja tälle ruualle erinomaisesti sopiva punaviini.
Ps. Arvaatko, mikä on liitutaululla viimeiseksi mainittu ruoka? Kuva-arvoitusten tekeminen on yksi tämän harrastuksen muodoista. Omituista. Mutta hauskaa.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
4 comments:
olisko se vimppa shusia?
Ei, siinähän on selvästi: kala, puikko, peruna, sosetta. Eli fish 'n' chips -tyylisiä, itsetehtyjä kalapuikkoja sekä sitruuna-perunamuusia (tai -muussssia ylivieskalaisittain).
Heh, mä luin loppuun teidän viimekesän matkastoorin ja intopiukeana perustin itsekin blogin matkaa varten. ;D
Mahtava idea tuo ruokalistan suunittelu! Odotan innolla uusia reseptejä ja kuvia.
Post a Comment