Monday, December 20, 2010

Ei menny niinku Strömsössä


Loma. Palmuja, aurinkoa ja drinksuja uima-altaalla. Tai jos oot Halpamatkoilla, niin puolet jengistä heti aluksi vatsataudissa hotellissa. Ruokaa huonepalvelusta ja maisemiin tutustumista sen verran, kun makuuhuoneen ikkunasta näkyy. Onneksi ei ees paistanut se aurinko, niin ei harmita.

Pienin matkalaisista, ihan justiinsa yksi vuotta, meni siis
vuorokaudessa niin huonoon kuntoon, että piti kutsua paikalle lääkäri. Doctorin määräämistä särkylääkkeistä, ripulijuomasta ja antibiooteista (joita emme Suomesta saatujen ohjeiden mukaisesti antaneet) ei ollut kuitenkaan suuresti iloa, kun ipana kieltäytyi avaamasta suutaan.

Siispä sairaalaan. Hotellin respa ohjeisti taksikuskin, joka ajoi muutaman kilometrin taipaleen niinku olisi ambulanssin saanut alleen.

Sairaalassa ystävällinen henkilökunta etsi joukostaan parhaiten englantia taitavan lääkärin ja hoitajan, jotka tutkivat matkalaisen ja päätyivät kirjaamaan hänet sisään osastolle. Paljon lääkettä, tippaa ja kyyneliä myöhemmin ipana sai jo vähän väriä kasvoilleen.

Täällä siis ollaan lasareetissa pian kolmatta vuorokautta. Hoito on hyvää ja sairaala moderni, ainut valituksen aihe on ruoka, joka on tasan samaa paistettua riisiä aamupalalla, lounaalla ja illallisella. Nautimme perhelomastamme täällä silti vielä ainakin yön yli, kunnes ipana suostuu taas syömään jotain. Nestettä menee jo normaalisti eikä meillä oo mitään hätää.

Onneksi on matkavakuutus, joka kattaa vähintään tuhanteen euroon nousevat lääkärikulut. Mutta entä jos ei ois? Jos ei ois yhtään rahaa? Minä mietin niitä thaimaalaisia, joille tuhat euroa on vuoden palkka. Mitä niiden lapset saa? Kuoleeko ne niin tavalliseen tautiin kuin ripuliin, koska ei oo rahaa mennä lääkäriin?
Sinä siellä, joka luet tätä kirjoitusta: olisko sulla antaa euroa ja pelastaa sillä jonkun vauvan henki? Laita vaiks Kirkon ulkomaan avulle tai mun suosikille Koti katulapselle yhdistykselle, ihan vaan siksi, että voit. Teitä lukijoita on lähemmäs tuhat ja se on iso määrä rahaa, kun pennit kerätään yhteen. Halpamatkalaiset kiittää.

Bangkok on entisellään, meluinen, ruuhkainen ja pölyinen. Tän piti olla meille välipysähdys matkalla Aasian kenties kauneimpaan paikkaan Balille, mutta saas nähdä, miten käy. Nyt mennään ihan ipanan kunnon mukaan ja katotaan, mihin ja milloin tästä lähdetään.


- Posted using BlogPress from my iPhone

1 comment:

JP said...

Voimahalauksia sinne! Onneksi sairaalat ovat tosiaan melko asiallisia. Ootte ajatuksissamme!