Halpamatkat Sdn. Bhd.

Sultanahmet, Istanbul, Turkey

2011-03-28T15:22:00.000+03:00

Onni ja autuus, halpamatkalaiset ovat palanneet Istanbulista hyvävointisina ja levänneinä. Kunnon yöunia hotellin pehmoisissa lakanoissa ja pitkiä päikkäreitä pikkumiehen kuorsatessa mummun ja papan huoneessa - what a feeling!

Kovin suuria totuuksia en uskalla Istanbulista saati Turkista tämän retken perusteella lausua, seurueemme nimittäin keskittyi lomailuun pienimmän matkalaisen, 14 kuukautta, ehdoilla. Päiväunet, lounaat ja leikkihetket rytmittivät päiviämme sen verran tehokkaasti, että emme juuri poistuneet asemapaikastamme Sultanahmedista eli Istanbulin vanhasta kaupungista. Ei se mitään, hyvin kului neljä päivää sielläkin.

Istanbulista sen verran, että kaupunki levittäytyy kahdelle mantereelle ja sitä halkoo Mustaanmereen laskeva Bosporinsalmi. Eurooppa ja Aasia lyövät kättä 16 miljoonan asukkaan suurkaupungissa, jonka näkemiseen kannattaa varata riittävästi aikaa tai useampi reissu. Kaupungin kärjessä sijaitsevassa Kultaisessa sarvessa kaikki on onneksi melko lähellä tai ainakin ratikkamatkan päässä, tosin tupaten täysiin kulkuvälineisiin ei lastenrattaiden kanssa ollut asiaa.

Sultanahmet oli tunnelmaltaan näin sesongin ulkopuolella sangen rauhallinen ja siisti. Olin odottanut Rooman kaltaista vilinää, eloisuutta ja rosoisuutta, mutta katuja reunustivatkin pienet persoonalliset talot, joiden asukkaat suhtautuvat matkalaisiin hillitysti ja ystävällisesti. Pieni mies sai osakseen huomiota, mutta paljon vähemmän kuin taannoisella Aasian matkallamme. Jonojen ohi päästiin täälläkin melko kivasti rattaidemme kanssa, mutta vain kun sitä erikseen osasimme kysyä.

Hotellimme oli viehättävä Daphne, jolle täydet viisi tähteä. Siistit ja kauniit huoneet, pieni ravintola ja henkilökunta, joka piti kunnia-asianaan saada asiakkaat todella viihtymään. Aivan mainio juttu ipanan kanssa matkatessa oli huonekombo, jossa mummolan puolelle pääsi käytävän lisäksi huoneiden välissä olevasta ovesta.

Maha on vieläkin pullollaan reissusssa nautituista herkuista, etunenässä mainiosta kanakebabista. Ipanakin hullaantui kebabiin täysin ja nassutti sitä tyytyväisenä niin lounaalla kuin iltapalaksi. Hyvä että kelpasi, lastenruokia ei nimittäin pienissä kaupoissa näkynyt sen paremmin kuin vaippoja tai muitakaan ipanoiden tarvikkeita. Tämä tiedoksi muille lapsellisille Istanbuliin matkustaville.

Istanbuliin meidät vei ja kotiin toi Turkish Airlines, lämpimät suositukset siitäkin. Finnair tarjoaa lentoja yli tuplahinnalla ja ilman tarjoilua, TA:n minihintaan kuuluu monivalintainen ruokalista (vauvoille, lapsille ja kasvisruokailijoille omat ateriat pyydettäessä) kaikkine juomineen ja lisukkeineen.

Lähdin matkaan suurin toivein uusista kultakoruista ja muusta tilpehööristä, mutta tulin kotiin yhtä kevyen laukun kanssa kuin lähtiessä. Kävi nimittäin niin, että olin osannut varautua turkkilaiseen tinkaamiseen, mutta en siihen, että kauppiaat suhtautuivat meihin aggressiivisesti ja osin jopa vihamielisesti. Liekö syynä sesongin hiljaisuus vai mikä, kun moniin kauppoihin en uskaltanut mennä sisälle ollenkaan, koska tyhjin käsin poistuminen olisi ollut mahdotonta ilman tikaria selässä. Istanbulissa aiemmin vierailleet appivanhempani tiesivät kertoa, että vilkkaampina sesonkeina tällaista käytöstä ei ole esiintynyt.

Ostosten lisäksi odotin kovasti Hagia Sofian näkemistä, se kun on jäänyt tarunhohtoisena mieleeni ala-asteen mantsankirjasta. Hieman kyynisesti ajattelin jo nähneeni melkein kaikki näkemisen arvoiset kirkot, mutta onneksi olin väärässä - Haagia Sofia on upea! Pytinki rakennettiin kristilliseksi kirkoksi jo vuonna 537 ja muutettiin moskeijaksi himppasen vajaa tuhat (!!) vuotta myöhemmin. Vuodesta 1934 alkaen rakennus on toiminut museona.

Toinen aivan fantastinen paikka on niin ikään 500-luvulla rakennettu maanalainen, johon mahtuu 80000 kuutiometriä vettä. Jotakin sen vaikuttavuudesta kertoo koko: pituutta 140 metriä, leveys 70 metriä, marmorisia kannatinpylväitä rivissä 336. Kannattaa käydä ihan omin silmin katsomassa. Tuntia ennen sulkemisaikaa ei ollut ensinkään jonoa ja sisälläkin oli mukavasti tilaa. Maanpinnalla oleva sisäänkäynti tosin näyttää enemmän yleiseltä vessalta kuin museolta, joten siinä saa olla tarkkana, ettei kävele ohi.

Päätän raporttini Istanbulista äitini Facebook päivitykseen: Mitä jäi mieleen Istanbulista paitsi IHANA kaupunki ja ystävälliset ihmiset? Vähän hassua, mutta pimeä kylmä ilta ja KUUMA kanelitee pahvimukista perheen kanssa puistossa, toisella puolella Hagia Sophia toisella Sininen Moskeija. Aah!

Next destination is...

2011-02-17T15:20:00.000+02:00

Istanbul!

Nahkatakkeja! Basaareja! Mezejä! Sininen moskeija ja Haagia Sofia! Parhaat vinkkinne otetaan ilolla vastaan.

Kohta mennään, en malttais enää odottaa!

Sua tarvitaan

2011-01-08T17:11:00.002+02:00

Vietin pitkän tovin puhelimessa ystäväni Terry Lockhartin kanssa, joka pyörittää suomalaisin lahjoitusvaroin kahta lastenkotia Mindanaolla Filippiineillä.Vuosittainen avustusmäärä on noin 25 000 euroa, jolla saadaan koti, ruoka, koulutus ja terveydenhuolto parille-kolmellekymmenelle lapselle - vähän toista, kun isoilla järjestöillä, sanoisin.

Lastenkodissa on viime viikkoina myllänyt flunssa-aalto, ja moni lapsi on joutunut käymään lääkärissä. Lisäksi oma kummilapseni Dylan, 4, oli jouluviikon tipassa sairaalassa vatsataudin takia - ihan niin kuin meidänkin vekara. Sillä erotuksella, että vekaran sairaalalaskun maksaa vakuutus, Dylanin ja muiden lasten laskuun saadaan toivottavasti rahaa Suomesta. Toistaiseksi laskua varten on otettu lainaa pankista. Miettikääpä sitä.

Lisäksi lastenkotiin on ensi viikolla tulossa kaksi uutta asukasta, 7- ja 9-vuotiaat lapset, joiden 28-vuotias äiti kuoli joulun jälkeen syöpään. Isällä ei ole mahdollisuutta huolehtia lapsista. Uusia kummejakin siis tarvitaan.

En tykkää saarnata, mutta toistan sen, mitä sanoin vekaran ollessa sairaalassa: jos sulla on yhtään ylimääräistä rahaa, nyt sitä tarvittaisiin. Teitä lukijoita on niin paljon, että euron lahjoituskin on merkittävä, kun ne kerätään yhteen.

Voin henkilökohtaisesti taata, että raha menee perille lyhentämättömänä ja kaikkien sääntöjen mukaan. Avustustyötä koordinoi Koti katulapselle ry.

Havaintoja matkan varrelta

2011-01-04T11:26:00.000+02:00

Energia ei riitä isompiin postauksiin, jet lagista kärsivä ipana kun herättää koko perheen heti neljän jälkeen aamusella. Muutamia havaintoja epämääräisessä järjestyksessä kirjaan kuitenkin muistiin:

* Tällä kertaa rattaat satiin kuin saikin ottaa Helsinki-Vantaalla lentokoneen ovelle asti. Tosin vasta kun sitä erikseen virkailijalta pyysin, ja silloinkin hyvin nihkeiden kommenttien saattelemana, mutta kuitenkin. Muilla kentillä asiassa ei tietenkään ollut mitään ongelmia.

* Pienen ipanan kanssa matkustaminen on hauskaa, koska pääsee lähes kaikkialla turvatarkastuksista ja tulleista jonon ohi. Tosin pitkällä lennolla pieni mies sai lisänimen epämukavuuspaketti - 11 tuntia 1-vuotiaan kanssa lentokoneessa vaatii hieman kärsivällisyyttä ja kekseliäisyyttä, ettei aika tule lapsosella pitkäksi. Ukkeli tosin on mitä mainioin matkakumppani, eikä itkenyt sen paremmin lentokoneessa kuin kaupunkien vilinässäkään.

* Vaipat olivat Aasiassa sangen kalliita. Joten lapsosen kanssa matkustavat: ottakaa riittävästi vaippoja mukaan kotoa. Sama koskee lastenruokia, joita ei oikeastaan juurikaan ole tarjolla.

*... Tosin ipana ei omia ruokia juuri kaivannut, vaan ihastui paistettuun riisiin ja muihin paikallisiin ruokiin siinä määrin, että kotiruoka on ihan hyi ja yäk. Hauska tilannekuva sairaalasta: lääkäri ei saa järkytykseltään sanaa suustaan, kun kuuli, että lapsi ei saa kotona päivittäin riisiä. Loppuajan sairaalassa ipana söi doctorin määräyksestä kiinalaista kanalla höystettyä riisipuuroa kolmesti päivässä.

* Lapsosen kanssa ehdottoman käytännöllisiä varusteita olivat tälläkin reissulla hyvät matkarattaat, joissa voi myös nukkua, kantoreppu ja kosteuspyyhkeet. Myös korvatulpille oli käyttöä, kun muut ipana itkivät lentomatkoilla sen verran kovaa, että ukkelilla oli vaikeuksia saada unenpäästä kiinni. Paljon tarvittiin myös lelula ja omat rakkaimmat kirjat, joita luettiin ahkerasti kentillä, hotelleissa ja sairaalassa. Ja pitkää pinnaa, sitä jos mitä tarvii lapsen kanssa matkustaessa.

* Matkavakuutus! Yli tuhannen euron sairaalalasku + peruuntuneet ja siirretyt lennot + ylimääräiset hotelliyöt = matkavakuutusrahat well spend.

Hyvaa joulua!

2010-12-24T13:10:00.001+02:00

Halpamatkalaisten taival on kulkenut kuusen juurelle Kuala Lumpuriin. Kinkku on paistettu, laatikot ovat lampenemassa ja rosolli jaakaapissa odottamassa nalkaisia. Joulu tuli siis tannekin, vaikka koti-ikava onkin kova.

Ipana viettaa ensimmaista jouluaan lempipuuhassaan:

Ihanaa joulua!

Joulua odotellessa

2010-12-21T10:26:00.002+02:00

Se on ei hylkyjä, ei paholaisrauskuja ja ei valashaita tällä reissulla. Se on itse asiassa ihan kokonaan ei Balia, jos oomme tarkkoja. Sukeltaja-minä on niin harmissaan, että tekis mieli mennä peiton alle vollottamaan vaikka pariksi päiväksi nyt ensi alkuunsa.

Äiti-minä voittaa kuitenkin sukeltaja-minän: ipanan hyvinvointi on kaikkeista tärkeintä. Ipana pääsee huomenna pois sairaalasta, mutta ei oo vielä valmis raskaaseen matkustamiseen. Siispä jäämme Bangkokiin ja jatkamme tästä toivottavasti jouluksi Kuala Lumpuriin.

Olipa muuten kaiken kaikkiaan paska idea lähteä jouluksi reissuun - mulla on vallan kauhea koti-ikävä. Kaipaan kuusta, pimeää, kynttilöitä, kaukana olevia rakkaita ja ennen kaikkea joulun tunnelmaa. Tahtoisin tohista viime hetken valmisteluita, siivota, käydä kaupassa ja hankkia vielä muutaman lahjan. Tahtoisin tavata ystävät, avata viinipullon ja istua alas. Tahtoisin kuulla joulun liikennetiedotukset ja joulurauhan julistamisen. Tahtoisin, että kiire lakkaa, kun kaikki pysähtyvät joulupöydän ääreen.

370 päivää seuraavaan jouluun. Sitä odotellessa päätän valitukseni bangkokilaisesta sairaalasta tähän.

Pieni uimari reilu viikko sitten pikkujoulussa Lohjan mummolassa.

- Posted using BlogPress from my iPhone

Ei menny niinku Strömsössä

2010-12-20T08:52:00.002+02:00

Loma. Palmuja, aurinkoa ja drinksuja uima-altaalla. Tai jos oot Halpamatkoilla, niin puolet jengistä heti aluksi vatsataudissa hotellissa. Ruokaa huonepalvelusta ja maisemiin tutustumista sen verran, kun makuuhuoneen ikkunasta näkyy. Onneksi ei ees paistanut se aurinko, niin ei harmita.

Pienin matkalaisista, ihan justiinsa yksi vuotta, meni siis
vuorokaudessa niin huonoon kuntoon, että piti kutsua paikalle lääkäri. Doctorin määräämistä särkylääkkeistä, ripulijuomasta ja antibiooteista (joita emme Suomesta saatujen ohjeiden mukaisesti antaneet) ei ollut kuitenkaan suuresti iloa, kun ipana kieltäytyi avaamasta suutaan.

Siispä sairaalaan. Hotellin respa ohjeisti taksikuskin, joka ajoi muutaman kilometrin taipaleen niinku olisi ambulanssin saanut alleen.

Sairaalassa ystävällinen henkilökunta etsi joukostaan parhaiten englantia taitavan lääkärin ja hoitajan, jotka tutkivat matkalaisen ja päätyivät kirjaamaan hänet sisään osastolle. Paljon lääkettä, tippaa ja kyyneliä myöhemmin ipana sai jo vähän väriä kasvoilleen.

Täällä siis ollaan lasareetissa pian kolmatta vuorokautta. Hoito on hyvää ja sairaala moderni, ainut valituksen aihe on ruoka, joka on tasan samaa paistettua riisiä aamupalalla, lounaalla ja illallisella. Nautimme perhelomastamme täällä silti vielä ainakin yön yli, kunnes ipana suostuu taas syömään jotain. Nestettä menee jo normaalisti eikä meillä oo mitään hätää.

Onneksi on matkavakuutus, joka kattaa vähintään tuhanteen euroon nousevat lääkärikulut. Mutta entä jos ei ois? Jos ei ois yhtään rahaa? Minä mietin niitä thaimaalaisia, joille tuhat euroa on vuoden palkka. Mitä niiden lapset saa? Kuoleeko ne niin tavalliseen tautiin kuin ripuliin, koska ei oo rahaa mennä lääkäriin?
Sinä siellä, joka luet tätä kirjoitusta: olisko sulla antaa euroa ja pelastaa sillä jonkun vauvan henki? Laita vaiks Kirkon ulkomaan avulle tai mun suosikille Koti katulapselle yhdistykselle, ihan vaan siksi, että voit. Teitä lukijoita on lähemmäs tuhat ja se on iso määrä rahaa, kun pennit kerätään yhteen. Halpamatkalaiset kiittää.

Bangkok on entisellään, meluinen, ruuhkainen ja pölyinen. Tän piti olla meille välipysähdys matkalla Aasian kenties kauneimpaan paikkaan Balille, mutta saas nähdä, miten käy. Nyt mennään ihan ipanan kunnon mukaan ja katotaan, mihin ja milloin tästä lähdetään.

- Posted using BlogPress from my iPhone

Halpamatkat Bangkokissa

2010-12-20T07:58:00.002+02:00

Halpamatkojen kaakkois-Aasian turnee sai ikävän viivytyksen heti toisena päivänään. Pienin matkalainen sai sen verran ärhäkän vatsapöpön, että muutama päivä on mennyt paikallisessa lasaretissa. Hätää ei ole, matkalaista nesteytetään ja odotellaan että vatsa kiinteytyy. Balin lennot lähtivät siis tänä aamuna ilman Halpamatkojen matkustajia.
Katsotaan kuinka homma etenee, onko seuraava etappi suoraan Kuala Lumpur.

Maailmassa monta...

2010-12-03T17:16:00.000+02:00

Lastenlaulussa puhutaan maailman ihmeistä, eläimistä ja asioista, jotka kummastuttavat pientä (ja isompaakin) kulkijaa. Halpamatkojen retkueesa on uusi jäsen, jolle maailma on vielä melkoinen mysteeri. Paljon on nähtävää ja koettavaa edessä, mutta pikku hiljaa, yksi ihminen, maku, maa ja elämys kerrallaan pieni mies saa palloa haltuunsa.

Parin viikon kuluttua vuorossa on palanen Kaakkois-Aasiaa. Koossa on Halpamatkojen ydinjoukko, omintakeiset matkaoppaanne Eltsu ja Hartsa sekä neljän hengen lomaseurue, joka ei ilmeisesti vähästä säikähdä, vaan lähtee suurin toivein edullisten elämysten perässä reissuun. Asiakkaitamme lainataksemme, matkaohjelma ei todennäköisesti toteudu miltään osin eikä yllätyksiltä vältytä - varsinkaan nyt, kun mukana matkustaa myös minimies.

Aasian aurinkoa, Bangkokin pölyä ja Balin kaloja odotellessa listasin paikkoja, joihin juuri nyt haaveilen matkustavani.

- Itä-Eurooppa. Latvia, Liettua, Puola ja Tsekki - muun muassa - ovat minulle kiinnostavalla tavalla täysin tuntemattomia. Ja voi häpeän määrää, myös Pietari on kokematta. Ehkäpä keväällä?
- New York. Hartsaa ei kiinnosta, mutta äidin kanssa. Pikkusiskon voisi myös ottaa mukaan.
- Istanbul. Kauniita kaakeleita, Haagia Sofia, mausteet ja minareettien kutsu.
- Pariisi. Ei oma suosikkini, mutta pikkusisko ja mies vaativat.
- Amsterdam. Rakas ystävä muuttaa tulppaanimaahan ensi viikolla, vierailu ajankohtaistuu viimeistään ensi kesänä.
- Rooma, aina ja ikuisesti. Oikeastaan en haluaisi Roomaan enää lomalle, haluaisin sinne töihin ja asumaan.
- Ja vielä viimeisenä: Lappi. Olisko Levi kiva? Pimeää, lunta ja pitkät pulkkamäet. Kuka lähtis mun kaa?

Kreikassakin pitäisi käydä, syömässä ainakin. Ja kun ruuasta tuli puhetta, niin Lontoo WagaMamassa.

Finavia vastaa lastenrattaista

2010-10-15T08:15:00.004+03:00

Finavia vastasi nopeasti ja ystävällisesti asiakaspalautteeseeni

Helsinki-Vantaan lastenrataskäytännöstä.

Ongelmiahan oli mielestäni kolme.

Ensiksikin se, että omat rattaat piti jättää yhtä aikaa

laukkujen kanssa ruumaan. Tähän vastattiin näin: "Omien

lastenrattaiden vienti portille asti on mahdollista, mutta käytäntö

vaihtelee lentoyhtiöittäin." Epäselväksi jäi, miksi Finskillä on

eri käytäntö lähtö- ja paluukentällä.

Toinen ja kolmas ongelma koskivat Finavian tarjoamia lastenrattaita,

joita ei ensiksi löytynyt kentältä ja kun vihdoin löytyi, ne olivat mallia

metallikehikko ilman valjaita - mahdoton nukkua tai ylipäätään alle

kaksivuotiaan pysyä hereilläkään kyydissä. Finavia vastaa:

"Otamme lastenrattaiden tilanteen esiin palveluntuottajamme kanssa,

jotta voimme tehostaa toimintaa. Kummassakin terminaalissa tulee

olla niin matkatavarakärryjä kuin lastenrattaita matkustajien

saatavilla siitä huolimatta, että ruuhka-aikoina varsinkin lastenrattaat

kulkeutuvat matkustajien mukana eri puolille terminaalia. (.. Selvitystä

kärryjen sijainnista..) - - sekä pyrimme lisäämään rattaiden määrää.

Kiitos, että toitte havaintonne ja toiveenne rattaista myös pienemmille

matkaajille tietoomme.

Olemme välittäneet palautteenne vastuuhenkilöille tiedoksi ja

toimenpiteitä varten."

Kiitos vastauksesta, Halpamatkat jää jännityksellä odottamaan,

onko tilanne parantunut joulukuussa, kun seuraavan kerran

lähdemme reissuun.

Tästä tulis hyvää tosi-tv:tä eli Halpamatkat Portugalissa

2010-10-10T17:58:00.002+03:00

Sen siitä saa, kun etukäteen vitsailee Halpamatkojen jännittävästä matkaohjelmasta. Portugalista on siis kotiuduttu, vaikka välillä vaikutti siltä, että ei päästä matkaan ollenkaan.

Ongelmat alkoivat muutama päivä ennen matkaa, kun HomeAwayn kautta varatun huoneiston omistaja ilmoitti, että koko vuokrasumma on maksettava ennen saapumista. Takuusumma oli maksettu jo hyvissä ajoin ja silloin sovittu, että loput maksetaan saapuessa. Vaan ei, kaikki rahat heti tai avaimia ei anneta.

Soitin pankkiin. Kansainväliset pankkisiirrot vievät vähintään kolme päivää, kerrottiin. Lähetin viestin asunnon vuokraajalle. Vuokraaja kehotti tekemään siirron ja lähettämään kuitin maksusta. Tein työtä käskettyä. Kahta päivää ennen lähtöä sain viestin, että verkkopankin kuitti ei kelpaa. Soitin taas pankkiin. Lisämaksusta luvattiin erillinen kuitti kolmessa päivässä. Selitin, että tässä olis vähän kiire, tarvis sen kuitin heti eikä yhtään myöhemmin. Kuitti luvattiin toimittaa lähimpään konttoriin.

Siispä autoon ja kohti konttoria. Kello oli jo melkein kolme lähtöä edeltävänä päivänä, ja kuitin piti olla Portugalissa neljään mennessä. Pukkasi hikeä. Sain kuitin ja laskuni. Vuokranantaja ei edelleenkään hyväksynyt sähköisesti toimitettua kuittia, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi kuitin faksaaminen. Faksaaminen! Ei missään ole enää fakseja. Ei virastoissa, ei posteissa, ei missään. Viime minuutilla pelastuksen toi hotelli, joka suostui lähettämään faksini Portugaliin 15 euron korvausta vastaan. Onnistui, mutta erityisen lämpimät suositukset eivät tästä vuokraajasta lähteneet HomeAwaylle.

Lentokentällä päästiin jo semmoseen tosi-tv -tuotantoon, että heikompia katsojia olis saattanut hirvittää. Lähtöselvityksessä otin tehtäväkseni hoitaa koko porukan passit ja istumapaikat muun seurueen lapatessa matkalaukkuja hihnalle. Virkaili huomautti yhtä passia vilkaistessaan, että "kai te tajuatte, että tää on rikki". No ihan varsinaisesti ei oltu tajuttu, mutta totta, kansi oli melkein irti. Virkailija lupasi hyväksyä passin, mutta sillä varoituksella, että jos yksikin sivu irtoaa, passilla ei ole asiaa takaisin Suomeen.

Minä huokasin helpotuksesta, että onneksi päästään kuitenkin koneeseen. Katsaus matkatavaroihimme ja parkaisin kohtuullisen kovaan ääneen: "Hartsa S*ataN*, sinä panit ipanan laukun ruumaan!". Virkailija oli kovasti sitä mieltä, että sinne meni, hihna pyörii eikä sitä voi pysäyttää eikä laukkuja kelata taaksepäin. Järkytykseltäni sain soperrettua, että ipana on allerginen maidolle ja tarvii ehdottomasti omat ruokansa ja juomansa koneeseen tai me ei voida lähteä olleenkaan. Hoitolaukussa oli toki maitoa lennon tarpeisiin, mutta en suostunut ottamaan sitä riskiä, että laukku ei saapuisi määränpäähän yhdessä meidän kanssamme ja ipana olisi ollut reilun viikon ilman ruokaa.

Virkailija aloitti soittorumban, jonka päätteeksi laukkumme poimittiin käsin pois hihnalta matkalta ruumaan. Hartsa pääsi saatettuna tullin ohi saapuvien laukkujemme luokse ja poimi ipanan lentolaukun takaisin käsimatkatavaroihin.

Loppuaika lentoa odotellessa sujui huomattavasti rauhallisemmissa merkeissä, tosin FinAvialle iso miinus siitä, että pienen lapsen rattaat on luovutettava ruumaan jo lähtöselvityksessä eikä koneen ovella, kuten käytäntönä useilla muilla Euroopan kentillä on. FinAvia kuulemma tarjoaa lainakärryjä, joita ei kuitenkaan edes henkilökunnan avustuksella kentältä löytynyt.

* * *

Vihdoin itse asiaan eli Portugaliin.

Halpamatkojen seurueen tukikohtana toimi kolmisenkymmentä kilometriä Lissabonista rannikolle sijaitseva Cascais. Kylä on ollut turistien suosiossa melkein sata vuotta, mutta on onnistunut säilyttämään vahvan kalastajaidentiteettinsä ja leppoisan luonteensa. Suurin syy lienee uimarannan puute, jos sitä nyt voi miinukseksi laskea.

Loman pääasialliseksi huvitukseksi jäi henkeäsalpaavan upean Europan läntisimmän rannan katselu, lämmöstä nauttiminen ja jäätelön syöminen. Joku olutkin saatettiin matkan aikana juoda.

Ranta, Cascais

Cascais

Manner-Euroopan läntisin paikka. Meri. Tuuli. Suola. Kauneinta ikinä.

Metsistä löytyi tosi kumma linna.

Lissabonista tähdet erityisesti Euroopan suurimmalle akvaariolle, jonka 7 miljoonan litran vesitankki olisi vetänyt sukeltajankin aika hiljaiseksi, ellei olisi pitänyt ääneen huokailla paholaisrauskun kauneutta. Toinen mieleenpainuva paikka oli kantakaupungista melkein kymmenen kilometriä rannikolle sijaitseva Belemin kaupunginosa, josta on aikanaan lähdetty löytöretkille. Muistomerkkien lisäksi ihania puistoja ja tajuttoman hyviä, aitoja ja alkuperäisiä Pasteis de Belem -leivoksia.

Pienin matkalainen. Ocenario, Lissabon.

Pingviinejä! Ocenario, Lissabon.

Lissabonin kaupunki iski heti, eikä ihme, muistuttaa se niin paljon tunnelmaltaan suurta rakkauttani Roomaa. Lissabonissa on myös moderni twisti, vähän kuin mukana olis aimo annos Barcelonan tarmokkuutta. Lämpimät suositukset siis, aion ehdottomasti itsekin palata vielä vähintäänkin pitkäksi viikonlopuksi tutkimaan yksinomaan pääkaupunkia.

Luovaa kaupunkisuunnittelua: kaksi kaupunginosaa on yhdistetty korkeuseronsa vuoksi toisiinsa hissillä! Suunnittelija on Eiffelin oppipoika, kuten tyylistä helposti voi päätellä.

Lyhyt reissu herätti enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia, joten pidempi kiertomatka ympäri Portugalia lisätään haaveiltavien matkasuunnitelmien joukkoon.

Kolme pientä elefanttia auringossa

2010-06-29T11:54:00.000+03:00

Uima-allas kimmeltää aamuauringossa ja lämpö hellii talven kuivaa ihoa - ihana olla matkalla taas. Terveisiä siis melkein Toscanan auringon alta, Castellano del Lagon kylästä Umbrian maakunnasta.

Nahkavekkari herätti matkalaiset tänäänkin jo kuudelta, joten yhtä jos toista ehtii päivään vielä mahtua. Pääpaino tällä lomalla on ollut ipanan (ja vanhempien) totuttamisessa perheenä reissaamiseen sekä ystävien kanssa hengailu, meitä kun on reissussa peräti 23!

Pienillä teillä vuokra-automme kiitää italialaisesta ajotavastani huolimatta melko hitaasti, joten tutuksi ovat tulleet vain melko lähellä sijaisevat kaupungit. Vaan eipä mitään, valtavan kaunis paikka on ihan tämä kotikylämmekin, kannattaa ehdottomasti poiketa! Ja mikä huvila meillä onkaan, mamma mia!

Hauskimmat hetket on varmasti vietetty uima-altaalla, jossa on auringon lisäksi otettu kisaa muun muassa uimapatjalla ajossa ja vesipommien hyppimisessä. Lisäksi on syöty ja juotu hyvin, mitenkäs muuten, kun Italiassa kerran ollaan.

Sienna osoittautui melkoiseksi pettymykseksi, maailmassa on mielestäni paljon kauniimpiakin kaupunkeja, joissa on paljon vähemmän turisteja ja mukavampi ilmapiiri. Tulipahan käytyä, mutta en mene toista kertaa. Montalcinossa vierailimme Fattoria dei Barbin viinitilalla, missä maisteltiin sopivassa määrin viinejä ja syötiin ihan liikaa juustoja (huomio: aterian korvaamista pelkillä juustoilla ei suositella erityisen lämpimästi vatsan ylläpitämiseksi).

Montepulcianoa suosittelen varauksetta, kauniissa pienessä kylässä on vielä rauhallista ja maisemat vuorilta ovat henkeä salpaavan upeat. Nautimme lounaan Cafe Politziassa, joka on säilyttänyt 1800-luvun lopun Art Deco -sisustuksensa ja elegantin ilmapiirinsä muuttumatta kuitenkaan ylihintaiseksi tai ruuhkaiseksi turistirysäksi.

Myös Assisissa kannattaa piipahtaa jos niillä kulmilla liikuskelee, Unescon maailmanperintökohteeksi julistettu kaupunki on säilynyt vuosisatojen ajan lähes muuttumattomana.

Ja Rooma, ikuinen rakkauteni Rooma. Kaikki ylistys ja sekään ei riitä. Menkää ja kokeilkaa itse.

Ipanan kanssa matkustamisesta lisää Vekaravaarassa!, lukekoon sieltä ketä aihelma kiinnostaa.

Halpamatkat iskee jälleen

2010-05-15T18:41:00.000+03:00

Halpamatkoilla on talven aikana ollut sangen hiljaista, syyn voi käydä toteamassa Vekaravaarasta. Vaan nytpä on reissuseurueemme entistä ehompi, ja suuntima on päätetty ottaa kohtapuoleen Italiaan. Taas. Ihan perinteisestä matkasta ei tälläkään kertaa ole kysymys, kun kimpassa matkustaa peräti parikymmentä aikuista ja useampi lapsonenkin. Vaan siitä lisää hieman tuonnempana.

Syyskuussa osoitteena on Portugali ja ensi keväänä taas Kaakkois-Aasia sekä Amsterdam. Pitäähän sitä ipanalle esitellä, että mimmoseen maailmaan hän on syntynyt.

Halpamatkojen vakioasiakas, toimistomme palveluita joskus kovaankin ääneen kritisoinut äitini, on parhaillaan ihan oikealla seuramatkalla Kyproksella. Kaikki on periaatteessa kuulemma lomalla kohdillaan: hotelli on siisti, ruoka on hyvää ja kohdekin ihan kiva. Mutta siihenpä se sitten jääkin - wow-efektiä ei ole syntynyt. No niin, ha ha, sen siitä saa kun on Halpamatkojen reissuja kritisoinut. Meillä sentään on yllätysmomentit kohdillaan, kun ensin toimitaan ja sitten vasta suunnitellaan! Tällä motolla mennään jatkossakin pitkin maita ja mantuja; mitä sitten jos välillä vähän eksytään reitiltä, sehän se on kaikista parasta kuitenkin.

Aikamatkailua

2009-09-22T19:31:00.000+03:00

Aina ei tarvitse matkustaa maailman ääriin päästäkseen kauas. Joskus riittää, että menee Lappajärvelle mökkeilemään ystävien kanssa.

Juupajoen "normaali"lyseon yläasteen rapujuhlat vuosimallia 2009. Oh my. Onneksi iso maha pelasti minut teinikänneiltä, vaikka kaikki muu muistuttikin kovasti 90-luvun alun vuosista.

Tour de France, viimeinen etappi

2009-08-02T20:21:00.016+03:00

Simpukoiden suolainen maku on huuhdottu Calvadoksen siiderillä ja urhea reissuvaljakko palannut kotiin. Matkan viimeinen pysähdys tehtiin itse oikeutetusti Pariisissa. Kuvat välittäkööt teille heinäkuisen kaupungin tunnelman.

Shakespeare and Co. - ikivanha kirjakauppa Latinalaiskorttelissa. Hemmingwaykin tykkäsi tästä. Niin minäkin. Kuljeskelin pitkään täpötäyden kirjakaupan kapeita käytäviä ja ihailin kattoon asti ulottuvia tarinavuoria.

Louvren sisäänkäynti. Sanovat, että heinäkuussa on paljon turisteja ja Pariisi on yhtä nähtävyydeltä toiselle ulottuvaa jonoa. Minä sanon: kahden jälkeen iltapäivällä Louvre otti taiteen ystävät vastaan avoimin ovin, ilman ruuhkaa.

Niken patsas. Louvre. Niin kaunista.

Sacre Coeurin kirkko. Viikonloppuiltaisin kirkko on yhtä aikaa harras ja eläväinen, hiljainen ja täynnä musiikkia. Suosittelen.

Kotikatu, Montemarte. Kylä keskellä suurkaupunkia.

Kodin julkisivu.

Onko mitään pariisilaisempaa, kuin LaFayetten tavaratalo?

Riemukaari ja iloinen matkamies.

Notre Dame, tukirakenteet.

Notre Dame. Hieno ulkoa, keskinkertaisen kaunis sisältä.

Rakennustyön ihme.

Normandia valokuvina

2009-07-25T20:08:00.024+03:00

Saint-Vaast-la-Hague, merelle hukkuneiden kalastajien kirkko

Erittäin hyvä illallinen. Kylä sama kuin edellä, ravintola Les Fuchsias

Beuvron-en-Augen uskomattoman kaunis kylä, Route de Cider, Calvados

Menopeli

Hylätty kirkko Caenissa

Bayexin kirkko

Entisajan seinätaidetta..

.. ja modernimpaa kuvitusta

Amerikkalaisten sotilaiden hautausmaa Omaha Beachilla. Lähes 10 000 ristiä veti aika hiljaiseksi.

Monella haudalla oli tuoreita kukkia tai Yhdysvaltojen lippu. Paikalla oli myös paljon perheitä muistamassa kauan sitten kaatuneita perheenjäseniään.

Point du Hoc kuvaa hyvin maihinnousun vaikeutta

Cap de la Haguen majakka Normandian kärjessä

Tarina jatkuu

2009-07-23T11:18:00.007+03:00

Kattilaostokset tehtyään urhea kaksikkomme matkasi Mont-sant-Michelin benediktiiniluostariin hakemaan munkeilta siunauksen matkansa huipennukselle. Valitettavasti munkkeja oli mahdoton löytää, onhan luostari gallian yksi suosituimpia nähtävyyksiä; vuodessa entisellä saarella vierailee 35 000 000 vierasta, kun vakituisia asukkaita on 35. Tarkoittaa siis sitä, että keskiverto suomalaisperheessä - jossa lienee noin 3,8 henkeä - vierailisi reilut kolme ja puoli miljoonaa vierasta vuodessa. Ei aivan vähän.

Vierailusta kaksikkomme köyhtyi liki kaksikymmentä hopearahaa, mutta luostarin juurelle syntyneessä kylässä saivat gallian - kautta teutateksen, ellei koko maailman! - parhaat omeletit. Hinta jäänee matkalaisten omaan tietoon, mutta aivan raaka-aineiden hinnalla tätä herkkua ei saanut maistaa.
Munakkaat vatkataan kuparikulhoissa oikean koostumuksen aikaan saamiseksi, ja resepti on äärimmäisen salainen.

Muuten luostarivierailu oli peruskauraa: isoja saleja, portaita, kirkkosaleja ja paljon turisteja.

Seuraavaksi sankarimme matkasivat Alenconin muinaiseen kauppakaupunkiin, jossa viettivät yön paikallisessa majatalossa.

Hyvin nukutun yön jälkeen alkoi matkan viimeinen osio kohti Parisiumia. Roomalaiset hevosrattaat oli tarkoitus palauttaa vaununvuokraaja Hetrzixille paikalliselle lentoasemalle. Asterix olisi halunnut oikaista Parisiumin keskustan läpi, mutta Obelixin mielestä tämä olisi ollut turhan jännittävää.

Rattaiden palautuksen jälkeen urheat matkalaisemme järjestivät majoituksen matkoilla olevan Paris Apartementoxin ( aiheesta lisää seuraavassa tarinassa) asunnosta.

Jatkuu tarinassa Seikkailu Parisiumissa

Kattilakylä

2009-07-20T22:08:00.004+03:00

Hyvää ystävääni Anthony Bourdainta lainatakseni: kunnon paistinpannu on kuin paraskin lyömäase - jos on epäilystäkään että pannuun tulee suuremmat vauriot kuin päähän, heitä se menemään.
Tätä ohjetta noudattaen olen yrittänyt metsästää juuri tietyn mallista ja kokoista, kaasuliedelle sopivaa pannua. Turhaan.
Kunnes tänään astuin hotellista ulos ja kävelin noin sadan metrin matkan kylän ainoaa raittia; juuri oikeanlaisia pannuja oli neljässä-viidessä kadun varren putiikissa. Ja puoleen hintaan siitä mitä vastaavat kuparipannut maksavat suomalaisessa kokkipuodissa.
Mutta tämä kylä ei olekaan mikä tahansa maalaispitäjä. Tämä kylä on nimeltään Villedieu-les-Poêles - kattilakylä.
Täällä siis valmistetaan kuparista kaikkea mahdollista, mutta ennenkaikkea pannuja ja kattiloita.
Jos siis halajat oikeita kuparisia keittovälineitä, suosittelen suuntaamaan katseen kohti etelä-normandiaa.

Sillä välin toisaalla

2009-07-20T17:59:00.004+03:00

Kun Asterix ja Obelix lomailevat Galliassa, Idefixit ovat laittaneet ns. ison vaihteen silmään mummolassa.

Tähän mennessä tapahtunutta:

Keskiviikkona keittiön pöydältä johti useita märkiä jälkiä eri puolille asuntoa. Hellalla olleesta kattilasta ilmoitettiin kadonneeksi useita perunoita. Idefixit vakuuttavat syyttömyyttään.

Torstaina kokki vannoi jättäneensä hellalle kattilallisen kinkku-kerma-kastiketta. Kattila oli kuitenkin tyhjä. Pömppömaahainen Urho ei tiedä asiasta mitään.

Perjantaina Urho oksenteli pitkin asuntoa. Syy ei Urhon mielestä ole em. ruuissa, vaan Maurissa. Tilanne kärjistyy asuntovaunulla koiratappeluksi. Tappelun lomassa koirat ehtivät haukkua kaikki muut karavaanarit. Monta kertaa.

Lauantaina ruokapöydästä hävisi kesken syönnin sisäfilepihvi. Nurkkaan salamana säntäävä Mauri ei tiennyt asiasta mitään. Rapen suorittama sormet kurkkuun -toimenpide osoitti kuitenkin Maurin kiistatta syylliseksi varkauteen.

Sunnuntaina koirien hoitajat saivat leirielämästä tarpeekseen ja palasivat kotiin. Idefixit olivat tyytyväisiä ja nukkuivat seuraavan vuorokauden.

Kuka haluais ottaa koirat meidän seuraavan reissun ajaksi hoitoon?

Pieni itsepäinen Gallialaiskylä

2009-07-19T20:17:00.003+03:00

Täällä me sitten ollaan, Asterixin kotiseuduilla. Matkajoukkomme koostuu siis Obelixista, joka jokin aika sitten ns. putosi taikajuomapataan eikä siksi saa sitä enää juoda; lisäksi hänellä on valtava ruokahalu. Toinen matkalainen on Asterix, joka autoilun lomassa tarvitsee aina välillä tujauksen taikajuomaa - mainiota Ornen siideriä.

Idefixit jätettiin matkasta.

Kulkuvälineenä toimii Roomalainen erikoisuus: tuliterä Fiat 500. Punainen.
Varsin näppärä on tuo söpöläinen täällä pikkukylien kujilla. Diesel-versiolla kulutuskin pysyy maltillisena. Tavaratilaa on riittävästi kahden hengen viikon-parin reissulle, ei juuri enempään.
Miinusta tulee ihmeen muovisesta tunnelmasta; ymmärrettävää on, että esikuvat retroautoille ovat aikansa kansanautoja. Halvalla tehtyjä, pelkistettyjä kulkuneuvoja edulliseen hintaan. Retromalleissa henkii sama filosofia: halpaa, pelkistettyä, mutta valitettavan kovaan hintaan.
No nostalgia ilmeisesti myy, ja miksikäs ei; kyllä meidänkin perään päät kääntyvät pienten ranskalaiskylien läpi porhallettaessa.

Eltsu lieneekin kertoillut matkareitistämme, joten siihen ei mitään lisättävää.
Kantavana ajatuksena on tälläkin matkalla ollut pienten kylien ja kauniiden maisemien metsästys. Ja kyllä niitä onkin piisannut. Välillä matkan varrelle on putkahtanut niin nättejä kyliä, etteivät sanat riitä kertomaan. Kunhan kuvat ilmaantuvat niin asia hieman selkeytyy.

Toki maihinnousuun on pitänyt perehtyä, kun kerran paikan päällä ollaan.
Hämmästyttävästä operaatiosta on kyllä ollut kyse. Eikä vain itse maihinnousu, vaan myös kaikki operatiivinen toiminta siellä taustalla; suunnittelu, logistiikka, harhautukset - kannattaa ehdottomasti tutustua aiheeseen, joka yleensä muistetaan vain jenkkien hyväsydämisenä avunantona euroopalle.

Nyt Obelix huutelee villisikaa, joten lähdemme bistroon. St-Vaast-la-Hougue on tunnettu ostereistaan. Raportoin niistä ja paikallisesta pikaruuasta, Moulets Fritesistä huomenna.

Over and out.

Camembertiä ja siideriä (mutta ei Eltsulle)

2009-07-19T19:33:00.006+03:00

Voi pettymys! Camembertissä ei haissutkaan juustolle! Maailman kenties kuuluisin kylä koostui itse asiassa kaupungintalosta, kirkosta, juustokaupasta, kahdesta maatalosta ja noin kymmenestä pääkadun varressa laiduntavasta lehmästä. Mainio paikka silti. Sittemmin Harri on väittänyt, että autossamme oleva märän lampaan haju on peräisin autotehtaalta eikä suinkaan takakontissa muhivasta sukkahikijuustosta, joka tarttui mukaan em. kaupungista.

Camembertistä matka kulki pitkin siideritietä (Route de Cidre) yöksi Bayeuxiin, jossa meitä odotti maailman isoin ryijy. Kyllä. Kyseessä on Wilhem Valloittajan saavutuksista kertova kudontatyö, jota nunnat tuhatluvun alussa värkkäsivät iltapuhteenaan kymmenen vuotta. 70 metriä pitkä työ oli kieltämättä kokonsa puolesta vaikuttava ja ansainnut paikkansa Unescon suojelemana aarteena, mutta käsityön jälki oli rehellisesti sen näköistä, että taisivat nunnat olla vasta ala-asteella, kun tätä liinaa värkkäsivät.

Bayeuxista matka on kulkenut pitkin Normandian maihinnousurannikkoa. Aika moinen operaatio on ollut se, täällä paikan päällä sen vasta jotenkin tajuaa. Kaikenmoista bunkkeria ja hiekkatörmää tässä on tullut kierrettyä, mutta kaikista hiljaisimmaksi veti amerikkalaisten sotilaiden hautausmaan lähes kymmenen tuhatta valkoista ristiä ja tähteä. Jokaisessa jonkun nuoren ihmisen nimi. Sodan mielettömyys levittäytyi ihan konkreettisesti silmien eteen. Harri diggaili eteenkin Pointe de Hockia, joka on yhtä kuoppaa ja monttua monen kilometrin alueella. Muutama pommi ja kranaatti oli sinnekin maihinnousun päivinä kylvetty.

* * *

Autoilu noin yleisesti on täällä tosi helppoa ja leppoisaa ja löpö on Suomeen verrattuna erittäin edullista. Opasteetkin ovat tosi selkeitä, toisin kuin esimerkiksi Italiassa, jossa liikenneympyrässä lukee kunkin ulostulon kohdalla mihin siitä olisi päässyt, jos olisi ehtinyt lukea kaikki kymmenen kaupungin nimeä ja saman verran mainoksia vauhdissa. Moottoriteitä olemme vältelleet aktiivisesti, koska niiden varrella ei ole juurikaan nähtävää ja ne ovat sitäpaitsi törkeän kalliita, esimerkiksi 250 kilometrin matka Pariisista Caeniin kustansi noin kymmenen euroa.

Majapaikkojakin tuntuu olevan suht. hyvin tarjolla, kunhan on liikkeellä hyvissä ajoin ennen iltaa. Ja hyvin ollaan pärjätty englannilla, kun Harri näppäränä matkamiehenä on aloittanut joka keskustelun "pardoon, parleesvois ingleees?" missä kohtaa ranskalaiset tajuavat, että tuo jamppa puhuu vielä huonompaa ranskaa kuin minä englantia.

* * *

Nyt mieli ja ruumis lepäävät Sant Vaast la Houguen rantakaupungissa tai kylähän tämä oikeastaan on. Harri syö illalliseksi taas simpukoita, minä taidan taas napsia kalaa.

Lisään omia kuviamme myöhemmin, kun saamme tekniikan siltäkin osalta toimimaan.

Maihinnousu

2009-07-18T12:27:00.006+03:00

Pätevä miehistö *jep*, asiallinen kalusto *jep*, riittävästi varusteita *jep* ja kunnollinen suunnitelma *jep*

Aika tarkalleen 65 vuotta sitten, kesäkuun 6. päivänä vuonna 1944 liittoutuneet nousivat hirviällä tohinalla ja paukkeella maihin Normandian rannikolla Ranskassa.

Juhlavuoden kunniaksi halpamatkalaiset lähtivät samalle reitille, tosin miljoonan amerikkalaisen sotilaan asemesta matkassa on kaksi pohjalaista ja kalustokin on vähän pienempi (ei tosin yhtään vaatimattomampi, hah!). Tästä lisää hieman myöhemmin.

Blue1 toi Pariisiin ja siitä matka taittui ensiksi noin 25o kilometrin päähän Oustrehamin satamakaupunkiin tuliterällä ja tulipunaisella Fiat viissatasella. Valloittajia vastassa oli suomalais-ranskalaisen perheen koti ja hilpeä lapsikatras, jonka kanssa on ihmetelty jättietanoita ja perehdytty toisen maailmansodan tapahtumiin.

Vierailevana tähtenä Milko Roine, 6 vuotta

Pieni kaupunki on ihana, kalavalikoima käsittämättömän monipuolinen, pikaruokana Moules Frites eli ämpärillinen simpukoita ranskalaisilla perunoilla. Hinta jälkiruuan kanssa 8 enskaa. Sää vaihteleva, puolen tunnin sisään mahtuu hyvin hellettä, myrskyä ja hameen helmat korviin nostattava tuuli. Koita siinä sitten aamulla valita keliin sopivat vaatteet.

Nyt katkaravut kattilaan ja menoksi. Suuntana Camembertin kaupunki. Tarviikohan sinne suunnistamiseen karttaa vai riittääkö hyvä hajuaisti?

Kierroksella europarlamentissa

2009-05-05T10:38:00.025+03:00

Bonsuaar arvoisat vieraat, ja lämpimästi tervetuloa tutustumaan Euroopan parlamenttiin Strasbourgiin.

Toivottavasti lomanne on sujunut mukavasti ja olette ehtineet tutustua tähän viehättävään ranskalaiskaupunkiin. Huomasittekin varmaan Petit Francessa kävellessänne, että täällä on asuttu jo 500-luvulta lähtien. Itse asiassa alue on niin harvinaisen kaunis, että se kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin.

Piipahdittehan myös vuonna 1439 valmistuneessa hiekkakivikatedraalissa? 142 metrin korkuisena se piti itsellään maailman korkeimman rakennuksen titteliä aina vuoteen 1847.

No niin, siinähän se jo siintääkin parlamentti silmiemme edessä! Komea rakennus, vai mitä?

Reippaasti nyt, pysytelkää oman ryhmänne mukana, sillä kuten huomaatte, parlamentti on haluttu pitää mahdollisimman helposti lähestyttävänä ja vierailijoita on tänäänkin liikkeellä tuhansia.

Europarlamenttihan on hassusti ikään kuin kahden talon loukussa. Suurimman osan ajasta mepit eli europarlamentin jäsenet ja parlamentin lähes 10 000 työntekijää viettävät Brysselissä Belgiassa. Kerran kuussa koko jengi kuitenkin pakkaa omaisuutensa laatikoihin ja matkustaa tänne Strasbourgiin täysistuntoon tekemään päätöksiä, joita siis siellä Brysselissä valmistellaan. Vaikea sanoa kenen idea sekin on, mutta hyötyjänä ovat ainakin Strasbourgin hotellit, joiden huoneiden hinta pompsahtaa istuntoviikoilla vajaasta viidestäkympistä yö reiluun kahteen sataan euroon. Varma häviäjä on eurooppalainen veronmaksaja, jonka kukkarosta tätäkin huvia kustannetaan.

Vaan eipäs olla niin negatiivisiä, kyllähän EU on tuonut meille valtavasti hyötyäkin. Eikä kustannus loppuen lopuksi niin mahdoton ole, alle neljäkymppiä vuodessa suomalaista kohden.

No niin, ensiksi suuntaamme kohti istuntosalia. Ihailkaa matkalla tätä upeasti suunniteltua rakennusta, joka muistuttaa tunnelmaltaan ennemminkin ostoskeskusta kuin Suomen eduskuntaa.

Päätökset tehdään suuressa kuplassa!

Jokaisella mepillä on tarkkaan määrätty paikka ja oma järjestysnumero. Hyvä, kun niitä on niin tuhottoman paljon!

Ei kuvia! Ja hiljaa pitää olla, sillä istuntosali on tämän ostoskeskuksen kappeli. Tuolla alhaalla istuvat mepit, jotka äänestävät tänään muun muassa potilaiden liikkuvuutta koskevasta laista.

Edustajat on valittu kustakin Unionin jäsenvaltiosta väkiluvun mukaan. Suomesta edustajia on nyt 12. Mepit edustavat kotimaissaan yhteensä noin 180 puoluetta, mutta täällä ryhmiä on vain 17. Naisia edustajista on noin kolmannes, enemmän kuin keskimäärin kansallisissa parlamenteissa.

Oman sanasen ansaitsevat meppien avustajat, nuo ahkerat työmyyrät, joita ilman arki täällä ei yksinkertaisesti sujuisi. Huomasitkin varmaan, että he ovat melko nuoria: kovin moni kolmikymppinen ei enää suostuisi työskentelemään 16 tunnin päiviä pienellä palkalla ja olemaan aina hyvällä tuulella. Silloinkin, kun vanhempi meppi päästelee suustaan sellaisia sammakoita kuin että nuoremmista ei ole vastuunkantajiksi (vaikka oikeasti vastuun hänenkin työnsä sujumisesta kantaa yksin parikymppinen avustaja!).

Mepit tulevat melko hyvin toimeen keskenään, mutta työhön suhtaudutaan samoin kun ala-asteelainen kouluun: täysistunnoista lintsataan usein, kun on paljon kivempi viettää aikaa kavereiden kanssa limulla.

No niin, tässäpä tärkeimmät, esittäkää rohkeasti kysymyksiä! Niin herra siellä sinisessä solmiossa? Aivan, olet oikeassa, kansalaisten vähäinen kiinnostus europarlamentin asioihin on ongelma! Tiesittekö muuten, että Englannissa Big Brotherin finaalissa äänestettiin enemmän kuin eurovaaleissa! Vaikka nimenomaan täällä tehdään päätöksiä, jotka vaikuttavat suoraan meidän kaikkien arkeemme.

Kiitos käynnistä, ja katselkaa toki vielä rauhassa ympärillenne. Suosittelen piipahtamaan katolla, siellä kasvaa puita!

Muistakaa äänestää kesäkuun vaaleissa!

Yksi hyvä ehdokas löytyy osoitteesta http://www.umayya.fi/

Bloggaaja kirjoittaa muistiinpanoja tätä postausta varten :)

Liian hyvä on...

2009-04-29T10:21:00.020+03:00

Yhden ihmisen otantaan perustuva tutkimukseni osoittaa, että matkustajat voidaan jakaa (ainakin) kolmeen ryhmään. Niihin, jotka helppouden ja "turvallisuuden" nimissä jättävät kaikki järjestelyt matkatoimiston hoidettavaksi (Halpamatkat Sdn. Bhd. EI takaa asiakkailleen helppoa eikä varsinkaan turvallista matkaa, toim.huom.) sekä niihin, jotka väsymättä metsästävät halvimpia lentoja ja selaavat uupumatta hotellisuosituksia TripAdvisorista (loistava sivusto muuten!). Kolmannen ryhmän muodostavat työmatkalaiset.

Työmatkailu on ajatuksena lähes liian hyvä ollakseen totta: konttorirotta pääsee pois toimistosta johonkin kivaan paikkaan tapaamaan ulkomaisia kollegoitaan ja syömään, juomaan ja matkustamaan jonkun muun laskuun, ja saa siitä hyvästä vielä palkkaakin.

Työmatkaoppaan mainoksesta kannattaa kyllä lukea myös se pienellä painettu präntti. Se, missä kerrotaan loputtoman pitkistä kokouksista, 16 tunnin työpäivistä, joita seuraa pakollinen illallinen vaihtelevassa seurassa, muutaman tunnin yöunista ja työnantajan matkanhallintajärjestelmistä, joiden täyttäminen ennen ja jälkeen matkan on kolmen työpäivän homma.

Selviytymiskeinon työmatkoilla muodostavat vessat. Kyllä, sanoin "vessat".

Kun aamusta iltaan osallistuu, kuuntelee, luennoi, vaihtaa kokemuksia, ryhmätyöskentelee, tutustuu, verkostoituu ja hymyilee yötä päivää niin, että leukaperiin sattuu, on siunauksellista varastaa muutama minuutti päivästä vain itselleen. Mikä nautinto onkaan hetkeksi laskea kasvot lepotilaan ja olla ihan hiljaa omien ajatustensa kanssa.

Joten jos ihmettelet, mikä sillä työmatkalaisella siellä vessassa kestää, vastaukseni on: meditointi.

Ja sitten taas: housut jalkaan, suupielet korviin ja kohti seuraavaa tapaamista! Jos olet onnekas, kuuden tunnin kuluttua voit taas livahtaa käymälän puolelle.

Kuvista kiitokset Ismo Kiesiläiselle! Ensi viikolla Halpamatkat Sdn. Bhd. vie teidät tutustumiskierrokselle europarlamenttiin Strasbourgiin (se on Ranskassa, in case you wondered!).

Rocky Mountain Cake

2009-04-19T14:13:00.004+03:00

A Barbie Cake for Real Ladies

Syntymäpäivälahjani taloyhtiön juhliville naisille, Glorian Ruoka ja Viini -lehdessä taannoin ohjeistettu Rocky Mountain Cake. Juuri niin hyvää, kuin kuva antaa ymmärtää :)

200 g maitosuklaata
200 g tummaa suklaata
tujaus Amarettoa
n. 200 g vaahtokarkkeja
pussillinen Amerikanpastilleja
n. 100 g pähkinöitä
strösseleitä

* Vuoraa noin 20 senttiä halkaisijaltaan oleva vuoka leivinpaperilla
* Sulata maitosuklaa. Lisää joukkoon kourallinen pilkottuja vaahtokarkkeja.
* Kaada suklaa vuokaan. Lisää päälle noin kolmasosa vaahtokarkeista, puolet pähkinöistä ja puolet Amerikanpastilleista
* Kaada kattilaan tujaus Amarettoa ja tumma suklaa. Sulata. Kaada sula suklaa mahdollisimman tasaisesti vuokaan.
* Ripottele suklaan päälle vaahtokarkkeja, loput pastillit ja pähkinät sekä strösseleitä. Anna jähmettyä jääkaapissa.
* Poista leivinpaperi ja koristele vaahtokarkeilla.
* Yllätä itsesi ja ystäväsi totaalisen sokerihumalan takaavalla kakulla!

Best of the Best... Malaysia.

2009-04-17T20:13:00.001+03:00

Arvon halpamatkalaiset ja muut reissaajat pyytävät usein meiltä parhaita vinkkejä Malesian-matkoille, eikä ihme, sillä Kuala Lumpur on kuin toinen koti meille. Vinkkien antamisen vaikeus on siinä, että se mikä kiinnostaa minua, ei välttämättä kiinnosta sinua lainkaan. Sitäpaitsi olen Malesian suhteen täysin puolueellinen: sillä on ihan oma paikka sydämessäni ja kaipaan sinne aina takaisin.

Oli miten oli, olen kaivanut esiin päiväkirjani vuodelta 2005, ajalta, jolloin Team Halpamatkat asui ja työskenteli Kuala Lumpurissa. Tekstiä on paljon, osa enemmän mielenkiintoista, osa vähemmän, pieni osa liittyy matkustamiseen, iso osa työskentelyyn, osa meneillään olleisiin hääjärjestelyihimme ja loppu on kaikkea mahdollista maan ja taivaan välillä.

En juurikaan editoi tekstiä, kaikessa sekavuudessaan se juuri tällaisena antaa realistisen kuvan siitä, millaista unelmiensa toteuttaminen parhaimmillaan ja myös pahimmillaan voi olla. Iloitkaa ja pankaa korvantaakse ainakin se, millaisilla ehdoilla EI kannata aasilaiseen työkulttuurin hypätä mukaan :P

01.03.05 klo 11:23:46

H keittaa nuudeleita (vasta kolmatta kertaa tanaan), joten mulla on vihdoinkin aikaa kirjoittaa.

Eilen oltiin ensimmainen yo uudessa kodissa. Eipa ole valittamista, asunto on yli sata neliota, alakerrassa on marmorilattiat ja ylakerrassa hieno tumma parketti. Kolme makuuhuonetta, nelja kylpyhuonetta, komea keittio, pieni piha. Omakotitalo viihtyisalla alueella noin kymmenen kilometria keskustasta. Kaikista parasta on se, etta tassa kaupungissa asuu kolme miljoonaa ihmista ja mun tyopaikka on sattumalta alle puolen kilsan paassa kodista! Omituista ja ihmeellista!

Tyot alkaa ensi viikolla. Tama viikko on aikaa asettua ja toipua.

Kuumahan taalla on, tanaankin yli 30 astetta 8) Ilman kosteus huitelee 80 prosentin tienoilla... nakisittepa meidan hiukset. Mun tukka lanaa pitkin paata tekipa sille mita hyvansa kun taas H:n pehko on, jos mahdollista, entistakin tuuhempi :)

Kaytiin Ikeassa ostamassa ihan hulluna tavaraa meidan kotiin. Hauskinta on se, etta Ikean sisalla ei mistaan tiennyt, etta onko Kuala Lumpurissa vai Vantaalla. Kaikki oli ihan prikulleen samalla tavalla ::)

Ok, nuudelit on valmiit. Nyt meen syomaan!

05.03.05 klo 12:48:24

Lauantaita Kuala Lumpurista!

Eilen oltiin Suomi-illassa. Syotiin makaroonilaatikkoa ja karjalanpaistia ja juotiin kaljaa. Oli hauskaa, mukavia suomalaisia taalla :-*

Tanaan tuli soitto toista. Olisi pitanyt menna heti toimistolle ja lahtea viikoksi jonnekin Pohjois-Malesiaan kuvaamaan. Sanoin, etta ei onnistu. Menen toihin vasta maanantaina, enka kylla heti lahde mihinkaan jeeraan.

Tanaan kaytiin syomassa laheisessa ostoskeskuksessa ja siella oli haamessut :D Sovittelin vahan pukuja ja niiden hinnat on melko alhaiset, 200 euroa ja silleen ::)

Nyt me lahdetaan kaljalle, joten mukavaa viikonloppua 8)

07.03.05 klo 10:41:40

Olen ensimmaista paivaa toissa, kello on pian viisi, mutta paasenko mina kotiin? En. Taalla tehdaan toita kymmenen tuntia paivassa, kuutena paivana viikossa.

Tyopaikka vaikuttaa kylla huipulta. Tosin, munhan piti tulla tanne harjoittelijaksi, mutta ilmeisesti olenkin apulaistuottaja. Nyt pitaisi enaa tietaa, etta mita ne semmoiset oikein tekee ::)

Tama paiva on mennyt powerpointia vaantaessa. Huomenna on asiakastapaaminen ja sen pitaa olla siihen mennessa valmis. Vajaan kahden viikon kuluttua sitten kuvaamme Samsungin uuden kannykan mainoksen.

09.03.05 klo 05:11:27

Toissa taas. Tanaan onneksi vain yhdeksan tuntia ::) Teen noin 240 tuntia toita kuukaudessa ja arvatkaa paljonko saan palkaa. Sata euroa :o He he he he.

10.03.05 klo 10:01:25

Isona oikeasti en ikina ota tallaista tyota. Tyo on kuitenkin vain tyota ja minulle perhe ja vapaa-aika on paljon tarkeampi kuin rahan tienaaminen (joka on taalla sita paitsi mahdotonta) tai hieno titteli. Mutta kylla mina nyt nama pari kuukautta jaksan, toivottavasti. Eilen kylla oli lyhyt tyopaiva, vain viisi tuntia, kun ei voitu oikein tehda mitaan. Tanaan menee sitten taas kellon ympari :P

11.03.05 klo 04:10:08

Moni kyseli viime postauksen jalkeen palkoista taalla. Olen saanut selville seuraavaa: keskimaarin malesialaiset tienaa varmaan vahan alle 200 euroa kuussa, mutta koska mina olen vasta aloittanut, saan vahemman. Taalla toimii viela se systeemi, etta vaikka koulutus olisi miten hyva, kukaan ei voi valmistua suoraan johtajaksi. Kaikki aloittavat ravintoketjun alimmalta pykalalta.

Lounas maksaa noin 50 senttia, korkeintaan euron. Ravintolassa syominen maksaa noin viisi euroa. Ulkona syominen, varsinkin paivalla, on usein paljon halvempaa kuin ruuan laittaminen kotona. Tuontitavarat ei ole sen kalliimpia kuin muutkaan.

Tykkaan tasta paikasta kovasti, Malesia on hirmu kiva maa. Ainoa ikavampi juttu on, etta olen jo ihan kyllastynyt syomaan kanaa ja riisia, koska syon sita kahdesti paivassa :P Suomessa puhutaan kuulemma nyt paljon lintuinfluenssasta, mutta taalla sita ei mainita lehdissa ollenkaan, koska tapauksia ei ole ilmennyt pitkaan aikaan.

Mun tyo on myos kivaa, vaikka eilen taas olin 12 tuntia, paasin kotiin yhdeltatoista illalla ja tulin aamulla toihin ysiksi. Mun lisaksi taalla on toinen ulkomaalainen toissa, yksi tytto Boliviasta. Han on tosi mukava :-* On hauska oppia tuntemaan saman ikainen ihminen, joka tulee niin erilaisesta kulttuurista.

12.03.05 klo 04:44:20

Lauantaita vaan kaikille :-*

Taalla taas ollaan toissa, yhdeksan tuntia tanaankin. Mutta huomenna mulla on ehka vapaapaiva ::)

Taas varkkailen esittelykansiota asiakkaalle. Naita tapaamisia on noin joka kolmas paiva ja aina siina valissa paivitetaan ja keksitaan jotakin uutta.

Quote:
Kyllä sullakin työt vähenee varmaan, kun pääsette kuvauksissa alkuun ja vauhtiin, ja suunnittelu vaihe on ohi...vai?

Itse asiassa kuvaukset kestavat vain yhden paivan, aamu kolmesta ilta yhdeksaan. Kuvausten jalkeen mina siirryn sitten seuraavan mainoksen kimppuun ja koko homma alkaa alusta. Rytmi on suunnilleen kaksi mainosta kuukaudessa.

H aloittaa tyot maanantaina. Se on toissa ma-la 9.30-18.30. Se saa palkkaa 50 euroa kuussa ;D Onneksi me saadaan Suomesta tukea tahan tyoharjoitteluun, muuten kuoltais kylla nalkaan :)

Taalla on muuten ihan mahdottoman kuuma. Filippiinilainen siivojani sanoi, etta kymmeneen vuoteen ei oo ollut nain kuumaa. Sataista edes vahan, niin ei tulis smokea. (Meilla siis todellakin kay siivooja, kerran viikossa. Se on paikallinen tapa, jos vaan on yhtaan ylimaaraista rahaa. Meilla kay myos nurmikon leikkaaja, koska meidan nurmialue on kokonaista nelja neliota)

Vaikka paivat on mahdottoman pitkia ja rahaa ei tule yhtaan, niin suosittelen teille kaikille ulkomailla tyoskentelya. Taalla oppii niin paljon sellaista, mita ei voi Suomessa koskaan oppia ja vahan kauempaa asioihin saa paremmin perspektiivia.

14.03.05 klo 11:41:53

Taalla sataa toista paivaa ihan hulluna vetta ja ukkonen katkoo sahkoja koko ajan.

18.03.05 klo 06:34:06

Ensimmainen kuvaus takana :D

Etta oli mielenkiintoista ja hauskaa! Tyopaiva alkoi kello nelja aamulla, kun auto tuli hakemaan minut kotoa toimistolle. Kuudelta olimme kuvauspaikalla Kuala Lumpurin keskustan yhdella klubilla. Siita alkoi sitten sellainen juokseminen ja singahtelu, ettei mitaan rajaa. 20 tunnin aikana en istunut kertaakaan alas :o

Kuvasimme siis kannykkamainoksen Samsungille. Mun tehtava oli pitaa huolta nayttelijoista, eli katsoa, etta niilla oli syotavaa ja juotavaa mutta myos, etta niilla oli oikeat vaatteet oikeaan aikaan, joka ainoa hiuskarva oli ojennuksessa ja etta oikeat henkilot oli oikeaan aikaan lavasteissa ja sielta pois. Pidin huolta myos kuvausryhmasta, silla he eivat voi poistua paikoiltaan edes silloin, kun ohjaaja neuvottelee nayttelijoiden kanssa. Joten vein heille snaksuja, kahvia ja kaikkea muuta kivaa. Se on ehka kiitollisin ammatti maailmassa: kaikki rakastavat kahvintuojaa ::)

Vaikka paiva oli hurjan pitka ja raskas, mua ei vasyttanyt yhtaan. Oli varmaan niin paljon adrenaliinia veressa. Kaikki meni hyvin enka mina edes mokaillut mitaan :P Joskus vaan tunnen itseni ihan invalidiksi, kun en ymmarra mita minulle puhutaan (koska puolet englannista on malesiaa) enka myoskaan saa itseani ilmaistua niin hyvin kuin haluaisin. No, tama varmasti helpottaa ajan myota.

On muuten hauska huomata, miten kummallinen olen taalla punertavine hiuksineni ja pisamoineni. Eilen kolme nayttelijaa tuijotti mua vaikka kuinka kauan ja kysyi sitten, onko mun pisamat oikeita ::) Sitten ne otti musta koko joukon valokuvia etta saa nayttaa kavereillekin :P

18.03.05 klo 11:11:33

Ylityotunnit? Vapaapaivat? Rahakorvaukset? Taalla ei ole sellaisia. Normaali tyopaiva on vahintaan yhdeksan tuntia tai niin kauan kuin sille paivalle on tekemista. Kuukausipalkka on kiintea. Rastivapaita ei ole. Eli kun 20 tunnin tyopaivaa tarkastellaan paikallisesta nakokulmasta, siina ei ole mitaan hyvitettavaa ::)

Onneksi olen taalla toissa vain kolme kuukautta, muuten kylla kuolo korjais 8)

26.03.05 klo 11:32:21

Loma paratiisissa. Langkawilla on ihanaa :-X

Ollaan sukellettu sydamemme kyllyydesta ja kylla on upeat vedet :o Tanaan nahtiin "tavallisten" isojen varikkaiden kalojen lisaksi muun muassa useita mureenoja, barracudia ja haita. Korallit oli myos henkea salpaavia. Sukellus on maailman parasta hommaa, suosittelen kaikille :-*

Muutenkin on ollut kiva loma, ollaan syoty, lohotty ja kiivetty eri vesiputouksille. Huomenna mennaan kolmeksi tunniksi kylpylaan 8)

Eilen kavimme kavelemassa vuorten huipulla kilometrin korkeudessa, sielta oli tosi huikeat nakymat alas. Aurinko paistoi taivaan taydelta ja lampoa oli yli 40 astetta. Uuh ja aah.

Malaysia 2005, part 2

2009-04-17T18:27:00.010+03:00

30.03.05 klo 08:42:26

Ihanat kultaiset lukijani, jotka huolehditte minusta! Taalla ollaan, hengissa ja hyvissa voimissa. Maanjaristys ilmeisesti uutisoitiin aika laajasti siella Suomessakin.

Me olimme itse asiassa nukkumassa, kun se sattui. Mina en edes herannyt :P H sanoi, etta tuntui, etta ikkunat hajoaa ja aani oli ollut tosi iso. Kuulin, etta heti oli annettu myos tsunamivaroitus, mutta onneksi me lennettiin muutama tunti ennen jaristysta Langkawin saarelta takaisin sisamaahan.

Eilen me kuvattiin yhden vesilaitoksen mainoksia, kolme yhteensa. Tyopaiva alkoi kuudelta aamulla ja loppui kahdelta yolla. Oli kylla taas hauska ja opettavainen paiva. Yllattavan hyvin sita vaan jaksaa, vaikka mina olenkin maailman huonoin valvomaan.

Yksi mainoksista kuvattiin perinteisessa malesialaisessa talossa, joka on rakennettu ihan Kuala Lumpurin keskustaan jo yli sata vuotta sitten. Oli kylla janna, kun siella oli kaikki asukkaatkin kotona. Omien toiden lomassa toimin valilla 8 kuukautisen pikkupojan lapsenvahtina ;D

Tallaisesta talosta oli siis kysymys.

01.04.05 klo 05:32:35

Eilen ajelin illalla Sri Hartamas -nimiseen paikkaan, koska siella on saksalainen leipomo. Oli pakko saada kunnon leipaa, kun taalla syodaan vain makeita paahtoleipia, joissa on suklaata valissa ::)

04.04.05 klo 06:05:28

Muksaa maanantaita sateisesta Kuala Lumpurista!

Eilen alkoi tulla vetta ja sita riittikin sitten kaikki ojat ja kaivot tayteen. Nyt onneksi alkaa jo poutaantua. Eipa silla, etta tuo sade hirveasti haittaisi, se viilentaa ilmaa mukavasti.

Viikonloppu meni oikein kivasti. Kavin hienossa kampaamossa, leikkaus ja vari kustansi yhteensa 45 euroa. Sanoin stylistille, etta saa tehda mita haluaa, joten nyt mulla on kaikin puolin aika aasialaiseen tapaan leikattu tukka ::) no, akkia se siita kasvaa ;D

Eilen kaytiin kansallisessa elainpuistossa ja se oli oikein hauskaa. Siella oli kaikkia mahdollisia elukoita kirahveista ja sarvikuonoista elefantteihin. Mun suosikkeja oli kuitenkin orankit, ne on jotenkin kasittamattoman sympaattisia otuksia.

Sita piti muuten viela sanomani, etta hullun katevaa, kun nama sivut on suomeksi. Surffailen tassa tyopaikan yleisella koneella ja muut luulee, etta luen jotain ammatillisia keskusteluja. Bua ha ha ha 8)

06.04.05 klo 06:53:43

Olen saanut oman assarin :o Todella huvittavaa, koska olen itsekin viela ihan pihalla. Assarini kayttaa sita paitsi ihan likaa partavetta, muuten han on mukava. Han on osoittautunut jo sangen hyodylliseksi opettamalla mut kiroamaan sujuvasti seka tamiliksi etta kantoniksi. Pun koh han!

08.04.05 klo 07:24:16

Enpa muista milloin olis viimeksi ollut nain pollamystynyt olo. Taas tehtiin uusia ennatyksia toissaolossa. Eilen tulin toihin kymmeneksi aamulla ja lahdin kotiin seitsemalta tana aamuna... sehan tekee 21 tuntia :o Nyt kello on kaksitoista ja mina olen jo takaisin tyopaikalla. Koko yo vaannettiin Power Pointeja ja esittelykansioita taman paivan asiakastapaamiseen. Tanaan ei onneksi tarvitse olla kovin myohaan ja viikonloppukin on toivottavasti vapaa.

Mun jarki ei juokse nyt yhtaan, joten paatan raporttini sateisesta Kuala Lumpurista tahan.

09.04.05 klo 06:25:57

Aprillia, aprillia, ei mulla ollekaan vapaa viikonloppu >:( :( :P

Piti sitten kuitenkin tulla tanaan toihin. Otan kaikki kannustuksenne ja rutistuksenne vastaan ja niiden avulla selvian tastakin paivasta.

*

Alusvaatteista puheenollen, kavin eilen aivan ihanassa alusvaatekaupassa. Sovitushuoneet oli alyttoman isot, seinat oli hienostuneen mustat/harmaat ja niille oli ripustettu isoja mustavalkoisia valokuvia naisista. Sovitushuoneessa soi rauhoittava musiikki ja lattiat oli ihanaa upottavaa vaaleanpunaista mattoa. Tunnelma oli pikkuisen toinen kuin HM:n ahtaissa ja polyisissa kopeissa ::)

16.04.05 klo 11:39:24

Perjantaina otin sairaspaivan. Soitin aamulla toihin, etta en voi tulla, olen kuoleman kielissa... mika olikin ihan totta, koska olin niin kamalan vasynyt. Joten perjantaina nousin ylos sangysta vasta kahden jalkeen iltapaivalla :P

Tanaan olen taas toissa, mutta nyt olo on jo paljon parempi, kun sai edes vahan levata. Huomenna meilla on eraanlainen kuvauksiin valmistava kuvaus, joten pitka ja kiireinen paiva edessa.

*

Eilen aktivoiduin menemaan eraaseen koruliikkeeseen sormusta suunnittelemaan. Siella sain tosi hyvaa palvelua ja unelmieni sormukselle tulee hintaa 300 euroa, kun se tilauksesta minulle tehdaan! Ei paha :D Suomessa juuri sama sormus saman kokoisella timantilla maksaa noin 1500 euroa. Kayn varmaan tilaamassa sormuksen maanantaina. Ainoa asia mika arveluttaa on se, etta taalla kaytetaan ainoastaan 24K kultaa kun taas mun kihlasormus on 18K kultaa.. toivottavasti ne eivat syo toisiaan nakymattomiin :P

18.04.05 klo 06:38:25

Eilen oli mainoksen testikuvaukset. Voi tsiis, olen aina tiennyt, etta kaikki shampoo ja muut tukkamainokset on pelkkaa huijausta, mutta ihan taman laatuista feikkausta en osannut odottaa. Meidan mallilla oli natit kasvot, mutta hirmu ohuet hiukset, joten hanelle laitettiin koko paa aivan tayteen tekohiuksia, jotta tukka nayttais paksulta ja kiiltavalta. Siskokullat, alkaa koskaan ostako shampoota mainoksen perusteella, ei sellaisia hiuksia ole oikeasti olemassakaan :P

Liimataan sille tukka, niin tulee hyvä shampoomainos

Tanaan ja huomenna teemme viimeiset valmistelut varsinaista kuvausta varten ja keskiviikkona ja torstaina kuvataan. Sitten mulla on kolme paivaa vapaata :D

22.04.05 klo 15:35:28

Onpa omituinen olo, oli nimittain aika pitka ja raskas kuvaus ::) Aloitimme keskiviikkona viidelta aamulla ja lopetimme tasan vuorokautta myohemmin. Kavimme kotona nukkumassa kaksi tuntia ja torstaiaamuna palasimme kuvauspaikalle. Kotiin paastiin kolmelta viime yona :o

Pro Silmapussit -yhdistys

Olen nukkunut koko paivan ja nyt olen ihan sekaisin.. en tieda onko aamu vai ilta, sydan hakkaa ja on huono olo. Mutta nyt on kolme paivaa vapaata :D :D :D

27.04.05 klo 10:29:44

Tanaan on ollut paras tyopaiva ikina :D

Eras tuottajanainen pyysi minua aamupaivalla hanen kanssaan asioille. Ajattelin, etta menemme hankkimaan jotain rekvisiittaa ja maksamaan laskuja... Mutta mepa mentiinkin shoppailemaan ;D

Kierrettiin kaikki mahdolliset vaatekaupat ja sen jalkeen mentiin steampot -paikkaan syomaan kahdeksi tunniksi! Nyt on niin hyva mieli ::)

29.04.05 klo 05:20:55

Eilen sattui pieni, mutta erittain hauska juttu, jonka haluan jakaa teidan kanssanne.

Kaiken maailman leivokset on taalla aivan torkean halpoja, hienoimmatkin maksaa vain noin 70 senttia. Sanomattakin on siis selvaa, etta me syodaan niita..krohom..riittavasti ::) No niin siis eilen illalla H veteli jotain valkosuklaamousse-kirsikkaleivosta ja mulla oli joku tuplasuklaahassakka.

Yhtakkia kesken syonnin H meni ihan kumman nakoiseksi eika saanut sanaa suustaan. Pitkan hiljaisuuden jalkeen se vihdoin avasi suunsa ja sanoi: eiko ne idiootit tieda, etta leivoksen paalle laitetaan sitruunamelissaa, ei persiljaa :o Persiljaa! Sen valkosuklaaleivos oli koristeltu persiljalla ::) Mua naurattaa vielakin kun sen ilme oli niin huippu kun se tajus sen 8)

- - lopettaa kirjoittamisen hetkeksi nauraakseen viela vahan itsekseen - -

Viikonlopuksi ei oo mitaan ihmeellisia suunnitelmia viela, ollaan saatu H:n kahdelta pomolta illalliskutsu, joten ainakin joku ilta menee kiinalaisten kanssa ruokaillessa.

03.05.05 klo 05:54:02

Eilen me mentiin Little India -nimiseen kaupunginosaan, jossa on ihan alyttomasti kangaskauppoja: muutaman korttelin alueella kymmenia ja taas kymmenia erilaisia putiikkeja, toiset vaan pienia kojuja ja toiset kolmessa kerroksessa kattoon asti taynna kangaspakkoja niin, ettei niiden valissa sopinut edes kulkemaan.

Pienen kiertelyn jalkeen me mentiin Silk Street -nimiseen kauppaan, joka oli sellainen oikein paremman vaen putiikki. Siella me saatiin heti oma myyja ja kierreltiin sen opastuksella neljassa kerroksessa tutkimassa erilaisia silkkeja. Siella oli upottavat kokolattiamatot, kristallikruunut ja hissipojat viemassa asiakkaita ylos ja alas ::)

Sielta loytyi tosi mieluisat kankaat mun pukuun :D Kangas on hieman murretun punaista silkkia, jossa on sellaisia pienia nyppyja (mutta se ei ole raakasilkkia). Se ei maksanut paljon mitaan, 15 euroa metri ja se on niin leveaa, etta sita tarvittiin vain kaksi metria. Mutta. H:n ehdotuksesta silkin paalle tulee ranskalaista pitsia ja voin kertoa, etta pitsi ei tosiaankaan ole halpaa, ei edes taalla!

Joka tapauksessa kankaiden hinnaksi tuli alle 150 euroa, joten se ei ole liian kammottavaa :P Ainoa juttu, etta sita pitsia ei ole ihan tarpeeksi, joten mun taytyy viela tanaan tehda toinen reissu sinne kauppaan.

Little India oli taas ihan uudenlainen nakokulma Kuala Lumpuriin. Kaikki kyltit oli kirjoitettu tamilin kielella, suitsukkeet tuoksui ja siella oli vain ja ainoastaan intialaisia - meidan lisaksi ei siis edes yhtaan turisteja. On tama ihmeellisen ihana kaupunki :-X

06.05.05 klo 05:21:16

Eilen oltiin avokin pomolla syomassa. Niiden koti oli :o :o :o Sellainen kiva puoli vuotta sitten valmistunut ultramoderni hokotys, jossa oli sisalla muun muassa irtokivista rakennettuja luontokaytavia ja sen sellaisia ::)

Sisustus koostui ainoastaan designhuonekaluista, siis sellaisista torkean kalliista lampuista ja sohvista joita olen nahnyt vain sisustuslehdissa. Erasta talon olohuoneista koristi ming -dynastian ajalta oleva silkkinen takki, joka on kuulunut keisarille itselleen :o

Talo oli suljetulla asuinalueella, jossa oli muun muassa monia uima-altaita, ravintola- ja klubitilat vain asukkaiden kayttoon, samoin kuntosali, kirjasto, lenkkimaastot.. En ole nahnyt vastaavaa edes missaan viiden tahden hotellissa!

Tietysti niilla asui myos pari palvelijaa ja sen semmoista. Talo oli maksanut kaksi ja puoli miljoonaa ringettea eli suunnilleen yhta paljon markoissa ja se on taalla PALJON. He suosittelivat, etta jos meilla on Suomessa saastoja, niin meidan kannattaa sijoittaa ne vastaavanlaiseen taloon taalla. Joo, pitaakin nostaa heti ne meidan kaksi ja puoli miljoonaa ringettea pois mun tililta ajelehtimasta :P :P :P

Joka tapauksessa illallisella oli oikein mukavaa, siella oli kaikkia anopit ja apitkin paikalla. Ruoka oli hyvaa ja koko perhe oli hyvin valiton. Nauroimme ja juttelimme paljon. He vaativat monta kertaa, etta seuraavan kerran kun tulemme Malesiaan, menemme heille asumaan, siis jos vain talo miellyttaa meita ::) Kovasti heita harmitti, kun emme ehtineet oikein kunnolla viettaa aikaa heidan karaokehuoneessaan 8)

09.05.05 klo 15:11:45

Paiva on mennyt ihan lotkistellessa, kun eilen oltiin aika myohaan baarissa :)

Kavin taas parturissa, viela viimeisen kerran ennen kotiin paluuta. Stylisti innostui kovasti, kun jollakin on joku muu kuin pikimusta tukka luonnostaan... silla seurauksella, etta mun tukka on nyt punainen. Ja tarkoitan nyt todella punainen, sellainen paloauton varinen *reps*

25.05.05 klo 14:32:06

Kotona ollaan ja ankarassa flunssassa :(

Tuntuu jo ihan kotoisalta. Välillä mietin, että käytiinkös me edes missään, kun elämä luiskahti täällä niin äkkiä takaisin raiteilleen, kaikki on ihan niin kuin ennenkin. Tuntuu, kuin Kuala Lumpurissa asumisesta olis kulunut valovuosia, vaikka oikeasti ei ole edes viikkoa mennyt.

Kaipaan kovasti Malesiaan, mutta toisaalta on ihana olla kotona. Ollaan syöty ihan hulluna suomalaista ruokaa ja vietetty mahdollisimman paljon aikaa ystävien ja sukulaisten kanssa. Sunnuntaina me mentiin heti mun iskälle ja pidin monta tuntia pikkusiskoa (11 vuotta) tiukasti sylissä ja annoin paljon pusuja, mulla oli niin kova ikävä sitä.

Reissaamisessa melkein parasta on kotiin palaaminen. Melkein.

Please Mind the Gap

2009-04-05T21:21:00.009+03:00

Bästä bassankerare, arvon matkustajat: Wellcome on board tai please mind the gap (jos saavutte tänne metrolla).

Matkablogi täyttää pian vuoden ja saa sen kunniaksi vihdoin oikean nimen, *viuh ja kräts*, kuohujuomaa pitkin näyttöä uuden alun kunniaksi!

Halpamatkat Sdn. Bhd. toivottaa siis teidät sydämmellisesti tervetulleeksi laivaan, lentokoneeseen, junaan, jalkapatikkaan ja kaikkiin muihinkin kulkuvälineisiin, jotka kuljettavat meitä seikkailusta toiseen.

Matkustamme sinne minne kaikki muutkin, mutta parhaamme mukaan eksymme matkalla, otamme oikoreittejä (jotka todellisuudessa ainoastaan pidentävät matkaa) ja ennen kaikkea syömme hyvin olimmepa matkalle itään tahi länteen, ylös vuorille tai syvälle kalojen ja korallien valtakuntaan.

Kapteeninanne tänään Eltsu, arkajalka seikkailija, joka kiukustuu nälkäisenä, mutta osoittaa yllättävää sitkeyttä tilanteen niin vaatiessa. Konetta ohjaa perämies Hartsa, aikamme Gary Grandi, vaeltaja, valokuvaa ja armoitettu kulinaristi. Pursereina kaksi kääpiömäyräkoiraa, joista ei ole merkittävästi hyötyä, mutta sitäkin enemmän hupia.

Ensimmäinen varsinainen pysähdyspaikkamme on Strasbourg, mutta sitä ennen, istukaa ja nautiskelkaa maisemista.

Elämä on tässä ja nyt.

Sunnuntain tunnustus

2009-04-05T16:08:00.008+03:00

Rakkautemme syttyi vähitellen.

Ensiksi ajattelin, että olet vähintäänkin kummallinen. Olit minun makuuni sitkeä ja tuoksusi muistutti liiaksi suolaista merta.

Halusin kuitenkin pitää sinusta. Nuuskin hajuasi, totuttelin etikkaiseen, yhtä aikaa kirpeään ja imelään makuusi ja tuliseen, mutta nopeasti leppyvään luonteeseesi.

Enää en voi elää ilman sinua. Viikolla haaveilen sinusta jopa kesken työpäivän. Viikonloppu tuntuu tulevan aina liian hitaasti. Ja sitten, vihdoin, perjantaina Harri käärii hihansa ja tiedän, että odotus palkitaan pian.

Riisiä, etikkaa, kalaa, merilevää. Soijaa ja wasabitahnaa. Lempeän suolainen syleily, piparmintun tulinen täsmäisku, riisin viipyilevä jälkimaku.

Aah... Sushi time.

SUNNUNTAIN SUUPALAT

Sushiriisiä
Riisiviinietikkaa
Sokeria, suolaa

Nori-arkkeja

Prässätyissä sushipalloissa lisäksi

aurinkokuivattua tomaattia
paahdettua paprikaa

Sushikääröissä

Limenkuorimajoneesia
Hapanimeläkastiketta
Kevätsipulia
Paistettua kylmäsavulohta

Sushirullissa esimerksiksi

Kalaa
Raputikkuja
Kurkkua
Porkkanaa
Avokadoa

p.s. Matkatarinoitakin on taas luvassa! Kiinnittäkää turvavyönne, huhtikuussa tiedossa piipahdus Euroopan hallinnolliseen ytimeen Strasbourgiin sekä toukokuussa virka- ja huvimatka sykähdyttävään Berliiniin. Kesällä raporttia muun muassa Napapiirin ja Etelä-Euroopan vaellusreiteistä, bästä bassangerare, pysykää kyydissä.

Punaisen lokakuun metsästys

2009-03-30T11:21:00.003+03:00

Kaverini otti reilu vuosi sitten puheeksi pitkäaikaisen haaveensa lähteä katsomaan sukellusveneitä Muurmanskiin Venäjälle. Hetihän asiasta innostuttiin, mutta homma jäi silloin suunnitteluvaiheeseen; osin ehkä reissuratsun - Nissan Sunnyn - siirtyessä autuaammille autobahnoille.
Tänä vuonna homma otettiin uudelleen työn alle ja kalustokin oli päivittynyt paremmin tarkoitukseen soveltuvaksi. Kalusto tosiaan, autosta ei nimittäin Land Roverin kohdalla parane puhua. Viikonloppu lyötiin lukkoon, jotta kumpikaan ei pääsisi pälkähästä, ja kulkuneuvon varustelu alkoi.

It's a Land Rover!

Isoilla pyörillä, korotetulla alustalla, sähkövinssillä ja riittävällä määrällä remonttikalustoa varustettu kulkineemme otti suunnan kohti Vaalimaata torstaina maaliskuun 12. aamulla kello 3:00. Reittisuunnitelmaa ei järin tarkkaan tehty, mutta tarkoitus oli suunnata kaikista varoituksista huolimatta Laatokan länsirantaa pitkin Sortavalaan, josta matka jatkuisi Petroskoin suuntaan ja Pietari-Murmansk -tielle.
Kyllähän meitä varoiteltiin suunnitellun reitin kehnohkosta tieverkostosta, mutta eipä me aivan niin surkeaa tietä osattu odottaa. Marssivauhti vaihteli 10-50 km/h välillä ja siitä huolimatta matkalle mahtui muutamia spinnausyrityksiä.
400 kilometrin matkalla vierähti kymmenisen tuntia.

Viiden aikaan iltapäivällä saavuimme viimein kauan odotetulle M18 -tielle, joka halkaisee äiti-venäjän välillä Pietari-Murmansk.
Varsinainen valtatie siis, arvelimme.
Väärin.
Leveyttä tiellä oli kyllä reilustikin, mutta ajamiseen soveltuva ura oli tasan yhden auton levyinen. Siinä sitten pujoteltiin 900 kilometriä kraatereita ja Ladoja väistellen.
Tarkoitus oli ajaa niin pitkään kuin jaksetaan ja stopata sitten sopivalle huoltoasemalle tai rekkaparkkiin nukkumaan. Kahdentoista aikaan yöllä tajusimme, että ennen Murmanskia ei ole yhden yhtään kaupunkia tai kyläpahasta. Matkaa tuossa vaiheessa oli taivallettavana vielä reilut 300 kilometriä. Oli aika kuumottavaa ajatella, että auto hajoaisi keskelle Venäjän korpitaivalta, kun lähimpään asutukseen oli matkaa satoja kilometrejä.
Ei sitten uskallettu pysähtyä nukkumaan.
Eikä kyllä uskallettu sammuttaa autoakaan.
Itseasiassa ei me taidettu uskaltaa paljon pysähdelläkään.

Noh, viimein puoli kuuden aikaan aamulla saavuimme heräilevään Murmanskiin, jossa parkkeerattiin ensimmäisen kaupan pihaan ja otettiin parin tunnin nokoset.

Land Rover Murmanskin yllä

Kahdeksan aikaan aamulla pääsimme itse asiaan eli sukellusveneitä metsästämään.
Kaupungista ulos ja jäämeren rantaa kohti.
Matkalla oli joku kyltti, jossa ulkomaalaisia kehotettiin pysymään pääteillä.
Päätiehän on vähän suhteellinen käsite, joten päätimme mennä sinne, mihin Lantikalla päästään.

Päivä meni tehokkaasti sotilastukikohtien reunustoja kiertäen ja mahdollista sisäänpääsyreittiä etsien.
Ihmeen mustasukkaisia ovat venäläiset sotakalustostaan: joka tukikohdalle reitti on suljettu aika tarkkaan kahdeksan kilometrin säteeltä, ja ainakin suomalaisilla kilvillä varustetulla autolla on ihan turha edes yrittää sisään.
Tuli meinaan sitten yritettyä ihan joka portista.

Kahden päivän aikana kävimme seitsemällä tai kahdeksalla portilla kääntymässä, ja joka paikassa vastaus oli sama. Huvittuneita ilmeitä saatiin kyllä aikaan portilla vartioivien sotilaiden naamalle, ja varmasti niillä riitti hauskaa koko loppupäiväksi: eivätpä varmaan koskaan olleet joutuneet käännyttämään hulluja suomalaisia sukellusvenebongareita.
Pääsääntöisesti kohtaamiset olivat oikein leppoisia ja kovasti olisivat halunneet jutella enemmänkin, mutta kun ei yhteistä kieltä löytynyt, jäivät vähän laihoiksi nuo keskustelut.
Yksi tyyppi me yllätettiin ihan täysin, kun ajeltiin pientä metsäautotietä kohti Zapadnaya Litsan sukellusvenetukikohtaa. Kovasti yritettiin selittää, että mennään vaan katsomaan vähän noita teidän sukellusveneitä, mutta kaveri ei halunnut millään päästää. Siinä vaiheessa kun käsi alkoi hamuta pistoolin perään, ymmärrettiin, että sinne ei OIKEASTI ole menemistä. Poistuttiin siitä sitten oikein iloisesti hymyillen ja spasiipaa höpöttäen autolle.

Hylätty kylä Zapadnaya Litsaan johtavan metsäautotien varrella

Paluumatkalla kierrettiin pohjoisen kautta ja matkalla oli vähän hälyyttävää nähdä rajan tuolla puolen olevan sotakaluston määrä. Sadan kilometrin matkalle mahtui ainakin viisi pientä kylää, jotka osoittautuivat sotilastukikohdiksi: oli panssarivaunua ja monenlaista mönkijää.
Ja matkaa Suomen rajalle 50-100 kilometriä.
Sieltä kun joku keksii tulla tälle puolelle kylään, niin vastaan on turha räpiköidä.

Matkan ainoa tekninen murhe sattui Suomen puolella: Ivalon ja Sodankylän puolessa välissä moottorista tuli öljyt pihalle.
Matkaa lähimmälle huoltamolle 50 kilometriä.
Ei paljon naurattanut, kun nousi autosta ulos ja oli niin pimeää, että jos ei olisi pitänyt autosta kiinni, se olisi joutunut hukkaan.
Onneksi vuoto saatiin korjattua ja öljyäkin oli varalta mukana, joten matkaan päästiin lyhyen RSR:n (Road Side Repair) jälkeen.

Oikein oli mukava reissu, autolla pitää lähteä Venäjälle toistekin.
Seuraava reissu tosin suuntaa toivottavasti Ukrainaan, ympäristäystävällisen energiamuodon - ydinvoiman - showroomiin.

Menu de la Famiglia Miinin

2009-03-18T20:41:00.005+02:00

Kaksi kertaa viikossa, yleensä sunnuntaisin ja torstaisin, istumme keittiön pöydän ääreen, kasaamme eteemme lempikokkikirjamme ja suunnittelemme tulevien päivien ruokalistan valmiiksi.

Tutkimme mitä jääkaapista löytyy, makustelemme mitä tekee mieli, fiilistelemme ja kirjaamme ruokalistan keittiön liitutauluun.

Ei enää tuskanhikistä miettimistä kaupassa, ei turhia ruoka-aineita jääkaapissa, ei ahdistavaa mitä-tänään-syötäisiin-kriisiä nälkäisenä työpäivän jälkeen.

Nopeaa, halpaa ja ennen kaikkea erittäin hyvää ruokaa. Joka ikinen päivä.

Keskiviikon ruokana Spagetti con burro e due formaggi

Spagettia
Voita
Parmesania
Pegorinoa
Suolaa ja pippuria

Keitä pasta.
Sulata voi ja lisää siihen puolet raastetuista juustoista ja hieman pastan keitinvettä.
Kaada voisula pastan päälle.
Tarjoile lopun juustoraasteen kera.

Päivän hifistely: Alkon myyjän suosituksesta ruokajuomana Zenato Valpolicella. Uusi tuttavuus, erittäin tuhti ja tälle ruualle erinomaisesti sopiva punaviini.

Ps. Arvaatko, mikä on liitutaululla viimeiseksi mainittu ruoka? Kuva-arvoitusten tekeminen on yksi tämän harrastuksen muodoista. Omituista. Mutta hauskaa.

Perjantai-illan naposteltavaa

2009-03-06T21:34:00.005+02:00

Olipas niin maukasta purtavaa, että tämä pitää ihan jakaa muillekin.

Tein (pienen painostuksen jälkeen) pari päivää sitten saaristolaisleipää, joka oli minulle ihan uusi tuttavuus; melkoisen makea ja samalla aika hapan leipä.

Oli sen verran erikoinen makuelämys, että piti oikein tutustua sen käyttömahdollisuuksiin. Ruokala.tv:stä löysin tämän mainion idean: graavilohta, tillipestoa ja saaristolaisleipää. Voin suositella.

Illaksi oli kuitenkin tarve saada jotain tukevampaakin, joten leivät alkupalaksi ja Chevre-salaattia pääruoaksi.

Salaatin erikoisuus oli karamellisoiduissa pähkinöissä:

1 dl pähkinöitä (cashew-, saksan- tai vaikka pecanpähkinöitä)
2 rkl sokeria
1/2 tl suolaa
1/2 chilijauhetta (tai periperiä)
öljyä

Aineet pannulle, lämmitys ja ~5 minuutin paistelu.
Valmis.

Kastikkeeseen öljyä, punaviinietikkaa, salottisipulia, vähän suolaa ja pippuria.

Salaattiin vaikka rucolaa ja jotain muuta salaattia, viinirypäleitä,
chevre (lämmitettynä), pähkinät ja kastike.
On hyvää!

Nyt tulee sitten snobiosastoa.
Vaikka meikäläinen on juonut pullon jos toisenkin viiniä elämäni aikana, niin harvoin on osunut nappiviini ruualle.
Nyt kävi niin.
Chevrelle suositeltiin Sauvignon blanc -rypälettä, ja Elisa kävi ostamassa pullon Fumées Blanches -nimistä SB:a.
Viini oli aivan loistava pähkinän ja chevren kaveri. Lisäksi se passasi hyvin alkupalaleipien kalalle.

Että sellaista perjantai-illan naposteltavaa tällä kertaa.

Rakkauden lähettiläs

2009-03-03T11:36:00.005+02:00

Tätä on ihan pakko hehkuttaa.
Vihdoinkin keskusteluohjelma jota minäkin jaksan seurata:
Jerry Halloween Show!

Siis aivan mainio ohjelma.
Ensin meinasin jatkaa kanavasurffausta normaaliin lauantai-illan tyyliin, mutta jostakin syystä jumiuduin tuijottamaan Jerryn hämmästyttävää esitystä:
filosofista pohdiskelua, naurettavia musiikkiesityksiä, loistavat vieraat ja Jerry Halloweenin, eli Jari Halosen, hysteeristä naurua.

Ohjelmasta on aluksi vaikea sanoa, onko se jonkun sketsisarjan keskusteluohjelma-parodia, yksi lauantai-illan monista musiikkiohjelmista vai jotain muuta.
Ja kyllä se on ihan jotain muuta.

Jerry esittää välillä täysin asiayhteydestä irroitetut kysymyksensä liioitellun rauhallisesti, oikein psykologi-tyyliin. Ja vastauksen saatuaan saattaa purskahtaa maaniseen nauruun jolle ei tunnu loppua tulevan.

Meidän talouden journalistiammattilaisen mukaan Halonen on äärimmäisen taitava haastattelija, mistä minä en tietenkään ymmärrä mitään, mutta mahtavaa viihdettä tarjotaan meikäläisen kaltaiselle asiaohjelmakieltäytyjällekin.

Ja ne biisit: kakka kakkaraa, my life is beautiful, viha vai rakkaus.
Siis aivan mainioita!

Halosen mukaan ohjelman tarkoitus on rakkauden ja suvaitsevaisuuden arvostuksen lisääminen nyky-yhteiskunnassa. ”Lopetetaan löpinät ja ruvetaan tekoihin”!

Harmi vaan, kun ei tätä oikein missään ole mainostettu.
Ohi ovat menneet jo teemat: elämä ja blues, vasemmistolaisuus, kilpaurheilu ja moni muu.
Onneksi kaksi viimeisintä tuli katsottua: Voisiko filosofialla ratkaista elämän mysteerin? sekä rakkaus ja naiset, jossa vieraana olivat Remu, Hynynen ja Steen1.

Vielä kolme jaksoa jäljellä -suosittelen antamaan Jerrylle mahdollisuuden.

Jumalten juoma

2009-03-02T20:15:00.003+02:00

Kun puhutaan Kaakaosta isolla K:lla, mayojen salaisesta aseesta, jumalten juomasta, huumaavasta, aisteja kutkuttelevasta, pökerryttävän viettelevästä nautinnosta, mikä tahansa mikrossa lämmitetty sokeripulverisössö EI tule kysymykseen.

Todellinen kaakaonautinto syntyy kaasuliedellä hitaasti houkutellen. Raaka-aineiden oikea suhde löytyy kokeilemalla, omissa taikahyppysissä.

Tarvitaan siis hippusellinen hyvää onnea ja

puolisen litraa maitoa
kanelitanko
puolikas vaniljatanko (avattuna)
tummaa kaakaojauhetta (sihdattuna)
tomusokeria (sihdattuna tämäkin)
chiliä
muskottia
neilikkaa
karvasmantelilikööriä

Älä päästä maitoa kiehumaan, ettei kaakaon päälle tule kuorta.

Lepytä jumalat, huumaa vastustajat. Anna viettelyksen viedä.

Ja vanhakin jo nuortuu

2009-03-02T09:55:00.005+02:00

Heh, tämän talven hitti on pulkkailu.
Oomme käyneet nyt kahtena viikonloppuna pulkkailemassa ja hauskaa on riittänyt.
Epäonnisesta Prisma-reissusta huolimatta saimme siis mäkikiitäjän hankittua. Pulkan mallimerkintä on kyllä vähän harhaanjohtava, sillä se vaikuttaa olevan selkeästi vertailtavana olleen kaluston hitain menijä.
Sellainen pyöreä, iso liukuri pitää saada! Jos joku tietää mistä niitä vielä tälle talvelle saisi, niin kerro ihmeessä. Prisma oli myynyt varastonsa loppuun.
Ajattelin kyllä vähän virittää tuota mäkikiitäjää alumiinisillä pohjalevyillä -katsotaan kuin käy.

Ollaan siis kokoeiltu nyt Paloheinän ja Tähtitornin mäet. Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus vierailla lähimaastossa, Taivaskalliolla. Kahdesta edellisestä Paloheinä on ehdottomasti nopeampi mäki, mutta Tähtitornilla pääsee kokeilemaan erilaisia maastoja; paras oli osittain portaista koostuva osuus, jossa kyllä vanhalle käy hyvin äkkiä köpelösti. Saakohan sairaslomaa jos murtaa jalkansa pulkkaillessa?

Mutta pulkkailu on muutakin kuin vain mäenlaskua: kavereita, kuuma kaakaota, pullaa ja croissantteja. Ja tietysti kiipeämistä. Melkeinpä vaatisin hissien rakentamista noille pulkkailukeskuksille, on meinaan jalat sen verran kipeänä.

Croissantit on muuten naurettavan helppoja tehdä:

1,25 dl lämmintä maitoa
1/2 palaa hiivaa
3,5 dl jauhoja
100 g voita
suolaa

Nypi hieman sula voi jauhoihin niin, että saat murumaisen taikinan.
Liuota hiiva lämpöiseen maitoon ja lisää suola.
Lorauta neste jauho-voi seokseen ja vaivaa.
Kauli pyöreäksi noin 30-40 senttiä halkaisijaltaan olevaksi lätyksi.
Jaa ympyrä kahdeksaan osaan niin, että muodostuu "kolmioita".
Laita juustoa kolmioiden lyhelle sivulle ja rullaa kohti terävää kärkeä.
Nosta 1/2 tuntia, voitele munalla ja ripottele päälle juusto.
Paista 10-15 minuuttia 225 asteisessa uunissa.

Romeo ja Julia Suome Turust

2009-02-18T09:26:00.003+02:00

Koska Helsingin teattereissa esitetään pääsääntöisesti toinen toistaan ankeampia farssikomedioita, bloggaaja matkusti viikonloppuna Turkuun.

Uusi moottoritie oli täynnä tunneleita. Paljon muuta nähtävää ei matkalle osunutkaan. Ihmeellinen Tiehallinto, kun ei salli tienviittoja ja mainoksia matkalaisten iloksi.

Talvinen Turku oli kaunis. Torilla oli helluntalaisten karaoke. Laulu kuului hyvin hotellihuoneeseen asti.

Kaupunkilomalle oli asetettu kolme tavoitetta:
1) Lepää
2) Syö
3) Nauti

Aloitimme loman nukkumalla kahden ja puolen tunnin päiväunet.

Teatterissa sanojen ammattilainen herkistyi. Katsokaa nyt tätä huumoria:

Julia:
Oi, Romeo, Romeo! Miksi olet Romeo?
Isäsi, nimes kiellä! Tai jos sinä et sitä tahdo, vanno lempes mulle,
Ja Capulet en enään ole minä.

Romeo
Puhunko jo, vai kuuntelenko vielä?

Shakespeare kirjoitti näytelmän 1500-luvun lopussa. Paavo Cajanderin suomennos on vuodelta 1881. Ja mikään ei ole 500 vuodessa muuttunut! Nainen lurittaa rakkauttaan kaunopuheisin kiekuroin ja mies kysyy vieressä, että vieläkö puhut vai saanko välillä suunvuoron minäkin.

Nauran niin, että melkein tipun tuolilta.

Suosittelen lämpimästi. Tekstistä oli tehty helppotajuinen sovitus, näyttelijätyö oli tasaisen hyvää ja lavastus kekseliäs. Ja lippujen hinnat sangen kohtuulliset, niin että bloggaaja suuntaan Turun kaupunginteatteriin vielä ainakin kerran tämän kevään aikana.

Niin ja se ruoka. Kuten kunnon turistien kuuluukin, suuntasimme paikalliseen perinneruokaeksotiikkasyöttölään. Viikinkiravintola Haraldin äyriäiskeitto ei jättänyt sijaa vastalauseille. Pisteet tästäkin Turulle.

Maaliskuun kaupunkilomakohteena Tampere. Ja Murmansk, mutta siitä lisää myöhemmin.

Katso ihmistä

2009-02-16T11:52:00.004+02:00

Tyttöpari, teiniäiti, arabitaustainen, lävistetty ja vegaani. Kuusi nuorta sai kertoa, miksi minä olen tällainen.

Nuorten Ääni –toimituksen Roosa Murto, 17, kysyi, kuunteli ja kirjasi. Tuomas Sarparanta katsoi kameran läpi.

Lue ja liikutu, kun ihminen kohtaa ihmisen. Helsingin Sanomien Sunnuntai –sivulla D5.

Onko tullut vähän liikaa otettua?

2009-02-11T15:58:00.005+02:00

Nyt nyppii.

Olen alkoholin suhteen melko liberaali. Juon punaviiniä ruuan kanssa ja siideriä saunassa. Lopetan, ennen kuin olen humalassa.

Jos sinä haluat vetää kännit, se on sinun asiasi.

Vaan kun ei ole.

Tänä iltana A-Studio esittää Nuorten Ääni –toimituksen tekemän videojutun Helsingin yöelämästä. Siinä joukko nuoria perustaa Tennaripartion ja lähtee pitämään huolta – aikuisista.

Tennaripartio kysyy – ja ihan oikeutetusti – onko työssäkäynti hyvä syy vetää kännit? Käykö viisas aikuinen Rymy-Eetussa? Päärjäätkö sä?

Nuorten tekemä juttu on vuorotellen hauska, surullinen ja karmea.

Tällä viikolla se on lisäksi ajankohtaisempi kuin aikoihin. Maanantain lehdessä kerrottiin 14-vuotiaasta, joka oli juonut itsensä sairaalakuntoon keskellä koulupäivää. Tiistaina otsikoissa oli hankeen sammunut 16-vuotias, joka pelastettiin viime hetkellä. Tänään nuorisoidoli Pete Parkkonen oli humalassa radiossa. Ja vieressä kannustettiin: ”Tää on helvetin lohdullista katsella tuota nuorta polvea ja todeta, että rokki elää”.

Samaan aikaan minä pidän kädestä hentoista tyttöä, joka pakeni turvataloon alkoholistivanhempaa. Yritän olla vieressä ja uskoa, että kaikki järjestyy vielä parhain päin. Ja toisessa kainalossani itkee lapsi, jonka vanhempi on kuollut viinaan.

Jostain syystä Parkkonen ja muut känniörveltäjät eivät naurata yhtään.

Tennaripartio A-Tuubissa: http://atuubi.yle.fi/videot_ja_kuvat/id-1001955

Kymmenen kiloa emmentaalia, kiitos

2009-01-30T10:44:00.003+02:00

Menneellä viikolla erehdyimme halpaa pulkkaa - kyllä, ihan sellaista mäelaskuun tarkoitettua - metsästäessämme viikin Prismaan, koska siellähän voisi sitten samalla tehdä viikonlopun ruokaostokset. Oli muuten pahimman luokan virhe!

Prismat onnistuvat kerta toisensa jälkeen hämäämään valtavalla koollaan: tuolla täytyy olla mahtavat valikoimat mitä erilaisimpia ylellisyystuotteita, koska Stokkan herkun kokoiseenkin paikkaan niitä mahtuu pilvin pimein. Mutta ehei, Prismahan onkin kuluttajamyyntiin erikoistunut tukkukauppa.

Otetaanpa pari esimerkkiä:
Olimme menossa ystävillemme iltaa viettämään ja meidän järjestettäväksi sovittiin juustot. Mitä nyt juustolautaselle kuuluu: paria-kolmea pehmeää juustoa kuten brietä, camembertiä ja homejuustoa sekä paria laatua kovempaa tavaraa, goudaa, pecorinoa - onhan noita vaihtoehtoja.
Sormet syyhyten ja vesi kielellä sitten Prisman piiiitkän juustohyllyn eteen valitsemaan. Mutta mitä ihmettä! Koko kymmenmetriselle hyllylle ei ollut eksynyt yhden yhtä herkkusuulle suunnattua juustolaatua. Emmentaalista ja edamista oli kyllä vaihtoehtoja: otetaanko tuo kilon vai kymmenen kilon paketti? Ja kumpaakos saisi olla Valiota vai Arlaa?
Hyllyn päässä kuitenkin pilkotti lupaavasti muovikelmulla ja foliolla verhoiltuja yksilöitä; sinne siis - Valion pikkusiskoa ja Mustapekkaa, sekä tietysti Aurajuustoa. Siinä kaikki, koko puoliperävaunullinen suurperhejuustoja eikä mitään neljän hengen juustolautaselle - pöyristyttävää.

Toinen case oli sitten viime viikkoinen.
Ostoslista oli hyvin pelkistetty pitäen sisällään vihanneksia, hedelmiä, maitotuotteita (ei juustoja!) sekä maustekaapin täydennykseksi pinjansiemeniä, pieni paketti rusinoita ja jotain muuta joka unohtui tuohtumuksen vuoksi. Syynä tuohtumukseeni oli aiemmin kuvaavani mittainen hylly mausteita, kuivaelintarvikkeita ja muuta sälää: koko alahylly oli varattu pähkinän kaltaisille tuotteille - ilmiselvästi siis pinjansiemenet löytyvät täältä, ajattelin. Katseeni lakaisi hyllyä; manteleita, mantelilastuja, mantelirouhette hienompana ja karkeampana, mantelijauhetta ja kuorittuja manteleita - mutta ei pinjansiemeniä! Siis mitä v***ua (anteeksi...), ei pinjansiemeniä! Kuka tarvitsee tuollaiset määrät mantelihuttua, mutta ei pinjansiemeniä? Kysynpähän vaan. Onko se nyt sellainen ylellisyystuote, että sitä pitää lähteä metsästämään jostain herkkupuodista? Ei ole, meidän Alepassakin on pinjansiemeniä ja siellä sentään koko 50 neliön kaupasta 25 neliötä on varattu kaljahyllyille.

Entäs ne rusinat sitten. Kaksi ihmistä ei kuluta muulloin kuin joulun aikaan glögissään yli 20 grammaa rusinoita puolessa vuodessa. Miten tähän valtaisaan kysyntään vastaa Prisma? Pakkaamalla rusinansa 50 kilon säkkeihin! Muistatteko ne pieneen, karkkirasian kokoiseen pakettiin pakatut rusinat? Sellaista minä olin hakemassa, ja pitkällisen etsinnän tuloksena löysinkin - pakattuna jumalauta (anteeksi taas…) 12 rasian pakkaukseen!

Tiedättekö muuten miksi kutsutaan ostoskärryjä Prisman ovella? OstosVAUNUIKSI! Miettikääpä sitä…

Kaikkein parasta on se, että tukkumyyntimäisestä esillepanosta ja valikoimasta huolimatta hinnat eivät ole kilpailukykyisiä edes paljon parjattujen lähikauppojen kanssa.
Mutta toisaalta: lähikaupan parkkiin ei mahdukaan tila-autolla tai citymaasturilla, että onpahan sitten jotain millä elvistellä; meillä kaurapuuro hankitaan naapuruston isoimmalla autolla kaupungin kalleimmasta kaupasta.
Mistäs teidän perhe ostaa emmentaalinne?

Tammikuisena torstaina..

2009-01-29T21:25:00.007+02:00

... istuin koneelleni ja fiilistelin.

Maailman merille merirosvolaivalla

2009-01-12T10:24:00.009+02:00

Perjantaina pitäisi taas mennä. Vähän varjostusta ja rajoja sekä paljon väritystä. Värittäminen ja varjostukset ei aikaisemmin ole sattunut juurikaan, vaan varsinainen kipu on tullut rajoista. Iho on turtunut aika nopeasti ja kohta se on jo tuntunut suorastaan mukavalta.
Nyt en odota väritystäkään erityisen innokkaasti. Ja kuitenkin odotan. Mahtavaa saada projekti loppuun ja päästä suunnittelemaan jo seuraavia. Mutta ai hemmetti kun kylkeen sattuu! Luihin kun hakkaa eikä herkkä iho turru sitten millään, niin parin tunnin jälkeen sitä taas miettii, että pakkoko näitäkin on ottaa… Ja pakkohan niitä on.

Niin, nyt on siis tietysti kyse tatuoinneista.

Otin ensimmäisen kuvani keväällä -07 ja sen jälkeen niitä onkin tullut tasaista tahtia: kompassiruusukkeen jälkeen tuli käsivarren kokoinen sukeltaja, sitten pääskyset rintoihin ja nyt viimeisimpänä tämä helvetin kylkilaiva.
Tatuointikoneiden tasainen surina, kaikki ne desinfiointiaineiden ja vaseliinien hajut ja kiireetön tunnelma studiossa. Kaikenlaisia ihmisiä virtaa sisään ja ulos; kaikki juttelevat kuin vanhat tuttavat, koska heitä yhdistää ikivanha tarve koristella itseään. Tähän on niin helppo jäädä koukkuun.

Aina kun tulee puhe tatuoinneista, ensimmäisenä kysytään tietysti kuvan merkitystä ottajalleen. Kyllähän sitä yleensä on keksinyt jonkun hienon tarinan kuvalle, mutta kyllä minulle oikeasti ensisijaista on se, että leima näyttää hyvältä. Ensin tulee idea, sitten tehdään vähän taustatyötä erilaisista tyyleistä ja tavoista esittää aihe: old schoolia, new schoolia, photorealismia, värillinen, black and gray… Ja sitten viimeisenä, ehkä vasta sen jälkeen kun kuva on jo nahassa, sille keksii jonkun merkityksen.

Toki ne perinteet sen kuvan takana on merkityksellisiä: merimiehet on ottaneet pääskysen kuvia, koska ne palaavat aina kotiin. Toisaalta taas samaiset heput ansaitsivat pääskysensä seilaamalla tuhat merimailia, mitä en itse voi kehua tehneeni. Klassinen tarina pääskysistä rinnoilla kertoo, että toinen toivottaa turvallista matkaa ja toinen turvallista kotimatkaa: tämän merkityksen minä olen pääskyilleni antanut.

Sukeltajalle minulla ei ole mitään syvällistä merkitystä. Olen pikkupojasta asti sukeltanut ja suurin idolini on Jacques Cousteau, eiköhän se riitä perusteluksi?

Entäs laiva? Sellaisen sai ottaa sailori, joka oli kiertänyt Cape Hornin. Arvata vaan saattaa olenko minä…
Minun laivallani on rikkinäiset purjeet. Vaati rohkeutta -jopa uhkarohkeutta- seilata maailman merillä kun purjeet on riekaleina ja kylkilankut halki. Mutta niinhän se on oikeassa elämässäkin: jos ei uskalla hypätä seikkailuun kun tietää, ettei sieltä välttämättä ole paluuta, niin kotiinhan sitä on jäätävä. Mutta sitten on turha itkeä ettei ikinä tapahdu mitään jännää.

Välttämättömät tavarat ja muutama hopearaha patjan alta mukaan ja merirosvolaivan kyytiin; kotiin palatessa visalaskut on rästissä ja tili pakkasella, mutta mieli muistoja täynnä. Ei siihen valtameriristelijää tarvita, elämäähän se vain on.

Matkaeväitä

2009-01-11T16:36:00.000+02:00

Vieraillessamme syksyllä Parmassa Italiassa ostimme itsellemme tuliaiseksi kilon parmesaania. Se kesti tasan kuukauden.

Meillä syödään siis vuodessa kuutisen kiloa parmesaania henkeä kohti. Tämä ei ole vitsi. Me vain rakastamme hyvää ruokaa.

Sen kunniaksi lisään uuden labelin päiväkirjaan: sen nimi on matkaeväät. Olkoon se ylistys kaikelle sille hyvälle ruualle, mitä maailman toreilla suuhumme kauhomme. Ja kun emme ole matkalla, matkaeväiksi pakataan kaikkea sitä, mitä Harri kotikeittiössämme taikoo. Ja nimenomaan taikoo, lahjakas pirulainen.

Uskokaa minua, olen linjojani säästämättä etsinyt täydellisen brownien ohjetta vuosia. Ja tänä viikonloppuna niin sanotusti löin kunnarin. Kokeilkaa vaikka, tämän täyteläisempää, tahmaisempaa ja viettelevämpää brownieta ei ole. Mikä parasta, se on naurettavan helppo valmistaa. Kas näin se käy:

200 g tummaa suklaa (sekoita vaikka 65 ja 80 prosenttista suklaata)
150 g voita
3 kananmunaa
reilu pari desiä sokeria
puoli desiä vehnäjauhoja
100 g pecanpähkinöitä
100 g wienernougatrouhetta

Rouhi pähkinät ja sulata suklaa (sattumat eivät ole pahasta!). Sulata voi ja lisää suklaa voin joukkoon. Sekoita.

Vaahdota munat ja sokeri ja lisää varovasti suklaa-voi-seokseen. Lisää jauhot (varovasti, ettei vaahto laske!). Lopuksi vielä pähkinät ja rouheet soosiin mukaan.

Paista 150 astetta ja n. 35 minuuttia(kiertoilmauunissa). Mitä tahmeampaa kakku on keskeltä, sen parempi. Älä siis kuivata!

Nautitaan lämpimänä kylmän vaniljajätskin kanssa.

Elämä on ihanaa.

Pestävä erikseen

2009-01-05T09:52:00.001+02:00

Huomasin tässä päivän muuan, että vaikka blogimme nimi on Matkoja, mäyriä ja muuta elämää, niin eihän noista karvaisista perheenjäsenistä ole kirjoitettu jutun juttua!
Asia tuli mieleeni pakkaspäivän kun pohdin mäyrien kanssa ulkoillessani niiden ja minun erilaista käsitystä koiranilma-sanonnasta.

Perinteisestihän koiranilmalla tarkoitetaan erityisen ikävää säätilaa, jolloin ulkona tapaa ainoastaan sen lähialueen hullun pyöräilijän, joka hänkin on vaihtanut rakkaan munamankelinsa omituisen näköiseen ja etenkin haaruksista liian tiukkaan juoksuasuun, ja - niin - koiraan joka vetää perässään isäntä/emäntä parkaa.

Mutta mäyräkoirapa ei paljon perinteistä tiedä - ei varsinkaan se lyhytkarvainen versio. Josta päästäänkin miedän taloudessamme hankalaan tilanteeseen, jossa toinen matalajalka on varustettu pitkällä ja toinen lyhyellä karvalla. On meinaan ulkoiluinnokkuudessa melkoisia eroja. Mutta palataan siihen pitkäkarvaan myöhemmin.

Mäyräkoiran ulkoiluhaluttomuus varsinkin loskaisella kelillä on varsin helppo ymmärtää: koitapas itse ulkoilla tyytyväisenä, kun loska yltää haaruksiin asti ja satut vielä olemaan ilkosillasi. Perhekalleutesi (jotka urospuolisilla nisäkkäillä muuten toimittavat aivojen virkaa) piirtävät surullista rantua hyytävään eteläsuomalaiseen lumeen ja parhaimmillaan kaupungin katuyksikön laiska työntekijä on kylvänyt loskan päälle nätin kerroksen suolaa; ei ole herkkua, ei. Urhea tappijalka yrittää kuitenkin parhaansa ja löntystää omituisen näköisesti nostellen olemattomia jalkojaan suoraan ylöspäin - etujalat sattuvat nimittäin normaalisti liikkuessa roiskimaan loskan suoraan vatsan alle, jossa siis tämä mainittu lisäytymisväline sijaitsee.

Isomman tarpeen hoitaminenkaan ei ota sujuakseen: oikeaa evakuointiasentoa hakiessaan koira joutuu nimittäin suuntaamaan takapuolensa maata kohden ja mäyräkoiran kyseessä ollessa matka ei lähtötilanteessakaan ole suuren suuri.
Onneksi isäntä voi avustaa toimenpiteessä painamalla kengän kuvan hankeen jotta kylmä lumi ei palelluta hännänalustakin. Ja emännän ompelema takki antaa sen verran suojaa, että herkkähipiäinen ystävämme tarkenee käydä viiden metrin päässä ulko-ovelta suorittamassa pakolliset toimensa - kunhan se on ensin julmasti sinne kannettu.
Kyseiset ongelmat ja niiden ratkaisut osuvat siis lyhytkarvaisen, helposti puhtaana pidettävän eikä juurikaan pesua tarvitsevan mäyräkoiramallin kohdalle.

Mutta entäs sitten se takkuuntuva, sotkeentuva, karvoihinsa lumi- ja mutapaakkuja piilottava pitkäkarvainen versio?
Ei mitään ongelmaa: keli kuin keli, niin kyllä pitkät, lähes maahan ulottuvat karvat suojaavat - koiran, mutta ei kylläkään olohuoneen villakarvamattoa tai vaaleaa sohvaa tai valkoisia lakanoita sängyssä, saati valkoisia housuja tai paitaa.

Päätin siis laatia hoito-ohjeet mäyräkoirista; miten isäntä asian näkee ja miten taas koira.

Pitkäkarvainen kääpiömäyräkoira

Isäntä

Verhoilu: vaikeahoitoinen ja helposti takkuuntuva. Huuhdeltava suihkussa, kuivattava pyyhkeellä ja harjattava käytettäessä vaikeissa olosuhteissa.

Urho

Verhoilu: Säänkestävä, pinnoite paranee kuralammikoissa.
Käyttölämpötila-alue: rajoittamaton
Helppo puhdistaa: varsinaisen käytön jälkeen juostaan märäksi kuralammikoissa, kuivataan juoksemalla väliä makuuhuone-olohuone-keittiö-sohva-sänky-isännän syli. Tarvittaessa kaivaudutaan sänkyyn päiväpeitteen ja peiton, peiton ja lakanan tai lakanan ja sijauspatjan väliin. Verhoilua ei saa suoristaa esimerkiksi harjalla; riittävän nopeat juoksupyrähdykset oikaisevat karvat.
Ei sovellu pestäväksi.

Lyhytkarvainen kääpiömäyräkoira

Isäntä

Verhoilu: Helppo puhdistaa, ei likaannu käytössä, kestää vaikeitakin olosuhteita takkuuntumatta.

Mauri

Verhoilu: Ei sovellu ulkokäyttöön!
Käyttölämpötila-alue: yli +20 astetta.
Jos tarvetta ulkoiluun esiintyy, niin suojattava lisävarusteena saatavalla sääsuojalla (huom. omistaja on velvoitettu hankkimaan riittävän suojan). Kastuessa kuivattava huolella ja käytön jälkeen lämmitettävä sylissä villaisella peitolla suojattuna.

Basic Finns

2009-01-03T11:24:00.001+02:00

Taannoisen wieninmatkan lähtökiireessä unohdimme tarkistaa suomalaisten puolueiden englanninkieliset nimet. Itävaltalaispolitiikko Johan Gudeniuksen suupielissä nyki Inan selittäessä kotimaansa valtakenttää: ten vii hääv tis paarti ”beisik finss” bat äktuallu tei aar not laik beisik finnis peöple ät ool.

Joululomalla mökillä, pilkkopimeällä laiturilla, istuin hetkeksi tähtilamppujen alle pohtimaan perussuomalaisuuden ydintä. En puoluetta, vaan meitä ihmisiä, kaikenlaisia suomalaisia.

Ulkoisesti muistutamme jo kovasti moderneja kaupunkilaisia. Kunnes tulee viikonloppu tai peräti lomaviikko. Silloin beisik finn pakkaa ooppelinsa täyteen tavaraa, kylmälaukun pullolleen ruokaa ja ajaa mökille. Miksi ihmeessä?

Auto mutkittelee pitkin metsäteitä, kunnes vihdoin kaartaa hirsimökin pihaan. Toppatakki kahisee pakkasessa. Villasukka pilkistää vaelluskengän lahkeesta ja otsalamppu pitää piposta kiinni Oulujärven tuulessa. Lumi narskuu kenkien alla.

Generaattori hyrskyttää valoa pihaan. Sylillinen puita ja saavillinen lunta saunalle. Hengitys höyryää hetken ennen kuin mökki lämpenee. Kaasuliedellä porisee glögi.

Kaupunki on jossain tuolla, toisessa universumissa, missä minun pitää. Pitää käydä, pitää muistaa, pitää osata olla. Mökillä riittää. Riittää, että on. Riittää, että päivän aikana lukee kaksi sivua Harlekiini-romaania kynttilän valossa. Riittää, että lämmittää saunan. Riittää, että nauttii.

Aamulla häikäisevän kirkas aurinko ottaa lumesta vauhtia ja kutsuu jäälle kävelemään. Päästäisen polku mutkittelee lumessa. Tämän hetken maailmanmatkaajan sielu lepää, tarraa kiinni siihen sopukkaan sydämessä, missä lukee: beisik finn.

Vielä kerran Wienistä

2008-12-09T14:09:00.001+02:00

Tämä nauratti mua niin paljon, että julkaisen Robertin matkakertomuksen jälkimmäisen osan myös täällä, teidän iloksenne :)

Vaan minne katosi herra Fylling?

Kun torstain työ lopulta päättyi blogin kirjoittamisen jälkeen, “the day was in pulkka” Inan mukaan. Sangen suuri lauma keski-ikäisiä itävaltalaisia naisia valtasi hotellin baarin ja tupakka haisi. Olen ihmetellyt itävaltalaisten aktiivista tupakointia koko matkan ajan; tupakka palaa kaikkialla ja kaikkien suussa. Lopulta varmasti keski-ikäisen naislauman vaikutuksesta lähdimme nukkumaan. Hississä katsoin itseäni peilistä ja huomasin solisluuheruttavani. Käsite ei ollut tuttu naisseuralaisilleni, jotenka jouidin rautalangasta vääntämään, mitä se tarkoittaa*.

Seuraava päivä alkoi rattoisissa merkeissä, kun aamiaisella leipää hakiessani rouva Fylling tervehti minua tuntemattomista syistä. Pöydässä aloimme taas juttelemaan aamupalapöydän suosikkiaiheestamme. Huomasimme, että herra Fylling ei ollut aamiaisella. Minä veikkasin avioriitaa ja Elisa veikkasi hiustenlaittoa. Elisan veikkaus todennäköisesti osui oikeaan; kun herra Fylling lopulta saapui aamiaiselle, olivat hänen hiuksensa järkyttävät. Aloimme sitten taas veikkaamaan, mitä leikkauksia herralle on tehty. Ina veikkasi takapuoli-implantteja. Mietin, miltä tuntuu istua höllyvän silikonin päällä. Varmasti miellyttävältä.

Pakattuamme tavaramme ja luovutettuamme huoneet, lähdimme Wien Mittelle. Ina tahtoi ostaa erikoisia juomia erikoisissa tölkeissä ennen kun veisimme laukut CAT City Chek-Iniin (emme oikeasti ikinä matkustaneet CATilla, hah haa). Mini (Elisa) päätti sitten ostaa kivan näköisiä karkkeja, jotka olivatkin sitten niin pahan makusia, että edes minä en niitä kelpuuttanut. Veimme laukut sitten Check-Iniin. Elisa oli taas Mrs. Mini ja minä olin Mr. Sundman kuten aina.

Vuorossa oli nuorten haastattelut kaupungilla. Oletin aluksi, että tämä olisi mahdoton tehtävä, jota se ei loppujen lopuksi ollutkaan. Itse en siitä tietenkään pitänyt, kun sain istua pulujen keskellä vahtien muiden laukkuja jääkylmällä penkillä. Perse jäätyi ja pulut pelottivat minua. Vain minä, pulut ja ilkeät slovakialaiset turistit jotka kokoajan hätyyttivät puluja päälleni. Murr.

Lähdimme sitten Strohgasselle tapaamaan politiikantutkijaa, joka olikin yllättäen sairastunut ja hän oli luullut, että haastattelu tehtäisiin puhelimessa. Hän kuitenkin lupasi tulla taksilla ja se oli kyllä sen arvoista; häneltä tuli parhaimpia vastauksia, jotka auttoivat juttuni muotoutumisessa. Tämän jälkeen kuvasimme spiikkejä ja kuvituskuvaa. Ja sitten menimme JOO SYÖMÄ. Tämä italialainen oli IHA OK, vaikkei niin hyvä kuin se jossa viimeksi söimme. Kuitenkin meillä oli aika hyvä tuuri ruokapaikkojen suhteen. Rucolapizza oli hyvää.

Kiirehdimme taksiin ja taksikuski oli mukava. Hän kuunteli “Jeesus-on-hyvä” -reggaeta ja hänellä oli Raamattu ihan vaihdekepin vieressä. Tämä oli huvittavaa. Lentokentällä oli leväperäinen turvatarkistus ja saimme hassuilta kortinjakelijoilta viiden euron alennuskupongit lentokentältä ostetuista ostoksista. Ostin Toblerone-paketin kotiin.

Lentokentältä pääsimme hitaasti koneeseen. Horona oli horon essiivi, busseista oli poistettu penkit ihmissäästösyistä ja gourmet entertainment -kyltti tervehti taas peltipurkin ovella. Elisa veikkasi lentoyhtiötä venäläisalkuperäiseksi, kun meille tuotiin ruoka. Jogurtti muistutti puddingia, ja pudingit lensi melkein lattialle. Ruoka oli lopulta KALKUNA, vaikka veikkasin sen olevan JOO NAUTA tai PORSALIHA. Peltipurkki huojui tuulessa, mutta laskeutui etuajassa Hooveen Kansainväliselle Lentokentälle. Lentoemäntä nauroi takaisin ja me nauroimme hänen kolleegalleen.

Matka oli ohi ja loppu. Loppyhteenvedoksi voimme todeta, että itävaltalaiset ovat tuulipukukansaa. Ja Tissipinne, Mini ja Solisluuheruttaja ovat paras Team Finland taikka nyyseizensii koko maailmassa.

- Robert.

PS. Itävaltalaisten tupakoinnin takia kaikki vaatteet haisevat tupakalle.

*Solisluu-ekshibitionismilla (en. Clavicle-exhibitionism, lat. Clavicula-exhibitionismus) tarkoitetaan tahallista tai tahatonta solisluun alueen paljastamista esimerkiksi löysän paidan vuoksi.

Töissä, osa 2 ;)

2008-12-06T16:43:00.001+02:00

Ensimmäiset kuvat Wienistä, olkaatten hyvät.

Parlamentti ulkoa..

... ja sisältä

Tonava kaunoinen - nOt :P

Mozartinkuulia, kiusaksi asti :)

Juu, Lush, tietysti 8)

Rathausin joulumarkkinoilla

Valo!

Töissä, oikeesti :D

Päivä jona kävin Itävallan äärioikeiston päämajassa...

2008-12-04T23:39:00.001+02:00

.. ja muita huomioita matkaltani Wienissä.

Kun saa kutsun Itävallan parlamenttiin äärioikeiston vieraaksi, sitä toivoo oikein kovasti, että vastassa on joku kamala anti-ihminen, jonka kanssa on helppo olla eri mieltä. Mutta ehei, ovella odotti hävyttömän komea ja karismaattinen puolueen nuorisosiiven johtaja, joka käyttäytyi kohteliaasti ja kertoi täysin älyttömiä mielipiteitään hunajaisella äänellä ja flirttailevasti hymyillen. Huh huh, siinä oli toimittajalla ihan skarppaamista, että muisti pysyä tiukkana tilanteessa :D

Olen kovasti ylpeä mukanani olevista kakaroista Inasta ja Robertista, jotka ovat osoittautuneet sinnikkäiksi ja väsymättömiksi jutunmetsästäjiksi. Heidän tuotoksiaan pääsette ihailemaan ensi vuoden alussa ainakin A-Studiosta. Lupaan laittaa tännekin vielä vinkkiä, kun asia on ajankohtainen.

Vaikka oomme tehneet töitä valehtelematta kellon ympäri, olemme ehtineet myös vähän nautiskella matkalla olemisesta.

Jouluun valmistautuva Wien on yksinkertaisesti kaunis. Lunta ei ole, mutta energiaa ja hehkulamppuja säästämättä kaupunki on puettu parhaimpiinsa: on rusettia ja röyhelöä, helminauhoja ja kissankelloja. Joulukuusi tuikkii Tapaninkirkon edustalla ja enkelimiimikko tuo joulun sanomaa söpösti vinksallaan keikkuva sädekehä päässään.

Joulumarkkinoilla piparkakkutaloja muistuttavat kojut ovat täynnä elämän pieniä ihastuksen aiheita: makeisia, kynttilöitä, pakkasessa höyryävää punssiglögiä ja kulta- ja hopeahileellä kuorrutettuja joulukoristeita. Kaupallista, tottahan toki, mutta tunnelma on silti aito, lämmin ja rauhallinen.

Kakaroiden kanssa epäilimme välillä, että wieniläiset eivät syö ollenkaan, kun ruokapaikat tuntuvat välillä olevan (schnizel-kioskeja lukuun ottamatta) melko hakusessa. Puutteen korjaavat kuitenkin suklaapuodit, joita töröttää joka ikisessä kadun kulmassa ja kulmien välissäkin. Wienissä ei koskaa ole kymmentä metriä kauempana käsintehdyn konvehdin kokoisesta palasta taivasta. Mozartinkuulia esiintyy vieläkin tiheämpään, ihan kiusaksi asti jopa.. Ja täytyy sanoa, että italialaisravintolassa tänään syömäni pinaatti-ricotta-tortelliini -setti sai enkelikuoron laulamaan hoosiannaa päässäni, niin hyvää pastaa en oo nimittäin syönyt montaa kertaa edes saapasmaassa paikan päällä.

Esteetikon silmiä Wien hellii toinen toistaan kauniimmilla rakennuksilla (ja varsinkin kirkoilla!), mutta kaupunkilaisten pukeutuminen tökkii kyllä silmään ihan isolla tikulla. Jos suomalaiset on tuulipukukansaa, mitähän itävaltalaiset on? Ulkonäkö ei näytä kiinnostavan heitä laisinkaan, jos ei oteta huomioon toisten vaatteita: joku rouva kävi tänään kysymässä, että ollaankohan mahdollisesti matkalla tansseihin, kun oon niin nätit mekot ja huulipunaa ja korvakorutkin korvissa. Juu ei, ihan arkivaatteissa oltiin liikenteessä.

Astmapiippua on tullut vedeltyä viime päivinä ihan urakaksi asti, kiitoksia vaan Itävallan löyhälle tupakkalaille. Röökiä saa vetää vapaasti lähes kaikkialla, mikä ei laisinkaan ilahduta kaltaistani hengitysrajoitteista henkilöä. Ja sitäpaitsi oli astmaa tai ei, en erityisen mielelläni syö varsinkaan aamupalaa himmeessä tupakansavussa. Eläköön Suomi ja tupakan totaalikieltolaki! Tällasessa paikassa kun on aika vaikea tuntea raikkautta, niinku Ina asian ilmaisi :)

Mutta nyt, suihkuun ja petiin, jalat on aivan soosina 12 tunnin kävelystä. Kuvia luvassa jahka täältä kotiudutaan. Siihen saakka: GrUss gott!

Vierailevia tähtösiä Wienistä

2008-12-04T11:17:00.001+02:00

Oma bloggaukseni Wienistä hakee vielä vähän muotoaan, mutta sitä odotellessa teitä viihdyttää vierailevat tähtöseni, suloinen matkakumppanini Ina Mikkola, 18 ja hassunhauska Robert Sundman, 14. Kirjoittajien luvalla tässä tässä kopiot heidän nettipäiväkirjastaan :)

* * *

Siis vitun rakas päiväkirja mul ois sulle pari juttuu avauduttavana!

Tänään lensiin Wieniin, eli Viennaan :D Lentokoneessa oli pahaa ruokaa, kuten lentokoneissa yleensä paria lukuun ottamatta, vaikka kannessa lukikin Enterteiment gourmet :DD tai jtn sinne päin.

Kun saavuttiin perille, niin mentii eka vähä vääräl junal ja sit toisel oikeel junal, mut vaa väärään suuntaan. Mut lopulta päästiin perille hotelliin. Toivon hotelleltai aina sen, et ois kylpyamme ja minibaari, mut EI KUMPAAKAAAAA. Siis vittu, mutta plussana sairaan makeet siistit isot tyynyt ja respassa hyvät karkit.

Matkallehan lähdettiin tekemään juttua Itävallan uudesta äänioikeuslaista, joka sallii äänioikeuden 16-vuotiaille. Haastateltavia oli sovittu etukäteen, mutta vaikka minkä takia, vielä Itävallassakaan kukaan haastateltavista ei ollut varmistunut. No sitten hotellilla alotettiin soittelurumba näille mahdollisille haastateltaville. Luulis, et tälläne hoituu helposti, mutta EI. Puheluita eri paikkoihin oli rehellisesti useita kymmeniä ja joka paikassa ohjattiin aina toiselle henkilölle joko puhelun sisäisesti tai uuden puhelun kautta. Eli tulis sitten puhuttua ihan helvetin monen kanssa ja toistettua samat asiat. Läpintä ehkä koko jutussa oli se, että lopulta palattiin pariinkin otteeseen lähtöpisteeseen ja se jos jokin on turhauttavaa: soitat yhdelle henkilölle ja sen jälkeen puhut kymmenien henkilöiden kanssa, jonka jälkeen puhut taas sen ensimmäisen kanssa! Siiis vattafak :D No siinä, kun hermo semisti sit alko menee, niin tuli jo sit se parhain asennekin kehiin ja sit onneks lähti hommat rullaa. Iltaan mennessä oli suunnilleen kaikki haastateltava sovittu, vaikka tänään tosin ei mtn konkreettista saatu aikaankaan, mutta next day then.

Oon puhunu vähän jopa saksaa jea ja kysyny vaa rändömeeilt ihmisilt sikan kaikkee, jos en oo jtn tajunnu, ku niin oikeesti selvii nopeiten :P Sit käytii loppuillast vähä ostoksilla, kun muutakaan ei oikeen voinu tehdä ja jotenki tietyt tavarat vaan huusi mua niitten luokse ja ne halus mun mukaan, jynou. Sit aivan illal käytii viel syömäs ihan helveton hyvää ruokaa namnamnam ja tarjoilijal oli hauska asu :D

Mut nyt vois mennä kohta puoliin nukkuu ja testaa sitä siidee tyynyy :P
Huomenna luvassa niin rankka ja kiireinen päivä, että unta ei voi kylliksi arvostaa. Luvassa FPÖ, SPÖ ja nuoret.

PS. Täällä katukuvassa ei näy pahemmin nuoria ihmisiä! Ihan sairaaaaaan outoa. Ihan ku tääl asuis vaa keski-ikäsii :DDD Ja tääl ei oo yhää ostoskeskusta, mist niit vois löytää siiiiiis häääh?

* * *

IHAN OK päiväkirja,

toinen päivä Itävallan pääkaupungissa Wienissä on päättymäisillään. Vaikka nyt loppujenlopuksi fiilis onkin IHAN OK, päivät ovat sisältäneet jos jonkinmoista spöötä.

Ensinnäkin en tahdo suuresti kiittää lentoyhtiötämme Austrian Arrowsia. Heidän tarjoamansa “gourmet entertainment” oli kyllä so very entertaining, mutta gourmetista se ei ollut ikinä kuullutkaan. Lentokoneemme oli pieni Fokker-peltipurkki joka oli hidas ja huojui tuulessa. Jänsää.

Lentokentällä alkoi puhelurumba, joka alkoi herra Gudenuksesta ja päättyi herra Biedermanniin. Tuloksiako? Ehei. Lentokentältä päätimme lähteä Schnelbahnilla hotellillemme, Matzeleinsdorfer Platziin. Aluksi jonkun kivan paikallisen mummon ohjeesta nousimme pois oikeasta junasta ja lähdimme OIKEALLA junalla uudestaan, mutta VÄÄRÄÄN suuntaan. Matkustettuamme ensin viisi pysäkkiä väärään suuntaan tajusimme tämän ja käännyimme. “Rangaistukseksi” soitin puhelun FPÖ:n Johann Gudenukselle, ja puhelu kääntyikin voitokkaaksi hänen vastatessaan; ensimmäinen haastattelu sovittiin.

Tultuamme hotellille ja purettuamme kassit… ja opittuamme kassiksen käytön otimme läppärit ja menimme aulaan dataamaan. Puhelurumba jatkui, mutta tuloksetta. Kunnes lopulta meitä tärppäsi. Politiikan tutkijoiden haastattelu saatiin sovittua ja myös SPÖ-haastattelut lopulta. Koska tälle päivälle ei ollut mitään, lähdimme tutkimaan Wieniä. Kävimme Rathausin joulumarkkinoilla ja ostoskaduilla. Erilaiset korut ja asusteet huutelivat naispuolisille matkalaisille hyvin pahasti ja kävin jos jonkinlaisissa kaupoissa. Ei se minua tietenkään haitannut, se oli oikeistaan ihan mukavaa. Kaupungissa söimme pizzaa ja myöhemmin hotellillemme tultua kävimme paikallisessa ravintolassa. Tajun hyvät salaatit.

Seuraava päivä sai alkaa.

Aamupalla kohtasimme fylling-pariskunnan. Oli siinä herralla ja rouvalla fyllinkiä ihan kaikkialla, joka lähtöön. Eipä tainut olla mitään pumppaamatonta tai kiristämätöntä kohtaa, tai ainakaan sellaista ei näkynyt. Tee oli hyvää.

Pian lähdimme kaupungille kuvaamaan. Asemilla, junissa ja metrossa tehtiin spiikkejä. Saavuimme nopeasti parlamenttitalolle, jossa myös tehtiin osa Inan spiikeistä. FPÖ:n Johann Gudenus oli meitä vastassa ovella kolme ja pääsimme tekemään haastatteluita hänen kanssaan. Hän kyllä osasi esiintyä eduksensa ja puhua hyvin. Hän oli hyvä haastateltavakin, mutta kaikkeen on kuitenkin suhtauduttava kritiikillä. Mitä tarkoittaa, että kyllä EC mutta ei EU? Mitä takoittaa, että voi olla eurooppalainen ilman EU:ta? Mitä tarkoittaa, että maahanmuttajat maksavat liikaa? MITÄ TARKOITTAA, ETTÄ LAKIA VASTAAN OLLAAN KUN PELÄTÄÄN ETTÄ EI SAADA ÄÄNIÄ, MUTTA KUN ÄÄNIÄ TULEE, NIIN NUORET ON TOSI JEES JA IHAN OK?

Kävimme sitten siinä syömässä todella hyviä tortellineja italialaisessa ravintolassa, joka oli TOSI IHAN OK. Mutta miespuolinen tarjoilija EI ollut IHAN OK. Kun sille puhui englantia, se puhui italiaa ja jos sille puhui italiaa se puhui saksaa. Ja jos sille puhui saksaa se puhui italiaa. Kiva.

Matka jatkui SPÖ:n toimistolle ja he eivät esiintyneet eduksensa. Jäätymistä, tilastoja, epämääräisiä vastauksia. Valitettavasti FPÖ kyllä voitti tässä edukseen esiintymisestä. Mutta sain kyllä kuulla mahtavaa kritiikkiä FPÖ:stä ja vastalauseita FPÖ:n vastauksille. Se oli hienoa. Inalla ei vaan käynyt säkä. Täytyi vain todeta kannustavasti, että “noniin ranskalainen”.

Matka jatkui kaupunkiin. Kaikki korut vaan huusi Inalle ja Inan lompakko huusi takaisin. Elisa löysi kauan etsimänsä punaisen polka dot -huivin. Mahtavaa. Käytiin siinä vielä hakemassa jotkut patongintapaiset ja hyvät juomat. Patongeissa folio osoittautui ongelmaksi, se söi puolet täytteistä. Muuten IHAN OK.

Kun päsimme S-bahn -asemalle junia tuli ja meni, mutta yksikään ei ollut meidän. Kului monia viisiminuuttisia ja monia ACHTUNG -huomautuksia, mutta ei. Otimme taksin ja se oli halpa.

Nyt on mukavaa fäsäröidä. Vois tietenkin viellä oikeetakin työtä tehä. IHAN OK fiilis siis kaiken kaikkiaan.

- Robert.

Ammatinvalintakysymyksiä

2008-11-25T11:33:00.000+02:00

Muistan vuosia sitten tuskailleeni eräälle matkaoppaalle, kuinka ankea on palata aurinkoisesta lomaparatiisista räntäiseen Suomeen. Matkaopas totesi virnistäen: ”Se on ammatinvalintakysymys”.

Niinpä, jostakin on hyvä saada palkkaa, että olis rahaa mitä tuhlata 8D Joten kaikkien lomakuvien ja -mietteiden lisäksi omistan yhden merkinnän työlleni: toimittamiselle, mediakasvattamiselle ja nuorisolle, joka saa harmaimmankin päivän muuttumaan aurinkoiseksi. Teen ihan liikaa töitä, koska pidän työstäni käsittämättömän paljon. Jotakin vihjettä päivieni sisällöstä antaa toimituksen kotisivu nuoriso.hel.fi/nuortenaanitoimitus ja Ismon blogi Kamera & Kynä, mutta paljon paremman käsityksen saa valokuvista. Olkaatten hyvät siis..

Kokoustamassa nuorison kanssa.

Vaalipaneelikeskustelu Galtsussa.

Epätoivon hetki :P

Kannustuspuhe ennen tiedotustilaisuutta.

Kevätretkellä steissin kellotornissa. Maailman siistein paikka.

Työmatkalla Berliinissä..

.. ja edustamassa Ismon kanssa. Meitä naurattaa usein niin paljon, ettei saa edes yhtä hyvää kuvaa otettua :D

Todistaakseni työni upeutta en malta olla hehkuttamatta: ensi viikolla minä ja kaksi kakaraa lähdemme juttumatkalle Itävaltaan. Kelatkaa, jouluinen Wien, ja siitä vielä maksetaan mulle! Se tosiaan on ammatinvalintakysymys *virnistää*

Kotikaupungin parhautta

2008-11-24T20:24:00.001+02:00

Aina ei tarvi mennä kauas lepuuttamaan ja ruokkimaan sielua. Parhautta kotikaupungissani juuri nyt:

Mustaa ja valkoista - Japanilaisen valokuvataiteen klassikoita Ateneumin taidemuseossa 8. helmikuuta asti. Maisemia, kaupunkeja ja ihmisten arkea kahdeksan valokuvaajan silmin. Lämpimin suosituksin valokuvien ystäville.

Samalla pääsee osaksi tätä upeaa versiota Waltarin Egyptiläisestä:

Järisyttävä määrä sanoja on saanut uuden elämän Ateneumin kauniissa seinissä ja katoissa.

Taideelämyksen jälkeen kannattaa suunnata Kampin ostoskeskuksessa sijaitsevaan Kaakaopuuhun. Ympäröivä hösö unohtuu, kun nenän eteen ilmestyy tajunnan räjäyttävä kaakao. Suklaan rakastajat älkööt ohittako tätä.

Kun ulkona pöllyttää lunta ja viima syö nahan poskista, on ainakin kaksi sangen oivallista paikkaa todellisuuspaon harrastamiseen..

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha on auki ympäri vuoden. Täydellinen teleportaatio etelänlomalle muutamalla eurolla.

Ja lopuksi vielä yksi parhaista.. Ilman SeaLifea ei yksinkertaisesti selviä talvesta. Aah..

Liikennesuunnittelua

2008-11-11T09:17:00.002+02:00

Pääsin eilen vierailemaan HKL:n ratikkavarikolla.
Taitaa olla niitä tämän homman parhaita puolia tuollaiset vierailut.
Kovasti meille esiteltiin raitiovaunuverkoston laajennussuunnitelmia ja uusia vaunuhankintoja. Yritin siinä sitten vähän niinkuin sisäpiiriin päässeenä mainita tuosta ykköslinjasta; että josko sen saisi taas liikennöimään vähän tiuhempaan. Ja voisihan se jatkaa siitä postin kulmalta vielä sinne seuraavaan ympyrään -pääsisivät koululaisetkin suoraan koulun ovelle, eivätkä olisi koiruuksia tekemässä. Ja meikäläiselläkään ei olisi niin pitkä matka kiskoille - mikä ei tietysti ollut tämän ehdotuksen perimmäinen tarkoitus.
Mutta eihän ne siellä mitään uskoneen. Totesivat vaan, että se on tuo liikennesuunnitteluyksikkö joka niistä vastaa. Mutta hyvänen aika, eihän ne mistään suunnitteluosastolta osaa niitä kiskoja käydä sinne tiputtamassa! Itse pitäis sekin tehdä...

Hienointa oli kyllä ajelu vanhalla Kulosaaren ratikalla. Upeassa, täysin entistetyssä puurakenteisessa vaunussa oli kyllä sitä menneen ajan henkeä.
Jopa siinä määrin, että kun pysähdyimme liikennevaloihin niin jo sieltä oli noin 200 vuotias mummo tulossa kyytiin. Ihmetteli varmaan vaan, että kauanhan se ratikan tulo kesti - 70 vuotta.

Uutta tekniikkaa ahdistukseen asti

2008-11-10T13:26:00.000+02:00

Ostin uuden puhelimen.
Koskapa kaupasta ei enää saa puhelinta ilman surkealla optiikalla varustettua kameraa, päätin sitten antaa periksi ja ostaa puhelimen kaikilla mausteilla: on nettiä, kameraa ja -mikä parasta- mp3-soitin.
Jonkinlaisena audiofiilinä olen aina periaatteesta vastustanut musiikin kuuntelua huonoilla välineillä ja vielä kompressoidussa muodossa.
Ajattelin nyt kuitenkin antaa nykytekniikalle mahdollisuuden. Kun ei tuossa meidän piskuissessa asunnossakaan ole akustiikka paras mahdollinen ja ihan kelvollisia musiikkikokemuksia sielläkin saa. Ehkä olen enemmän alkanut arvostaa musiikin sanomaa ja tunnelmaa, kuin teknistä taituruutta ja täydellisyyttä hipovaa miksausta.
Ja kyllä, täytyy myöntää että varsin miellyttäviä elämyksiä olen nyt kokenut myös niin bussissa kuin kadullakin.

Musiikin tunnelmasta puheenollen: Ostin puolisen vuotta sitten Vesku Loirin Ivalo- ja nyt viikonloppuna myös Inari -levyn, ja täytyy kyllä sanoa, että tuollaiset tunnelmalliset ja sanoituksiltaan voimakkaat teokset saavat ihan uudenlaisen elämän Loirin tulkintana.
Omia suosikkejani ovat ehdottomasti Tehiksen Hetken tie on kevyt , Nurmion Aavaa preeriaa ja Miljoonasateen Olkinainen.
Viimeksi mainitun rankkaan henkilökohtaisella listallani ehdottomasti kaikkien aikojen ahdistavimmaksi kappaleeksi. Tunnelma on todella synkkä ja epätoivoinen. Omat murheet tuntuvat mitättömiltä kertojan kauhujen rinnalla.
Sanojen symboliikka ei ole täysin auennut, eikä niin liene edes tarkoitetun. Mutta 12 säkeisen runon irralliset säkeet toimivat yksinäänkin:

Minä en ole synkkämielinen mies
mutta minua pelottaa
kun männynneulaset kirkuu
ja maisema huohottaa
Kun jalanjälkiin kasvaa koiran hampaita
voi luoja, miten se minua pelottaa

Kuvat joka mieleen maalautuu on hämmentävän surrealistinen; kuin Coolidgen pokeria pelaavat koirat. Jos minut joskus laitetaan pehmustettuun huoneeseen, on syynä varmasti tämä säkeistö.

************************************
Vannon vakaasti pyrkiväni kirjoittamaan hieman säännöllisemmin ja muustakin kuin matkustamisesta.
Jätäthän käynnistäsi merkin.

-H-

Summa summarum

2008-11-02T21:56:00.001+02:00

Kotimatkan alla on hyvä summata matkan kokemuksia. Listailen tässä vinkkejä, kohokohtia ja muita havaintoja:

Matkavinkit:

-Eksy
Aja tienristeyksestä pienimmälle tielle, kävele vanhojen kaupunkien pikkukujilla ja yritä eksyttää itsesi, unohda kartta, puhelin ja kello, talleta näkemäsi ja kokemasi mielesi parhaille paikoille.
Harrastat sitten kuvaamista, shoppailua, tsiigailua tai vaan hengailua, löytyy parhaat spotit turistirysien ulkopuolelta.
Meillä matka Milanosta Geneveen kesti noin 6-7 tuntia, kun moottoritietä olisi päässyt tunnissa. Matkaa kertyi melkein tuplasti. Reitti kulki Apenniinien-vuoriston läpi uskomattoman pieniä vuoristoteitä. Kovaa ei tarvitse ajaa, koska maisemat pehmittävät kiivaimmankin ratinpyörittäjän sydämen. Jos koskaan on mahdollista, palaan Cinque Terran näköalareitille pienellä, kaksipaikkaisella kulkineella. Siellä ymmärsin vihdoinkin pienen akselivälin ja manuaalivaihteiston viehätyksen. F**k the familywagon, tämä mies haluaa roadsterin!

-Syö
Äitihän sen on kaikille parhaiten sanonut: kaikkea pitää maistaa. Italiassa pizza ja pasta ovat varmoja valintoja, mutta parhaat makuelämykset voivat löytyä sieltä pienestä trattoriasta, joissa itse isäntä viihdyttää asiakkaita eikä kukaan puhu englantia -koskaan ei kuitenkaan ole jäänyt ilman ruokaa.
Niin, Italiassa ravintoloita on tietääkseni ainakin kolmea mallia: ristorante, trattoria ja sitten joku kolmas. Ristorante on fiinimpi, kalliimpi ja usein turistien kansoittama. Trattoria taas on liikuttavan usein mummon ja vaarin pitämä pieni, vähän nuhruinen, ehkä 60-luvun suomalaisen baarin oloinen gastronominen taivas. Paikkaan voi joutua jonottamaan, ja varsinkin viikonloppuisin paikalliset perheet valloittavat pöydät. Äänekästä, ehkä vähän kaoottista, mutta ystävällistä ja tietysti uskomattoman hyvää ruokaa.

-Ota omaa aikaa
Parhaankin matkakumppanin seuraan voi kyllästyä, tai muuten vaan kiinostuksen kohteet eivät käy yksiin. Silloin on paras hajaantua; ei ole kenenkään etu, että joku roikkuu nuristen muiden perässä. Me ollaan Elisan kanssa reissattu kimpassa yli kymmenen vuotta ja tiedetään aika tarkkaan milloin on parasta mennä omia reittejään. Minä lähden usein kuljeksimaan kamera alibinani; montaa kuvaa ei useinkaan tule otettua, mutta mieleen tallentuneet kuvat, hajut ja äänet ovat lyömättömiä. Elisa taitaa usein suunnata shoppailemaan -kertokoon itse sen viehätyksestä.

Parhaat palat:

-Cinque Terra
Rapallon viehättävästä kylästä La Spezian kaupunkiin vievä pikkutie kulkee noin 60 kilometrin matkan ikivanhaa vuoristotietä Cinque Terran, viiden maan, kautta. Maasto vaihtelee jyrkkien rinteiden viiniviljelyksistä jylhiksi havumetsiksi muuttuen seuraavassa mutkassa keskieurooppalaiseksi lehdoksi. Aikaa kannattaa varata reilusti; välillä tie kulkee yksikaistaisena pystysuoran kalliojyrkänteen reunaa, levennyspaikkojen roikkuessa tyhjän päällä. James Bond ajaa aina ihastuttavissa maisemissa Italian ja Ranskan rannikoita, mutta Cinque Terra hakkaa ne mennen tullen -jopa ilman Aston Martinia.

-Ravintola matkalla Pisaan
Yllättävässä paikassa maantien varrella monen ravintolan joukosta satuimme juuri tähän hassuun paikkaan. Sisustus oli täydellinen kaaos: merirosvolaivoja, pikkuautoja, pokaaleja, tauluja skottimiehistä ja kauniista naisista. Naapuripöydässä miehillä oli omat pullot mukanaan, mitä kenelläkin: viiniä, konjakkia, amarettoa...
Korsikalaiselta (Asterix Korsikassa) tai merirosvolta näyttävä kokki, tarjoilija, kassa ja kaikki muutkin tehtävät hoitava paikan omistaja siemaili olutta toimiensa lomassa.
Ruoka oli tyrmäävän hyvää ja kohtuu edullista, mutta pisteet ehdottomasti tunnelmasta ja iloisesta palvelusta.

-Italialaiset naiset
Tietysti.

Muuta:

-Nahkarotsi
Paras reissuvaruste! Ehdottomasti. Sopii keliin kuin keliin, pitää sateen, tuulen, käy piknik-alustasta, tyynystä, peitosta ja vaikka sammutuspeitteestä, vetoketjutaskussa arvotavarat ovat tallessa ja ennenkaikkea, on erittäin katu-uskottava -universaalisti.

Lentokentällä

2008-11-02T21:31:00.001+02:00

Omaa konetta odottaessa lentokentällä ehtii tehdä yhtä ja toista sijaistoimintaa. Kuten nyt vaikka blogata mitä älyttömimmistä aiheista. Tämä kirjoitus laskettakoon niihin.

Jos olisin autonkuljettajana lentokentällä, minä:

• Ajaisin ensiksi semmoisella monsteriautolla, joka on aika littana ja tosi leveä ja siinä on isot ikkunat ja renkaat on koko auton kokoiset. Ei aavistustakaan, mihin toimintoon ao. auto on suunniteltu, mutta sillä olis tosi päheä ajaa.

• Seuraavaksi ajaisin niillä rappusilla, mitä pitkin koneeseen mennään. Jokainen joka on nähnyt Liar, Liar -elokuvan tietää mistä puhun XD

• Kolmanneksi ottaisin sen kotteron, millä liikutellaan matkatavaroita. Jättäisin vaan matkatavaraperäkärryt pois ja ajaisin tuhatta ja sataa sillä pelkällä nupilla. Äkkijarrutuksia ei varmaan kannattais tehdä, koskapa hytti on tyhjän päällä kun renkaat on niin takana. Vois kopsahtaa nokka maahan.

• Ja lopuksi ottaisin sen muurahaiskarhua muistuttavan valtavan ajokin jolla liikutellaan lentokoneita. Ja sitten minä.. liikuttelisin lentokoneita.

Että jos mitenkään joku vois järjestää mut autonkuljettajaksi lentokentälle, niin olisin tosi kiitollinen. Jos se ei onnistu, niin voisko joku PLIIS auttaa mua hankkimaan tämmösen:

Seuraava bloggaus viimeistään joulukuun alussa Wienistä. Lopuksi vielä yksi matkustusvinkki: älä laita liian isoja housuja / hametta turvatarkastukseen. Kun tullimies (nuori, hävyttömän komea) nykäisee metallinpaljastimessa piippaavan vyön pois, liian iso alaosa tipahtaa. (Jos sopivia alaosia EI ole tarjolla, kannattaa laittaa edes nätit alusvaatteet.) Terveisin nimimerkillä kokemusta on.

Asiaa saippuasta

2008-10-29T23:20:00.001+02:00

No niin. Täällä nyt on hehkuteltu niitä Lushin (ei, ei Lustin, vaikka me miehet niin toivoisimme naistemme sellaisia suosivan...) tuotteita, että on aika avata sanainen arkkuni minunkin osaltani.
Kävin eilen suihkussa - tai ei, kävin eilen oikein kylvyssä. Pitkällisen ja totaalisen rentouttavan toimituksen päätteeksi päätin saippuoida kaikkein vähiten miellyttävälle tuoksuvat vartaloni osat saippualla, ihan perinteisellä palasaippualla. Mutta kylläpä oli yllätys melkoinen, kun saippua ei ottanutkaan liukuakseen pehmeähköllä ihollani (naispuoliset lukijat; nyt on kyse vasta käsistäni), vaan muodosti omituisen nihkeän kalvon kehoni niihin osiin, joihin ehdin tätä omituisesti käyttäytyvää peseytymistuotetta levittää. Hieman hätääntyneenä korjasin tilanteen hotellin omalla, ja universaalisti miehiselle iholle sopivalla ja riittävän huonolla puhdistautumisaineella.
Rituaalin jälkeen uskaltauduin tavaamaan omituisen peseytymistuotteen tuoteselostetta: ensimmäisenä silmääni sattui tietysti jo tutuksi muodostunut tuotemerkki Lush. Jo tässä vaiheessa aavistin, että ko. tuotteen täytyy sisältää jotain ehdottomasti miehiselle vartalolle sopimattomia ominaisuuksia, mutta mitä vielä! Kääreen mukaan tuote korvaa saippuan, shampoon, hoitoaineen, rasvan sekä ilmeisesti monta muuta vähemmän tuttua välttämättömyyttä. Tämänhän täytyisi olla täydellisen miehinen tuote - All in One! Mutta miksi ihmeessä haluaisin pestä rakkaat kainalokarvani rasvaa sisältävällä saippualla, kysyn vaan?
Joten arvon kollegat, kehoitan teitä välttämään naistenne tarjoamia peseytymistuotteita jatkossakin. Itse aion edelleen suosia perinteistä palasaippuaa, Erittäin Huonoa Suomalaista Shampoota sekä Helosania.

2008-10-29T21:52:00.001+02:00

Rapallo

Jossain Cinque Terren varrella..

Pisa

Mutkaisella matkalla

2008-10-29T19:39:00.001+02:00

Tiedättkö, mikä on tosi valkoinen ja tosi hiljaa? Se olen minä sen jälkeen, kun Harri on leikkinyt kaksi ja puoli tuntia rallikuskia Pohjois-Italian vuoristoteillä. Oikeasti en kyllä ollut koko aikaa ihan niin hiljaa; aina kun en ollut justiinsa oksentamassa, kirosin Harria ajamaan tasaisempaa vauhtia sen uhalla, että minä en siivoa autoa, jos oksu tulee :P Oli kyllä oma moka, olis pitänyt asettua itse ratin taakse - omassa kyydissä kun kestää kaahata ilman huonoa oloa mielin määrin, tosin kyytiläisistäni en kyllä olis sitten yhtään niin varma.

Matka Milanosta Rapalloon kesti uskomattomat viisi tuntia, koska päätimme valita moottoritien (140 kilometriä) asemesta mutkaisen ja korkeuksiin kohoavan maisemareitin vuoriston halki. Ja olihan melkoinen reitti (Milano-Vohegra-Varzi-Pregola-Genova-Rapallo), voin kyllä suositella lämpimästi kaikille (paitsi karavaanareille, ei kannata edes haaveilla). Tuli semmonen olo, että kun satais vähän vähemmän vettä ja alla olis esimerkiksi jotain kaksipyöräistä, niin sepäs olis mucho bueno, niinkö espanjalaiset sanoo.

Rapallo oli kenties viehättävin kaupunki, missä oon ikinä käynyt. Sieltä matka jatkui pitkin Cinque Terran vuoristoteitä Pisaan ja sieltä edelleen Firenzeen.
Tänään siis ajovuorossa olin minä ja pääsin ihan tosissani testaamaan vuokramersun kaarreominaisuuksia - sanoisinko - vähintäänkin haastavissa olosuhteissa. Vuoristotiet olivat paikoin niin kapeita, että niistä hädin tuskin mahtui ajamaan yhdellä autolla, mutta liikenne kulki kuitenkin molempiin suuntiin. Vettä satoi aika ajoin aivan kaatamalla ja sumun takia näkyvyys oli ihan nolla. Tiet oli yhtä mutkaa oikeaan ja vasempaan ja koko ajan mentiin joko ylös tai alas. Mutta hauskaa oli, tosin matkustajani vaikuttivat aika ajoin pelästyneiltä tai jopa lähes haudan vakavilta XD

Pisan kaltevaan torniin rakastuin ensi silmäykseltä. Se on I-H-A-N-A. Omituisessa olossani tunnen siihen epäilyttävää vetoa ja mietin, onko torni sittenkään kalteva vai koko muu maailman vähän vinksallaan. Joo, viekää hoitoon vaan.

Lopuksi vielä julkista tunnustusta äidilleni. Juttelin hänen kanssa tässä yhtenä iltana ja kysyin, että mitäpä hän aattelisi siitä, jos myisin asunnon, jättäisin työn ja alkaisin kokopäivätoimisesti tekemään jotain kivaa. Vastoin kaikkia äitin varoituskirjan ohjeita hän sanoi, että kuullostaapa hyvältä. Että ei kaikkien tarvi elää samalla tavalla, vaan että voi tehdä niin, kun tuntuu hyvältä. Ihme äiskä. Ihan paras maailmassa <3

Sanoja kuvina

2008-10-28T10:41:00.001+02:00

Tuskaisen hitaasti onnistunen lataamaan muutaman kuvan Milanosta..

Uskollinen ystäväni matkasika :D

Lähtiessä väsytti ihan tajuttomasti, mutta aamuskumppa auttaa aina..

Mihinkähän suuntaan tästä pitäis mennä?

Ajettuamme metrolla väärään suuntaan vain kerran päädyimme tuomiokirkolle.

Kirkko oli erityisen hieno myös sisältä.

Sitten päädyimme ostoskadulle. Tietysti.

Pässin kiveksillä pyöriminen tuo onnea. Selvähän se.

Tässä olis sit se toinen bloggaaja.

.. ja tässä tämmönen ihan perus välipala.

Metrotunnelissa haisi pahalle, mutta näytti hienolle. En siis minä, vaan se tunneli.

Viimeinen ilta Milanossa päätyi runollisesti pussikaljalle :P

Poikien kanssa matkalla

2008-10-27T15:24:00.001+02:00

Eilen lentokoneessa juteltiin kaikista matkoistamme. Mina ehka tarpeettoman kaihoisasti kertoilin reissuista joita CityCab porukan kanssa tehtiin messujen perassa Pariisissa 2006 ja Frankfurtissa 2007. Elisa siina sitten ymmartavaisen oloisena koitti pitaa napit irti kasilaukustaa ja olla lyomatta minua silla.
Aikani itseani pussiin puhuessa onnistuin kuitenkin selittamaan poikien kanssa reissaamisen idean: ei matkakohteen tarvitse olla romanttinen keskieurooppalainen kaupunki tai ihana rantakohde - riittaa kun on hyva porukka ja ennenkaikkea, ei naisia lahellakaan.
Poikien kanssa matkustaminen on mielentila,
sen voi suorittaa vaikka lahimmalle leirintaalueella. Paaasia on, etta ollaan vaimojen tai tyttoystavien (hankalimmassa tapauksessa molempien) tavoittamattomissa. Ei siella valttamatta ryypata itseaan ankyrakanniin (useimmiten kyllakin) tai naurateta vieraita naisia.
Siella jutellaan ja nauretaan, grillataan ja lauletaan. Olenpa saattanut kayda elamani syvallisimmat keskustelut juuri "poikien" kanssa reissatessa.
Poikaporukalla kun ollaan, niin ollaan ihan siella lapsuusaikojen leikkikentilla, akaisen naapurin tadin marjapuskassa, tekemassa ja juttelemassa niita juttuja joita miehen ei sallita julkisesti tekevan tai sanovan. Ja aina, ihan aina, kaikki mita sanotaan jaa kuulijan ja kertojan tietoon. Ei mitaan mahdollisuuttakaan, etta poikien porukasta joku asia leviaisi ulkomaailmaan.
Ehka juuri siksi valilla pitaa menna; vaimot ja tyttoystavat, toivon etta ymmarratte.

Saippuakuplakaupunki

2008-10-27T15:16:00.001+02:00

Via Danten kohdalla nenàni alkoi vàpàttàà. Tiukka suuntima vasempaan ja kolmesataa metrià myòhemmin huomasin, ettà oikeaan osui. Lush. Pieni pala taivasta maan pààllà. Sisààn ja saippuaostoksille, siità ei pàivà paljon parane. (Ne joilla ei ole aavistustakaan mistà nyt puhutaan, voivat tutustua maailman ihanimpaan saippuakauppaan osoitteessa www.lush.com. Tàtà liikettà ei vielàkààn ole Helsingissà, vaikka kovasti oomme tàtien eli Saaran ja Minnan kanssa asian puolesta kampanjoineet..)

Milanossa on juuri nyt melko harmaata, vàhàn kun olis koko ajan kylmàssà hòyrysaunassa. Akkiseltààn en làhtisi tàtà ainakaan kovin dynaamiseksi kaupungiksi kutsumaan, ennemminkin pitàà hidastaa askel vàhintààn puolinopeuteen ja sitten on ees jotakuinkin samassa rytmissà muiden kanssa.

Toistaistaiseksi olen kovin viehàttynyt ainakin seuraavista asioista:

* Vanhat marmorilattiat. Ne ovat paitsi kauniita, myòs aivan mielettòmàn ihanan tuntoisia jalkojen alla. Pehmeità ja làmpimià, ja yhtà aikaa sopivan kovia ja viileità. Luulen, ettà mun jalat on tehty just vanhoja marmorilattioita varten :)

* La Bella Figura. Mitens sen sanois suomeksi.. Kaunis oleminen. Estetiikantajun tàytyy olla italialaisilla geeneissà. Vai miten muuten voi selittàà, ettà nàmà onnistuvat jopa puhelimeen huutaessaan nàyttàmààn eleganteilta?

* Ratikat. Ikivanhat ratikat kolistavat pitkin ikivanhoja katuja, puuovet ràmisten ja kiskot paukkuen. Hypnoottista.

* Ihmiset. Kaupungin puolesta turistien opastamiseen ei ole juurikaan panostettu, mutta mitàpà sità suotta, kun jokainen milanolainen on synnynnàinen turistiopas. Ei tarvi kun hetki nàyttàà hòlmistyneeltà ja saman tien on joku neuvomassa, mistà mikàkin kirkko lòytyy ja miten metron lippuautomaattia kàytetààn. Ikivanha pappa tarttuu kàdestà ja kysyy, ettà mitàs kieltà puhutaan, saisko olla opastusta italiaksi, englanniksi, ranskaksi vai saksaksi ja sanoo, ettà ei tàssà nyt niin kiire, minà vien teidàt perille. Uskomatonta.

Huomenna kohti lànsirannikkoa. Todennàkoisesti seuraava pysàhdys tehdààn Genevessà. Kuvia ei oo luvassa ainakaan vielà, koska ilmeisesti joku kriittinen kaapeli jài kotiin. Tietysti.

Sininen vai punainen?

2008-10-26T19:39:00.001+02:00

Mina kun en koskaan ole suostunut taysin unohtamaan sita teini-ikaisen idealismia ja ajatusleikkeja kaiken jarjellisyydesta - miksi minun pitaa kayda toissa? Jotta voin ostaa oman kodin ja kivan auto? Etta voin kayda viela tehokkaammin silla autollani toissa ja ajaa illalla sinne omaan kotiin? Etta -niin, mitapa sitten? Elanko turvallisesti kodissani ja ajan joka aamu autollani toihin ja jatkan tata epailematta onnellisena elamani loppuun asti, vai teenko jotain muuta, jotain mita se nuori lukiolaispoikayli kymmenen vuotta sitten luuli tekevansa isona.

Ollaan Elisan kans usein juteltu, etta mita jos vaan pakataan kamat ja lahdetaan. Ja ollaanhan me niin tehtykin. Mutta se mita mina olen silla tarkoittanut on aina ollut se, etta todellakin -pakataan kamat ja lahdetaan. Ei lopullisesti - ehka - vai eiko, tai miksi ei? Ihan milta tuntuu.
Puhuttu tasta asiasta siis on, ja minakin olin jo alkanut ajatella asiaa kaukaisena haaveena.
Mutta viime aikoina kun olen asian maininnut, niin Elisa on mennyt jotenkin kumman mietteliaaksi. Ja niinhan se asia selvisi: se on oikeasti alkanut lampenemaan ajatukselle siita, etta jatettais kaikki tahan mennessa kasaan haalittu ja turvaksi rakennettu, ja mentais.
Saa nahda miten kay, mutta myontaa taytyy: meikalainen tuntee sen typeran idealistinuorukaisen taas pitkasta aikaa!

Ja lopuksi lainaus "I imagine that right now you're feeling a bit like Alice. Tumbling down the rabbit hole? You take the blue pill and the story ends. You wake in your bed and believe whatever you want to believe.

You take the red pill and you stay in Wonderland and I show you how deep the rabbit-hole goes"

Liian pieni rinkka vai tosi iso elàmà?

2008-10-26T18:07:00.001+02:00

Ciao bella Milanosta! Ensiksi tàytyy varoittaa, ettà ihan heikkohermoisten ei kannata tàtà postausta lukea. Erityisvaroitus àiteille ja isille, vaikka te ette taida enàà mistààn meidàn tekemisistà niin kauheasti yllàttyàkààn :P

Uskollinen ystàvàni matkasika (kuvia seuraa myòhemmin, kunhan saan oman koneeni jostain verkkoon) a.k.a vaaleanpunainen matkalaukkuni on taas pakattu ja edessà on viikko Italiassa, tarkemmin ottaen Toscanan maakunnassa. Nyt siis asemapaikkana Milano (mistà lisàà myòhemmin, kunhan ehdin muodostaa mielipiteeni tàstà kaupungistà).

Mutta juuri nyt (tai oikeastaan jo hetken aikaa) mielessà pyòrii Madventuresista tuttu lause: "Lakkaa selittàmàstà ja làhe meneen". Ja tiedàttekò, juuri niin saattaa tosiaan kàydà.

Ajatus syntyy ja kypsyy pikku hiljaa. Voisiko niin tosiaan tehdà? Ettà luopuisi tavaroista, myisi sohvan ja sàhkòvatkaimen ja kaiken sen, mikà ei mahdu yhteen rinkkaan. Ettà kokeilisi kantaako elàmà, onko olemassa vaihtoehtoa sille, ettà tulee elàvàltà syòdyksi siinà, mità meillà on tapana kutsua arjeksi. Voisiko niin tosiaan tehdà?

Harrin kanssa mietimme, ettà mikà oikeastaan on koti. Syntyykò se seinistà ja tavaroista, elàmàstà, jonka on pientà yksityiskohtaa myòten rakkaudella turvakseen rakentanut? Vai voisiko koti olla kuitenkin mielentila, ihan missà tahansa siellà, missà on hyvà olla.

Helppoahan se ei oli. Riuhtaista itseààn irti. On vàhàn semmonen olo kuin Matrixissa Neolla, ettà ottaako sen pillerin vai ei (jos leffa on jàànyt katsomatta, kannattaa korjata erhe viimeistààn nyt!). Jos jàttàis sen ottamatta, voisi elàà niin kuin ennenkin, turvallisesti lòllòtellen pàivàstà toiseen. Jos taas pààttàà sen ottaa, mità tahansa voi tapahtua. Mikààn ei oo varmaa. Mutta ihan varmasti tietàà olevansa elossa.

Ismolta kuulin sen ensimmàisen kerran: Rohkeutta on se, ettà tarttuu toimeen, vaikka pelkàà. Ehkà se tosiaan on niin.

Aidosti kiinnostaa kuulla, mità te lukijani ja ystàvàni tàstà kaikesta ajattelette. Joten antaa tulla sità palautetta nyt :)

Nàistà ajatuksista kiitàn kolmea uskomattoman rohkeaa ihmistà, Saaraa, Samia ja Harria, joille mikààn ei oo elàmàssà mahdotonta. Olette rakkaita.

buon viaggio!

2008-10-25T21:54:00.001+03:00

Italia; ruokaa, viiniä, historiaa, ruokaa - ja viiniä.
Sinne sitä sitten mennään, toscanaan autoilemaan.
Kysyin viime viikolla anopilta auto varatessani, että otetaanko tällainen Fiat Marea 225 € /5 pv: vuokraamon mukaan sinne mahtuu neljän aikuisen lisäksi kolme pientä ja yksi isompi matkalaukku. Vai miten tällainen Ford Focus farmari 275 €: neljä aikuista ja neljä isoa matkalaukkua.
Vastauksen varmaan arvaakin?
Mietin vaan, että kun minulla on tuollainen pikku nyssäkkä mihin mahtuu viikon alushousut ja varafarkut -eikä Rapen paketti ole paljon isompi- että kuinkahan paljon siellä farmarin takakontissa tulee tavaraa paluukuormassa? Ja kuka ne kantaa koneeseen? Vähän jännittää.

Hauska matka on varmasti tulossa, sitä en epäile hetkeäkään. Ja syötyä tulee - ihan liikaa. Enkä kyllä usko että vierailumme tekee huonoa myöskään paikallisten viinitilojen isännille.

Seuraa blogia; minäkin yritän saada ääneni kuuluville.
Ja kommentoi, kiitos.

Mainoskatko

2008-10-14T14:08:00.000+03:00

Koko syksy on tehty hulluna töitä tätä varten:

Kuntavaalit K-18

Voiko poliitikolta saada suoria vastauksia? Onko politiikassa ikärajaa? Onko äänestäminen yhtä tyhmää kuin parempi kouluruoka, nopeat bussit ja jonoton hoito?

Kuntavaalit K-18 –ohjelmassa TV1:llä keskiviikkona 15.10. klo 19.30 – 20.25 Nuorten Ääni –toimituksen nuoret kuulustelevat kuntavaaliehdokkaita mielenterveydestä, joukkoliikenteestä ja kouluruuasta. Luvassa tiukkaa asiaa ja kiinnostavaa keskustelua. Vastaukset selvällä suomen kielellä.

Ohjelma katsottavissa myös Yle Areenasta, vinkkinä vaan teille kaikille ulkosuomalaisille.

Ennakkoa radiossa: YleX Tänään keskiviikkona kello 12.15

Ja ensi viikolla:

IRC-Gallerian vaalikeskustelut tiistaina 21.10. ja keskiviikkona 22.10. kello 18-19. Puhetta kuntavaaliehdokkaiden kanssa monikulttuurisuudesta ja suvaitsevaisuudesta sekä katukuvasta ja kaupunkitilasta. Hankkikaa galtsutunnukset ja seuratkaa keskustelua, kysykää ja kommentoikaa. Asialistalla muun muassa: Pitääkö ihmisiä kohdella eri tavalla taustasta riippuen? Onko kaupungissa tilaa ihmisille? Pitäisikö kaupunkien keskustojen olla autottomia?

Jotain muutakin ollaan saatu aikaiseksi. Galtsun vaalikone osoitteessa www.irc-galleria.net/vaalikone

Ja tämäkin tänään: http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Kysely+Viidennes+nuorista+ei+puhu+ongelmistaan+kenellek%C3%A4%C3%A4n/1135240231880

Huh. Väsy. Onnellisuus. Ylpeys.

Ein finnischer Blick auf Berlin

2008-09-29T13:30:00.001+03:00

Elisa ist auf der Suche nach Graffitis, denn in ihrer Heimat Helsinki ist für Streetart kein Platz. Mit ihren finnische und deutschen Kollegen und ihrer kleinen Kamera im Gepäck macht sie eine Stadttour durch Berlin. Vom KaDeWe bis zum Potsdamer Platz. Vom Checkpoint Charlie bis zum Schokoladen shopping…

Eli toisin sanoen: saksalainen valokuvaaja valokuvasi minut valokuvaamassa Berliiniä :) Koko kuvasarja osoitteessa http://verstaerker.pressenetzwerk.de/?p=100

Kiitokset kuvista kuuluvat Christine Roskopfille!

Jättäkää viestiä kun käytte, olisi kiva tietää, vieläkö joku lukee tätä blogia. Lisää tarinaa viimeistään kuukauden kuluttua, kun lähdemme autoilemaan Toscanaan.

Ich bin ein Berliner eli miksi kaikissa meissä asuu pieni berliiniläinen

2008-09-22T16:41:00.001+03:00

Kun ministeriön delegaatio lähtee neuvottelemaan maiden välisisestä osallisuusyhteistyöstä, odotukset matkan viihdyttävyydestä eivät ole hirveän korkealla. Tiedättehän: lentokenttä, hotelli, taksi, konferenssitalo, kokoushuone, tilataksi, hotelli, lentokenttä ja kotiin. Kaikki tämä saksalaisen pedantilla asenteella, tietysti.

Ihan silleen se ei sitten kuitenkaan mennyt.. ...mutta alles gut, virkamiehetkin osaavat yllättää ;)

On tietysti neuvoteltu ja juotu kahvia ja neuvoteltu ja kuunneltu puheita ja väännetty kättä ja saatu uusia ideoita - sinunkin verorahoillasi itseasiassa. Mutta on myös otettu kisaa ministeriöidenvälisessä suomi-saksa -yhteislaulukilpailussa berliiniläisessä oluttuvassa (jossa tuli osallistettua muutama semmonenkin, joka ei niin olis välittänyt tulla osallistetuksi... entschuldigung!) ja kierretty monta tuntia jalkapatikassa öisessä Berliinissä delegaation kanssa (ja suunniteltu yhteisiä osallisuustatuointeja.. hmm..).

Illansuussa saksalaisessa oluttuvassa nostettiin malja maidenväliselle yhteistyölle.

Vitsikästä isännissämme on heidän saksalainen asenteensa säästämiseen. Ministeriön virkamiehet silmäilevät valitsemiensa ravintoiloiden ruokalistoja ilahtuneina ja kommentoivat äänekkäästi, kuinka edullisen paikan ovat suomalaisten ruokkimiseen löytäneet. Ja luulitteko, että diplomaatit liikkuvat takseilla? Ehei, saksalainen virkamies ostaa koko seurueelle kätevästi kimppalipun metroon ja sillä sitten mennään korot kopisten paikasta toiseen. Onhan se tietysti ympäristöystävällinen tapa matkustaa, mutta suomalaiset ministeriöt kuulemma ottavat vieraat vastaan kuulemma vähän toisella asenteella :)

Naurua. Olutta. Currywurstia. Unohtamatta tietenkään simultaanitulkattua karaokelaulua. Kokeilkaa ihmeessä. Maailma ei ole sen jälkeen enää entisensä.

* * *

Berliinistä jää ristiriitainen olo. Se ei ole charmikas kuten Rooma tai hullutteleva sillä tavalla kun Barcelona. Mutta jotain ihmeellisen kiehtovaa Berliinissä on, sen historiasta huolimatta ja juuri sen takia. Se on kaupunki täynnä kerroksia, salataskuja ja tuhat eri tunnelmaa. Berliinin sielu on hetkissä, yllättävissä mutkissa, sen kauneudessa ja rumuudessa, seinien graffiteissa ja poliisin koppalakissa.

Berliini on pittoreski, inspiroiva, pysäyttävä ja liikkeelle sysäävä kaupunki. Se on metrin mittainen makkara Mittenissä, historian synkkä muistutus muurilla, punkkarinuoret Alexanderplazilla ja cappucino Charlottenburgin kahvilassa. Museoita, kirkkoja, oopperoita - kaikkea kaksin kappalein. Muuria ei enää ole, eikä se kuitenkaan oikeastaan koskaan lakkaa olemasta. Itä-länsi, länsi-itä. Liikennevalojen Ampfelmann kertoo, kummalla puolella kaupunkia ollaan. Yli-ali näkymättömän muurin; itä muuttuu vuosien myötä läntisemmäksi, länsi ei pääse itäisistä ominaisuuksistaan toivottavasti koskaan.

* * *

Voisin helposti kuvitella asuvani Berliinissä. Se on yhtä aikaa saksalainen ja ei-saksalainen, helppo ja miellyttävä kaikesta epämiellyttävyydestään huolimatta. Edullinenkin se on, ainakin Helsinkiin verrattuna: tuhannella eurolla neliö saa asunnon itälähiöstä. Kahdella tonnilla neliöltä saa jo tyydyttävässä kunnossa olevan kämpän ja kolmella-neljällä tonnilla neliöltä luvassa on luksusta. Kaikki vähänkin varakkaammat asuvat kaupungin ulkopuolella omakotitaloissa, joten vanhoissa keskustakortteleissa jugendtaloja asuttavat opiskelijat ja muut vähävaraiset. Sopis mulle oikein hyvin.

* * *

Berliini on kuin magneetti: yhtä aikaa luoltaan työntävä ja puoleensa vetävä. Tervetuloa sellaisena kuin olet. Berliiniin.

Joo eihän tämmöstä sisäpihaa viitsi katsella kun opiskelija.

Että emme koskaan unohtaisi sodan mielettömyyttä. Kaiser-Wilelms-Gedächtniskirche rakennettiin vuonna 1895 ja pommitettiin vuonna 1943.

Murhattujen juutalaisten muistomerkillä. Kiistelty. Vihattu. Rakastettu. Vaikuttava se ainakin on.

Lisää kuvia Facebookissa. Sinne siis.

2008-08-29T20:53:00.001+03:00

Nonni, kävinpä sitten vaeltamassa.
Muutaman viikon järjestelyn ja reittisuunnittelun jälkeen päätin lähtöä edeltävänä iltana -nokkela kaveri kun olen - vaihtaakin lähtöpaikkaa ja näin ollen oikeastaan koko reittiä.
Ja kylläpä kannatti, varsinkin kun karttaan keltasinisellä (sillä paksummalla) raidoituksella merkitty alue osoittautui "vaikea/ylittämätön ---" -merkinnällä varustetuksi, peri suomalaiseksi suoksi. Suotapa sitä sitten saikin ylittää - tai alkumatkasta minä päätin kiertää suurimman suon sillä seurauksella, että kävelin ehkä viisi kilometriä maastossa jota minä merkitsisin termillä "vittumainen upottava ryteikkö, jossa kasvaa metristä vaivaiskoivikkoa".
Loppumatka menikin oikein leppoisasti, enkä isommin kiiruhtanutkaan. Oli ehkä enemmän sellaista ajan kuluttelua ja maisemien katselua. Kalastellakin koitin, mutta ehkä kolmannella heitolla osuin maaston ainoaan puuhun, jonne sitten jätin sekä uistimen että uistinlukon. Enpähän sitten vaivannut lintuja sen enempää; vedin virvelin nippusiteellä rinkan kylkeen kiinni ja annoin roikkua mukana.
Paluumatkalla sitten meinasi ukkonen yllättää siinä samaisen suon reunalla, jonka viimeksi päätin kiertää. Eipä siinä montaa sekuntia tarvinnut puntaroida kun edellispäivänä olin iloisesti kastunut ja juuri saanut varusteet kuivaksi; mieleen tuli vähän se tyyppi tuntemattomassa sotilaassa: "näytetäänpä pojat miten me mennään tästä suon yli että heilahtaa"... Loppumatkasta oli vähän sellainen Myllylä-fiilis, kun polvia myöden kahlasi suossa. No, kirjoittelen reissun tuntoja puhtaaksi muistiinpanoistani kunhan innostun.

Kävin minä taas tikattavanakin, mutta siitä siiten enemmän kunhan nahka on taas kunnossa.

Miten niin ei voi?

2008-08-04T14:45:00.001+03:00

Ei voi mennä naimisiin, jos opiskelu on kesken. Ei voi ostaa asuntoa, jos ei ole vakituista työtä. Ei voi perustaa perhettä, jos ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Ei voi toteuttaa unelmiaan, koska se on liian työlästä, liian rohkeaa, liian mahdotonta.

Ei voi, jos ei ole täydellistä.

Miten niin ei voi?!

Mökillä muistelimme lapsuuden kesälomamatkoja. Minä muistin pienen pientä autoa täynnä mummoja matkalla pitkin poikin Suomea. Harria nauratti ajatus viisihenkisestä perheestä Farmari-Volvossa Norjan vuonoilla; isä ja äiti nukkuivat etupenkeillä, Harri poikittain takana ja pikkukundit peräkontissa. Kimmo oli yöpynyt jossain pusikossa vanhalla natsien leiripaikalla Lapissa. Saara oli syönyt kylmää nötköttiä maantien viereiseen metsään pystytetyssä teltassa.

Little less than perfect. Ja silti parhaita kesämuistojamme.

Kylläpäs voi. Pitää voida. Lähteä matkalle, vaikka auto olisi ihan resu eikä yöpaikkaan ole rahaa. Jahdata unelmia, vaikka se olisi epäsovinnaista, jännittävää tai ihan vähän pelottavaakin. Vaikka ei olisi hajuakaan siitä, mitä tapahtuu ensi kuussa, ensi vuonna, seuraavalla vuosikymmenellä.

Ottaa riski ja rakastua … elämään.

Kiitokset tämän kirjoituksen inspiraatiosta lapsuuden kesille, ei-voi -väitteitä syytäville ihmisille, oranssille Ritmolle, possujunalle, nenäänsä nyrpistävälle kummipojalle, kesämökille, ystäville, jotka pakkasivat monen viikon ruuat matkalaukkuun ja lähtivät Amerikkaan lomalle, vaikka paljon helpompaa olisi ollut jäädä kotiin, mansikoille ja munavaunulle, jossa vietetään vielä monta epätäydellisyydessään unohtumatonta lomaa.

Sata popniittiä ja tuubi sikafleksiä eikä oo enää mikään nakkikioski. Tällä viikolla ohjelmassa kattoluukun vaihto.

Unelmaelämiä

2008-07-22T10:13:00.001+03:00

Kesälomalla on hyvää aikaa pohtia, millainen olisi oma unelmaelämä. Minulla se liittyy - yllätys, yllätys - maailman kiertämiseen.

Haluaisin vielä työskennellä ulkomailla. Haluaisin myös olla työskentelemättä.

On kaksi isoa haavetta: tehdä mielekästä työtä jossakinpäin Etelä-Eurooppaa ja olla tekemättä mitään (=sukeltaa) Balilla. Ehkä joku päivä kasassa on niin monta logattua sukellusta, että voin kouluttautua Dive Masteriksi ja elättää itseni sillä. Tätä vauhtia siihen ei mene enää kuin 25 vuotta :P

Siunaus on kuitenkin se, että jaan nämä unelmat mieheni kanssa. Sepäs olis ankeeta, jos haaveiltais ihan eri asioista.

*

Vastaan jatkuvasti kysymykseen siitä, kuinka meillä on varaa matkustaa paljon (Paljon? Me matkustetaan ihan liian vähän!). No en minä vaan tiedä. Ei se ainakaan kaupungin palkoista johdu, mua-ha-ha-ha.

Ehkä rahaa riittää siihen, mitä pitää itselleen tärkeimpänä? Me asutaan aika ahtaasti eikä meidän autokaan ole mitenkään erityisen uusi (todellakaan..) ja telkkarikin on mallia möhkö. Me tehdään paljon itse, Harri laittaa autot ja minä korjaan vanhat verhot/huonekalut/matot niin ei tarvi ostaa uutta. Me ei käydä just ikinä baarissa ja nykyisin vähemmän myös ulkona syömässä, koska Harri tekee joka tapauksessa paljon parempaa ruokaa kotona. (Pannacottaa, anyone? Vaniljatangoistaan villiintynyt eräs tekee sitä joka ilta..)

Aasian-turnee tuli maksamaan kaikkiaan noin 3500 euroa. Se on kai samanverran, kuin uudesta autosta joutuu vuodessa maksamaan lainaa. Tai mitä omakotitalo syö ylläpitoon. Tai jotain muuta, mihin ihmisillä nyt yleensä menee rahaa.

*

Peruutan vielä ajassa taaksepäin lauantaihin.

Kun nainen lähtee häihin, hän:
* herää aamulla hyvissa ajoin ja menee suihkuun, missä hän: pesee tukan, kuorii kasvot ja vartalon (eri aineella tietysti!), laittaa hoitavan naamion ja ajelee sääret.
* rasvaa suihkun jälkeen kasvot ja vartalon (siis todellakin eri rasvalla!), hoitaa ja lakkaa kynnet (kaksi viilaa, kynsinauhavoide, kynnen vahvistaja, aluslakka, värilakka, kynsikorut, päälylakka - eri väriä varpaisiin ja sormiin, tottakai), laittaa dödöä ja hajuvettä ja viimeistelee vartalon kiiltosuihkeella (Harri on tässä kohtaa, että millä??)
* tämän jälkeen hän siirtyy laittamaan hiuksia: silottaja, tyvivaahto, kampausneste, hiuslakka. Hiustenkuivain, kiharrin, suoristusrauta.
*Sitten ei ole enää kuin vaatteiden, kenkien, käsilaukun, korujen ja hiuskoristeen valinta.
* Voiláa, valmista tuli!

Kun mies lähtee häihin, hän:
* herää aamulla miettien, että pitikös tänään tehdä jotain erityistä?
* vaimon kimpoilusta päätellen vastaus on myönteinen, joten mies nousee ylös, katsoo peiliin ja miettii, onko suihkussa käyminen pakollista
* käy suihkussa
* havahtuu suihkun jälkeen siihen, että ei omista yhtään hyviä mustia sukkia
* ajaa tuhatta ja sataa Prismaan, löytää sukat. Havainnoi paluumatkalla, että autoa ei ole siivottu pitkään aikaan.
* aloittaa auton suursiivouksen. Miten niin ei ehdi, lähtöön on vielä yli puoli tuntia aikaa?
* saa auton siivottua kolme minuuttia ennen lähtöä, vaihtaa puvun päälle ja ..
* Voiláa, valmista tuli!

2008-07-19T23:48:00.001+03:00

Eipäs ole tännekään tullut kirjoiteltua sitten Bangkokin.
Sen verran on pitänyt (muka) kiirettä.

Elisa tuossa oli laittanut hieman pessimistisiä kuvia meidän Muna-projektista. Ei se nyt enää noin huonolta näytä: kahden päivän ahertamisen jälkeen seinässä ammottava ilmastointireikä on saatu peitettyä. Nyt tarvii enää rakentaa tukikehikko sisäpuolelle ja eristää vaunu ja laittaa sisävuoraus seiniin ja lattiaan ja kattoon, ja sitten vaan rakennetaan sisustus uusiksi. Niin ja tietenkin maalata vaunu sekä sisältä, että ulkoa. Eli ehkä se on valmis siinä vaiheessa kun polttoaineen hinta on romahtanut vaununveto -ystävälliselle tasolle; mikä ei liene ihan huomisen asia.
Polttoaineen hinnasta käydään suomessa(kin) hirvittävää napinaa, ja moni onkin ihmetellyt miten raaskimme kaikilla noilla bensarosvoilla oikein ajaa.
Suoritetaanpa pienoisia laskutoimituksia:

Auton vakuutusmaksut ja verot ovat kesäajalta noin 500 € luokkaa.
Koska kyseessä ovat harrastusautot, menee erilaisiin kunnostus- ja tekniikanpäivitysprojekteihin vuodessa 500-1000€.
Autoilla ajetaan pääasiassa viikonloppuisin ja joskus harvoin viikolla, kokonaisajomäärän jäädessä 1000-1500 km/vuosi.
Polttoainetta isot ekokatastrofit vievät n.20 l / 100 km eli vuodessa 200-300 litraa.
Polttoaineen hinta on vuosien varrella noussut n. 1 €:sta nykyiseen 1,6 €:on eli polttoainekulut vuodessa ovat nykyään 320-480€ entisen 200-300€ sijaan.
Eli kuten voimme huomata, ei näillä ajomäärillä ole mitään käytännön merkitys, maksaako bensa euron vai kaksi litralta.
Paitsi että mitä enemmän se maksaa, sitä lyhyemmät on jonot asemille. Ja sekös sopii minulle...

Seuraavasta matkasta on jo moni kysellyt.
Italian reissu lienee tällä hetkellä ajankohtaisin, vaikkakin olen yrittänyt houkutella pikkuveljeäni trans siperia -matkalle. Katsotaan tuleeko projektista mitään.
Elisaa moinen ei kiinnosta, joten se varmaan lähtee sitten johonkin oikeasti kivaan paikkaan.
Alustavasti olen tutkiskellut reittiä Ulan Batoriin. Mielenkiintoiseksi reissu muuttunee siinä tapauksessa, että pidämme välipysähdyksiä matkan varrella; minkään näköistä poikkeamisoikeuksilla varustettuja lippuja ei nimittäin venäläinen(kään) rautatiesysteemi tunne (kuten ei kotimainenkaan). Joten jos välillä hyppää junasta pois, on ostettava uusi lippu seuraavaan vapaaseen junaan - ja luoja tietää milloin se sattuu tulemaan...
Mihinkään ensimmäisen luokan vaunuunkaan emme todennäköisesti pyri, vaan kansaluokka kelvannee meillekin. Etuna ykkös- ja kakkosluokassa olisi oma joko kahden tai neljän hengen kabiini, mutta kolmannessa luokassa koko vaunu on yhteistä makuuhuonetta. Tuleepahan kanssamatkaajat tutuksi...

Minä yritän lisäksi käydä syksyllä vielä vaeltamassa. Todennäköisesti reissu suuntautuu UKK-puiston eteläosaan. Kevään nuorttijoen reissu oli sen verran mukava, että samoja seutuja täytynee koluta enemmänkin.

Autolla ajetaan .. laukussa leipää ja piimää vaan ..

2008-07-15T14:11:00.001+03:00

Meille on muodostunut sellainen kiva tapa, että kun joku vanhemmista täyttää 50 vuotta, me lähdetään porukalla reissuun. Päivänsankari saa päättää, että mihin mennään.

Harrin iskän synttäreillä keväällä 2007 oltiin Bucarestissa ja Brasovissa Romaniassa. En todellakaan olis valinnut tätä kohdetta itse, mutta onneksi on mua viisaampiakin olemassa (ei siis vois uskoa, mutta on se mahdollista!). Meitä oli tosi hauska 11 hengen porukka ja synttäritkin oli vallan mainiot (todisteena kuva kisasta, jossa yritimme toivottaa hyvää syntymäpäivää mahdollisimman monta vaahtokarkkia suussa). Brasov oli superkiva vuoristokylä ja Bucarest taas - no, kokemisen arvoinen. Ikinä en unohda, miten sielua kylmäs People´s Housessa..

Rapen synttäreillä oltiin Roomassa, aika himpuran kylmässä asunnossa marraskuussa 2007. Sillä reissulla taidettiin syödä aika hulluna. En muista mitä muuta me tehtiin, mutta aivan varmasti kuitenkin syötiin :D

Seuraavaksi vuorossa on äiskä tänä syksynä. Ollaanhan tässä jo kotona oltukin, että ihan hyvä kun on uus reissu tiedossa :D Pohdittiin vaikka mitä: että mennään Islantiin, joo, se olis mahtavaa, tai miten olis joku Pohjois-Afrikan maa tai entäs vaiks joku Portugali. Kunnes Rape totesi, että eikö me vaan voitais mennä Italiaan. Kukaan ei vastustanut, kaikki nyökytteli, että voishan sitä taas mennä vaikka sinne syömään.

Italia it is. Tällä hetkellä ajatuksena on lentää Milanoon, hypätä siellä autoon ja kierrellä länsirannan ja Toscanan poikki Firenzeen. Pidän blogin ajantasalla, kun suunnitelmat konkretisoituvat.

Loppukevennyksenä vielä muutama kuva näin kotimaan matkailusesongin kunniaksi. Veikkauksia otetaan vastaan: Koska tää on siinä kunnossa, että me lähdetään tällä reissuun..?

Lähe menee!

2008-07-03T07:15:00.001+03:00

Tiedättekö, mikä on karvainen, hyväntuoksuinen ja seuraa perässä tiukasti kuin varjo? Se on vähän onnellinen mäyräkoira, joka on saanut omistajansa takaisin kuukauden eron jälkeen :)

Ollaan siis kotona.

Lämpimät kiitokseni kaikille blogin lukijoille ja ennen kaikkea kaikille viestin jättäneille, täällä ja muissa yhteyksissä. Monta kertaa matkan varrella stopattiin milloin minkäkin kommandoren ääreen tarkistamaan, onko meillä käynyt "vieraita".

Milloin, mihin ja mitä kohti suuntaamme seuraavaksi, jää nähtäväksi. Aina pitää kuitenkin jotain viritystä olla meneillään, vähintäänkin, että saadaan pidettyä äidit hereillä X) Joten blogi jäänee elämään, näin uskoisin.

Heräsin aamulla puoli viideltä, kun oon aikaerosta vielä ihan sekaisin. Siinä ehdin miettiä hyvin reissun kohokohtia. Joten:

PARASTA REISSUSSA TOP jotain

Ruoka: Lotus Cafen punainen curry, Ubud, Bali.
Saisimpa vielä joskus maistaa näin täydellistä chilin, kookosmaidon ja yrttien yhdistelmää yhtä upeassa paikassa, niin kauniina iltana, niin hyvässä seurassa.

Sukellus: U.S.A.T Libertyn hylky, Tulamben, Bali.
Majesteetillinen näky! Entinen sotalaiva on saanut haaksirikkonsa jälkeen kunniakkaan tehtävän toimia tuhansien merieläinten ja korallien kotina. Niin kaunista, että henki salpautuu. Oikeasti.

Paikka: Amed, Bali.
Ei tätä voi perustella. Sielun koti, aina.

Ostos: Vaniljatangot, Ubud, Bali.
Harri tinkasi torimummolta muutamalla eurolla niin valtavan nipun vaniljatankoja, että me voidaan huoletta syödä creme bruleetä vaikka joka päivä seuraavat viisi vuotta :D

Majapaikka: Jalan Athinahapan, Kuala Lumpur, Malesia
Erinomaisen suuret kiitokset Petrille ja Rubylle! Teillä on aina niin kiva käydä, kun otatte avosylin vastaan ja pidätte vieraista hyvää huolta.

Kokemus: Mount Kinabalu, Kota Kinabalu, Borneo.
Todistin itselleni, että pystyn ihan mihin tahansa, kun niin päätän. Ja myös sen, että minä kontrolloin astmaani eikä toisinpäin.
Kilpikonna sukelluksella, Amed, Indonesia.
Näin isoa ja vanhaa kilpikonnaan ei monta kertaa elämässään pääse koskettamaan, vaikka sukeltaisi joka päivä tästä ikuisuuteen.

Päätös: Lähteä menemään.
Lähtekää tekin.

Se kuka ei koskaan matkusta, elää vain yhden elämän.

Lisaa kuvia

2008-07-01T20:40:00.000+03:00

Lisaa kuvia saapi kayda katsomassa täältä

(Ainakin) kahdet kasvot

2008-06-30T09:49:00.001+03:00

Olen keksinyt, miten voimme elattaa itsemme taalla eika tarvi palata Suomeen :) Ajetaan Harri kaljuksi, puetaan sille oranssi kaapu ja lahetetaan se jonkun turistirysan ovenpieleen jakamaan (rahaa vastaan) siunauksia turisteille. Tarkastelin tallaista toimintaa eilen ja se naytti erittain tuottoisalta.

Mutta voi luoja, miten me onnistutaan pitamaan Harri kaljuna?! Eilen aamulla nauroin niin etta vesi valui silmista, kun Harrin tukka on saavuttanut taalla ns. ihan uusia ulottuvuuksia :P

* * * * *

Pysahdyimme matkallamme mennen tullen Bangkokissa. Tullessa majoituimme kotoisasti joen varrella, kiertelimme temppeleita ja nautiskelimme, voisko sanoa, vanhasta maailmasta.

Nyt ollaan keskikaupungilla, pilvenpiirtajien ja skytrainin ymparoimana. Yhta hyvin voitais olla toisessa universumissa. Ei ikina uskoisi, etta yksi ainoa kaupunki pitaa sisallaan kaksi nain erilaista todellisuutta.

Vaikka niinpa se taitaa olla Helsingissakin. Jakomaki on aika kaukana Kaivarinrannasta.

* * * * *

Lotko-Elisa haluaa jatkaa lomailua. Ei halua tyokenkia. Ei halua laittaa ruokaa. Ei halua televisiota. Ei halua vannetta paan ymparille kiristamaan.

Haluaa olla Loma-Elisa.

* Lahtee ostamaan partakoneenteria, etta saadaan Harri pian hommiin *

Blogspotti nurin

2008-06-30T09:47:00.001+03:00

Taalta pain ei paase lukemaan blogiamme. Jos jostain syysta muualta maailmasta lukeminen onnistuu, niin tassa lyhyt sepostus viime paivilta.

Toissapaivana tulimme siis takaisin Bangkokiin. Talla kertaa majoituimme lahelle Nana Placaa, joka on etenkin lansimaisten miesten suosimaa aluetta. Hotellimme on loistava 4 tahdella arvostettu majatalo. Hektiseen elamanmenoon alkaa taas pikkuhiljaa tottua ja hyva niin, silla huomenna alkaa kotimatka. Loppuaika on mennyt viimeisia tuliaisia ostellessa ja Elisa on kuumeisesti yrittanyt viela opettaa kaakkois-aasialaisille oikeanpuoleisia liikennesaantoja. Ehka se huomiseen mennessa ehtii oppia tamana vasemmanpuoleisen kaytannon ja sitten se tormailee koko kesan vastaantulijoihin Helsingissa...

Viikonloppu oli loistavaa aikaa olla Bangkokissa, silla suurimmat markkinat ovat avoinna vain silloin. Eilen kavimme yhdella torilla jossa oli yli 6000 myymalaa - miettikaapa sita. Ei ihan ehditty kayda jokaisessa kun ihan pikkaisen eksyttiin valilla. Jotkut olivat varustautuneet oikein kartan kanssa, mutta sittenhan sita olisi tiennyt mihin menna, eika siina olisi mitaan lystia.

Matka siis lahenee loppuaan. Paljon on jaanyt kirjoittamatta matkan varrelta tehtyja huomioita, mutta niita paivittelen sitten aikanaan.

Tasarahahinnoittelu oli kuitenkin niin mainio kaytanto, etta se pitaa mainita heti muistaessa: Etenkin Balilla ja miksei taalla Bangkokissakin on kaytossa erikoinen - vain turisteille suunnattu - hinnoittelukaytanto: ostokset maksavat tavaran maarasta riipuen joko pikkusumman tai vahan isomman summan. Tama summa on ilmeisesti jollakin tapaa kiintea, joten jos huomaat etta ostoksesi uhkaavat menna isomman summan puolelle, niin kahmi viela jotain ennen kassalle menoa, koska ne tulevat "kaupanpaalle".
Tahan tormaa ennenkaikkea toreille, mutta myos esimerkiksi Ubudissa 7 elevenissa sain ostokseni maksamaan tasan 50000 rupiaa. Todennakoisesti samat ostokset olisivat maksaneet paikalliselle 10000-20000 rupiaa.

Ai niin, Onneksi veikkaukseni osui harhaan.

Is This The Place I Have Been Dreaming Of?

2008-06-27T12:53:00.001+03:00

On paikkoja, joissa on kiva kayda. Ja sitten on paikkoja, jotka ottavat tiukasti kiinni, tervehtivat lampimasti kuin vanhaa tuttua ja kietovat silkkihuivin sydamen ymparille.

Sielun koteja, siroteltuna ympari maailmaa. Niita paikkoja, joissa heti tuntee tulleensa kotiin.

Koskaan en ole ollut niin kaukana omasta elamastani kuin taalla, jumalten siunamalla pienella saarella, riisipeltojen keskella, tulisaaren sydamessa. Ja kaikista maailman paikoista juuri taalla tunnen sieluni olevan kotona. Olo on levollinen, mitaan ei puutu, mitaan ei tarvitse ottaa pois.

On vain meri, aurinko, lammin tuuli ja yksinkertainen elama. Rooma-sanan viereen, sydameeni ja sieluuni, tallensin sanan Amed.

Jo nyt on ikava, vaikka en ole viela edes lahtenyt.

Himppasen sumuinen kuva 3000 metrin korkeudesta Mont Kinabalulta.

Kuta Beach, 1800 hours

2008-06-27T12:41:00.001+03:00

Tamahan se on sellainen hullunmylly ettei paremmasta valia.
Ollaan siis Kutalla, Balin ehdottomasti vilkkaimmalla ja turmiollisimmalla saitilla.
Kuta Beach on kansainvalisesti tunnustettu surffausmekka, ja se nakyy.
Surf school, surf boards, surf board repair, free surf board motel - kyltteja vilisee yhtenaan.
Surffaustouhun kylla jotenkin ymmartaa, ja sen, etta jengi ryntaa tanne hyvien aaltojen perassa (kai tahankin on joku ylitrendikas surffitermi). Mutta mita ihmetta nama kaikki muut taalla tekee?! Manaatin nakoisia aussituristeja naamat punaisena - joko liiasta auringosta; tai kaljasta. Eipa tata suotta kutsuta aussien kanarian saariksi...

Toista oli Amedissa.
Alkuperainen suunnitelma oli, etta oltais sukellettu vain eilen, mutta sitten sukelluporukka sai ylipuhuttua kaymaan viela U.S.A.T Libertyn hylylla. Ja olihan se sen arvoista! Ehdottomasti paras dyykkisaitti tahan mennessa: mieleton maara kaloja barracudista lionfisheihin. Ja korallin peittama hylky oli todella vaikuttava ilmestys. Pituutta raadolla on 140 metria, joten katseltavaa todellakin riitti.
Huonoja eivat olleet eilisetkaan kohteet. Valtavan suuri merikilpikonna oli ehdottomasti eilisen paivan parasta antia riuttahaista huolimatta. Maalla ja kuvissa sellainen mitattoman varinen ja tylsan nakoinen otus ei oikein vakuuta, mutta metrin paasta on kylla kunnioitusta herattava. Paan kokoinen korallinmurikka sai kyytia veijarin etsiessa ruokaa...

Amed on hassu paikka. Se oli (opaskirjan mukaan) juuri kasvun alkuvaiheessa 2000-luvun alussa, kun Kutalla rajaytettiin pari jurristen aussituristien suosimaa yokerhoa. Se lienee paikan pelastus: turismi tyssasi kriittisessa vaiheessa ja kylaan saatiin vain peruspalvelut: parikymmenta hotellia ja saman verran sukelluskeskuksia. Nyt lienee viimeiset hetket vierailla kyseisessa sukellusparatiisissa silla hihastanykijat olivat jo valtaamassa paikkaa.
Matka Amediin oli sinansa jo kokemus. Matkan edetessa tiet kapenevat ja alkavat mutkitella pitkin vuorenrinnetta. Ymparilla riisipellot pienenevat ja niiden reunaan alkaa ilmestya pienia majoja; omavaraista maalaiselamaa. Vahan niinkuin matkaisi toiseen aikakauteen (tai Nivalaan).

Nivalasta puheenollen: oltiin lahdossa USAT Libertylta hotellia kohti ja kerrattiin siina kokemaamme, kun vieresta nuori tytto huikkasi selvalla pohojammaa murteella, etta taallahan puhutaan suomia. Siina sitten vaihdettiin kuulumisia ja selvisi, etta tytto oli suorittamassa tyoharjoitteluaan paikallisessa sukelluskeskuksessa. Tuli sitten puheeksi, niinkuin tapana on, etta mistas pain suomea sita ollaan; Ylivieskasta oltiin koko porukka. Siina taivastellessa kyseltiin syntymavuodet selvisi, etta tyton isosisko oli syntynyt samana vuonna meidan kanssamme. Siskonsa nimen kerrottuaan tytto kysyi, etta mahdattekohan tuntea. Ja mahdettiinhan me; oltiin samalla luokalla ala-asteella... Small world.

Huomenna lahdetaan Bangkokia kohti - matka lahenee loppuaan taas ihan liian nopeaa.
Jos en paase koneen aareen heti Bangkokissa, niin veikkaukseni kuuluu, etta Saksa voittaa.

Divers Paradise

2008-06-26T09:58:00.001+03:00

Heh, nyt ollaankin niin skuttalla, etta taalla ei oo kun yksi tajuttoman hidas nettikone kymmenen kilometrin sateella... Terveisia siis sukeltajan paratiisista Amedista Pohjois-Balilta :)

Taalla me ollaan, no, sukellettu. Ihan uskomattomat vedet, tanaan nahtiin noin 1,5 metrinen kilpikonna, mureenoita, valtavia meritahtia, hurjan paljon kaloja, merihevosia.. you name it, taalta loytyy. Huomenna mennaan koko alueen kuuluisimmalle dyykkipaikalle, 2. maailmansodan aikana haaksirikkoutuneen U.S.A.T Libertyn hylylle. Se on tassa ihan rannassa ja ehtinyt puolessa vuosisadassa kasvaa aikamoisen tayteen elamaa. (Aidit: ei sukelleta sinne sisalle, joten ei tarvi huolehtia!)

Taalta sitten kohti Kutaa ja Bangkokia.

Balilla ei palele

2008-06-24T09:06:00.001+03:00

Har ligger vi i Ubud, Bali, Indonesia. Monenlaista paikkaa on tullut nahtya, mutta tamanveroista nautiskelijan paratiisia ei oo viela vastaan tullut. Joten Fck the Terrorists ja tulkaa kaikki tanne!

Kavin asken hankkimassa uudet lomajalat hintaan 3 enskaa. Sen verran maksaa kolmen vartin jalkahoito. Huomenna vuorossa kokovartalohieronta-hunajakylpy-hassakka, melkein kaksi tuntia ja ihan kokonaista seitseman enskaa.

Meidan hotelli on ihana, ihan oikea paratiisi (www.balispirithotel.com). Ubud on pieni hassu kaupunki ihan taynna kasityolaisten myymaloita. Pitaa ehka ostaa uusi rinkka, etta saa kaikki tavarat kotiin. Mainitsinko jo, etta taalla paistaa aurinko ihan taydelta taivaalta? Eika tassa paratiisissa oo edes hirveesti kaarmeita. Kanoja ja kukkoja on kylla, minka ansiosta herasin tanaan kello viis. Menin sitten uimaan, kun en enaa saanut unta.

Oikeasti on tosi surullista, miten vajaakaytolla kaikki matkailupalvelut taalla on. Nama ihmiset taistelevat elannostaan sen takia, etta jotkut paukapaat rajaytti muutaman pommin monta vuotta sitten >: Erittain arsyttavaa.

* * * * *

Eilen nahtii ihan mahtava kuljetus matkalla tanne. Semmosen ihan tavallisen pienen moottoripyoran selassa istui ensimmaisena poika, noin seitseman vuotta, sitten isa, joka ajoi pyoraa, keskella tytto, noin viisi vuotta ja takana aiti sylissaan vastasyntynyt vauva. Ja sitten vahan ruokaostoksia viela. Siis kuka tarvii farmari-Volvoa, kun viisihenkinen perhe kulkee ihan natisti moottoripyorallakin?!

Mista tulikin mieleeni Egyptin liikenne, joka on kummallisinta mallia mihin oon tahan mennessa tormannyt. Siella ajetaan sakkipimeassa aina ilman valoja, paitsi kun joku tulee vastaan, laitetaan kohdalla pitkat paalle. Osaako joku selittaa taman mulle? Ei oo jarjen hiventa siina ei. Muistan kylla eraan suomalaisen matkaajan kertoneen minulle tarinaa siita, kun he kaveriporukalla yrittivat etsia huonoimman mahdollisen taksin Kairosta. Voittajaksi selviytyi mies, joka onnistui saamaan kulkupelikseen kuussatasen Fiatin, jonka ovet lennahtivat auki joka toyssyssa (joita Kairossa riittaa) ja jota ajoi toiselta puolelta halvaantunut ja sokea papparainen. Aika hankala panna enaa huonommaksi?

* * * *

No niin, menemme jatkamaan kuosiutumista. Huomenna iltapaivalla siirrymme vajaa sata kilometria pohjoiseen, Amediin. Siella pitais olla kirkkaat ja komeat vedet meita odottelemassa. Etta terkkuja vaan sinne Torpparinmakeen ;)

KK, 1330 hours

2008-06-23T08:14:00.001+03:00

Tanaan lahtaan Balille. Yritin netista tarkistaa lentomme tilannetta, mutta AirAsian aarimmaisen toimivista ja helppokayttoisista sivuista huolimatta en sita saanut selville. Voisi kuvitella, etta kun lennoille on annettu yksilolliset tunnukset, riittaisi pelkastaan sen syottaminen avaamaan ko. lennon tiedot. Mutta ei, ei taallapain maailmaa. Jotta lennon statuksen saisi tarkistettu, taytyy lennon numeron lisaksi ilmoittaa lahtokennta, tulokentta, paivamaara seka kellonaika - kellonajanhan mina juuri halusin selvittaa! Kun yllaolevat tiedot on saanut kaivattua muualta sivuston uumenista ja syotettya oikeille riveille, ilmoittaa sivusto tylysti, ettei kysesta lento ole olemassa... Etta se siita tarkistuksesta.

Mount Kinabalusta ei viela ole kuvia saatavana, koska en saa niita mihinkaan ladattua, mutta alla yksi googlesta luvattomasti napattu otos aika lahelta sita paikkaa jossa pyorsimme takaisin

Ei niita kuvia tosin tuolta patkalta paljon ole. Suprajohteiden pitaisi taata taysin havioton tiedonsiirtokyky, mutta sormeni todistavat vaitteen paikkaansapitamattomaksi.

Oman elamansa supersankari

2008-06-22T11:44:00.001+03:00

Haluaako joku haistaa mun sukkia? Niissa on vieno vuorikiipeilyn tuoksu :)

Jalat on niin soosina etta ei paase portaita kavelemaan, mutta olipa siistia! 27 tuntia, 18 kilometria kavelya vuorta ylos ja alas, saavutettu korkeus 3800 metria merenpinnan ylapuolella. Kiivetkaa itse perassa!

Mutta ei ollu helppoa ei. Ylos perusleiriin (6 km) vedettiin neljassa tunnissa ja kymmenessa minuutissa, eli ihan hyvaa vauhtia. Paivan nopein oli brittipariskunta, jolla oli mennyt vain kolme tuntia. Viimeisena saapui malesialaisryhma uskomattoman yhdeksan (!) tunnin kiipeamisen jalkeen.

* * * * *

Haluatteko tietaa, milta tuntuu kiiveta vuorelle? Tassa kotiohjeet: Aloita nousu astumalla sohvalle/tuolille/jakkaralle kymmenen kilon reppu selassa. Laita lisaksi mehupilli suuhun, jotta voit aistia hengittamisen raskauden korkeassa ilmanalassa. Jatka harjoitusta seuraavat nelja tuntia. Eika mitaan loysailya siella, sykkeen pitaa pysya 180 lyonnin paremmalla puolella koko ajan (omat speksini: keskisyke 178, maksimisyke 197, kalorikulutus 2830!).

Paastyasi nyt neljan tunnin harjoittelun jalkeen perusleiriin, voit syoda kevyesti kylmia nuudeleita +11 asteen lampotilassa. Sen jalkeen lepaa nukkumalla kylmassa teltassa hervottomassa syysmyrskyssa kaksi tuntia. Tana aikana heraa kahdesti oksentamaan (yokkiminenkin riittaa, paaasia, etta aistit korkeuden vaikutuksen kehoosi) ja lisaksi nouse vahintaan kerran haatamaan sankysi alla lymyilevat rotat (rapisee, ei saa nukuttua). Kuvittele kylma tiiliskivi koko ajan rintasi paalle, edelleen taman korkean ilmanalan takia.

Nain hyvin levanneena voit sitten pilkkopimeassa lahtea kiipeamaan kahden ja puolen kilometrin matkaa kiviselle huipulle 3 asteen lampotilassa, kovassa tuulessa ja sumusateessa. Paastyasi noin kolmen tunnin kiipeamisen jalkeen huipulle, kavele 8 kilometria jyrkkaa alamakea takaisin alkuun (yht. 6 tuntia). Ja nain olet oikea vuorikiipeilija!

* * * * *

Niin, ja me lahdettiin tahan ihan vapaaehtoisesti :) Mutta kylla kannatti. Minulle tama oli ultimaattinen oman kropan fysiikan rajojen ja henkisen kestavyyden testaus. Voittajan on helppo hymyilla; juuri nyt oon kylla oman elamani supersankaritar!

Ihan huipulle ei tosin paasty, vuorella raivosi ihan mieleton myrsky ja kiipeaminen yolla otti yksinkertaisesti niin lujille (kunto olis kestanyt, mutta niin jaassa en oo ollut edes monta kertaa Suomessa), etta 500 metria ennen maalia kaannyin takaisin. Joten pystysuunnassa siis satakunta metria jai vajaaksi, mutta se ei juuri nyt haittaa yhtaan. Saata on kunnioitettava, muuten kay huonosti.

Pilvirajan ylapuolella oli jotenkin taianomaista. Vaikka oli tuhannen kylma ja pimeaa, niin silti. Uskomatonta nahda, kuinka pilvet kietoutuvat omien jalkojen ymparille. Siina ei paljon kylmat nuudelit ja rotat sangynalla haittaa.

Kunto kesti kiipeilyn tosi hyvin. Ainoastaan laskeutuminen otti tosi koville, varsinkin polvista. Allergisen astmanikin kanssa parjasin tosi hyvin, vaikka en hoksannutkaan tankata ekstraa inhalaattorista etukateen. Vuoristotauti nayttaytyi mun osalta tosi lievana, kerran kavin yokkimassa yolla ja thats it. Aamulla olo oli hyva, joten uskalsin lahtea kiipeamaan ylos eika siella sitten tullutkaan enaa mitaan ongelmia. Ainoa ikavyys oli ehka himppasen etova olo, kun en millaan saanut tankkattua riittavasti kaloreita kuluttamieni tilalle ja kroppa oli sen vuoksi vahan turhan lujilla.

* * * * *

Nyt kun te kaikki olette valtavan innostuneita vuorikiipeilysta, muutama sananen varusteista. Yksinkertaisesti: hyvaan kannattaa panostaa. Noin kosteassa ja kuivassa puuvillavaatteet on nounou. Samoin sinansa hyvat retkeilyvarusteet, jotka on tehty paksuista kankaista. Ne ei ehdi muutamassa tunnissa kuivua. Meilla osui varustelu kohtuullisen nappiin: luotimme tekniseen kerrastoon, dry-max - sukkiin ja juoksuasuun. Lisaksi meilla oli hupparit, pipot, hanskat, villasukat, sadetakit ja muut perusvarusteet. Mulla oli Haltin SoftShell StormBraker -takki paalla ja se oli pelastus! Kesti aikamoisen myrskyn kuivana ja lampimana. Kenkia ei myoskaan sovi sivuttaa: pitkallisen harkinnan jalkeen paadyin Merrelin maastoulkoilukenkiin (ei goretexia, koska se kestaa kuivua kauan kun kerran paastaa veden lapi) ja Foot Balancen yksilollisesti muotoiltuihin pohjallisiin. Kengat + pohjalliset kustansi yhteensa noin 150 euroa, mutta kiitin kylla itseani aika monta kertaa, etta en ollut saastanyt niissa.

* * * * *

On niin paljon ajatuksia mielessa, etta ei oikein tieda, mita kaikkea pitaisi viela muistaa kertoa. No ainakin se, etta kuvitelkaa, etta perusleiriin ei ole muuta tieta kuin tama yksi, joten ammattikantajat roudaa joka paiva ylos kaiken, mita noin 50 kiipeilijaa tarvitsee. Siis kaiken ruuan kananmunista riisiin, vessapaperin, kaasupullot, kaikki miesvoimin ylos joka paiva! Lisaksi poluilla vastaan tuli rautaputkien kantajia, tikasmiehia ja roskakuskeja (kaikki jatteet kuljetetaan tietysti paivittain alas). Ihan uskomatonta!

Kaiken taman jalkeen: lahtisinko uudestaan kiipeamaan vuorelle? No en ihan heti huomenna, mutta en missaan nimessa antaisi tata kokemusta pois. Kiipeaminen on melkoista hetkeen tarttumista: ei voi ajatella mennytta, ei tulevaa, ainoa mita voi on nostaa jalkaa ja tsempata itseaan eteenpain. Ja kun siina onnistuu, on aikas mukava olla :D

Edit: Ihan himppasen naurattaa tuo Harrin postaus, se on vahan katkerampi saalle kuin mina. Silla jai kuoritakki kotiin ja se oli varmasti viela enemman jaassa :)

Prkleen nyppyla

2008-06-22T11:43:00.001+03:00

Tekninen kerrasto, paksu puuvillahuppari, kahdet vaellussukat, villasormikkaat, pipo ja tuulenpitava juoksupuku. Nailla varusteilla ei kannata lahtea valloittamaan Mount Kinabalun huippua; ei nimittain riita alkuunkaan. Niin, tai riittaahan ne itseasiassa siihen alkuun, mutta huippua niilla ei valloiteta. Meilla jai 500 metrin kavelya, tai koydessa raahautumista se pikemminkin oli, vaille. Korkeussuunnassa vahan vajaa 200 metria. Ei kuulosta paljolta, ja nain jalkeenpain miettii, etta eikohan tuo nyt olisi mennyt. Mutta siella kylmalla, maralla kalliolla ihmetellessa, tuulen ja sateen piiskaamana, ajatus alaspain lahtemisesta ei tuntunut yhtaan hullummalta.

Nimittain aiemmin mainitsemalla varustuksella olen juossut koskelan metsia (en Rapen, ei kai silla metsaa olekaan?) ristiin rastiin 15 asteen pakkasessa, eika hetkeakaan ole ollut semmoinen olo kuin tana aamuna kello 0600.
Aamulla lahdettaessa 3322 metrista, mittari naytti +6,9 astetta. Koko matkan sumu oli sita luokkaa, etta ensimmaisen sadan metrin jalkeen nakyma silmalasien lapi muistutti akvaarioon tuijottamista. 500 metria ylempana, tyynessa painanteessa arvion nappituntumalla lampotilan olevan 3-4 astetta. Huippu suljetaan, kun tuulen nopeus ylittaa (ilmeisesti) 20 m/s; meidan jalkeemme huipulle ei paastetty kuin 10-15 henkea, eli ilman liikkui suhteellisen vinhaa vauhtia. Pikaisen surffailun tuloksena arvoilla +5 astetta ja 20 m/s, oli ilman "tuntuma" -12 - -15 astetta.
Mutta vaikka huippu jai valloittamatta, oli reissu ehdottomasti ikimuistoinen.

3300-3350 metrissa sijoitsevan "base campin" majoitus oli jaettu kahteen kastiin: ylilammitetyt seka lammittamattomat. No meilla viime tipassa varanneilla oli luonnollisesti tarjolla jalkimmaista kovaa. Eipa siina, huoneet olivat parakkimaisia neljan hengen luukkuja, mutta ajattelimme etta eikohan siina yhden vajaan yon nuku, kun heratys oli kuitenkin jo kahdelta. Alkuillasta hammastelimme, kun huonetovereita ei alkanut kuulumaan, vaikka ulkona oli jo taysin pimeaa ja paarakennuksen ravintolakin oli jo kiinni. Joskus yhdeksan aikaan tuli ensimmainen kahden hengen ryhma kopistelemaan ovelle ja todettiin etta heillehan se toinen puoli huoneesta toki kuuluu. Kyseinen kiinalaispariskunta oli joutunut matkalla rankkasateen yllattamiksi ja siina sitten aikansa saativat vaatteiden kuivattelun kanssa. Kymmenen aikaan paastiin taas nukkumaan, ja meikalainen ainakin nukkui oikein sikeasti siihen saakka kun toinen pariskunta, ilmeisesti huoneen alkuperaisasukkaita, tulivat tutkimaan vieraitaan. Tai ei ne nyt meita tutkineet, mutta omaan rottamaiseen tapaansa ryntasivat ensimmaisena roskikselle.
Siinapa se sitten keskiyon aika meni rottajahdissa. Mutta se taytyy rottien puolesta mainita, etta torakoita ei nakynyt yhtaan.

Kavelyahan reissulla tuli: matka base campiin oli 6 kilometria ja loppuosuus 2,5 kilometria. Yhteensa siis 17 kilometria makea. Jos muuten joskus paasen mukaan jonkin ulkoilu-, tms reitin suunnitteluun, niin voitte olla varmoja etta siina reitissa ei ole yhtaan alamakea. On meinaan tamanpaivaisen alaspain kipuamisen jaljilta jalat sellaisessa kunnossa, etta on ihan sama kaveleeko eteen- vai taaksepain; yhta jouhevaa kumpaankin suuntaan.

No, se reissu on nyt tehty ja uudet kujeet jo aitien kauhuksi mielissa muhii...

From Deep Down To High Up

2008-06-20T09:11:00.001+03:00

HuomennaHuomennaHuomenna kiivetaan vuorelle :D Kota Kinabalua riepottelee juuri nyt kova tuuli ja pian sataa, mutta toivottavasti huomenna on kuivaa.

Sanoinko jo, etta huomenna kiivetaan vuorelle? Reppu on jo pakattu kalsareilla, pipolla, energiapatukoilla, rakkolaastareilla, otsalampulla, aurinkorasvalla, sadetakeilla ja kaikella mahdollisella. Ja kameralla tietysti.

Asiaan vihkiytymattomille tiedoksi: aiomme valloittaa Kaakkois-Aasian korkeimman vuoren, yli neljaan kilometriin kohoavan Mount Kinabalun huipun. Kiipeamiseen on varattu kaksi paivaa, huomenna edetaan reiluun kolmeen tonniin base camp:iin, jossa levataan ja totutellaan korkeaan ilmaan 12 tuntia. Sunnuntaina aamulla kello kaksi paikallista aikaa aloitetaan nousu huipulle, jossa ihailemme saan salliessa auringon nousua (epatodennakoista, koska on sadekausi). Ja sitten tullaan alas ja ollaan ihan pokkelojalkoja.

Kiipeaminen tapahtuu ihan semmoisia sademetsapolkuja pitkin eli mitaan hakkuja ja koysia ei tarvita eika kyseessa siis ole mitenkaan vaarallinen keikka (aidit huomio!). Matkaa kertyy kaikkiaan noin 11 kilometria eli kohtuullista nousua on koko matka.

Ootan innolla, etta miten hyvin kiipeaminen meilta sujuu. Etta paljonko on ollut hyotya kaikista niista kilometreista, mita ollaan rantasateessa juostu pitkin metsia. Ja kaikista niista aamuista, kun oomme nousseet kuudelta uimaan. Viimeiset nelja kuukautta, joka ikinen paiva.

Normaalikuntoinen kiipeilija paasee base campiin noin kuudessa tunnissa. Hyvakuntoiset tekee matkan alle neljaan tuntiin. Ja sitten on viela ammattikiipeilijat: joka vuosi jarjestetaan nopeuskisa Mont Kinabalulle kiipeamisessa, ja viime vuonna voittaja juoksi huipulle ja alas kahteen ja puoleen tuntiin :O

Joten alkaa olko huolissanne! Voima-ajatuksia saa kylla lahettaa, kiitos vaan :)

Siirtomaavaltiaat

2008-06-19T12:21:00.001+03:00

Tanaan sukellettiin. Jatan yksityiskohdat Harrin kerrottavaksi toteamalla vain, etta upeaa oli.

Ollaan siis Borneon saarella, Sabahin osavaltion paakaupungissa Kota Kinabalussa. Oikein hauska pieni malesialaiskaupunki on tama.

Mutta siis meidan hotelli Jesselton (www.jesseltonhotel.com) on perustettu siirtomaavallan aikana ja jotenkin omituisesti se on jamahtanut siihen aikaan. Kaupunki ymparilla elaa omaa elamaansa, mutta Jesseltonin kohdalla oven avaa valkoisiin polvisukkiin, shortseihin ja kauluspaitaan pukeutunut nuori mies, jolla on semonen hamara safarikypara paassa. Oikeasti :D Sisustus on tietysti hyvin siirtomaahenkinen ja kaikki puhuttelee minua "maam" niinkun olisin joku mademe, ha ha! Mutta en valita, hotelli on oikein hieno (kuten meille nykyajan siirtomaavaltiaille eli turistiylimyksille sopii) ja palvelu pelaa ja meidan upgreidattiin sviittiin niin eipa tassa mitaan.

Kiitan kommenteista kaikkia kavijoita, on oikein kiva saada terveisia kotoa! Ja oikein mainiota juhannusta sinne kaikille <3

KK, 1700 hours

2008-06-19T12:02:00.001+03:00

Tanaan paastiin viimeinkin sukeltamaan. Aikaa olikin jo vierahtanyt, aikalailla kolme ja puoli vuotta, edellisesta dyykista. Ihmeesti sita vaan muistaa kaiken opetetun. Ja parempi onkin: esimerkiksi Sipadanilla upea koralliseina jatkuu pystysuorana melkoisen syvalle - aina kuuteensataan metriin. Eipa se varmaan siella kuudessasadassa enaa mikaan upea ole, mutta taitaa katsojatkin loppua heti sadan metrin jalkeen.
Me hurjasteltiin tanaan aina 25 metriin asti, jossa kaytiin ihmettelemassa kaarmeita(ko? englanniksi eel, ei kuitenkaan mureenoita; moray eel), pilkistelemasta hiekasta.
Lisaksi bongasimme mm. simppuja, velhokalan, kilpparin, noppakaloja, meduusoja, sinipilkkurauskuja ja monia muita.
Ei ehka paras saitti, mutta paaasia (<-onpa jarkevan nakoinen sana ilman aa:n pisteita) oli, etta huomattiin taitojen olevan tallessa ja saatiin treenausta.
Yllattavan sarmaa toimintaa paikalliselta sukellusfirmalta: Divemasterin kuultua, etta meilla on pidempi tauko takana, han laittoi meidat treenaamaan tippuneen regun etsintaa seka maskin tyhjennysta. Harvinaisen asiallista toimintaa.

Joku muuten saisi treenauttaa myos Air Asian huoltomekaanikkoja: eilinen lento oli yli kaksi tuntia aikataulusta jaljessa teknisen vian vuoksi. Siina meinasi sitkeimmaltakin aasialaisjonottajalta loppua usko, ennenkuin melkein kaksi tuntia ilmoitetun lahtoajan jalkeen asiasta kuulutettiin. Kuulutuksen mukaan korjauksen piti kestaa viela viela tunti, mutta puolen tunnin paasta kone kuitenkin oli jo ilmassa. Tokkopa sita vikaa siis edes korjattiin...

Niin, joo: me ollaan nyt siis Kota Kinabalussa.
Nyt ajateltiin kayda KFC:ssa syomassa, kun ei sita kerran suomeen saada jarjestettya.
Huominen paiva varmaan vaan rotvataan ja lauantaina 0600 on lahto hotellilta kohti vuorta.
Hyvaa jussia kaikille sinne - ilmeisen sateiseen - suomeen!

Aiti, ollaan varovaisia - eika viela tarvita edes lisaa rahaa.

KuviaKuviaKuvia!

2008-06-17T17:34:00.001+03:00

Ekoja kuvia loytyy nyt taalta

Julkishallintoa ja -liikennetta

2008-06-17T15:21:00.002+03:00

Minulla on tapana lukea verkkolehdista Suomen uutiset. Tanaan Iltalehti kertoi jotain sen suuntaista, etta paaministeri oli pyoraillyt sateessa. Tasta voimme paatella, etta 1) kotomaassa ei tapahdu mitaan kovin merkittavaa juuri nyt ja 2) lehdistolla on liian vahan julkkiksia, joiden elamasta voi tehda juttuja.

Malesiassa ei tata ongelmaa pitaisi olla. Taalla nimittain on sangen erikoinen poliittinen jarjestelma, maailman ainoa kiertava (demokraattinen) kuningasvalta. Homma menee nain: maa on jaettu yhdeksaan osavaltioon, joista jokaista hallitsee sulttaani. Viiden vuoden valein sulttaanit kokoontuvat aanestamaan keskuudestaan uuden kuninkaan (tulos on kai periaatteessa jo ennakkoon tiedossa, koska vuoro kiertaa jarjestyksessa). Ajatelkaa miten paljon kuninkaallisia taalla on! Ihan tajuttomasti! Siina riittaa raportoitavaa, kun on kaikkiaan yhdeksan kuninkaallista perhetta! Malesia viettaa muuten tana vuonna 50-vuotis itsenaisyyspaivajuhlaansa Brittien siirtomaavallasta irtautumisen kunniaksi.

* * * * *

Tanaan testattiin Kuala Lumpurin julkinen liikenne. Otettiin bussi kampilta KL Sentraliin. Hinta: 80 senttia; matka-aika: 55 minuuttia. Taksilla vastaavat speksit: 1,5 euroa, 15 minuuttia. Paattakaa itse, kannattiko. Kotimatkalla yritimme samannumeroiseen bussiin silla ajatuksella, etta reitti kulkee samaa tieta takaisin. Mutta ehei, jouduttiin johonkin ihan skuttaan ja kaveltiin pitsojemme kanssa pitkin takakujia. Ens kerralla taksi, kiitos vaan.

* * * * *

Huomenna kohti Borneota :D

* * *

Leenoille ja Hannalle vilkutus, kiva kun kavitte!

Ostoskeskusmaratooni

2008-06-16T17:47:00.001+03:00

Kaytiin tanaan ostarikierroksella.
Ensimmainen kohde oli Midvalley Megamall; kuten nimesta voi paatella, kyseessa on suhteellisen kookas shoppailupaikka. Itseasiassa kaakkois-aasian toiseksi suurin.

Jalkimmainen kohde oli sitten se suurin.

Ostareiden kokoa on mahdoton kuvailla. Niita on oikeastaan mahdoton edes kasittaa.
Yleensa mina vihaan ostareissa ravaamista, mutta taman kokoisissa paikoissa voisin kulkea vaikka viikon - mina aikana nakisi ehka puolet tarjonnasta - vain ihmetellen, mita kaikkea saman katon alle voi mahduttaa.
No miten olisi aasian suurin elokuvateatterikeskus, uimahalli sukelluskursseja varten, kolme-nelja prisman mennen tullen hakkavaa markettia, ehka kakssataa pikkukojua jossa myydaan kimaltelevia juttuja (ei aavistustakaan mihin kaikkeen niita tarvitaan) ja kaikkea, siis ihan kaikkea, silta valilta. Kuten koiranpentukauppa.

Ostoskeskukset on ilmastoituja - hyvin ilmastoituja. Jopa siina maarin, etten kiinnittanyt huomiota yhteen putiikkiin jossa myytiin toppatakkeja. Siis miksei myytaisi?
Ai joo, ulkonahan on 35 astetta lamminta!
Ostarit on melkein kuin keitaita keskella aavikkoa: saa hetken kuivatella SeHi:a (SElkaHIki) ja jatkaa matkaa.
En mina koskaan mitaan osta, mutta mukava niissa on kylla kierrella. Meikalaisella se menee muuten helposti kirjaimellisesti kiertelyksi: muuten loistava suuntavaistoni menee totaallisesti sekaisen isossa ostarissa. Lieko sisainen GPS:n havittaa signaalin sisatiloissa tai jotain.
Mutta Elisa meilla hoitaa suunnistamisen ostareissa.

Niin, kaytan mina muuten Elisan suunnistustaitoja hyvakseni myos muulloin: kun Elisa paattavaisesti osoittaa jotakin suuntaa, niin oikea suunta on tasan painvastainen.
Toimii lahes aina.

Huomenna olis viimeinen tays paiva KL:ssa ja keskiviikkona suuntaamme Kota Kinabaluun, ja kohti matkan paatavoitetta: Mount Kinabalua.

Aurinko aurinko lattyja paistaa

2008-06-16T16:35:00.002+03:00

Kuala Lumpurissa sataa ja salamoi. Ei se mitaan, taalla on taman maailmankolkan isoimmat ostarit. Niissa aika kuluu oikein mukavasti.

Muutama sana ruuasta.

Malesiassa on tarjolla kahdenlaista ruokaa: tosi hyvaa ja tosi pahaa. Se, kumpaa sattuu saamaan, riippuu siita missa syo ja mita onnistuu tilaamaan.

Pahaa ruokaa saa varmimmin keskikaupungin kalliimmanpuoleisissa ravintoloista. Hyvaa ruokaa puolestaan saa tuurista riippuen silloin talloin keskihintaisista ravintoloista (Nando's, suosittelen, taivaallista peri-peri-sapuskaa viidella eurolla) seka lahes aina kadunvarsien kansankuppiloista, jotka ensi vilkaisulla nayttavat terveystarkastajan painajaiselta. Oikeasti ruoka on kuitenkin taatusti tuoretta ja alyttoman halpaa: 50 senttia annos.

Erittain hyvaa ruokaa saa myos ostarien Food Junctioneista. Kymmenkunta kojua vierekkain, kaikissa vahan eri valikoima, keskella yhteiset poydat ja yksi juomakoju. Erittain kaytannollista, kun toinen haluaa syoda kiinalaista keittoa ja toinen paistettua riisia. Annoksen hinta: 1 euro.

Malesian kansallisruoka on Nasi Lemak. Kuten nimesta voi paatella, kyseessa on riisipopero (=nasi). Lemak puolestaan on tassa tapauksessa kastiketta, jossa on pienen pienia auringossa kuivatettuja (=madatettyja) kaloja. Ruoka maistuu, no, akvaariokalojen hiutaleille. En suosittele.

Kansallishedelma puolestaa on piikikasta melonia muistuttava durian. Riittaako jos kerron, etta sen syonti on kielletty esimerkiksi julkisissa kulkuvalineissa? Durian nimittain haisee. Sanoinkuvaamattoman pahalle. Ja sita myydaan kaikkialla. Malesialaiset rakastavat duriania. Henkilokohtaisesti en ole erityisen viehattynyt sen makuun, joka muistuttaa ehka lahinna sokerilla ja sipulilla maustettua limaista perunasosetta. En todellakaan suosittele.

Mutta nyt iltapalalle. Harrin sedan vaimon aiti valmisti meille kiinalaisen lounaan. Mummon ruoka on hyvaa, myos taallapain maailmaa.

p.s. Pian, Patrikin ja Alecin vierailun kunniaksi kerron teille malesiankielisen lempisanani. Se on kanak-kanak ja tarkoittaa lasta. Iloinen vilkutus myos Hannalle ja kotivaelle <3

Rieskaa ja vakivaltaa

2008-06-15T16:12:00.003+03:00

Harri leipoo rieskaa. Jep jep, eksoottista on elama taallapain maailmaa.

Ehdotan, etta Thai Massagen nimi muutetaan Thai Massagreksi. Kroppa tuntuu enemman silta kuin olis ollut veriloylyssa kuin hieronnassa. Eilen siis kavin lapi taman tunnin "rentoutuksen", joka koostui nipistelysta, hakkaamisesta, eri asentoihin taivuttamisesta ja teoista, jotka epailematta Suomen laissa on maaritelty vakivallaksi. Thaimaan lahja maailmalle ovat nama hierojat.

Lomaa helpottavat asiat top 3 ovat tahan asti olleet:
- Marimekon iso olkalaukku. Lukuisten erehdysten jalkeen olen loytanyt taydellisen laukun. Sinne mahtuu kamera, lompakko, laakkeet, kynsiviila, huppari, kissanpentuja, paivan ostokset, juomapulloja ja karkkirasioita (tyhjia, aina). Ja se myos nayttaa hyvalta, toisin kuin joku ankea (=kaytannollinen) reppu.
- Urheiluteippi. Silla saa kursittua kokoon jalat, jotka ovat liian turvonneet mahtuakseen kenkiin ja kosteasta ilmasta niin pehmenneet, etta koko ajan tulee rakkoja ja hankaumia.
- Hyva leikkaus hiuksissa. Kun lamminta on yli 40 astetta ja ilman kosteus lahella 90 prosenttia, tukalle ei voi tehda mitaan. Suoristusrauta: ei auta. Kiharrin: ei auta. Tigin tokotit: ei auta. Hyva leikkaus pelastaa sen vahan, mita pelastettavissa on. Lopun aikaa olen limatukka ja sille ei voi mitaan. (Vanhingonilo tosin on paras ilo; Harrin tukka on kosteassa ilmassa valinnut toisin kayttaytymismallin, tiedattehan, silleen Jimi Hendrix -tyyliin.)

Nyt rieskaa. Saaralle ja Kimmolle kiitokset kommenteista, tanaan viimeksi kaipasimme teita ja pikkuista Oivaa <3

KL, 2nd home

2008-06-15T07:44:00.000+03:00

Tultiin eilen AirAsian avustamana Kuala Lumpuriin. Kentalle mentaessa huomattiin, etta kaikki siella jo odottelelivatkin; eivat tosin meita, vaan odotusaulaan paasya. Josta riittavan ajan odotettuaan paasee odottamaan lentokoneeseen paasya. Ja kohta jo paaseekin odottamaan lentokoneesta pois paasya. Koskaan ei ole ollut niin vahingoniloinen olo, kuin eilen KLIA:n kentan passijonoon paastaessa: ulkomaalaisille oli oma, ihan tyhja jono, ja me royhkeat tietysti kaytimme tilaisuuden hyvaksi. Laukkuhihnan jonotuskaytannosta en jaksa edes mainita, se kun on universaalisti aarimmaisen hankala sisaistaa.

Valittiin ehdottomasti paras reitti KLIA:n (Kuala Lumpur International Airport) LCC (Low Cost Carrier) -terminaalista TTDI:iin (Taman Tun Doctor Ismail -asuinalue). LCC:lta otimme bussin MTB:lle (Main Terminal B), josta KLIA Expressilla matkasimme KL Sentraliin - kylla, S:lla - josta nappasimme taxin TTDI:iin. Suosittelen kaikille, jotka haluavat lyhyen matkan aikana tutustua mahdollisimman moneen kulkuneuvoon.
Tylsat tyypi olisivat varmaan ottaneet taksin ja saastaneet ehka tunnin ajassa.

Huomattavaa on muuten paikallisten kiintymys lyhenteisiin. Ensi kertaa Malesiaan matkaavalla voi olla vaikeuksia paasta esimerkiksi keskustaan, jos eivat alya ottaa bussia KLCC:iin (Kuala Lumpur City Central). Lyhenteiden kaytto kylla varmasti saastaa monelta vaarinymmarrykselta, kun esimerkiksi taksikuskin broken englishista - chinglisista, ei saa mitaan tolkkua.

Niin, itse asiaan.
Kuala Lumpur on meille ehdottomasti toinen koti: viime aasianreissulla asuimme taalla kolme kuukautta ja sydan jai kylla tanne. Jotenkin tanne vain on niin helppo sopeutua. Epailematta brittien kolonianismilla on asiaan suuri vaikutus, asuuhan KL:ssa paljon lankkareita ja lahes jokainen vanhuskin puhuu auttavaa englantia. Ulkopuoliseksi oloaan on hyvin vaikea tuntea.
Paikalliset eivat missaan nimessa ole ystavallisia tai palveluhenkisia - siinakin yksi sopeutumaan auttava tekija.

Mitas me sitten taalla tehdaan?
No Taman Tunin sunnuntaimarkkinoilla pitaa ainakin ensimmaisena kayda.
Sen jalkeen voi laatia tarkempaa suunnitelmaa. Mutta varmaan kaymme tapaamassa entisia tyokavereita, chinatownissa (eivat muuten taalla laita kuudelta kiinni) pitaa kayda ja tietenkin Unclen Chicken Rice Shopissa Puchongissa. Niin, ja Pizza Dominossa. Eli aika ruokapainotteinen taitaa tastakin visiitista tulla. Mutta niinhan se meilla aina...

Hei, jattakaa oikeasti kommentteja lukiessanne vaatimatonta blogiamme, jotta tiedamme etta lukeeko tata kukaan (Hanna lukee, se jo tiedetaankin, mutta voit silti kommentoida lisaa )

Home Sweet Home

2008-06-14T16:02:00.001+03:00

Kuala Lumpur. Koti. On niin hyva mieli, etta melkein naurattaa aaneen.

Malesialaiset. Ihan maailman parhaita jonottajia. Missa on enemman kuin kolme malesialaista yhta aikaa, siella on jono. Lentokentalla, kaupassa, taksitolpalla. Sitten tungeksitaan ja seisotaan. Aina kun uusi ihminen liittyy mukaan, han menee automaattisesti pisimpaan jonoon. Ihmeellista.

AirAsia toi perille. Tosin ennakkoon tilattu ruoka jai saamatta. Yritin tilata juotavaa, mutta lentoemot pyyhki karrylla ohi niin kovaa vauhtia, etta en kertaakaan onnistunut saamaan limsaani. Onhan se tietysti helpointa palvella vain kunkin penkkirivin paassa istuvaa matkustajaa. Ja arvatkaa mita tapahtuu, kun lentokoneen pyorat koskettavat maata? Just kylla, alkaa semmonen turvavoiden napsutus auki ettei mitaan rajaa ja kun kone on viela taydessa vauhdissa, noustaa ylos kaytavalle - jonottamaan.

Harrin seta kuuntelee taysilla Radio Suomea. Lihapullat vaan puuttuu. Nekin taitaa kylla olla jo uunissa. Lomalla, taalla toisella puolella maapalloa.

Kalanhajuisia ajatuskiemuroita

2008-06-13T16:48:00.001+03:00

Lomajalat. Ne ovat vasyneet, liian turvoksissa mahtuakseen kenkiin ja urheiluteipilla kasaan kursitut. Kolminkertainen elakoon-huuto tahan paikkaan urheiluteipin keksijalle!

Loma on nahtavyyksia, ruokaa, hammentynyt vatsa ja pitkat paivaunet. Loma on tuk-tuk -kuskeja, jotka vaittavat, etta temppeli on juuri tanaan kiinni ja tarjoavat tilalle kiertoajelua omalla taksillaan. Loma on euron olut ja tukahduttava aurinko.

Bangkok on kuuma, polyinen ja kalanhajuinen - aina ja kaikkialla. Se on pitkia paivia paiskivien tarjoilijoiden hymy ja anteeksipyynto, kun turisti odottaa palvelua enemman kuin kymmenen sekuntia. Se on torilla myytava kaarme, auringossa makaava koira ja rannassa parveilevat kissakalat. Bangkok on kaduille avautuvat olohuoneet, "Long Live the King" ja munkeille varatut paikat vesibusseissa. Niin, siunattu vesibussi. Kymmenella sentilla se kuljettaa melkein mihin tahansa tassa kaupungissa, nopeasti, ilman ruuhkaa, raikkaassa (kalanhajuisessa) ilmassa.

Matkailu on usein pisteiden keraamista: Colosseum, nahty, plop. Pieni valliriutta, nahty, plop. People's House, nahty, plop. Bangkokissa plop-plop -potti sen kun kasvaa. Makaava Buddha (46 x 15 metria, kultaa), nahty, plop. Kuva kotialbumiin, niks naks ja seuraavaan kohteeseen jalat rakoilla.

Nyt ollaan lomalla, naes.

* Hemmetti, mulla meni jotain hyttysvoidetta silimaan enka voi kirjottaa kun vesi valuu ja tuun varmaan sokeaksi tasta. Hieno lopetus hienolle paivalle. Huomenna kohti Kuala Lumpuria.

Day 2, Bangkok, Thailand, 2100 hours

2008-06-13T16:39:00.001+03:00

Toka paiva takana. Aika menee nain aluksi aika nopsaan; aamupaivalla vahan kiertelya, syomaan ja hotskulla parin tunnin tirsat. Sit vahan lisaa kiertelya, aikainen illallinen ja hotellille.

Tanaan kaytiin pakolliset luostarit. Jotain Wat Pot Koteja tai Wat Pot Chengeja ne kaikki oli; vahan niinkuin otatko karjalanpiirakkaa vai karjalanpaistia. Pieni, mutta merkitseva ero. Onhan ne aina aika vaikuttavia paikkoja. Niinkuin joku viiskytmetria pitka makaava budha, oisko ne hoksannut, ettei se pysy pystyssa ja paattaneet laittaa sen makaamaan.
Monikohan valaistui sita tehtaessa? Lehtikultaa ja kaikkea, tosin pohjat on kuulemma tiilta, kanaverkkoa ja laastia, etta siina mielessa ei se paljon poikkea meidan vessan seinasta jonka viime kevaana purin - paitsi meidan seinassa ei ollut lehtikultaa, mutta muovimatto siina kylla oli.

Iltapaivalla oli tarkoitus kayda chinatownissa. Lahdettiin joskus kuuden aikaan vesibussilla - mika muuten on ehdottoman mainio kulkupeli Bangkokissa, Turkulaiset ja muut jokikansat saisivat ehdottomasti ottaa mallia - kaupungin toiselle laidalle halpojen ostosten, hyvan ruuan ja jarjettoman saatamisen toivossa. Hienoinen oli pettymys, kun havaittiin, etta paikka oli kiinni! Siis mita ihmetta, miten chinatown voi menna kiinni ?! Onko paikalliset kiinalaiset muka jotenkin perilla jonkinlaisesta tyoaikalainsaadannosta, vai ovatko vaan niin juoppoja, etta perjantaina laitetaan putiikit kiinni hyvissa ajoin?

Eilen en muuten muistanut kertoa minun matkakumppanistani - ei, ei Elisasta - vaan Tuomaksesta, tamperelaisesta 13 vuotiaasta pojankoltiasesta. Tultiin meinaan samalla konella tanne Bangkokiin ja kylla, ihan vierekkaisilla paikoilla istuttiin. Tuomas oli oikein mukava poika: oli vanhempiensa ja nuoremman velipoikansa kanssa kolmatta vai neljatta kertaa Thaimaassa. Tayteltiin siina porukalla maahantulokaavakkeet ja turistiin niita naita muun muuassa Aku Ankan uusimmista pokkareista.
Tuomaksessa ei ollut kuin yksi pikku vika: tavaton puheripuli. Ei siina, kylla mina olen tassa vuosien varrella oppinut sujuvasti kuuntelemaan tarinan jos toisenkin, mutta kylla Tuomas oli ihan omaa luokkaansa. Varmaan joskus kahden aikaan yolla mina sitten vedin korvalaput korville - kanava 14: kiinalaiset hitit - ja peiton paani yli. Hemmetin kuumahan siella tuli, mutta niin vaimeni pajatuskin.

Eikohan tama paiva ala kohta olla pulkassa: kello on jo yli yhdeksan ja paivaunista on jo nelja tuntia aikaa.

2008-06-12T16:29:00.001+03:00

Bangkok, Thailand, 2030 hours.

Niin, taalla sita nyt sitten taas ollaan; aasiassa. Viime visiitista onkin kulunut luvattoman pitka aika.
Talla kertaa emme siis viivy kuin kolme viikkoa, mika on mielestani ehdoton minimi kun kerran koneeseen istuu. Bangkok tuli talla kertaa luonnollisena valilaskupaikkana mukaan matkaohjelmaan. Ainahan taalla on pitanyt kayda, mutta jotenkin se on jaanyt.
Nykyaan, kiitos Finskin hammastyttavan huokean hinnoittelun, halvimmalla aasiaan paasee tata kautta.
Onhan tama vahan sellainen paikka, etta kaikki ainekset taydeliseen kulttuurishokkiin loytyy. Onneksi ilmastoon ja oikein kunnon saatoon oli osannut varauta, joten kivuttomasti meni.
Ehka kaiken aa ja oo on se, etta muistaa oikeasti hankkia sapuskaa riittavan ajoissa. Sitten kun nalka on jo sietamaton, hihasta repijat pyorii ymparilla, smoge kirvellee silmia ja kurkkua ja paita liimautuu selkaan, on peli selvastikin menetetty.

Nyt taa lahtis juomaan yhden bissen, ja sit unta palloon.

Kaakkois-Aasian turnee, osa 1, perilla Bangkokissa

2008-06-12T16:06:00.001+03:00

Kas vaan, tekniikan ihmelapsi perusti blogin :)

Tanaan on kasitykseni mukaan torstai 12.6.2008 ja olemme juuri aloittaneet Kaakkois-Aasian kiertueemme. Reitti kulkee Bangkokista Kuala Lumpurin kautta Borneolle ja Balille. Tarkoitus on syoda, sukeltaa, kiiveta ja katsella elamaa maailman talla laidalla.

Oomme siis turvallisesti perilla. Kello on melkein kahdeksan illalla ja lempean lammin tuuli hellii lentokoneessa kangistuneita lihaksia. Ilmassa tuoksuu ruusu ja jasmiini.

Meidan pieni hotelli on oikea keidas Bangkokin kaaoksen keskella. Puutarha ja siirtomaa-ajan hengessa tehty persoonallinen sisustus. Tassa linkki hotellin sivuille http://www.phranakorn-nornlen.com/ Tama valittiin muuten Trip Advisorin kayttajien keskuudessa yhdeksi maailman kymmenesta piilotetusta hotelli-jalokivesta (voiko noin edes sanoa?). No, en ihmettele yhtaan etta miksi.

Tanaan kaytiin tsekkaamassa Kao San Road eli paikallinen Back Backer Ghetto. Olishan siella ainakin vaikka mita ostettavaa, mutta paljon kiinnostavampaa oli kavella pitkin pienia kujia ja tutustua paikalliseen elamanmenoon.

Huomenna olis tarkoituksena heti aamusta menna katsastamaan kuuluisin temppelialue ja se valtavan iso makaava kultainen buddha. Illalla jos jaksetaan mennaan kattoon thainyrkkeilya. Harri opettelee sanomaan sininen ja punainen thaiksi, etta voi sitten lyoda vetoa :)

Etukateen jannitin kovasti, etta miten selvian lennosta, kun on ollut niin hankalaa allekrioiden kanssa viimeviikkoina. Hyvin se kuitenkin meni, yhtaan ei ahdistanut henkea. Jumbossa on niin paljon parempi ilmakin kuin pikkukoneissa. Olin muuten unohtanut, miten jannittavaa on nousta jumbolla ilmaan, hui!

Sekin ihme tuli koettua, etta lentokoneessa oli hyvaa ruokaa. Luulin, etta se ei oo edes mahdollista. Muutenkin paljon parjaamani Finnair hoiti hommansa moitteettomasti.

Ihana olla reissussa, vaikka mayria on kova ikava. Nyt meen kummiski juomaan olutta.

Elisa